Itsenäisyyspäiviä

  Itsenäisyyspäiviä

 

6.12.1918 - Iin Olhavassa

Suomessa ei juhlittu ensimmäistä itsenäisyyspäivää juhlallisin menoin eikä lippuja kantaen. Kansakunta nuoli haavojaan ja etsi polkua kohti rauhanomaista tulevaisuutta. Ensimmäinen maailmansota oli juuri päättynyt ja maailma oli vielä sekaisin. Suomi oli sisällissodan jäljiltä kahtia jakautunut ja luottamusyhteiskunta ei edes kuulunut kielemme sanastoon. Vasta 1919 alkoi nykyinen itsenäisyyspäivän vietto, tosin vaatimattomasti.

Äitini suvun talossa oli suru. Keväällä Tampereella, Kalevankankaalla, kaatunut isoisäni veli oli kadonnut, eikä ruumista koskaan löydetty. Tampereenseudulla tuolloin asunut isänisäni oli käynyt vainajaa etsimässä joukkohaudoista - tuloksetta. Vielä tuolloin kukaan ei tiennyt, että 40 vuotta myöhemmin perheistä tulisi sukulaisia vanhempieni avioliiton kautta.

 

6.12.1939 - Nurmeksessa

Äidinisä nousi itsenäisyyspäivän varhaisaamuna klo 03.00 Oulussa junaan kohti Nurmeksen asemaa. Pohjoinen joukko-osasto paleli junassa koko lyhyen päivännäön. Perillä klo 16.20 hiljainen joukko siirtyi kuorma-autoihin, hevoskolonnaan ja osa marssi yössä 50 km kohti Kuhmoa. Kankaan talolle, Lauvuskylään saavuttiin klo 24.00. Itsenäisyyspäivän juhlaa säesti taistelun melske ja loimu koillisella taivaalla. Ei kovin mieltäylentävä juhlapäivä. Osa osastosta siirtyi suoraan taisteluun. Isoisä sai oman tulikasteen jo seuraavana päivänä 7.12. Repussa oli luodinreikä, kun mies tuli maaliskuussa savotasta kotiin.

 

6.12.1941 - Kiestingissä

Suomi oli jälleen sodassa. Kiestingin rintamalla, Vienan Karjalassa, pelkäsi ja paleli isosäkin. Mitä miettivät nuo jäyhät pohjoisen miehet itsenäisyyspäivänä? Tuskinpa kovin ylevästi keskusteltiin. Hyökkäys oli pysähtynyt jo kuukausi aikaisemmin eikä tavoitetta katkaista Muurmannin rata tultaisi koskaan saavuttamaan. Kenttäposti ja paketit kotoa sentään kulkivat Vienankin salomaille tuoden viestejä ja tarvikkeita. "Laittakaa pakettiin sukkia, neuloja, lankaa ja sarkaa jos on.", luki rintamakirjeissä. Vaatimaton oli pienen maan armeijan varustus.

 

6.12.1961 - Papan luona yökylässä Olhavassa

Nukun mummun ja papan välissä sivusta vedettävässä sängyssä. "Pottulootasa saa makiat unet.", toteaa pappa. Joskus aamuyöllä herään, kun vanha mies huutaa unissaan ja potkii peitot pois. Mummu rauhoittelee häntä ja jatkamme keskeytyneitä unia. Vasta paljon myöhemmin ymmärsin, että sotien kokemukset tulivat usein veteraanin uniin. Hereillä hän ei rintamakokemuksista koskaan minulle mitään kertonut, pienelle pojalle. Ehkä hyvä niin.

 

6.12.1975 - YYA Suomessa

Itsenäisyyspäivää juhlittiin suodattimen läpi. Ei tullut televisiosta Tuntematon Sotilas, eikä haastateltu sotaveteraaneja. Kaikki painettu sana oli tarkkaan harkittua, jotta ei loukattaisi hyviä naapurisuhteita. Jatkosodan tappion synkkä varjo oli raskaana kansan yllä, vaikka taistelut olivat hiljentyneet 30 vuotta aikaisemmin. Mutta varjonkin alla paloi itsenäisyyden liekki.

Me lukiolaiset aloittelimme valmistautumisen kevään ylioppilaskirjoituksiin. Päätin kirjoittaa myös reaaliaineiden kokeen (reaali, mikä reaali?). Historiafriikkinä valmistelin tärpeiksi YYA-sopimukseen johtaneet tapahtumat 1946-48 ja itse sopimuksen sisältö ja tulkinta. Nappiin osui kevään kirjoituksissa! Suomen ankara itsesensuuri kavensi historiantulkintoja ja helpotti opiskelua. Historiankirjoissa oli koko YYA-sopimus sanasta sanaan. Lisäksi Teiniliitto ja Teinilehti antoivat lisävalaistusta siihen, mitä ja miten asioista tulee puhua. Teinilehti jaettiin ilmaiseksi jokaiselle oppikoulun yläluokkalaisille ja lukiolaisille (yli 100´000 kpl painos). 

Olin lukioni teinikunnan hallituksessa, kun Teiniliiton puheenjohtaja, vähemmistökommunisti Matti Viialainen, lähetti selkokielisen kirjeen. Kävi ilmi, että Teiniliitto oli de facto konkurssissa. Myöhemmin selvisi, että liiton kirjanpito ja kirjeenvaihto kätkettiin yli 10 vuodeksi. Ajoimme koulumme teinikunnan alas. Vähät käteisvarat käytettiin oppikoulun ja lukion bileisiin koululla; vapaa pääsy, ilmaiset limsat, LP-levyarvontoja ja kaksi bändiä lavalla! Legendaarista, sanoisin.

Kirjoitin keväällä reaalin erinomaisin arvosanoin, vaikka teatteriahan tuo itsenäisyyden kirjallinen tulkinta oli. Uskollisuuden opinnäyte itäiselle naapurille oli suoritettu. Kesti vielä yli 20 vuotta, ennen kuin Suomi heräsi pitkästä painajaisestaan.

6.12.2021 - Pandemiassa

Meillä on jälleen yksi sodan ja epävarmuuden itsenäisyyspäivä. Rintamaa ei kyetä määrittämään ja vihollinen on näkymätön. Varovainen pitää olla ja istua rauhallisesti koronapoterossa. Jotenkin yrittää koko maailma jatkaa elämää. Uusi normaali on jo opittu ja henkilökohtaisen taisteluvarustuksen huolto sujuu rutiinilla. Sujuu, jos on halua osallistua yhteiseen ponnistukseen vihollisen etenemisen hidastamiseksi ja kenties joskus tulevaisuudessa sen nujertamiseksi. 

Äitini, paljon kokenut vanhus, toteaa: "Sota-aikanakin oli helpompaa. Saattoi elää liki normaalia arkea, vaikka pelko tulevaisuudesta olikin läsnä." 

 

Historia on tullut takaisin. Naapurimme vaatii turvatakuita l. nykymuotoon puettua hyökkäämättömyyssopimusta Natolta. Jälleen asioista pyritään sopimaan pikkuisen Suomen pään yli. Samanaikaisesti joukkoja keskitetään rajoille ja pidetään sotaharjoituksia. Suomen tiukat kommentit itsemääräämisoikeudesta toki sallitaan. Ääntämme kuullaan, mutta kuunnellaanko. Mikä lie Suomen painoarvo Euroopan epäyhtälössä? Epäluulo ja epäluottamus kasvavat. Eräät jo valmistautuvat pahimpaan. Rauhan kyyhky palelee pakkasessa.
Enää ei puutu kuin provokaatiot ja toteamus: ”Maantieteelle me ja te emme voi mitään.”

 

Ehdotan, että lopetamme kantapäiden paukuttelun itsenäisyyden nimissä, myös virtuaalisen pokkuroinnin. Älkäämme enää komentako varusmiehiä keräyslippaineen ovikelloja soittamaan. Rahoja tarvitsevien veteraanien joukko on niin pieni, että heidän tarpeiden kunniallinen hoitaminen voidaan hoitaa suoraan valtion kassasta. Otetaan vaikka sitä edullista lainaa. Muisti, Sodan ja Rauhan Keskus Mikkelissä on mielestäni riittävä muistelupaikka Suomen selviytymistaisteluille. Muut organisaatiot voidaan purkaa ja vapauttaa yhdistysaktiiveja vaikuttavuudeltaan tärkeämpiin kolmannen sektorin tehtäviin. 

Sotia ei pidä unohtaa, mutta niitä ei tule nostaa jalustalle. Sota on kaikille osapuolille suuri epäonnistuminen, järjenkäytön rökäletappio. Itsenäisyys ei saa olla itsestäänselvyys. Turvallinen arki on tärkeämpi kuin juhlapuheet. 

Katse eteen-päin! Lepo.