Tulen myöhään illalla tilallemme. Postilaatikolla, keskellä tietä, seisoo tikkujaloillaan horjuen vastasyntynyt metsäkauriin vasa. Nousen autosta ja matkan päästä kehotan bambia siirtymään syrjään ja suojaan, koska ukkonen on tulossa. Vasa painautuu ojan heinikkoon. Jätän sen selviytymään. Luonto kasvattaa vahvat ja karsii heikot ja huono-onniset.
Niitän kesantoja alas. Kujan varrella iso korppi lennähtää pelolle etsimään syötävää. Kohta se istahtaa samaan joenrannan koivuun kuten edellisinäkin vuosina. Raakumme toisillemme heipat traktorin jylyn yli: "Ensi vuoteen!". Korppi liitää pellolle ja nappaa hiiren.
Metsän reunassa niittäessäni tulee kettu kareelle ja katselee niittoani uteliaana. Paikka on sama kuten useana viime vuonna. Varoetäisyys on alle 100m. Tämän kesän pentua en ole nähnyt pariin viikkoon. Siellä se varmaan lymyää metsän suojassa ja opettelee selviytymistaitoja äidin opastuksella. Äidit ovat tärkeitä kaikille luontokappaleille!
Kun siirryn viereiselle pellolla, siirtyy repolainen makailemaan heinille ja kuuntelemaan josko lähistöllä, niitetyn heinä alla, olisi ”brunch”. Löytyi! Havaintojeni mukaan kaksi hiirtä siirtyi ravintoketjussa eteenpäin. Päätettyäni niiton siirrymme molemmat tahoillemme viettämään keskipäivän siestaa.
Seuraavana aamuna kello 05:15 alkaa pihan puissa tuttu huutelu. Nälkäinen tuulihaukan poikanen kirkuu vaateliaasti sapuskaa. Sama rituaali toistuu kuin viime vuonna. Vanhemmilla on kiireinen aamu. Nousen ylös, koska metelissä ei voi enää nukkua. Vielä klo 09 on poikasen tilaus pahasti myöhässä tai sitten jälkiruoka on (taas) myöhässä - kriik! Lounasaikaan kaikki kolme poikasta päästävät reippaasti ruokatilaukset ilmoille. Siirryn askareisiini poikasten tarkan katseen alla.
Toivotan kaikille kavereilleni turvallista kesänjatkoa.
Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.
