EI MITÄÄN VÄLIÄ
Vanhukset ulkoilevat vointinsa mukaan. Nuoremmat lenkkeilevät ja hiihtävät (jos sattuu olemaan lunta). Korona-aika on saanut ainakin osan kansasta ylös, ulos ja lenkille. Somessa on käyty keskustelua (kiistelyä på finska) mikä on kohtuullinen turvaetäisyys ulkosalla.
Päätin ottaa kirjallisesti yhteyttä yhteen maamme suurimpaan kuntourheiluliittoon (87´000 jäsentä) ajatellen, että sieltä löytyy tiedon lähde.
Vastaus: ”Olemme erityisesti keväällä selvitelleet näitä turvarajoja eri lajeille juuri THL:stä, mutta heillä ei siihen ole ohjeistusta. Koska emme ole tutkimusorganisaatio, niin olemme viranomaistiedon varassa. Onneksi minun tietooni ei ole tullut tartuntaketjuja ulkoilusta, joten se tuntuisi olevan turvallisin tapa harrastaa, kunhan turvavälit huomioidaan.”
Taidatko sen selvemmin ilmaista. Ei ohjeistusta keväällä, ei nyt, ei vastuuta sanomisistaan.
Tässä(kin) asiassa asemansa puolesta vahva auktoriteetti hukkaa tahallaan mahdollisuuden kommunikoida uskottavasti kuntoilijoiden kanssa ja potentiaalisesti lisätä jäsenkuntaansa. No, onhan valtionavut tulossa joka tapauksessa.
Toivotaan siis parasta ja painutaan lenkille.
Hollanti, tuo postimerkin kokoinen pyöräilymaa, antoi kesällä suositukset kansalaisilleen suosituimpiin kuntoilulajeihin. Meillä ei asia ole tärkeä. Ylen toimittajakin kehotti viettämään yhteisen jouluhetken sukuhaudalle turvavälein, mutta ”en minä niitä tässä ryhdy ohjeistamaan etäisyyksiä, kun en ole asiantuntija.”
Olisiko liikenne-Enskan vanha hokema ”tur-val-li-suus-vä-li” sopiva edelleen niin ratin taakse kuin jalkakäytävälle/pyörätielle?
#sääntösuomi #enska #eimitäänvälii
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti