Lopetin lottoamisen - hetkeksi

 

Korona on muuttanut suomalaista arkea, pysyvästi. Kulutustottumukset, ostaminen, liikenne l. arkipäiväinen elämä ei palaa kokonaan vanhaan uomaansa pandemian jälkeen, koska uoma on osittain kuivunut ja muuttanut muotoaan kuin Tornionjoki tulvan jälkeen. Vaikka vastustamme kaikkea muutosta, tämä on portti parempaan Suomeen. Niin uskon.

 

Lopetin korona-loton pelaamisen ja siirryin ruokaostosten e-aikaan kesällä. Näin vähensin kontakteja myymälöiden ahtaudessa, ja samalla vahvistin kuplaa iäkkäiden vanhempieni ympärillä. Samalla voin jatkaa paikallisen kauppiasyrittäjän toiminnan tukemista asiakasuskollisuudella vaikeissakin oloissa. 

Synnyinseudun ’Osuustoiminnallinen’ kauppaketju ei, asiakkaiden jo kahdeksan kuukautta kestäneistä pyynnöistä huolimatta, ole vieläkään saanut e-kauppaansa ulotetuksi tänne savupirttien maille. Dominoiva asema ja maakunnallinen katto-organisaatio katselee palvelurakennetta ekonomistin laskimen takaa aatoksin: ”Kyllä ne maajussit ja metsurit ossaa maitonsa ja tupakkinsa ittekin hakia, ja eihän ne käytä naamareita muutenkaan ku puintihommisa ja risusavotasa. Kauppaan vaan!”

Tavarapaljouden keskeltä pois pysyminen on valinta, joka on osa suomalaista yksilönvapautta. On myös toisen kunnioitusta antaa hänen jatkaa korona-lottoa tungoksissa, maskin ja hansikkaiden kanssa tai ilman riippuen oletetuista voittokertoimista omalla terveydellä pelatessa. Lauantai-lotossa täysosuman todennäköisyys on 1/15milj. Kauppa-lotossa paljon todennäköisyys on huomattavasti ”parempi”.

 

Syksy meni hienosti ja noutopalvelu / kotiin kuljetus toimivat moitteettomasti. Jos tilauksessa oli epäselvyyksiä, kauppias soitti ja sovimme korvaavat tuotteet. Leipien ja leivonnaisten tuoreudesta piti kauppias huolta paremmin kuin minä ostoksilla käydessäni konsanaan. Vain tuoretta tavaraa laitettiin ostoskoriin. 10 pistettä! Kuluttujat myös oppivat, ettei kaupassa tarvitse käydä joka päivä. 1 – 2 kertaa viikossa kyllä riittää, kun suunnittelee ruokapolitiikan järjestelmällisesti, kuten ennen.

 

Sitten tuli tämä joulun aika. Muutaman sadan etäasiakkaan palveluun mitoitettu ostosten keräily- ja pakkauspalvelu ensin ruuhkautui ja viikko ennen joulua homma oli jo aivan tukossa. Digimaailmassa on liiketoiminnan perusvaatimuksena aina palvelun skaalautuminen. Fyysisessä logistiikassa kädet eivät skaalaudu ja ne maksavat usein enemmän kuin niistä saatu taloudellinen lisäarvo (EVA). Peruspalkkaisia kiireapulaisia olisi tarvittu. En usko, että kauppojen ovilla olisi ollut nuoria tungokseen asti sesonkiapulaisen paikkoja vonkaamassa. Karkkihyllyjen välissä heitä kylläkin parveilee shoppailemassa, niin ettei aina ohi pääse.

 

Nyt olen palannut vastentahtoisesti takaisin korona-lottoa pelaamaan. Maskit, hansikkaat ja klo 07.00 ajoitetut kauppareissut eivät ole herkkua, mutta vaihtoehtoja ei ole. Kaupungeissa toimivat ruokalähetit eivät yllä alemman tieverkon alueelle. Asiakastiheys on heille aivan liian alhainen ja ostovoima vieläkin alhaisempi, puhumattakaan kulutustottumuksista. 
Täällä maalla jokainen päivä on, ellei nyt aivan kokkisota, niin ainakin ”Master Chef Sydänmaa”.

 

Vaan kyllä tästäkin selvitään. Jotkut selviävät paremmin ja jotkut huonommin. Kerrottakoon, että tässä valintojen maailmassa pienen ihmisen sormi ei kovin montaa kertaa osu väärälle nappulalle peräkkäin. Sen on todentanut todennäköisyysmatematiikka, eikä se ole uskon asia.

 Toisenlainen joulutarina

 

Olipa kerran suomalainen järviseudun pitäjä, sanotaan vaikka Päijät-Hämeessä. Se oli tunnettu voimallisesta maanviljelystä ja mekaanisesta puunjalostusteollisuudesta. Metsää vaalittiin ja kasvatettiin etenkin teollisuuden tarpeisiin. Joulun alla metsän antimia, kuusia, haettiin pirtteihin lapsia ilostuttamaan.

 

Niinpä lähti isä lasten kanssa jo marraskuussa tutkailemaan sopivia kuusia omaan lähimetsään, kun lumikaan ei vielä haitannut kulkua. Löytyikin sopivat, sekä itselle että ystäville ja ne merkittiin joulukuuta varten.

Kun tuli jouluviikko, lähtivät hakijat jälleen metsään huomatakseen, että juuri ne kolme kuusta oli viety ”omalla luvalla”. Kun lapsille oli selvitetty, ettei näin saa tehdä, valittiin toiset kolme, ja hiukan allapäin mentiin kotiin.

Vuoden kuluttua isä päätti tehdä saman ennakkovalinnan lasten kanssa ja nyt merkittiin vain yksi joulupuu. Ja mitä tapahtui? Joulun alla metsästä oli viety juuri se merkitty puu. Mitä sinä sanoisit lapsille tässä tilanteessa? 

Minä, pohjoisen sukulaismies, ainakin olen sanaton. Suomalaisen jokamiehenoikeuden uusi tulkinta koettelee oikeustajua, ainakin osassa kansaa.

 

Toivottavasti kaikilla Suomen kuusivarkailla on oikein iloinen ja ikimuistoinen joulu!

 

 EI MITÄÄN VÄLIÄ

Vanhukset ulkoilevat vointinsa mukaan. Nuoremmat lenkkeilevät ja hiihtävät (jos sattuu olemaan lunta). Korona-aika on saanut ainakin osan kansasta ylös, ulos ja lenkille. Somessa on käyty keskustelua (kiistelyä på finska) mikä on kohtuullinen turvaetäisyys ulkosalla.

Päätin ottaa kirjallisesti yhteyttä yhteen maamme suurimpaan kuntourheiluliittoon (87´000 jäsentä) ajatellen, että sieltä löytyy tiedon lähde.
Vastaus: ”Olemme erityisesti keväällä selvitelleet näitä turvarajoja eri lajeille juuri THL:stä, mutta heillä ei siihen ole ohjeistusta. Koska emme ole tutkimusorganisaatio, niin olemme viranomaistiedon varassa. Onneksi minun tietooni ei ole tullut tartuntaketjuja ulkoilusta, joten se tuntuisi olevan turvallisin tapa harrastaa, kunhan turvavälit huomioidaan.”

Taidatko sen selvemmin ilmaista. Ei ohjeistusta keväällä, ei nyt, ei vastuuta sanomisistaan.

Tässä(kin) asiassa asemansa puolesta vahva auktoriteetti hukkaa tahallaan mahdollisuuden kommunikoida uskottavasti kuntoilijoiden kanssa ja potentiaalisesti lisätä jäsenkuntaansa. No, onhan valtionavut tulossa joka tapauksessa.

Toivotaan siis parasta ja painutaan lenkille.

Hollanti, tuo postimerkin kokoinen pyöräilymaa, antoi kesällä suositukset kansalaisilleen suosituimpiin kuntoilulajeihin. Meillä ei asia ole tärkeä. Ylen toimittajakin kehotti viettämään yhteisen jouluhetken sukuhaudalle turvavälein, mutta ”en minä niitä tässä ryhdy ohjeistamaan etäisyyksiä, kun en ole asiantuntija.”

Olisiko liikenne-Enskan vanha hokema ”tur-val-li-suus-vä-li” sopiva edelleen niin ratin taakse kuin jalkakäytävälle/pyörätielle?

#sääntösuomi #enska #eimitäänvälii

 Suomalaisen Tapahtumateollisuuden Arvoketju

 

Tänään, 17.12.2020, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk) painotti hallituksen kyselytunnilla eduskunnassa, että ”meidän tulee tukea ja pelastaa tapahtumateollisuuden arvoketju, jossa on monta muutakin toimijaa kuin esiintyvä taiteilija.”

No hyvä, että ollaan huolissaan välistävetäjistäkin, samalla kuin sillä haitaristipoloisella ei ole muuta mahdollisuutta kuin heittää instrumentti komeroon ja mennä raksalle töihin.

 

Tässä teille, hyvät lukijat, tositapahtumiin perustuva esimerkki suomalaisen tapahtumateollisuuden arvoketjun toimintamallista.

 

Ostin liput marraskuiseen elämysteollisuuden tapahtumaan Lippu.fi -palvelusta paljon ennen pandemiaa, kesällä 2019. Maksoin online -liput + ”toimituskulut”, vaikka maksuliikenteen ja e-deliveryn hoitivat serverirobotit pankissa ja lippu.fi:ssa.  Liput tipahtivat ähkypostiini, jotka tallensin kera kuitin ja vahvistus emailien.

Tapahtuma tietysti peruttiin koronan takia, niinkuin pitikin. Lähetin vaateen rahojen palauttamiseksi. Tähän em. lipputrokari antoi ohjeet. Ilman kopiota kuitista ja lipusta & varausnumerosta palautushakemus ei olisi onnistunut.

Sain vahvistuksen: ”Perimme 4.50€ käsittelykulut ja palautus kestää 60pv, koska meillä on nyt ruuhkaa.”


Otin yhteyttä valtion virkakuntaan, kuluttaja-asiamieheen, koska mielestäni viive ei ole hyväksyttävä. 
Vastaus: ”Valitettavasti palautukset kestävät lipunvälitysyrityksissä suurten peruuntuneiden tapahtumien vuoksi. Käsittelyä hidastaa myös se että rahat voivat olla edelleen tapahtumanjärjestäjällä.”

     Viihdytin siis itseäni maksamalla 10€ käsittelykuluja saamatta vastineeksi muuta kuin pahan mielen. Toivottavasti käsittelykulujen tuotot käytetään näiden välistävetäjien it-järjestelmien parantamiseen, jotta viiveet toiminnassa lyhenevät. Koin olleeni osa lipunvälityksen ja arvoketjun rahoitusjärjestelyjä. Eräänlainen mini-enkelisijoittaja suurella riskillä, kuten asiaan kuuluu.

Tällainen tapahtumateollisuus ei ansaitse korona-myötätuntoa, vaan boikotin. Kukaan ei ole vastuussa mistään ketjutetussa liiketoiminnassa. Mietin, kuinka kova kaplakka on arvoketjussa: taiteilija-tapahtuman järjestäjä-tilavuokraaja-lipputrokari?

Kun seuraavan kerran tapaan katusoittajan, laitan kolikoita hänen hattuunsa/soitinkoteloon tms. Siinä toteutuu oikea tapahtumateollisuuden arvoketju. Eikö kaikessa muussakin kaupankäynnissä pyritä lyhentämään arvoketjuja, koska kovassa kilpailussa jaettavaa on aina vain vähemmän?

 

Nurkkatanssit takaisin; liput markan ja aina soi.

PS. En usko näkeväni enää lippurahoja. Summa on niin mitätön. Valtionkonttorin tavoin arvoketju voi todeta, ettei heille merkityksettömiä summia palauteta.

 VARSINAIS-SUOMEN JUNAPUOLUEET

Julkisuudessa esiintyy ainakin kolme Salon/Turun seudulla vaikuttavaa ratapuoluetta.

1. Kaikenlaisen raideliikenteen kehittämisen vastustajat. Totaalikieltäytyjien ei tarvitse perustella kantaansa.

2. Tunnin Junan puolesta puhujat. Kaavan ja nykyisen, Salon rautatieaseman "pakkopisteen" kautta linjatun suunnitelman järkkymättömät puolustajat, koska "se on jo suunniteltu". Muuttuneet lähtötiedot eivät heitä kosketa.

3. Nopeamman, modernin ja paremmin alueen tarpeita palvelevan, kaksiraiteisen raideyhteyden kannattajat linjauksella Tku-Hajala-Piihovi-Suomusjärven Kivihovin alue - Lohjan Lempola - Espoo.

Sitten on vielä Västra Nyland Partiet, joka kokee että Länsi-Uusimaa unohdetaan liikenneinvestoinneissa. Se onkin toinen tarina.

On muistettava, että E18-moottoritie Paimio - Lohjanharju ei olisi tähän päivään mennessäkään toteutunut, jos riitaiset Varsinais-Suomen poliittiset päättäjät; kansanedustajat, maakuntahallinto ja kunnallispoliitikot, olisivat saaneet yksin asiasta olla päättämässä.

Silloisen E18-hankkeen teolllisuuden tukiryhmän edustajana haluan nostaa esiin vain kaksi turkulaista poliitikkoa, jotka julkisesti ja määrätietoisesti tukivat hanketta: edesmennyt eduskunnan puhemies, Jukka Mikkola, ja Ilkka Kanerva. Muut olivat hiljaa tai empiviä, myös silloinen salolainen eturivin poliitikko.

Nyt liki kaikki Varsinais-Suomen poliitikot kiljuvat Tunnin Junan puolesta, koska se tuo ääniä ja osoittaa joukkovoimaa. Mielestäni kyseessä on kuntavaaleja edeltävä joukkohysteria. Harva poliitikko lukee kustannuslaskelmia, liikenne-ennusteita ja Väyläviraston arviointilausuntoja. Ja jos lukeekin, niin ei taida ymmärtää miksi Tunnin Junan suunnitelman lähtökohtatiedot ovat pahasti ristiriidassa todellisuuden kanssa. 

Koska kaveritkin puoluekannasta riippumatta ovat Tunnin Juna -puolueessa, niin mukaan vaan. Näin toteutuu politiikan yksi perusteeseistä: Mikäli jonkin hankkeen kannatus on voimakasta, pitää mennä mukaan. Näin kukaan puolueista ei saa kilpailuetua vaaleissa. Jos hanke osoittautuu huonoksi tai lopputulos on huono, käytetään politiikan seuraavaa teesiä: "En minä sitä tarkoittanut puoltaessani hanketta."

Eivätkö yhteiskunnalliset, nopeat muutokset, koske raideliikenteen kehittämistä? Kyllä pitäisi!

TUNNIN JUNA AINA VAAN

Väyläviraston Tunnin Junan hankearvioinnin loppukaneetti:

”Hankkeen kannattavuuden kannalta haasteena ovat suuret investointikustannukset etenkin Espoo–Lohja–Salo-oikoradan sisältävän vaihtoehdon osalta. Hankkeen kannattavuus paranee, mikäli matkustajia on ennakoitua enemmän ja Salo-Turku kaksoisraiteen osuutta rakennetaan jo nykyliikenteen käyttöön, ennen Espoo-Salo oikorataa. Kysynnän kasvu edellyttäisi erittäin voimakkaita liikennepoliittisia toimia, jotka lisäisivät junaliikenteen kysyntää.”

 https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/178179/VJ%2050-2020_978-952-317-808-3.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Rautatieyhteyden tilaajan, Väyläviraston, mielipide ei paljoa paina, koska hankeyhtiö Tunnin Juna Oy on päätetty perustaa ja pääomittaa veronmaksajien varoin. Samoin Suomi-rata Hki-Tre saa oman hankeyhtiö Suomi Rata Oy:n. 

Suomalaisille on perustuslaillinen oikeus valita asuinpaikka, poistua maasta, palata maahan ja olla muutenkin kuin ellun kanat.

Mikä voisi olla voimakas liikennepoliittinen toimi, johon Väyläviraston hankearvioinnissa viitataan?

Esimerkkejä:

-Korkeat tietullit E18 moottoritielle koko matkalle Turku-Munkkiniemi, 50€ / suunta.

- Radan rakennusbudjettiin lisätään 10 vuoden matkalippujen subventio. Esim. Tku-Espoo -lipun hinta 2€. Bussi- ja taksiyhtiöt kaatuisivat/katoaisivat parissa vuodessa E18-tieltä.

- Kaikkien valtion ja kuntien työntekijöiden matkakorvaukset koskisivat vain raideliikennettä. Toisessa vaiheessa myös yksityisen sektorin matkakorvaukset otettaisiin liikennepoliittisten toimien syleilyyn.

Eiköhän nokkelat puoluetoimistot keksi lisää liikennepoliittisia toimia, joilla ohjeistaa poliittisia valtiosihteereitä ja ministerien runsasta avustajakuntaa, ellei avustajakunta itse keksi. 

Marinin hallituksella 82 poliittista avustajaa. (lat.huom.)

 

Liikenneministeri on suurkaupunkien asialla

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000007610686.html

... ja miten viesti tulisi tulkita Salossa ja muissa Turku-Helsinki radan kunnissa.

Kasvukolmio = kolmion kärkien kasvun turvaaminen ; Hki-Tre-Tku.

Tämä on ollut valtiovallan agenda jo 1990-luvulta, hallituskoalitioista riippumatta. Ehdotan, että annamme kolmen suuren tapella omassa sarjassaan, ja keskitämme voivamme saamaan paras mahdollinen lopputulos Salolle Tunnin Junasta (≈ 74 minuuttia).

Kolme suurta kaupunkia eivät ole kiinnostuneet radanvarsien kunnista. Sen on Hämeenlinnan uhka jäädä orpopojaksi Suomi-radan varrella osoittanut.

Rohkaisen Salonseudun poliittisia päättäjiä kunta- ja eduskuntakamareissa katsomaan liikenneinvestointeja 50-100 vuoden aikajänteellä. Salonseudulla on tärkeää saada kaikki mahdollinen hyöty irti Tunnin Juna -radasta, oli itse rata kuinka tappiollinen investointi tahansa. Rata tulee joka tapauksessa, koska valtiopäivillä on niin päätetty. Aikataululla ei ole kiire. Hosuminen ei tunnetusti anna parasta lopputulosta.

Tunnin Juna on oiva tilaisuus vahvistaa Salonseudun vetovoimaa. Tämä mahdollisuus ei tule toistumaan tällä vuosisadalla.

Kolmen kohdan agendani Salolle:

1. Ratalinjaus E18-tietä seuraten ja radan suunnittelussa otettava huomioon tavaraliikenteen tarpeet. Nykyinen Tunnin Juna on suunniteltu vain henkilöliikenteelle. Jälkiteollisen Suomen tavarajunatkin kulkevat 200km/h. Unohtakaamme puutavarakuljetukset, ne ovat jo pyörillä.

2. Liikennekeskus Piihoville, jossa rautatieasema, linja-autoasema, tavaraliikennekeskus ja 4-kaistainen yhdystie Salo-Piihovi. Hämeentiellä on edelleen maavaraus neljälle kaistalle, ellei kt52:n jatke Piihovi-Korvenmäki sitä tuhoa. Hämeentielle mahtuisi esim. robottibussiliikenne hyvin muun autoliikenteen rinnalle. Forssan ja Someron liityntäliikenne olisi luontainen osa kokonaisuutta. Koska rakennetaan moderni Forssa-Somero tieyhteys? Nykyiset pitkospuut ovat vanhat ja vaaralliset kulkea.

3. Asema Suomusjärvelle Kivihovin maastoon + rautatieyhteys ja parannettu maantieyhteys Kiikalan lentokentälle =>  Kiikalan kenttä olisi potentiaalinen lentorahdin liikennepaikka, kunhan sitä markkinoidaan Liikennevirastolle & VVM:lle. Hki-Vantaa on jo ahdas ja täyteen rakennettu.

Kansanedustaja Mikko Lunden; tämä on paljon realistisempi hanke-ehdotus kuin etunimikaimasi aloite Rovaniemi-Murmansk Hyperloop!

Huom. Liikennekeskus Lohjanharjulle on jo tulossa; rautatieyhteys Hanko-Hyvinkää ja E18:n vieressä + kaupunkirata Helsinkiin, nivoo hienosti yhteen Kehä III:n ulkopuoiset henkiö- ja tavaraliikenteen virrat pääkaupunkiseudulla, jota Lohjakin jo on.

Tämä on hyvä uutinen Lohjalle ja koko Suomelle! Pääkaupunkiseudun kasvupaineet purkautuvat pohjoiseen, miksipä ei Suomusjärvelle ja Saloonkin! Minua katsottiin kummastellen, kun onnittelin lohjalaisia kavereitani asiasta ...

Pienet murusetkin Tunnin Juna -projektissa ovat Salolle lottovoitto. 

Taistelu Kirkonmäestä ja Wanhasta Salon asemasta ”pakkopisteenä" tekee meistä muiden silmissä hölmöläisiä. Keskinäinen riitelymme noteerataan mielihyvällä Turussa, koska samalla todelliset mahdollisuudet talousalueen vetovoiman vahvistamiseksi ovat menossa ”harakoille” (kuvainnollisesti ainakin). 

On mielestäni lyhytnäköistä vedota kaavoitukseen ja päätöksiin, jotka on tehty vanhentuneen taustatiedon varassa. Henkilöliikenteen tarpeet ja ennusteet ovat korona-pandemian myötä heittäneet häränpyllyä. Suomalaisten tapa tehdä töitä ja liikkua on muuttunut peruuttamattomasti. 

Rautatien vaikuttavuutta ei saa jättää vain pääteasemien hyödyksi. Vaikuttavuus syntyy vain tarjoamalla radan varteen asemia, ja mahdollisuuksia rakentaa asuntoja ja teollisuuden ja kaupan kiinteistöjä. Kunnilla on kaavoitusmonopoli (ainakin toistaiseksi). 

Onko Salo jo luovuttanut kaiken valtansa virkamiehille, jotka eivät edes asu Salonseudulla?

Jospa kerrankin pidettäisiin huolta kotiseudun edusta osana jotakin suurempaa!

yst. terveisin

Jouko Häyrynen

Piihovin ja Suomusjärven asemien tuleva asiakas

 Salo tarvitsee taltioidun historiansa

 

On jokavuotisen kädenväännön aika kunnan ensi vuoden talousarvioista. Salon paini ei eroa muiden kuntien vastaavasta puutteen jakamisesta. On kuitenkin muistettava, ettei kannata säästää itseään hengiltä. Muuten käy kuin osuuskaupan hevoselle. Juuri, kun oppi olemaan syömättä, niin se kuoli.

Kaupungin sangen ohkainen kulttuuritarjonta on ollut useana vuotena kriittisen tarkastelun kohteena. Jo valmiiksi tingitty, ja vaatimaton budjetti, on joutunut supistusten kohteeksi. ”Eihän se ole keneltäkään pois.”, sanotaan. Henkinen hyvinvointi, jota kulttuuri tukee, on yhtä tärkeää kuin ruumiinkulttuuri, jota urheiluksi kutsutaan.

 

Salonseudun museot ovat tehneet ansiokasta työtä jo kauan ennen suurta kuntaliitosta, ja työ jatkuu vaikeuksista huolimatta. Taltioidun historian kerääminen, luokittelu ja muuntaminen ymmärrettävään muotoon jälkipolvillekin on taitolaji. Tästä on Salon kaupungin museotoimi saanut myös  tunnustuksen. Museopalveluiden valtionosuutta korotettiin tälle vuodelle 70´000 eurolla. Laskennallinen museotoiminnan valtionapu on siis 193´000 €. Tosin korotettu valtionosuus katosi jonnekin ”yhteisen hyvän tilille” kaupungin kirjanpidossa, eikä se museotoimintaa lämmittänyt kuin niukan kiitoksen verran.

SSS raportoi 14.10., että kaupungin museot tarvitsevat yhteistä varastotilaa ja resursseja kehittää kokoelmia, luoda näyttelyjä ja tapahtumia niin koululaisille kuin aikuisväestöllekin. Niin varmaan onkin, mutta museotoiminta on muutakin kuin tiloja. Historian ja kulttuurin harrastamisen tulee olla kuntalaisille kohtuuhintaista, ovet auki, kynnys matalalla ja katto korkealla. Etenkin näin pandemian aikaan tämä koskee myös digitaalisia palveluja ja virtuaalinäyttelyjä ja -esitelmiä yms. Niissä ei tilojen puute ole esteenä. 

Budjettikeskustelussa ehdotetaan määräaikaista selvityshenkilöä tekemään 30´000€ konsulttityö tilajärjestelyistä. Jospa selvitykset ja ehdotukset tehtäisiin aivan itse kaupungintalolla. Tieto tarpeista ja tiloista lienee parhaiten kaupungin oman organisaation tiedossa. Samalla tuo em. määräraha voitaisiin käyttää museotoiminnan kehittämiseen.

On myös ehdotettu Marimekko-museon perustamista. Kaupungin hallussa oleva kokoelma lienee kattava ja sinällään ansiokas teko, mutta mikä on helsinkiläisen vaateteollisuusyrityksen yhdysside Salonseutuun?
Kaupungin museotoimen voimavarat ovat rajalliset. Eikö siis kannattaisi varmistaa nykyisten museoiden jatkuvuus ennen uusien museohankkeiden aloittamista?

 

Kaupungin poliittisen ja virkamiesjohdon tulee muistaa, että museokokoelmien rakentaminen on pitkäjänteistä työtä. Museoiden sulkeminen ja kokoelmien purkaminen saadaan tapahtumaan yhdellä nuijaniskulla, mutta samalla menetetään side Salonseudun hienoon historiaan Suomen vanhimpana asuttuna seutuna, jossa on kehittynyt suomalainen kulttuuri ja elämäntapa, sekä tehty lukuisia keksintöjä ja tuotteita, joista jälkipolvienkin tulee olla tietoisia ja olla ylpeitä. Historiaa tehdään joka päivä, ja sen merkitys avautuu ehkä vasta vuosien kuluttua.

Jouko Häyrynen
Kisko

 

Julkaistu SSS 30.10.2010

Vastuu on jakamaton, siksi se ei kiinnosta ketään

https://yle.fi/uutiset/3-11614709?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp&fbclid=IwAR3x6if5o__IvcQ9f7z5bjC7GeT68FXPHpst6UCELLPMcE2twFaOY5S42r8

Missä menee raja vastuun ja valkopesun välillä? Kun yhtiö ”vapauttaa tj:n tehtävistään” ja potkut saanut on pahoillaan, niin onko ”kaikki synnit anteeksi annettu” niin kuin täällä Oulunseudulla on tapana. Kun kunnalliset peruspalvelutkin yhtiöitetään, menevät entiset kunnan viran- ja toimenhaltijat osakeyhtiölain taakse, ja yksityisen puolen ”hyvän hallintotavan” käytänteet pesiintyvät kuntiin. Vielä helpompi on peitellä vastuut ulkoistuksessa ja alihankinnassa. 

Aivan käsittämättömiä hutilointeja ja vahingontuottamuksia on jo pyyhitty pöydän alle kaikkialla Suomessa ja lisää tulee varmasti päivänvaloon, kun kunnallisvaalien poliittinen suursiivous jälleen alkaa joulun jälkeen.

Kunnallishallituksissa ja -valtuustoissa istuvat kaverit, joten ei korppi korpin silmää noki. Voihan jäävätä itsensä kokouksissa, kun päätös on jo ”hyvin valmisteltu”. Äänestämättä jättäminen antaa tilaa spekuloinnille ja saa aikaan pitkät jälkipuheet.

Tarvitaan julkisen sektorin hankintatoimen lainsäädännön remontti, kun muuten ei näytä löytyvän vastuunkantajia.

On lottovoitto syntyä Suomeen. Viikon arvonnan tulos: 1+ varanumero. Onnittelut!

 Venytetty koronakupla

 

Ajoin lauantaina 17.10. halki 2/3 Suomen, 687km Oulunseudulta Kiskoon. Koska reittini kulki rauhalliselta korona-alueelta kiihtymisvaiheessa olevien sairaanhoitopiirien l. ”alueiden” halki, päätin asettaa itseni omaehtoiseen, venytettyyn koronakuplaan l. koronaputkeen.

Aamulla varhain kahvia termospulloon, voileipiä, keksejä ja viilipurkki kassiin ja menoksi. Oulun eteläpuolella on piirikunnan suurin karavaanarikauppa. Pihassa oli vain asuntovaunuja. Kaikki asuntoautot oli joko myyty tai vuokrattu. Se näkyi hyvin tielläkin. Matkakoteja jonoissa menossa etelään ja pohjoiseen. Koronaputki ei ollut siis vain minun idea.

Jo aamupäivällä olivat aakkosasemat ja muut autoilijoiden taukopaikat täynnä asiakkaita. Parkkipaikat olivat turvoksissa. Ajelin n. kahden tunnin pätkissä, pysähdyin jaloittelemaan tyhjille taukopaikoille. Söin eväitä tarkkaillen joutsenlaumoja pelloilla ja ylilentäviä, ehkä syksyn viimeisiä, metsähanhiauroja. 

Luonnollinen tarve vaati pit-stopin 250 km:n kilometripylvään kohdalla: maski päähän ja hanskat käteen. Siitä selvittiin väistellen kanssaihmisiä. Olin kummajainen ko. huoltoasemalla. Käsidesiä toki käytettiin tällä keskisuomalaisella asemalla ja turvavälitkin melkein ok.  Ostin ”vessamaksuksi” yhden croissantin, yksittäispakatun. Henkilökunnalla maskit ja visiirit & hansikkaat. Miellyttävä pysähdys.

Matka jatkui, ja seuraava pit -stop oli 500 km:n paalulla. Sama rutiini, sama erilaisuuden tunne ainoana suojautuneena asiakkaana. Pidin kaffepaussin huoltoaseman pihalla, omassa nelipyöräisessä eriössä. Sisällä huoltoasemalla vallitsi viidakon laki ja tungos. Tämän, pian hiljenevän, perinteikkään paperiteollisuuspaikkakunnan asukkaiden toimissa on parantamisen varaa. Muuten katoaa viimeisetkin palvelut asiakasmäärien vähentyessä.

 

Loppusuora meni jouhevasti lukuun ottamatta Torronsuon kokoontumisajoja. Autoja oli molemmilla kaistoilla, koska suoalueella ei ole piennarta edes jalkakulkijan astella, ja kansallispuiston parkkipaikalle mahtuu vain n. 50 autoa. Lienee ollut joku ”Siperian Kääkättäjä” muuttomatkalla? Jonkinlaisena bongarina ei minulla ole itse harrastusta vastaan mitään, mutta välinpitämättömyyttä vastaan on. Varovasti pujottelen me tavalliset autoilijat pääsimme suoalueen halki. Onneksi ei tullut vastaan yhtään rekkaa!

En nähnyt koko matkalla yhtään peuraa. Perin kummallista. Yksi komea hirvi seisoi tienvarressa, metsäaukealla. Punaisia hirviliivejä oli pitkin reittiäni tienvarsilla runsaasti.

 

Koronaputki toimi mielestäni hyvin. Tein saman putkimatkan toiseen suuntaan 22.10. Tämä jo osataan.

 

Turvallista matkaa!

Team Ahma 

 Vierailu Oulunseudun kierrätysasemalle 15.10.2020

 

Kun on tottunut Salon / Turun alueiden taisteluun jätteistä ja niiden käsittelystä, 

on valistavaa käydä jonkin muun taistelutantereen jätehuollon asiakkaana.

Menin peräkärrykuorman kanssa Kiertokaari Oy:n Iin jäteasemalle.  Kuorman olin lajitellut huolellisesti: maalit, tyhjät maalipurkit, jäteöljy, metalli, lasi, elektroniikka, akut, muovit ja sekalainen pahvi yms.

Jäteasemalla otettiin jokainen asiakas tarkkaan syyniin ja tavaroita tarkasteltiin kuin kirpputorilla. Kiirettä ei ollut ja kaikki asiakkaat odottivat kiltisti ahtaalla pihalla autoineen ja kärryineen. Itse ei saanut mitään keräyssäiliöihin viedä. Asemanhoitaja kertoi, että: ”Ihmisiin ei voi luottaa ja itsepalvelussa kaikki olisi heti sekaisin.” Ovatko muiden jäteasemien asiakkaat fiksumpia ja järjestelmällisempiä kuin Iissä?

 

Kun vuoroni tuli, purimme siis kuormaa yhdessä tavaroita tarkastaen. Yllätys oli, että olin tehnyt turhaa työtä. Kaikki vaan sekäjätteeseen: muovit, lasit, pahvit! Akut ja elektroniikka toki otettiin erilleen.

Öljyjen kanssa tuli stoppi. Asiakas saa tuoda jäteöljyjä maksimissaan 30 litraa per käyntikerta. Minulla oli seitsemän astiaa, jotka olivat vajaita. Asemanhoitaja totesi, ettei öljyn kokonaislitramäärää pystytä tarkasti laskemaan, ja että minun tulisi yhdistellä astioita. Sääntöjen mukaan esim. kaksi litraa jäteöljyä 30 litran astiassa tulkitaan täydeksi astiaksi! 
Olin pitkän asiakasjonon tulppana kanisterieni kanssa, joten asemanhoitaja kehotti siirtymään aseman viereiselle tyhjälle tontille, koska ”öljyä kuitenkin roiskuu maahan”. Kieltäydyin, eihän minulla ollut edes trattia mukana öljyn lurittamiseksi, ja öljyä ei todellakaan pidä laskea luontoon! Kysyin, enkö maatalousyrittäjänäkään voisi jättää öljyt Kiertokaaren huomaan.  Eipä onnistunut. Yritysasiakkaat saavat asioida vain Oulun pääjäteasemalla. Asemapäällikkö kehotti menemään siis Ruskon jäteasemalle, jonne voisin yrittäjänä viedä kerralla yli 30 litraa jäteöljyä, toki maksua vastaan. Maaseudun asemat ottavat vastaan vain 30 litraa kerrallaan, ja vain luonnollisilta henkilöiltä.
86 kilometrin edestakainen ajelu Ouluun ei minua houkutellut, joten lähdin kotiin öljyjeni kanssa. Iin asema on auki vain kerran viikossa neljä tuntia. Jäin miettimään, miten työssäkäyvät kuntalaiset hoitavat jätteiden turvallisen kierrätyksen? Onko synnyinseudulla laittomien kaatopaikkojen verkosto, kuten vielä niin monella Suomen paikkakunnalla?

 

Päätin valistaa itseäni jäteasiassa ja otin yhteyttä Ouluun, Kiertokaari Oy:n asiakaspalveluun. Sain heti vastauksia kysymyksiini. Oulussa palvellaan alueen yrittäjiä kohtuuhinnoin. Esim. jos jäteöljyn vesimäärä ei ylitä 10% taksa on 61,00€/tonni, sis. alv. Tosin kuljetusmatka laajassa maakunnassa saattaa olla jopa 200km, mutta kukapa niitä poronkusemia niin tarkasti mittaa.

 

Loppunäytös

Koska minulla oli öljyjä vain n. 50 litraa, yhdistin kotosalla huolellisesti niitä yhteen 30 litraan astiaan ja vein sen illansuussa Iin jäteasemalle. ”Nyt meni oikein.”, totesi asemapäällikkö. Kahden viikon kuluttua vien 20 litraa lisää jäteöljyä, tarkkaa mitattuna. Voihan sitä itseään näinkin viihdyttää, kun on aikaa.

 

Suomalaista pykäläviidakkoa ja byrokratiaa ei pääse karkuun kukaan, asui sitten etelässä tai pohjoisessa.

 Luontohetki 

 

Puut luovuttavat lehtensä ja illat ovat jo kuulaita. Syksy vahvistaa otettaan ja luonto valmistautuu talveen. On lokakuun alku. Olen useana syksynä tehnyt iltaretkiä tänne pohjoisen metsän kehtoon, lapsuuteni kotisaloille. Nykyisin hyvin kantavat metsäautotiet tekevät retkistä piipahduksia ja 10-20 km:n autoilu sujuu vaivatta. Tuntien vaellukset ovat historiaa.

Lähden n. 30 minuuttia ennen auringonlaskua kohti sydänmaata, jokirannasta pohjoiseen. Ajan liki tyhjäkäynnillä ja taivallan tuttuja metsäteitä. Välillä tunnistan lapsuuden marjamaita ja mutta usein säpsähdän, kun auto lipuu ”aukkohakkuun uumeniin”! Ei ole edes oraville kantoja jätetty väistötiloiksi.

 

Vaisto ja vanhat muistot sanovat, että seuraavan peltoaukean reunassa, oikealla, odottaa minua nelijalkainen Pohjoisen Valtias. Pysäytän auton, ja tarkistan kamerat ja ”ammun tarkistuslaukaukset”. Kaikki ok. Se valovoimanen pitkä putki jäi kotiin, mutta olkoon.
Ajan  h i t a a s t i  eteenpäin, ja kas! Siellä nuori herra seisoo traktorinmunien keskellä, noin 200 m:n päässä tiestä, tarkastellen kulkijaa. Sammutan auton ja otan sarjan kuvia avatusta ikkunasta. En edes yritä nousta autosta. Hirven pakoreaktio laukeaa herkästi. Miksi siis turhaan häiritsisin alkuasukasta, joka n. 9000 vuotta sitten vaelsi ensimmäisten nisäkkäiden tapaan jääkauden vapauttamaan Suomeen. Ihmiset tulivat tänne kylmille kairoille hiukan myöhemmin, ehkä hirvien polkuja seuraillen. Suomensukuiset saapuivat paljon myöhemmin.

Jään istumaan autoon ja keskustelemme sanattomasti muutaman minuutin ajan, kunnes hirvi siirtyy arvokkaasti hiukan etäämmälle jatkamaan keskeytynyttä iltaruokailua. Käännän auton ja ajelen takaisin ns. sivistyksen pariin. 

 

Elämä voi olla joskus pelottavan ennalta arvattavaa … ja niin kaunista.

24.7.2020

Ensin virsiä laulettiin ja sitten rahaa jaettiin 

Otsikon sanoin vitsailtiin ennen kulkumiehestä, joka kävi sunnuntaina kirkossa.

Vähän sama tunne tuli, kun seurasi EU-huippukokousta viime viikonloppuna. Kokouksen pituutta jännitettiin enemmän kuin sisältöä. Tuleeko uusi pituusennätys? Ei tullut, ja vanha ennätys jäi voimaan. Suuri pettymys katsomossa.

 

Pääministeri Marin 
PM fiilistelee päivätolkulla EU:n budjettineuvottelujen tuloksista: ”1/3 kaikesta rahoituksesta on käytettävä ilmastotoimiin.” Tarkat ehdot rahankäyttötarkoituksista puuttuvat. Samoin vaade oikeusvaltioperiaatteesta rahanjaossa on tyhjiä sanoja. Puola ja Unkari julistivat voittoa neuvotteluissa, koska EU-komission on myöhemmin ehdotettava tarkempia toimia tukien kytkemisestä oikeusvaltioperiaatteeseen, ja niiden on saatava jäsenmaiden hyväksyntä. 
Johan tälle nauravat kylän koiratkin!

 

Maaseutu-Suomi ja EU-rahoitus

Marin iloitsi kera MMM:n ja MTK:n maatalouden 400milj.€ ja maaseudun100milj.€ tukipaketista alemman tieverkon Suomen tukemiseen. Rahoitus on seitsemän (7) vuoden EU-budjetissa, joten pieniksi summat jäivät vuositasolla. Vertailukohtana Suomen maatilatalouden tarkastustoiminnan kulubudjetti 200milj.€ v u o d e s s a. Siis tarkkailusta ja kyttäystoiminnasta, joka ei auta suomalaista talonpoikaa hänen yritystoiminnassa = kotimainen ruoantuotanto ja huoltovarmuuden turvaaminen. Oletteko huomanneet, että COVID-19 ei ole juurin näkynyt päivittäistavarakaupassa. Maitoa ja makkaraa on riittänyt! Kiitos maaseutumme!

 

Kansanedustajat repivät jo Arkadianmäen lukittuja ovia

Hampaaton oppositiomme, joka on pakkokesälomalla eduskuntatyöstä, kipuilee EU:n rahajakopäätösten kanssa. Oletteko ennen kuulleet, että kansanedustajat vaativat lainsäädäntötyön aloittamista ja kesäloman katkaisemista? No, ehkä sotien aikana viimeksi.

EU-meppi Pietikäinen ennusti tv-haastattelussa, että rahanjakoehdotus kaatuu syksyllä EU-parlamentissa ja rahoituspaketti neuvotellaan uudestaan. ”Mekkaloimmeko turhaan?”, kysyvät media ja poliitikot.

 

Ilmastonmuutos ei koske kaikkia, Suomessakaan

Ilmastonmuutostoimet tarkoittavat eri ministereille eri asioita. Pääministerin huoli ilmastonmuutoksesta ei yllä edes saman puolueen Eurooppa-ministerin kansliaan.

Omistajaohjausministeriä ei asia voisi vähempää kiinnostaa ilmastotavoitteiden ajaminen kotoisessa Suomessamme; Case Fortum / ilmastotavoitteet yhtiökokouksessa ja case Finnair / koronatukien ehdot.

 

”Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen perusteli päätöstä osakeyhtiölailla: Ilmastotavoitteiden kirjaaminen yhtiöjärjestykseen veisi Tuppuraisen ja Fortumin mielestä yhtiötä yleishyödylliseen suuntaan, mikä ei ole pörssiyhtiölle mahdollista.”

Lähde: WWF:n tiedote 30.3.2020

 

Tämäpä mainio, monikäyttöinen perustelu, jota voidaan käyttää mm. Finnairin koronatuessa! Valtio myönsi tukea ilman ilmastoehtoja toisin kuin muut EU maat. Odotamme jännityksellä, tuleeko sama pelko yleishyödyllisyydestä esille, kun päätetään Kemijoki Oy:n uuden vesivoimalan rakentamisesta Rovaniemelle, Sierilään.

 

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/valtion-koronatuki-finnairille-ei-sisaltanyt-uusia-ilmastoehtoja-tutkija-kritisoi-hallituksen-toimia-lentoliikenteen-kohtelussa-ikava-kupru/7873612#gs.aza196

 

Vankkaa isänmaallista kansankapitalismin tukemista, omistajaohjausta ja koko kansakunnan edun tinkimätöntä puolustamista perustuslakivaliokunnan ja valtioneuvoston täysi tuki takana.

 

Pitääkö vetää valtion osakkuusyhtiöt pois pörssistä, jotta saadaan nekin kestävän kehityksen vankkureihin? Eikö suomalaisille suuryrityksille ole tärkeää elinympäristön suojelu ja toiminnan kehittäminen vähemmän luonto kuormittavaksi? 

Pk-sektorilla ekologisuus on jo arkipäivää, muuten ei kauppa käy. 

 

Feeding cuckoo in the national nest.

Airline business in COVID-19 year 2020 

 

National carrier, Finnair Oyj (FIA1S), reported 7th July  that the number of air travel passangers has decreased 96% compared to the same period last year. Cargo business is down ca. 70% and company makes loss ca. 2 mill € per day.
Finland, Europe and rest of the world is in survival mode excluding opportunistic countries. Hundreds of airplanes have been grounded for months. In logical business conduct the companies would divest their plane fleet and adjust the current demand-supply imbalance. So does BA. British Airways announced 17th July to stop using Boeing 747 planes for good due to low passenger demand. 
However, many airline companies have governments as shareholders, and they are used to rely on deep pockets of the faceless owner with frequently changing politicians in power. Enjoy the intra-government smooth flying, I would say.

 

N.b. Airplanes are often owned by holding companies and various investment arms of big banks. I.e. there is a fleet of stakeholders who see just numbers, not national pride and flag.

Do something, change the airline business model and adapt! Yet the govt.´s loans interest rate today are zero or negative, ”feeding cuckoo in the national nest” is not the way develop the nation.

 

https://www.reuters.com/article/finnair-traffic/update-1-finnair-june-passenger-traffic-down-96-yr-yr-idUSL8N2EE11C

Vielä kerran Mankala

SSS 4.7.2020 mielipidekirjoituksessa ( Matti Varajärvi / Salon Kaukolämpö Oy) todettiin otsikossa että ”Salon jätteet ovat hyvissä käsissä”.  Korjaisin otsikon muotoon ”Varsinais-Suomen jätteet kootaan Saloon, poltetaan energiaksi ja kaupunki saa käsiinsä polttojätteet, ja yrittää selvitä niiden kanssa miten parhaiten näkee.”

On totta, että Lounavoima Oy on ns. mankalayhtiö. Ts. osakkuusyhtiöt perustivat mankalayhtiön, joka toimii omakustannusperiaatteella, ja jonka tuotteita/palveluja voivat osakkuusyhtiöt ostaa omakustannushintaa. Kun ei tehdä voittoa, ei makseta verojakaan. Näin toimivat mm. Teollisuuden Voima ja vesivoimayhtiöt. Oletteko kuulleet Teollisuuden Voiman osakasyhtiöiden naukuvan kalliista sähköstä? Mitään hyväntekeväisyyttä ei mankalayhtiökään tee. Pelin juoni on valtiovallan siunauksella kiertää verotusta ja maksaa verot vasta jalostusasteen seuraavalla tasolla, jos sittenkään. Kuka nyt energiasta veroa vapaaehtoisesti maksaisi!

Kun Lounavoiman Korvenmäen yksikkö on tuotannollisessa vaiheessa, se tuottaa mm. sähköä, kaukolämpöä ja polttamisen sivutuotteita. Ne myydään osakkaille omakustannushintaan, ilman voittomarginaalia mutta kattaen käyttökulut. Kaukolämmön todennäköinen ostaja on Salon Kaukolämpö Oy, joka myy sitä edelleen kiinteistöjen asiakkailleen hinnalla, jossa on tietysti voittomarginaali.
Jos myynti tehtäisiin yhteisen hyvän hengessä omakustannushintaan, niin Salon energiamarkkinat muuttuisivat yhdesssä yössä. Lämmitysmuotona sähkö, öljy, aurinkokeräimet, maalämpö, lämpöpumput ja se kirottu pienhiukkaslinko, puulämmitys, tulisivat järkyttävän paljon kalliimmiksi kuin kaukolämpö. Omakustannushinnassa olisi vain kaukolämpöverkon ylläpito ja investointikustannukset. Verot nolla €. Näin ollen olisi taloudellisesti järkevää kaivaa kaukolämpöputket koko Uskelanjokilaaksoon, myös kaupungin niihin osiin, jotka nyt eivät ole kannattavuustavoitteiden piirissä. Tällaista infrastruktuuria rakennettiin 70 vuotta Neuvostoliitossa, missä energialla ei ollut markkinahintaa, vaan koko maa oli energiamonopoli.

Sähkön suhteen on salolaisten turha odottaa jackpottia Lounavoimalta, koska sähkömarkkinalain mukaan sähkö pitää myydä sähköpörssiin, missä hinnan määrävät Pohjolan sähkömarkkinat. Tosin sähkönsiirron ”luontaiset monopolit” rokottavat raskaat siirtomaksut, joten kWh-hinta on energiapiheillekin kuluttajille sivuseikka. Kaupunki voisi ehkä ostaa halpaa mankalasähköä, jos sillä olisi vielä sähkölaitos, mutta alehintaan sekään ei saisi sitä jälleenmyydä.

Odottakaamme mielenkiinnolla minkälainen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden huomen koittaa Uskelanjokilaaksoon ”hyvissä käsissä”.

Hongkong - 香港 - Hong Kong

In 1985 I started to travel extensively in Asia and Hongkong has been my most frequent stop ever since. The vibrant city was more than an English banking centre in the corner of the world. The melting pot of several ethnic groups, cultures and ways of living made it very unique.

I learnt to know lots of people, made business, made lifetime friends, and regardless of turns in economy and world politics everything looked positive. The city never slept.

Came 1997 and Hongkong, Kowloon, New Territories and islands were handed over to PRC.

UK govt. negotiations since 1971 produced no firm consensus and with a promise of “on country, two systems” the British rule came to its end. I recall Lord Patten, the last governor of Hong Kong to stay very tight lipped during the hand over ceremony. However, back in UK he repeatedly expressed that the Sino-British Joint Declaration actually meant nothing to Beijing. I agreed then and I agree today with Mr. Patten. There is a say, that a written agreement means in China “The best understanding what was discussed in the meeting among the attendants”. 

Banking and business continued in Hong Kong, but the future of citizens started to look gloomy. Southern China grew exponentially as “the factory of the world” and Hongkong was a natural hub of transactions and to certain extent still a logistic hub, too. Opportunistic way of doing things strengthened and mutual trust eroded. In early 21^st century I learnt through the hard way that “short term” meant in Hong Kong “overnight”. What as earned yesterday, was brought over from China and transferred to a safe place overseas. People, who did not see future in Hongkong migrated rapidly and followed the money they had invested overseas, especially in Canada and Australia/New Zealand.

When my direct contacts with friends and business associates decreased in 2010s, I started to look the development more as an outsider. I am still amazed how rapidly Beijing managed turn the people of Hongkong against itself. The legislative Council of Hong Kong is gradually changed to another provincial government of PRC to execute the Central Government orders, word for word.
Even more amazing is the way how the Central Government of China undervalues the importance of Hongkong as the banking centre. Stable political environment is the foundation of stable economic system and bankers are the most alerted to any negative changes in politics. They hang around as long as money can be made, but the suitcases are packed and flights booked, every day.

The new national security law of Hong Kong came into force on the 30^th of June 2020, the very same day the NPCSC unanimously passed it on. Already on the following day the first demonstrators were arrested based on the new law and the juridical system started its process. The crime was to lift a banner that have been used for many months since the start of the unrest on Hongkong island.
Objections made by USA and UK are just big words. One country, one system is de facto in effect and a new page is turned in China´s history where Hongkong is a small footnote. Lord Patten´s words are still valid.
The task list of Beijing looks like: 

-       Macao : done

-       Hongkong : done

-       Taiwan : in progress

-->

I will still visit Hongkong, when the COVID-19 one day is over. However, Hongkong I learned to love is gone.

Kirjoittamisen vaikeus, ihanuus ja kurjuus

Kirjoittamisen perusedellytys on intohimo kieleen ja kaikkeen kirjoitettuun. Kirjat, lehdet ja tietysti toisten, kirjoittamiseen myös hurahtaneiden, kolumnien ja pamflettien lukeminen ovat olennainen osa tätä harrastusta ja elämäntapaa. Kirjoitan puoliaktiivisesti tätä blogia ja lähetän ajoittain lehtien toimituksiin mielipidekirjoituksia. Olinpa ennen paikallislehtemme kolumnisti päätoimittajan vaihdokseen saakka. Lehti on päätoimittajan näköinen, varsinkin kun omistaja on nykyisin kasvoton ja aatteet ja ideologiat on unohdettu tai pilkottu yhden asian liikkeiksi. Piste.

Sanotaan, että aikamme on kiireinen, lyhytjännitteinen. Elämme hosumisen vuosisataa. Kommunikoimme epätarkasti, sinnepäin. Tähän syyllistyn itsekin. Emme jaksa lukea yli 160 merkin viestejä (matkapuhelimen SMS:n pituus). Yli 500 sanan ”tekstin tuottaminen” l. muinaissuomeksi kirjoittaminen on täyttä tuskaa, puhumattakaan lukemisesta. Pikalukutekniikalla lukeminen ehkä juuri ja juuri onnistuu, mutta luetun ymmärtäminen ontuu. Tässä lyhyiden viestien maailmassa tartutaan jokaiseen sanaan ja reaktiot ovat moninaiset: suuttumus, hämmästys, loukkaantuminen (melkein pakollista), mielensäpahoittaminen (kiitos Tuomas Kyrö uudissanasta) jne. Oma tunnetila pitää pullauttaa välittömästi someen, jossa riidellään opponenttien tai hymistellään samanmielisten kesken. Pullataikina paisuu ja useimmiten negatiivinen vaikuttavuus lisääntyy. Alkuperäisen tekstin kirjoittajapoloinen on tässä mekkalassa ulkopuolinen, tai enintään syyllistetty ja hyljeksittävä olio!

Sana on sopimus, tarkemmin sanan merkitys on sopimus. 

Yksi vuoden 2020 uudissanoista on ”viruslinko", jolla heitellään milloin mitäkin tapahtumaa, ihmisjoukkoa tai paikkakuntaa, harkiten tai harkitsematta.

Lyhyen surffailun jälkeen löysin sille journalistisen johdannaisen: ”mielipidelinko”. On joukko aktiivisia mielipidekirjoittajia, joiden identtiset kirjoitukset on muutaman päivän sisällä julkaistu lukuisissa lehdissä. 

Mielestäni yksi hengentuotos per mediakanava saisi riittää, vaikka mm. Twitter ja Facebook

mahdollistavat sisällön ristiinjakamisen, samoin kuin mm. IS-HS-Taloussanomat, Uusi Suomi-Kauppalehti. Muutkin suomalaiset lehtitalot kierrättävät aktiivisesti journalistista materiaaliaan. Ilmeisesti kustannussyistä, koska lehtien toimituksia on rajusti supistettu.

Ymmärrän, että etenkin maakunta- ja paikallislehtien toimituksilta ei voi odottaa laajaa kirjoitusten taustoittamista ja tarkastusta. Niinpä mielestäni on kirjoittajan vastuulla pitää jalkaa sananvapautensa jarrulla, ja lähettää harkiten vain yhdelle lehdelle (digi tai paperi) mielipidekirjoituksensa.
Emme toivottavasti elä 1930-luvun mielipiteenmuokkauksen kaltaista aikaa uudelleen, vaikka joskus siltä tuntuukin julkista keskustelua seuratessa. Trumpistanilainen toisto ja saman asian hokeminen oman asian edistämiseksi ovat liiankin yleisiä tehokeinoja, joilla puolitotuudet ja suoranaiset valheet yritetään kääntää totuudeksi.

Mielipidelinko olkoon selkosuomeksi agitaattori.

Ethos - Pathos - Logos

1920-luku - Tatu Pekkarinen/Georg Malmsten

”Ainahan on maksettava eikös juu,

Mitä tässä maailmassa velkaantuu.”

Aprillipäivänä 2009 - Jaakko Kiander (Talouselämä)

”On väärinkäsitys, että valtion pitäisi maksaa velkansa takaisin, sanoo Palkansaajien Tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander. Väärinkäsitys perustuu hänen mukaansa suomalaiseen kulttuuriperintöön.”

24.4.2020 - Antti Roine, mielipidekirjoitus (Etelä-Suomen Sanomat)
”… Totuus kuitenkin on, että Euroopan valtiot ja kunnat ottavat lainaa yksityisiltä rahoituslaitoksilta. Tämä synnyttää jatkuvan rahavirran veronmaksajilta yksityisten pankkien omistajille korkojen muodossa.

Vähitellen, korkojen noustessa, monet valtiot ja kunnat ajautuvat vararikkoon, eivätkä pysty maksamaan lainojaan takaisin.

Tämän typerän politiikan lopputuloksena Euroopan Keskuspankki (EKP) sitten pelastaa yksityiset riskisijoittajat ostamalla arvottomat velkakirjat täyteen hintaan ja ilman mitään vastiketta.”

8.7.2015 - Pertti Haaparanta, taloustieteen proferssori, Aalto Yliopisto (Akateeminen Talousblogi)

"Troikka elää siis kuvitteellisessa maailmassa, miksi? On  vaikea löytää mitään rationaalista selitystä asialle. Yksi mahdollisuus on politiikka. EU:n ja erityisesti euroalueen kansalaisille on toitotettu monta vuotta, että Kreikan velkoja ei anneta anteeksi. On varmasti vaikeaa tunnustaa, että niin on jo tehty."

22.2.2017 - Christine Lagarde, Maailmanpankki (Taloussanomat)

"Kreikan velat tarvitsevat uudelleenjärjestelyä, mutta velkojen antamista anteeksi ei tällä hetkellä tarvita."

20.6.2020 - Paavo Arhinmäki, SKDL eiku Vasemmistoliitto (Kansanuutiset)
”Eiväthän valtiot koskaan maksa lainojaan pois, ne ottavat uusia lainoja tilalle. Tällä hetkellä Suomi saa lainaa erittäin matalilla ja kiinteillä koroilla, Arhinmäki sanoo.”

21.6.2020 - Vesa Heikkilä, Taaleri (Uusi Suomi)

Eikö valtion tosiaan tarvitse maksaa velkojaan pois? Pankkiiri vastaa: ”Harvinaista kyllä olen samaa mieltä Paavo Arhinmäen kanssa”

26.6.2020 - Christine Lagarde, EKP:n pääjohtaja (Talouselämä)

EKP:n Lagarde painotti Suomessa, että koronavelat tulee maksaa takaisin.

26.6.2020 - Martin Wolf, Financial Times, Maailmanpankin ex-ekonomisti, (Talouselämä)

”Emme tule maksamaan velkoja takaisin. Valtiot eivät tule pyörittämään ylijäämäisiä talouksia tulevina vuosina, eivät ne ole koskaan niin tehneetkään. Mutta niiden pitää pystyä tekemään pienempiä alijäämiä”, Wolf sanoi.”

Kalevalan Sampo l. kirjokansi jauhaa edelleenkin koko maailmalle "rahaa, viljaa ja suolaa"!