Gaudeamus 1976-2026

 

 

Minulla oli vakaa aikomus pitää riemuylioppilaspuhe Iin Lukion lakkiaisissa 30.5., mutta erinäisistä esteistä johtuen se ei onnistunut. Tässä siis puheeni runko, olkaa hyvä.

 

Hyvät ylioppilaat, opettajat ja juhlaväki 

Aluksi on tapana todeta, kuinka erilainen oli Suomi silloin, kun me Iin Lukion ylioppilaat painoimme valkoisen laki päähämme vuonna 1976. Nuoruuden kaikkivoipaisuus, tulevaisuuden usko ja kuolemattomuus ovat jokaisen uuden sukupolven voima ja ponnahduslauta. Niin oli 50 vuotta sitten kuin tänäkin keväänä.

 

Asiat eivät ennen olleet välttämättä paremmin, vain toisin.

Oliko maailma sittenkään kovin erilainen? 

Meillä oli keväällä 1976

- kylmä sota ja epävarma maailmantilanne 

- Israelin ja arabien välinen "ikuinen konflikti"

- EEC-vapaakauppasopimus ja devalvoituva markka

- YYA-sopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä

- "Rauhanomainen rinnakkaiselo" sotaisan itänaapurin kanssa

- Politisoituneet nuorisoliikkeet ja ristiriitainen suhtautuminen itään ja länteen

- Poliittisia ääriliikkeitä laidasta laitaan

- Hurriganes, Juice ja suomalainen proge; vain muutama LP-levy

 

Teillä on keväällä 2026

- kuumia sotia Euroopassa ja Lähi-Idässä ja epävarma maailmantilanne

- Israelin ja arabien välinen "ikuinen konflikti"

- Suomen EU-jäsenyys ja vakaa euro

- Suomen Nato-jäsensopimus

- "Rauhanomainen rinnakkaiselo" sotaisan itänaapurin kanssa kera raja-aidan

- Politisoituneet nuorisoliikkeet ja ristiriitainen suhtautuminen itään ja länteen

- Poliittisia ääriliikkeitä laidasta laitaan

- Kymmeniä musiikkisuuntauksia ja ääretön määrä suoratoistomusiikkia 

 

Lukiossa opiskeltava tietomäärä on moninkertaistunut 50 vuodessa. Valinnanvapaus on ehkä liiankin runsas. Nuorilta edellytetään tietoista tavoitehakuisuutta ainevalinnoissa ja kypsyyttä itse etsiä tietoa ja vastauksia kysymyksiin. Täältä kauempaa katsottuna tuntuu, että urapolun pitää nykysin olla kirkkaana mielessä jo yläasteen jälkeen. Mielestäni vaatimus on kohtuuton ja valinnat on tehtävä liian varhain. Olen edelleenkin lukion yleissivistävän ja laaja-alaisen opetuksen puolustaja.

Lukio on nuoren ihmisen parhaita kokemuksia. Toivottavasti olette siitä ajasta nauttineet. Tiivis kaveriporukka, ensimmäiset ihastukset, ajokortin hankkiminen jne. 

Opettajille me teimme hiukan jäynääkin. Näin jälkeenpäin ajatellen meissä taisi asua jo pieniä teekkarinalkuja. Esimerkiksi äidinkielenmaikan keltainen pikku-Fiat nostettiin talvella lumikasan päälle, puutappi hankeen pystyyn, siitä köysi etupuskuriin ja hevosen heinäsäkki eteen! Toki nostimme auton seuraavalla välitunnilla varovasti takaisin parkkipaikalle. Kaikki hyvin ja makeat naurut päälle. Videosta olisi tullut hetkessä viraali, jos olisi ollut some. Onneksi ei ollut!
"Koska ei ollut nettiä, kaikki piti ite ettiä." Täytimme päivämme urheilulla, kirjoilla ja musiikilla - niin paljolla musiikilla. Iissä oli runsaasti nuorisobändejä ja keikat järjestettiin itse aina kun siihen oli mahdollisuus.

 

Ylioppilaskeväänä 1976 suurin osa meistä ylioppilaista ei kovin paljoa murehtinut tulevaisuutta ja elämän uraa. Me pojat karkasimme vapaaehtoisina varusmiespalvelukseen pitämään "välivuotta". Välivuosi on tutkimusten mukaan nyt uusi normi. Olimme siis edistyksellisiä jo tuolloin! Toki kävimme korkeakoulujen ja keskiasteen opinahjojen pääsykokeissa. Niistä irtosi hyvin lomia armeijasta. 

Silloinkin oli korkeakouluissa opintosuuntia, joihin sisäänpääsyn rima oli liki mahdoton ylittää. Esimerkiksi Oulun yliopiston limnologi-opintoihin valittiin yhdeksän opiskelijaa per vuosi! Sinne minäkin yritin, mutta rima putosi. Yrittänyttä ei laiteta. Vanha neuvo tepsii edelleenkin: "Uutta matoa koukkuun." Kyllä se opinahjon ja oman uran ehtii aloittaa pari vuotta myöhemminkin. 

 

Hyvät ylioppilaat. Lopuksi haluan muistuttaa, että elämässä on tärkeää ennen kaikkea lähimmäiset ja ystävät ympärillänne. Vaalikaa ihmissuhteitanne, se kantaa elämässä eteenpäin. Eläkää itsenne näköinen elämä.

Runoilija Arno Kotron sanoin: "Pääse pitkälle, mutta älä niin pitkälle ettet löytäisi takaisin"

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

 

 

Droonivaroitus - Suvivirsivaroitus

 

 

Suvivirsi on jälleen nostanut kansalaisten mielen kierroksia. Se on varma kevään merkki! Mediat ovat tulvillaan pro ja con ja siltä väliltä olevia juttuja, haastattelua, podcasteja ja livelähetyksiä. Koulujen kevätjuhlien seremoniamestareina ovat häärineet mm. hra Ojala Espoon kaupungista ja ministeri Rydman Kok-PS -koalitiosta. Asiasta on uutisoitu laajasti, ja mm. Iltalehti teki 28.5. oikein kaksintaisteluhaastattelun.

Laitanpa siis minäkin keväiset nuotit järjestykseen ja nosta virtuaalisen nokkahuilun huulilleni mukaillen Suomen Yrittäjien ilmahälytyksen tulkintaa palkanmaksusta ilmavaaran aikana (Yle 26.5.) 


 

Ehdotus tunnustuksellisen juhlan ohjeistukseksi.

 

Suvivirsivaroitus tulee antaa 48h ennen toteutettavaa uskonnollista ja syvästi tunnustuksellista suvivirren esittämistä esim. Wilma-viestinä, koulun heippalappuna, tai jos käytetään vielä kouluvihkoa, niin sekin käy.

Jos kevätjuhla pidetään sisätiloissa, opettajalle joka ei kuulu Suomen ev.lut. kirkkoon, vaan on uskonnoton tai muun uskoinen, ei tule maksaa palkkaa suvivirsivaroituksen ajalta. Jos suvivirsi lauletaan koulun pihalla, rinnastetaan tapahtuma ulkotyöksi. Suvivirsivaroituksen takia suojautuminen pihalta  ei oikeuta palkanmaksun keskeyttämiseen liikunnanopettajilta, joka rinnastetaan ulkotyöntekijäksi. Pääsääntöisesti sisätyötä tekeviltä aineopettajilta palkanmaksu keskeytetään juhlan ajaksi, koska he joutuvat siirtyvät sisälle työtekijöiden suojelemisen takia.

Koska koululaiset eivät ole kunnallisia palkansaajia, ei palkanmaksun tulkinta koske heitä. Vakaumuksen takia kevätjuhlasta poissaolosta ei makseta oppilaalle korvausta. Oppilas ohjataan juhlan ajaksi suvivirsisuojaan. Juhla on osa koulun työpäivää, joten koulun alueelta poistuminen juhlan ajaksi on kielletty. Tästä ennakkotapauksina ovat ns. Ysigaalatapaukset Laitilassa (traktorimarssi) ja Oulussa (megismarssi, energiajuomien hakeminen kaupasta).

 

Vähemmistön suoja

 

Suvivirsivaroitus poistunee Suomen kouluista, kun ev.lut. kirkkoon kuuluvien suomalaisten prosentuaalinen osuus laskee alle 50 %:iin (nyt koko maassa n. 61%). Kristityistä tulee vähemmistöryhmä, jonka oikeuksia tulee suojella  kuten muidenkin  vähemmistöuskontokuntien. Tämä koskee jo mm. Helsingin (43.9%) ja Espoon (48,8%) hiippakuntaa. Uskonnottomat muodostavat uuden enemmistön, joten em. hiippakuntien alueella tulee juhlien edellä koulujen antaa oppilaille ”uskonnottomuusvaroitus”, ja oppilaille tulee järjestää koulun alueelta ”ateismisuoja”. 

Kirkko on ollut asiasta kovin harvasanainen. Jokainen kommentti olisi bensiiniä some-liekkeihin. Perälauta vuotaa ilman julkista vastakkainasetteluakin. Tasa-arvovaltuutetun toimiston työ tuskin helpottuu tasa-arvoisen yhteiskuntamme vartijana, ja perustuslakivaliokunta on edelleenkin kiireinen tämän äärimmäisen tärkeän perustuslain tulkinnan kimpussa.

 

Mikä suvivirsi?

 

Virsikirjan virren #571 on tod.näk. kirjoittanut Israel Kolmodin vuonna 1694. Asiasta ei olle yksimielisiä. Ruotsi-Suomessa oli katovuodet ja nälänhätä. Ihmisiä kuoli kymmeniä tuhansia, joten Kolmodin runoilu osui huonoon saumaan, ellei tarkoitus ollut huojentaa ihmisten mieliä. Kevät tulee joka tapauksessa joka vuosi. Sanoitus pohjautuu ruotsalaiseen keskiaikaiseen maalliseen runoperinteeseen tai 1200-luvun eroottiseen runoon. Kolmodin toimi superintendenttinä Visbyssä, joka ei ollut tuolloin vielä hiippakunta eikä Kolmodinilla ollut piispanvihkimystä. Koraali on ruotsalainen kansansävelmä. 

 

Se on valhe!

 

Ojalan keskustelussa esittämä tulkinta poliitikon valehtelijaksi leimaamissuojasta on väärä. Valehtelijaksi ei kansanedustaja saa kutsua kollegaansa eduskunnan istunnossa, muissa tilaisuuksissa ei valehtelijaksi leimaamisen suojaa ole. Tämä on todennettu lukuisia kertoja mm. kunnallisvaltuustojen kokouksissa, poliittisissa väittelyissä ja vaalitoreilla. Eduskunnan puhemiesneuvoston pysyväisohjetta tulee noudattaa.

 

Mitä pitäisi tehdä?

 

Kieltojen lisääminen on loputon tie ja johtaa kulttuuriseen lokerointiin ja henkiseen kurjistumiseen. En kannata historian kieltämistä vain valtaväestön päätöksin (kts. Helsingin ja Espoon demografia). Uskontojen ja uskonnollisuuden poistaminen kansallisesta muistista, kuten Lenin-patsaan varatoiminen Turussa ei ratkaise mitään. En edes usko, että käsityksemme uskonnonharjoittamisen vapaudesta sallisi ääneen vaatia kirkkojen, synagogien ja islamilaisten rukoushuoneiden sulkemista pois suomalaisesta elämäntavasta.
Kävisikö suvaitsevaisuus ja kunnioitus kansalaisten uskonnolliseen suuntautumiseen. Vanhempien vastuu on tässä suurin. Koululle ei tule sälyttää tästä kaikkea vastuuta. Opetussuunnitelman maailmankatsomuksen opetuksen tulee riittää. Keskustelut vanhempien kanssa ovat vahvin ohjaava voima kunnes 15-vuotiaana nuori voi itse joko erota tai liittyä uskonnolliseen yhteisöön. 12-14 -vuotiaana tähän tarvitaan vanhempien suostumus. Kuka vanhempi vielä vähättelee omaa vastuutaan nuoren henkisen kypsyyden kehittymisessä?

 

Suvaitsevaisuutta 60 vuoden takaa

 

Kotikuntani yksityisessä keskikoulussa pidettiin alaluokamme tytöille ja pojille yhteinen rytmisen voimistelun liikuntatunti. Laestadiolaiset luokkatoverit poistuivat voimistelusalista, kun aloitimme voimistelun kevyen tanssimusiikin soidessa Tandbergin kelanauhurilta, koska vanhoillislaestadialaisille tanssi oli syntiä. Asiasta ei noussut mitään kohua. Suomessa oli uskonnonharjoittamisen vapaus. Uskovaiset ja me "suruttomien mukulat" saimme rauhassa käydä yhdessä koulua ilman että siitä piti tehdä numero.

Muistakaamme, että vapaassa maassa jokainen tulee uskollaan autuaaksi. 

Koulujen kevätjuhla olkoon avoimen yhteiskunnan avoimien ihmisten yli monisatavuotinen riitti, ei sen enempää. Den blomstertid nu kommer.

Tulevan joulun Topeliuksen "Varpunen jouluaamuna" -laulun aiheuttamia riitoja ja oikeustapauksia odotellessa toivotan hyvää ja suvaitsevaista kesää maailman onnellisimmalle kansalle. 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

Viivanvetoa

 

Äänestysalueiden yhdistäminen näyttää olevan kuntien uusin säästökikkailu. Etenkin vuosituhannen vaihteessa kuntaliitoksista muodostuneet suurkunnat ovat äänestysalueiden yhdistämisille halukkaita. Entiset pitäjät ovat hitaasti mutta varmasti tyhjentyneet äänioikeutetuista suurkunnan keskukseen tai taivasten äänestysalueelle. Pienestä joukosta äänestäjiä tulee valita vaalitoimitsijat, joka on tietysti kuluerä kunnalle. 

Haasteena on myös vaalisalaisuuden säilyminen. Muutamasta sadasta naapurista on helppo tehdä "tukkimiehen kirjanpito", josta toisen äänestyspäivän iltana käy ilmi nukkuvien puolueiden jäsenet. 

Tässä nuoruuteni muisto vaaleista 1960-luvulta omasta arkistostani:

 

Äänestysalueet olivat pieniä, usein koulupiirien mukaisia, ja kaikki tunsivat toisensa jo monen sukupolven ajalta. Poliittinen kanta ja maailmankatsomus tuli usein äidinmaidon mukana. 

Vaalitoimitsijat valittiin kylän miehistä (nykyisin henkilöistä). Kaikki tiesivät, että muutamat toimitsijat ”taljasivat tupakkilaatikon kanteen" omiensa käynnin äänestämässä, ja raportoivat tauoilla / illalla tiedot puolueensa paikallispomoille.

Kaksipäiväisen vaalin sunnuntai-iltana alkoi sitten autoralli, kun ”omia" kyydittiin äänestämään, jotta oman puolueen tukeva ote vallankahvassa tulisi varmistetuksi. Runsas joukko mummoja ja pappoja sai ilmaisen vaalikyydin, kunhan "äänestivät oikein". 

Eipä ihme, että äänestysprosentit olivat varsinkin maaseudulla aivan toista luokkaa kuin nykyisin. Niin, maallahan ei kohta enää ole jäljellä kuin hajaääniä. Kaupungistuminen kiihtyy.

 

Paikallislehti Salon Seudun Sanomat käsitteli artikkelissa äänestysalueiden karsimista 16.5. Asia lienee suur-Salon osalta jo sovittu. Viesti on selkeä. Syrjäkylien asukkaat saavat hyvissä ajoin etukäteen valjastaa hevosen ja tehdä eväät, jotta ehtivät ajoissa äänestyspaikalle.

Vaalitoimitsijoita on nykyisin vaikea saada. Suositus toimitsijoiden puoluesidonnaisuudesta on poistettu vaalilaista (vaalilaki 17§), mutta halukkuus palvelemaan kansanvaltaa on silti heikkoa. Auttaisiko toimitsijaksi halukkaille tarjottavat nykyistä paremmat palkkiot?

Kuntavaalien äänestysalueiden yhdistämisen taloudellinen hyöty on laskettavissa kymppitonneissa per kunta. Mitäpä jos tehdään saman veivaus kuin kuntaliitoksissa, eli harmonisoidaan maksettavat korvaukset.

Askelmerkit:

1. Pidetään edellisten vaalien kuntakohtainen kulubudjetti ennallaan.

2. Pienemmän vaalitoimitsijajoukon palkkiot nousevat automaattisesti, mutta vaalien kokonaiskustannus on sama.

Kuntavaaleissa yo. mallia voitaisiin soveltaa, koska äänestysalueita tullaan yhdistämään. 

Eduskuntavaaleissa vaalipiirien yhdistäminen torpattiin puoluesihteerien "parlamentaarisessa ohjausryhmässä" (Yle 20.5.). Oletan, että neljän vuoden päästä asiasta neuvotellaan uudestaan. Yksimielisyyden vaatimus edustuksellisessa demokratiassa on kuitenkin kova haaste. Äänestämällä ne asiat muutenkin ratkaistaan, ja sitten pulinat pois.

Lukumääräisesti nykyistä suuremmat kuntavaalien äänestysalueet parantavat vaalisalaisuutta, koska vaalitoimitsijat eivät nykyiseen tapaan tunne aivan kaikkia äänestäjiä (vrt. yllä 1960-luku). Koska Suomen digiloikan ponnistus on "reilusti lankun takaa", lienee turha edes haaveilla sähköisestä äänestysprosessista kuten esim. veljeskansalla Virossa.

Suomalainen demokratia toimii edelleen manuaalisesti. Viiva vedetään kynällä äänestyslippuun kuten jo vuodesta 1907. Kansanvalta porskuttaa eteenpäin kynä kädessä, viivan väristä riippumatta!

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

Kymmenen sähköisen virran maa

 

 

Synnyinkuntani kunta- ja aluesenaattorin haastattelun alaotsikko julistaa:  "Luonnonsuojelu jakaa ihmisiä, mutta maisemansuojelu yhdistää." (Kaleva 11.4.)  Näin todistetusti onkin. Varsinkin, kun se maisema sattuu olemaan oma kotimaisema. Hyvin usein kunta/kaupunkikeskuksia puolustetaan, kun resurssiriiston Suomea kaavoitetaan ja rakennetaan. Syrjäkylistä tehdään sijaiskärsijöitä. Ii on siitä yksi esimerkki.

 

Emme ole Suomessa kovin hyvin onnistuneet maisemansuojelussa luonnonsuojelusta puhumattakaan. Sen ovat menneet vuosikymmenet osoittaneet. Koen, että koko Suomi kulkee neuvottomana ja ratkaisumalli on vuodesta toiseen sama; Revitään luonnosta irti se mikä vain saadaan. Lainsäätäjät Helsingissä ovat kirittäneet maakuntien päättäjiä uusiin ennätyksiin etenkin energiantuotannon saralla.

 

Maisemaa & luontoa ja sen muutoksia on syytä tarkastella pidemmällä aikajänteellä.

 

1950-1980 "Vesivoiman ja turvetuotannon vuosikymmenet"

 

Pohjoisen joet, kuten Kemi-, Ii- ja Oulujoki tammettiin useilla vesivoimaloilla ja pilattiin peruuttamattomasti. Onneksemme esim. Siuruan ja Kollajan allasvoimalahankkeet on haudattu, ainakin toistaiseksi.

Suot kuivatettiin lyhytnäköisesti toivoen metsäalan laajenevan, ja osa soista otettiin energiaturpeen tuotantoon. Ravinteet ja humus valuivat esteettömästi jokiin ja vesistöt samentuivat. Samalla Perämerestä tuli "Ruskeameri".

 

1990-2000 "Avohakkuiden vuosikymmenet"

 

Hitaasti kasvavat, tiheäsyiset laatumetsät hakattiin alas sellukattiloiden raaka-aineeksi, vaikka sahatavarana olisi niistä saatu parempi tuotto arvoketjun kaikille osapuolille. Jäljelle jäi raiskioita, kitumaata. Nyt niistä hakataan "puut" keksinvarren paksuisina riukuina samoihin sellunkattiloihin.

Teollisuuden jalostusarvoa ei ole haluttu nostaa, vaikka puunjalostusteollisuudella on ollut sata vuotta aikaa tehdä muutos. Viime vuosikymmenet on tapeltu vuosittaisten hakkuiden kiintokuutiomiljoonista. Selkokielellä; halutaan tehdä sitä samaa perustuotetta, mikä ei vaadi uusia innovaatioita ja vain marginaalisia lisäinvestointeja. Edes yhteiskunnan digitalisoituminen ei ole havahduttanut Metsäteollisuus ry.:a - pakkauskartongin kasvava menekki on korvannut osan paperin kysynnästä. Metsäteollisuuden lisäarvoa tuottavien TKI-investointien määrä laahaa pahasti jäljessä verrattuna esim. tietotekniikka- tai bioalaan. Onneksi edes puunjalostuksen vesistöjen saastuttaminen on saatu pääosin kuriin.

 

2010-2020 "Vihreän energian esiinmarssi"

 

Tuulimyllyt valtasivat kankaat. Yhtenä perusteluna oli "avohakattujen kitumaiden hyötykäyttö". Näin markkinoi tuulivoimaa Iin edellinen kunnanjohtaja. Oikeammin kunta himoitsi vain kiinteistöveroja. Nyt ennustetaan rakennettavan runsaasti lisää tuulivoimaa yksin Iihin, vaikka kunta on jäädyttänyt tuulivoimakaavoituksen (Kaleva 19.10.2024). Kaikki on kuitenkin kaupan ja kaavoitusmonopoli voi avata kaavan ja asettaa sen uudelleen harkittavaksi. Katse on kunnantaloilla kiinteästi "pallossa" l. kiinteistöverotuotoissa, vaikka niissä on tuulivoimaoperaattoreita suosiva, vuosittain aleneva, veroaste. Vanheneva väestö, alhainen syntyvyys ja heikko työpaikkaomavaraisuus on huono kuntatalouden yhtälö, jota kiinteistöveroilla ei yksin korjata.

 

 

2020- "Ylikansallisen laskentakapasiteetin vuodet"

Datakeskushankkeet ovat tämän päivän taivaanrannassa siintelevä Eldorado. Jälleen kiinteistöverot houkuttelevat. Datakeskukset kaavoitetaan mahdollisimman kauas kuntakeskuksesta, perusteluna Fingridin sähkönsiirtolinjat.  Lauhdelämmölle pitää kikkailla ja keksiä käyttöä, vrt. Muhoksen datakeskushanke (Kaleva 31.3.2026). Rakennusvaiheessa datakeskukset työllistävät vain paikallisia koneurakoitsijoita. Hallit rakentavat aivan toiset urakoitsijat. Asentajat tuodaan Kiinasta, USA:sta, milloin mistäkin. Suomessa ei ole ammattitoista asentajakuntaa toteavat datakeskusmogulit. Sama trendi on myös akkumateriaalitehtainden työmailla (Yle 14.4.2026). Akustoja tarvitaan mm. tuulisähkön välivarastoiksi, eräänlaisiksi "voimaloiden yläaltaiksi". 

Datakeskusten toiminta on pääsääntöisesti etäkäytön varassa kuten vesivoimaloidenkin. Erona on, että etäohjaus voi olla missä tahansa maailmassa. Paikallisesti datakeskusten työpaikat voi laskea kahden käden sormilla.

Sijoituspaikkakunnalle datakeskus tarkoittaa:
1) puhdasta, kädenlämpöistä lauhdevettä

2) muutaman työpaikka
3) lisää sähkönsiirtolinjoja
4) ympäristön ja maiseman menetystä
5) hiukan kiinteistöveroja kunnan pohjattomaan kirstuun

 

 

Fingrid on suurten haasteiden edessä

 

Fingrid kertoo, että sähkönsiirtoverkko alkaa olla täynnä ja vasta n. 2029 saadaan datakeskuksille tarvittavaa lisäkapasiteettia, (=lisää siirtolinjoja) rakennetuksi. Kysyntä ylittää nyt 3x kapasiteetin (YLE 11.4.) Sähkönsiirtoverkon kirivaiheen budjetti on 1,5 mrd€ ... 3 mrd€ per vuosi. Investointisuunnitelman otsikko on: "Fingrid turvaa talouskasvua". Tätä näkemstä tukee Uusiutuvat ry:n kommentti, että tarvitaan lisää kysyntää, jotta investoinnit tuuli/aurinkovoimaan jatkaisivat kasvua ja tukisivat talouskasvua.

Koska tuulivoiman tuotanto on keskittynyt Pohjanmaan maakuntiin ja kulutus kasvaa voimakkaasti Etelä-Suomessa, tarvitaan valtavasti lisää siirtokapasiteettia. Uusiutuvan energian viisaiden ohje jo 10 vuotta sitten oli, että järkevintä on sijoittaa energian tuotanto mahdollisimman lähelle kulutusta. Minne unohtui tämä viisas ohje?

Vuoden 2007 jälkeen ei todellista sähkönkulutuksen kasvua ole tapahtunut kertoo Energiateolllisuus ry (Energiauutiset 11.2.2025). Suomessa kotitalouksien sähkönkulutus ei ole juuri kasvanut ja teollisuudenkin kasvu on liki nolla. Sähköistyvä liikenne kasvattaa jonkin verran energian kulutusta, mutta datakeskukset tulevat olemaan todellinen "moolokin kita".  Ei tarvitse olla kovin kummoinen visionääri todetakseen, että sähkön kuluttajahinnat nousevat voimakkaasti kysynnän ja tarjonnan epäsuhdan takia. Datakeskusten energiatarpeen jyrkkä kasvu ja tuotannon/siirron vaje on Suomen ikioma "Hormuzinsalmi". Sähköä ei ennusteen mukaan ole riittävästi kaikille, ei ainakaan kohtuu hintaan. Irlanti olisi Suomelle hyvä esimerkki, jos vain kiinnostaisi hiukan tutkia.

 

Ennuste on, että Suomen sähkönkulutus kaksinkertaistuu seuraavien 8-10 vuoden kuluessa 83 TWh -> 160 TWh. Se tarkoitaa 6.8 x Olkiluodon kolme voimalayksikköä tai 7.3 x nykyinen tuulivoimakapasiteetti. Iin kunnan päättäjät ovat myös kotiläksynsä lukeneet, koska suunnittelevat 200 yksikköä lisää tuulivoimaa! Kuntien kaavoituskisa jatkunee, kun energian kysyntä lisääntyy.

 

Maan hallitus

 

Risto Siilasmaa väänsi rautalangasta (HS 16.4.2026) kuinka hölmöjä Suomen päättäjät ovat alistumalla siirtomaaksi kansainvälisille IT-firmoille. Suomalainen lisäarvo ei kasva tarjoamalla rajattomasti halpaa sähköä, verohelpotuksia, mankalavoimaloita ja kylmää maata kohtuullisella kiinteistöverolla. Energiateollisuus toistaa metsäteollisuuden linjaa; "Tehdään vaan sitä samaa".

Orpon hallitus hokee "hyvää hallitusohjelman linjausta" ja  lupaa halpaa uusiutuvan energian sähköä. Lisäksi pienydinvoimaloiden rakentaminen on aivan nurkan takana. (HS 17.4.2026) Etteivät vaan datakeskusten pyörittäjät nostaisi kytkintä ennen kuin ydinsähkön lisärakentaminen saadaan maaliin. Datakeskusten takaisinmaksuaika on kovin lyhyt, kun katsoo globaalien yritysten vuosituloksia, ja teknologian elinkaaret lyhenevät kiihtyvästi koko ajan. Maailman taloussuhdanteetkaan eivät ole kovin hyvin ennustettavissa tässä uudessa, moninapaisessa ympäristössä.

 

 

2030-  "LH2-unelma"

Seuraavaksi on tulossa vedynsiirtoputki; 1300 km siirtolinja Haaparannasta Hankoniemelle. Valtionyhtiö Gasgrid Oy rakentaa putken, ja tekee lisää arpia koko manner-Suomeen. Hankkeen kannattavuudesta ei ole arvostelun kestäviä laskelmia, mutta suunnittelu etenee konsulttiyhtiöissä 51 milj.€ budjetilla. Pohjois-Suomessa paikallinen hyöty on liki nolla. Ai niin, ne kiinteistöverot!

 

Mitäpä syrjä-Suomesta ja syrjäkylistä; poissa silmistä, poissa mielestä. Helsingistä katsoen "eihän siellä asu kukaan".

 

Parempi tulevaisuus

 

Yllä olevan dystopian jälkeen on syytä miettiä tämän suomalaisen "Energie Wenden" mahdollisia hyviä puolia. Koska vesivoiman osuus energiantuotannosta pienenee marginaaliseksi (alle 10% tuotannosta) ja pienydinvoima hoitaa tuuli/aurinkosähkön satunnaisuudesta johtuvat säätöongelmat, voimme aloittaa vesivoimaloiden purkamisen ja virtavesien vapauttamisen (ennallistamisen) alueen vähäisen väestön iloksi. Samalla palautetaan vaelluskalojen ja jokiluonnon ikiaikainen nautintaoikeus kotivesistöihin!

 

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

 

Lähidemokratiaa

Kylien Salo ry. järjesti 31.3. keskustelutilaisuuden otsikolla Salon kylien elinvoima. Tilaisuus kokosi kaupungintalolle runsaan joukon kyläaktiiveja eri puolilta suur-Saloa. Kuultavina olivat eturivin kuntapoliitikkoja ja virkamiehiä sekä reipas nuorisovaltuuston edustaja. Kiitokset vielä yhdistykselle järjestelyistä.

Kylien elinvoimasta saimme kuulla monta mielipidettä. Kovin paljon lastattiin odotuksia kyläyhdistysten toiminnalle ja aktiivisuudelle. Elinvoimakeskustelussa ei kovin paljoa käsitelty kunnan tarjoamien julkisten palvelujen vaikutuksesta kylien elinvoimaan eikä niihin liittyvistä investoinneista. Kysyttäessä kylien tärkeimpiä elinvoimatekijöitä nostettiin esiin mm. yhteisöllisyys ja kunnan tuki yksityisteiden hoitoon. Niinpä niin. Vuotuinen osallistuva budjetointi mainittiin myös elinvoimatekijäksi. Se antaa kuntalaisille mahdollisuuden keksiä kiva-kivaa vuositasolla yht. 100´00 eurolla. Koko kuntatalouden ja kuntalaisia koskettavan päätöksentekoprosessin rinnalla ko. eurot tuntuvat äänenvaimentimelta.

Kylien yhteisöllisyys saa elää omaa elämäänsä. Kaupungin strategiaan eivät kylät enää kuulu edes nimikkeenä eikä niitä sinne kaikki päättäjät edes halua. Yksi kaupunki, yksi strategia.

 Poliittisten päättäjien ja virkamiesten suulla muistutettiin, että kylien elinvoima voi kasvaa tai laskea, mutta kuntaa tulee päätöksenteossa tarkastella kokonaisuutena kaikkien kuntalaisten tasapuolisuuden takaamiseksi. 

 

Paneelisteilta kysyttiin pitäisikö kunnallisten päättäjien (hallitus ja valtuusto) kuunnella kaupunginosien l. maaseututaajamien asukkaita heitä koskevissa asioissa. Punaisia ei-lappuja nousi hämmästyneen yleisön eteen. 

Perusteluina kuulimme mm.: 

·      Tämä romuttaisi edustuksellista demokratiaa. 

·      Kuntalaisten osallistaminen tulisi kalliiksi toteuttaa.

·      Asukaskuuleminen lisäisi vain byrokratiaa.

·      Kyläläiset voivat ottaa yhteyttä "omaan valtuutettuun" ja vaikuttaa sitä kautta päätöksentekoon.

Selkokielistä argumentaatiota. Kaksisuuntaiselle vuorovaikutukselle kaupungintalon ja asukkaiden välillä ei nähdä tarvetta. Erikoiseksi tämän vastentahtoisuuden tekee se, että vain osa kaupunginvaltuutetuista asuu kaupungin ydinkeskustassa edustaen city-ihmisten etuja. Kun alemman tieverkon alueelta noustaan kuntapäättäjäksi, muuttuuko asenne omia naapureita kohtaan? Onko kyseessä sittenkin valtuustoryhmän ryhmäkuri? Toivottavasti olen väärässä.

 

Lähidemokratian voi nähdä toisinkin. Elinvoimakeskusten (ent. ELY) hankkeissa on tarjottu jo pitkään kansalaisille mahdollisuuksia osallistua suunnitteluun ja ehdotusten kommentointiin. Varsinais-Suomessa näitä ovat olleet mm. E18-moottoritie, Länsirata, Salon itäinen ohitustie, Gasgridin vedyn siirtoputkihanke, uusiutuvan energian kaavoitussuunnittelu jne. Mitäpä jos em. digitaalinen "e-osallistaminen" kopioitaisiin osaksi kunnan päätöksenteon valmisteluprosessia? Pyörää ei tarvitsisi keksiä uudestaan.

Kylien Salo ry. ei syntynyt tyhjästä, vaan tuomaan kaikkien kaupunkilaisten ääni kuuluville kaupungintalolle ja täyttämään epäjatkuvuuskohtaa lähidemokratiassa. Kyläasiamiestä ei kaupungissa ole ollut enää moneen vuoteen, joten kylien oma-aloitteisuuden jatkuminen on välttämätöntä.

 

Jaa, mikä on minulle tärkeä elinvoimatekijä? Kunnan tarjoama mahdollisuus kaikille kuntalaisille toteuttaa haaveensa kotikylällä!

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

 

Kouluverkkotarkastelu ei saa olla erilliskysymys

 

Tulla kuulluksi vs. tulla kuunnelluksi

 

Maantieteellisesti laajan Salon kaupungin kouluverkkotarkastelu on jälleen työnalla. Liki jokakeväinen, ikuisuusprojektilta tuntuva näytelmä, täyttää mediat ja katuparlamentit. On pidetty yleisötilaisuuksia l. kuulemisia, avoimia ja suljettuja valtuuston seminaareja ja kyläkokouksia. Kylät ovat aktiivisesti tiedottaneet ja argumentoineet omia tarpeitaan unohtamatta tarroja autojen takalaseissa. Vaikka Salon kaupunkistrategiassa 2030 eivät kylät ja entiset pitäjät ole enää esillä, on mediassa koko suur-Salo ollut hyvin edustettuna. Kaikki ovat tulleet kuulluksi. Onko kaikkia kuunneltu, se onkin toinen juttu.

 

Kuntapalvelujen klapisouvi

 

Ei Salo ole yksin tässä suppenevien sarjojen matematiikkakisassa. Koska soteuudistus vei kunnilta palvelukokonaisuuksien hallinnan ja niihin tarvittavat rahat, olettaisi että palvelurakenteet rippeitä hallinnoitaisiin ja kehitettäisiin kokonaisuutena. Vaan eipä niin ole käynyt. Toiminnot on Suomen kunnissa pilkottu paremmin hallittaviin osiin. Osat ja osakokonaisuudet vaihtelevat kunnittain. Se on sitä kunnallisen itsehallinnon rippeitä.

Meillä on nyt kunnissa omat excel-taulukot ja niiden vastuualuevastaavat mm. varhaiskasvatukselle, alakouluille, yläkouluille, lukioille, ammatilliselle koulutukselle, yleissivistävälle aikuiskasvatukselle, henkilöstölle, logistiikalle ja tukitoiminnoille. Kun kunnalliseen palvelusuunnitteluun lisätään kiinteistöt, on soppa jo niin sakeaa ettei kuntapäättäjä löydä kauhaansa sattumia.

Vanhuspalvelut eivät enää ole kunnan toimivallassa, vaikka poliitikot lipsauttavatkin meidät eläkeläiset kovin sujuvasti "haavoittuvassa asemassa olevien kuntalaisten" ainakin vaalien alla niin tärkeään joukkoon. Silkkaa harhautusta, sanoo faktantarkastaja.

 

Soteuudistuksen jälkeen kunta katselee pienestä reiästä maailmaa, sotealue toisesta, eivätkä näkökentät kohtaa. Suuruuden ekonomia ei toimi kummassakaan. Palvelurakenne on valtion ja kuntien toimesta pilkottu niin pieniin osiin, että edes teoreettinen suuruuden ekonomia on kadotettu mahdollisuus ja koko hallinto on täynnä keinotekoisia vastuualueiden rajoja l. kitkapintoja. 
Siksi onkin kummallista, että kuntataloudessa sallitaan toimintojen ja vähäisten rahavarojen pilkkominen kovin pieniksi siiloiksi. Lisäksi kuntien yhtiöitetyt toiminnot ovat tietomuurin ja lainsäädännön takana. Kunnallinen avoimuus ja toiminnan läpinäkyvyys on oksimoroni.

 

Kunnat ovat ajautuneet / ajettu tarkastelemaan kaikkea palvelutoimintaansa talous edellä. Palveluverkon osia tarkastellaan tulostavoitteellisesti, vaikka esim. koulutuksen vaikutukset näkyvät yhteiskunnassa vasta 15-25 vuoden viiveellä. Leikkaukset koulutuksessa näkyvät laskennallisina säästöinä seuraavan vuoden talousarviossa, mutta poismuuttavien lapsiperheiden suurta negatiivista vaikutusta kuntatalouteen ei murehdi kukaan, paitsi se työttömäksi jäävä luokanopettaja.

 

Kuntatoiminnan kehittämistä ei ole helpottanut se, että ennen julkiset palvelut (sähkö, lämpö, vesi, jätehuolto jne.) on fuusioitu ja/tai yhtiöitetty, ja ne leikkivät kapitalismia tase- ja tulostavoitteineen. Pakolliset bonukset tulevat tietysti päälle. Hankintalain porsaanreikiin en jaksa tässä edes puuttua.

 

 

Kasvun avaimet ilman niihin sopivia lukkoja

 

Suomen kasvun avaimet on julkisessa keskustelussa naulattu teeseiksi eduskuntatalon oveen: 

 

1) Työllisyys ja työperäinen maahanmuutto

Yrittäjyyteen kannustetaan, mutta taloudelliset resurssit ovat rajalliset ja valtavasta työttömien ryhmästä ei sittenkään löydy juuri niitä erikoisosaajia, joita uuden innovaation kaupallistaminen tarvitsisi. Suomessa on 312´000 - 348´000 työtöntä 2/2026, riippuen keneltä asiaa kysytään. Tästä työttömien määrästä seuraa suoraan yksityisen kulutuksen kasvun pysähtyminen. Joko ei ole työpaikkaa, ei ole rahaa kulutukseen. Jos työpaikka on edes kohtuullisen turvattu, ei ole halua kuluttaa epävarmassa maailmantilanteessa, vaan varat on sijoitettu digitaalisiin sukanvarsiin. 

Kunnat ovat nykyisin vastuussa työvoimapalveluista, koska valtiovalta on sysännyt yhden vaikeimmista asioista kuntien vastuulle uhkasakolla pelotellen. Kunta ei työpaikkoja luo, vaan yrittäjät ja yritykset. Kunnan iso työllistämisteko olisi oman työvoiman kasvun lopettaminen tai ainakin kiintiöittäminen. Vaikutukset kuntatalouteen olisivat välittömät ja ohjaisivat tehokkaasti mm. kouluverkkosuunnittelua.

2) Yksityisen kulutuksen kasvattaminen

Tästä työttömien määrästä seuraa suoraan yksityisen kulutuksen kasvun pysähtyminen. Joko ei ole työpaikkaa, ei ole rahaa kulutukseen. Jos työpaikka on edes kohtuullisen turvattu, ei ole halua kuluttaa epävarmassa maailmantilanteessa, vaan varat on sijoitettu digitaalisiin sukanvarsiin. Kuluttamisen aika ei ole nyt, vaikka taloustieteilijät ja pankkien markkinointi muuta väittääkin.

3) Rakennusteollisuuden ja kiinteistöbisnekset elvytystoimet. 

Meillä on ylitarjontaa asunnoista, joita kansalaiset eivät halua tai eivät kykene ostaa. On traagista, että rakennusteollisuus on tehnyt runsaasti yksiöitä ja mini-yksiöitä kiinteistösijoittajien tarpeisiin samalla kun koko Suomen asuntojen keskikoko on 80-90 neliöä maakunnasta riippuen. 
Rakennusteollisuus on kansatalouden mahtitekijä: 1/6 bkt:sta ja 1/3 työvoimastamme. 

"Milloin tulppa irtoaa? Mikä repäisee asuntomarkkinat vauhtiin?", kysyy Talouselämä-lehti 27.2.

Mitäs tehtäisiin kuntasuunnittelussa?

Uskallan ehdottaa, että 

 

1) Suunnittelussa kunta = koko kunta, myös ne pienet ja melkein unohdetut syrjäkylät, jotka ennen kuntaliitoksia olivat itsenäisiä yksiköitä.  Kaikkia kuntalaisia ei voi kyörätä "kirkolle", vaikka sillä saataisiin edes yksi osa kuntaa näyttämään vireältä. 

 

2) Määritellään ensin pitäjäkohtaisesti minimipalvelutaso.

Pelkkä "KHK" (koulu, kauppa huoltoasema) ei riitä, varsinkin kun vapaassa markkinataloudessa kunnan kädet ovat kovin sidotut.

 

3) Kunnan nykyiset kiinteistöt otetaan tehokkaasti koko palvelurakenteen käyttöön. 

Korvamerkittyjä kiinteistöjä ei ole.

Jos jossakin on kiinteistö, joka on koulun osalta vajaakäytössä, "täydennetään" koulukeskuksen palveluja esim. päiväkodilla, kyläkirjastolla ja kylätalotoiminnnalla (kyllä, vanhuksetkin saavat tulla pitämään omia porinapiirejään).

Mikä estää kuntaa keskustelemasta sote-alueen kanssa pitäjissä tappolistalla olevien terveyskeskusten "kierrätyksestä" tai yhteiskäytöstä? Useat sote-alueen peukalon alla olevat kiinteistöt muuntuisivat sangen helposti pitäjien monitoimikeskuksiksi. 

Millainen mörkö on kyläkoulujen yhdistäminen? Jos naapurikylässä on hyvät tilat kehittää ja laajentaa yhdistettyjä kuntapalveluja vähenevän väestön tarpeisiin, eikö se auttaisi nykyistä mallia paremmin kylien eloonjäämiskamppailua? Kuntakeskuksen palvelut eivät tule lähemmäksi sulkemalla tasapuolisuuden nimissä kaikki kyläkoulut.

 

Koska viimeksi kuntapäättäjät keskustelivat seurakunnan kanssa mahdollisesta kiinteistöyhteistyöstä? Seurakuntatalojen ja -kotien myyntivimma on tiedossa, koska jokainen hoitaa vain "yhteiskunnallisen työnjaon" määräämiä toimintoja ja ev.lut. seurakunnat tyhjenevät kyliäkin nopeammin.

.

Uskon, että ilman soteuudistusta kunnat olisivat jo tehneet palvelujen yhdistämisiä ja kiinteistöjen käytön järjestelyjä! Sen verran on uskoa maalais-arki-järkeen ja kuntapäättäjien ymmärrykseen kuntasuunnittelun perusteista ilman kuntakonsulttien aina niin aulista (ja maksullista) neuvontapalvelua.

 

Lähidemokratia alkaa kuntapalveluista

 

Sote-alueen päätöksenteko on kovin kaukana ja maakunnan reuna-alueet ovat vain numeroita em. excel-taulukoissa. Kunnan ei tule ottaa nykyistä enempää etäisyyttä kuntalaisiin, vaikka he asuisivatkin keskustaajamasta katsoen salomailla! Voisiko kylä-nimen muuttaa imagosyistä lähiöksi? Tällöin saisimme lähiökouluja, jotka voisivat profiloitua esim. kielipainotteisilla luokilla.

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

Merisää 100 vuotta

 

 

 

Merisää on seurannut minua, rannikon asukasta ja ex-merimiestä koko elämäni. Merisää lienee Suomen Yleisradion vanhin yhtäjaksoinen radio-ohjelma. Ensimmäiset lähetykset "Tiedotuksia merenkulkijoille" alkoivat 15.3.1926 Lennätinhallituksen rannikkoradioasemalla, Hankoradiossa (OHD). Radiovastaanottimien yleistyessä tiedottaminen siirrettiin Oy Yleisradio Ab:n vastuulle. Tiedotusten muoto on muuttunut ajan myötä ja nimikin on nyt "Merisää", jonka sääennusteet kattavat myös Saimaan vesistön. Merisää on luetaan nykyisin viisi kertaa vuorokaudessa. Kesän veneilykautena tiedotetta kutsutaan tuttavallisesti nimellä "Veneilysää". 

 

Ensimmäinen muistoni merisäästä liittyy nuoruuden kesiin, kun kalastin setäni luona Iijoki-suulla. Alakouluikäisenä pääsin jokisuun kalakämpälle heinänteon jälkeen. Ajankohta oli kiireistä aikaa, merirysien kunnostamista "pyynninpanoa" varten ja valmistautumista syyskesän kalastuskauteen. Saarinaapurin kanssa muodostettu kalastusyhtymä kalasti rysillä Iijokisuulla ja Krunnien saaristossa tukikohtanaan ko. saari, jossa sijaitsi kaksi pientä kalakämppää. Toimin saaressa eräänlaisena juoksupoikana. Toimitin pikkuasioita rannan ja kämppien välillä, pilkoin hellapuita, hain rannasta vettä ja tiskasin astioita yms.

Huom. Perämeri oli vielä puhdas ja vettä käytettiin sekä ruoanlaitossa että saunavetenä. Juomavesi tuotiin toki maista. Perämeren, murtovesialtaan, suolapitoisuus on alhainen, joten kahvin saattoi aivan hyvin keittää "tuorekalavetteen". Pahoin saastuneen ja samentuneen Perämeren vesi ei enää kelpaa kuin merenkulkuun ja kalojen likaiseksi kodiksi. Valitettavasti.

 

Iltaisin, ennen klo 21 uutisia, hiljennyttiin kämpässä radion ääreen kuuntelemaan säätiedotuksia merenkulkijoille. Radion anodiparistoa säilytettiin hellan yläpuolella, uunin päällä. Latausmahdollisuuksia ei saaressa ollut ja paristot olivat todella kalliita, joten paristoista pidettiin hyvää huolta eikä radioa turhaan kuunneltu. Vanha ruskea matkaradio kytkettiin kämpän katolla olevaan kehäantenniin ja viritettiin Oulun yleisradioaseman AM-taajuudelle. Miehet kuuntelivat hartaina etenkin sääennusteen Perämerelle. Ennusteeseen kuuluivat mm. vallitseva säätila, tuulen suunta, nopeus, näkyvyys, lämpötila ja näkyvyys. Tuulivaroitukset annettiin Beauforteina ja meriveden korkeus senttimetreinä "liittovedestä". Myrskyvaroitus l. "Merkki suppilo" poistui jo 1950-luvulla säätiedoituksesta. Se oli jäänne 1800-luvulta alkaneesta visuaalisesta rannikon varoitusjärjestelmästä.

Rannikkoasemien lista toi tuulahduksen eteläisen Itämeren rannikolta ja nimet syöpyivät lähtemättömästi mieleen; Haapasaari, Bogskär, Nyhamn, Kuuskajaskari, Valassaaret jne. Havaintopaikat ovat vieläkin usein erillään satamista sijaiten luotsiasemilla ja ilmatieteenlaitoksen havaintoasemilla. Ilta pimentyi kalakämpällä ja uutisten jälkeen kalastajat juttelivat hetken seuraavan päivän töistä. Lavitsalle oli mukavan turvallista nukahtaa. Tuli räiskyi hellan uunissa ja ulkona pihan koivut humahtelivat tuulen tahtiin. Kiireetön maailma.

 

Sääasemat 2026

 

Myöhemmin 1960-luvun lopulla kämpällä oli mustavalkoinen Blaupunkt Derby "täystransistoriradio", jossa oli lokero kolmelle d-kokoluokan paristolle. 

Radiovastaanottimien herkkyys oli parantunut ja ULA-alueen lähetystehot kasvaneet, joten lähetykset kuuluivat hyvin vastaanottimen omalla teleskooppiantennilla. 

 

 

Seuraavan kerran tein tuttavuutta merisään kanssa harjoitellessani jäänmurtaja Tarmolla/OHMG (nykyisin Viron valtion omistuksessa oleva Tarmo/ESZA). Radiosähköttäjän rutiineihin kuului merisään vastaanottaminen Yleisradion lähetyksestä, sanoman kirjoittaminen koneella puhtaaksi ja liuskan vieminen brygälle vahtiperämiehelle. Tärkeitä tietoja avustavalle murtajalaivastolle olivat mm. jään vahvuudet, jääkentän liikkeet, mahdollinen jään muodostuminen alusten rakenteisiin ja satamien avustusrajoitusten muutokset. Maissa lomalla olevalle vaihtomiehistölle oli tärkeä tieto, koska kukin murtaja kävi satamassa: "Jäänmurtaja Tarmo on Rauman satamassa torstaina 8. maaliskuuta klo 18-20 välisen ajan." 

Kesällä 1979 aloitin radistin urani Helsinkiradiossa/OHC ja tehtäviin kuului kahdesti vuorokaudessa merisään (WX) lukeminen laivoille. Nämä englanninkieliset sanomat olivat lyhyitä ja keskittyivät olennaisiin säätietoihin (synopsis ja varoitukset) kattaen koko Suomen merialueen. Merenkulun varoitukset lähetettiin myös sähköttämällä. Avoimen veden aikaan annettiin vielä 1970/1980 -lukujen taitteessa usein miinavaroituksia ankkuroinnista irronneista ja ajelehtivista II maailmansodan aikaisista räjähteistä. Lienevät olleet viimeisiä miinanraivauksen vuosia.

 

Vielä 1980-luvulla radion merisäässä luettiin tuulitiedoissa ”Korsnäs, tuuli mitattu Moikipäässä”.

Hauska nimi havaintoasemalle. Pitihän Moikipäässä kesälomamatkalla käydä, kun poikamme olivat vielä pieniä! Vaatimattomalla kioskilla kapean saaristotien varressa myytiin jäätelöä ja Tuuli mitattu Moikipäässä -tarroja. Minne lie tuo arvokas matkamuisto joutunut?

 

 

Merisää on edelleen maakravuillekin tärkeä päivän jaksottaja ja vahva viesti elämän jatkuvuudesta. Hyvää 100-vuotispäivää Merisäälle ja turvallista seilausta kaikille kuuntelijoille!

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

Kolumni on julkaistu lyhennettynä Kaleva-lehdessä 14.3.2026