Merisää 100 vuotta

 

 

 

Merisää on seurannut minua, rannikon asukasta ja ex-merimiestä koko elämäni. Merisää lienee Suomen Yleisradion vanhin yhtäjaksoinen radio-ohjelma. Ensimmäiset lähetykset "Tiedotuksia merenkulkijoille" alkoivat 15.3.1926 Lennätinhallituksen rannikkoradioasemalla, Hankoradiossa (OHD). Radiovastaanottimien yleistyessä tiedottaminen siirrettiin Oy Yleisradio Ab:n vastuulle. Tiedotusten muoto on muuttunut ajan myötä ja nimikin on nyt "Merisää", jonka sääennusteet kattavat myös Saimaan vesistön. Merisää on luetaan nykyisin viisi kertaa vuorokaudessa. Kesän veneilykautena tiedotetta kutsutaan tuttavallisesti nimellä "Veneilysää". 

 

Ensimmäinen muistoni merisäästä liittyy nuoruuden kesiin, kun kalastin setäni luona Iijoki-suulla. Alakouluikäisenä pääsin jokisuun kalakämpälle heinänteon jälkeen. Ajankohta oli kiireistä aikaa, merirysien kunnostamista "pyynninpanoa" varten ja valmistautumista syyskesän kalastuskauteen. Saarinaapurin kanssa muodostettu kalastusyhtymä kalasti rysillä Iijokisuulla ja Krunnien saaristossa tukikohtanaan ko. saari, jossa sijaitsi kaksi pientä kalakämppää. Toimin saaressa eräänlaisena juoksupoikana. Toimitin pikkuasioita rannan ja kämppien välillä, pilkoin hellapuita, hain rannasta vettä ja tiskasin astioita yms.

Huom. Perämeri oli vielä puhdas ja vettä käytettiin sekä ruoanlaitossa että saunavetenä. Juomavesi tuotiin toki maista. Perämeren, murtovesialtaan, suolapitoisuus on alhainen, joten kahvin saattoi aivan hyvin keittää "tuorekalavetteen". Pahoin saastuneen ja samentuneen Perämeren vesi ei enää kelpaa kuin merenkulkuun ja kalojen likaiseksi kodiksi. Valitettavasti.

 

Iltaisin, ennen klo 21 uutisia, hiljennyttiin kämpässä radion ääreen kuuntelemaan säätiedotuksia merenkulkijoille. Radion anodiparistoa säilytettiin hellan yläpuolella, uunin päällä. Latausmahdollisuuksia ei saaressa ollut ja paristot olivat todella kalliita, joten paristoista pidettiin hyvää huolta eikä radioa turhaan kuunneltu. Vanha ruskea matkaradio kytkettiin kämpän katolla olevaan kehäantenniin ja viritettiin Oulun yleisradioaseman AM-taajuudelle. Miehet kuuntelivat hartaina etenkin sääennusteen Perämerelle. Ennusteeseen kuuluivat mm. vallitseva säätila, tuulen suunta, nopeus, näkyvyys, lämpötila ja näkyvyys. Tuulivaroitukset annettiin Beauforteina ja meriveden korkeus senttimetreinä "liittovedestä". Myrskyvaroitus l. "Merkki suppilo" poistui jo 1950-luvulla säätiedoituksesta. Se oli jäänne 1800-luvulta alkaneesta visuaalisesta rannikon varoitusjärjestelmästä.

Rannikkoasemien lista toi tuulahduksen eteläisen Itämeren rannikolta ja nimet syöpyivät lähtemättömästi mieleen; Haapasaari, Bogskär, Nyhamn, Kuuskajaskari, Valassaaret jne. Havaintopaikat ovat vieläkin usein erillään satamista sijaiten luotsiasemilla ja ilmatieteenlaitoksen havaintoasemilla. Ilta pimentyi kalakämpällä ja uutisten jälkeen kalastajat juttelivat hetken seuraavan päivän töistä. Lavitsalle oli mukavan turvallista nukahtaa. Tuli räiskyi hellan uunissa ja ulkona pihan koivut humahtelivat tuulen tahtiin. Kiireetön maailma.

 

Sääasemat 2026

 

Myöhemmin 1960-luvun lopulla kämpällä oli mustavalkoinen Blaupunkt Derby "täystransistoriradio", jossa oli lokero kolmelle d-kokoluokan paristolle. 

Radiovastaanottimien herkkyys oli parantunut ja ULA-alueen lähetystehot kasvaneet, joten lähetykset kuuluivat hyvin vastaanottimen omalla teleskooppiantennilla. 

 

 

Seuraavan kerran tein tuttavuutta merisään kanssa harjoitellessani jäänmurtaja Tarmolla/OHMG (nykyisin Viron valtion omistuksessa oleva Tarmo/ESZA). Radiosähköttäjän rutiineihin kuului merisään vastaanottaminen Yleisradion lähetyksestä, sanoman kirjoittaminen koneella puhtaaksi ja liuskan vieminen brygälle vahtiperämiehelle. Tärkeitä tietoja avustavalle murtajalaivastolle olivat mm. jään vahvuudet, jääkentän liikkeet, mahdollinen jään muodostuminen alusten rakenteisiin ja satamien avustusrajoitusten muutokset. Maissa lomalla olevalle vaihtomiehistölle oli tärkeä tieto, koska kukin murtaja kävi satamassa: "Jäänmurtaja Tarmo on Rauman satamassa torstaina 8. maaliskuuta klo 18-20 välisen ajan." 

Kesällä 1979 aloitin radistin urani Helsinkiradiossa/OHC ja tehtäviin kuului kahdesti vuorokaudessa merisään (WX) lukeminen laivoille. Nämä englanninkieliset sanomat olivat lyhyitä ja keskittyivät olennaisiin säätietoihin (synopsis ja varoitukset) kattaen koko Suomen merialueen. Merenkulun varoitukset lähetettiin myös sähköttämällä. Avoimen veden aikaan annettiin vielä 1970/1980 -lukujen taitteessa usein miinavaroituksia ankkuroinnista irronneista ja ajelehtivista II maailmansodan aikaisista räjähteistä. Lienevät olleet viimeisiä miinanraivauksen vuosia.

 

Vielä 1980-luvulla radion merisäässä luettiin tuulitiedoissa ”Korsnäs, tuuli mitattu Moikipäässä”.

Hauska nimi havaintoasemalle. Pitihän Moikipäässä kesälomamatkalla käydä, kun poikamme olivat vielä pieniä! Vaatimattomalla kioskilla kapean saaristotien varressa myytiin jäätelöä ja Tuuli mitattu Moikipäässä -tarroja. Minne lie tuo arvokas matkamuisto joutunut?

 

 

Merisää on edelleen maakravuillekin tärkeä päivän jaksottaja ja vahva viesti elämän jatkuvuudesta. Hyvää 100-vuotispäivää Merisäälle ja turvallista seilausta kaikille kuuntelijoille!

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

Kolumni on julkaistu lyhennettynä Kaleva-lehdessä 14.3.2026

 

Nyt kaikki junnaa pukkaamaan!

 

Nyt kaikki junnaa pukkaamaan!

 

Sota-aikana nuoriso kokoontui Iissä rautatieasemalle. Huvitukset olivat vähissä ja tanssit kielletty (paitsi siellä nurkassa). Heikkkotehoisten veturien vetämien junien 

lepokitkan voittamiseksi riitti ihmisvoima. Junan pukkaamiseen kelpasivat kaikki. Rautatiet olivat valtakunnan logistiikan selkäranka. Väliasemia oli paljon, vaan niin oli nuoriakin junia työntämään.

Vielä 1960-luvulla rautatie oli vilkasta. Lapsuuteni mummolassa, Olhavassa, höyryveturit pysähtyivät usein ottamaan vettä ja halkoja. Veturin tyhjäkäynnin jyskytys oli osa lapsuuteni kesäiltojen äänimaisemaan.

 

Ajat ovat toiset ja asemat hiljaisia. Hyviä uutisia on tiedossa kuitenkin jo tulevalle kesälle. "Päi­vit­täi­nen ju­na­lii­ken­ne Oulusta Haa­pa­ran­nal­le start­taa ke­sä­kuus­sa" (Kaleva 16.2.)
Onhan Iin kunnanhallitus muistanut aloittaa VR:n kanssa hyvissä ajoin neuvottelut junavuoron aikataulusta? Tässä olisi oiva mahdollisuus aloittaa henkilöliikenne uudestaan Iissä. Valtiokin tukee hanketta 1,9milj.€ vuodessa. Oulu, Tornio ja Meri-Lappi tukevat junaliikennettä yhteensä 200´000 eurolla per vuosi. Ehkä esim. 25´000 euron sitoumuksella saataisiin Iissäkin kauan kaivattu henkilöliikenne takaisin kiskoille. Jotakin kunnan tulee palvelusta maksaa. Sellainen on ajan henki ja valtiopäivillä päätetty. 

 

Paljon ei lisäpanostuksia tarvittaisi. Laiturin kunnostus on suoraviivainen toimenpide ja opastetaulu Fintrafficin ja Väyläviraston vastuulla. Kylmäasema riittäisi hyvin alkuun, matkaliputhan ostetaan jo nyt netistä. Rakennetaan sitten oikea asema ja lisäpalveluja, kun ohitustie Räinänperä - Harisoja valmistuu ja Asemakylä muutenkin hahmottuu jälleen liikennekeskukseksi. Entistä ei takaisin saa, mutta voi saada jotakin parempaa!

Tuulimyllyjen kiinteistöverotuotoille kuntalaisia hyödyttävää käyttöä, kiitos.

 

Kolumni on julkaistu lyhennettynä Rantapohja-lehdessä 26.2.2026

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

Suomalaisia privilegioita

 

Tutustuin sattumoisin Tampereen teolliseen historiaan monipuolisesti ja laadukkaasti toimitettujen tietolähteiden avulla. Samalla heräsi uteliaisuus, mistä kumpuaa nykyinen valtion taloudenpidon malli, joka perustuu luonnonvarojen hyödyntämiseen "kruunun" myöntämien privilegioiden l. etuoikeuksien nojalla; vapaa maapohjan vuokraus ja kaupankäynti, tuottojen verovapaus tai ainakin veroedut, joilla kannattamatonkin liiketoiminta käännetään kannattavaksi.

Käytämme isänmaatamme aivan kuin Suomi olisi ehtymätön Kalevalan Sampo. Privilegioita riittää jaettavaksi ulkomaisillekin sijoittajille.

Talouskasvu

 Teollinen Suomi on osannut taitavasti käyttää hyväksi jo 1700-luvulla keksittyä vapaan talouskasvun teoriaa:"Kansakunnan vauraus kasvaa lisääntyneen kokonaistuotannon ansiosta." Tuotetun vaurauden jakautuminen ei ole koskaan ollut kovin suosittu keskustelun aihe.

Talouskasvun uskonnoksi muotoutunutta doktriinia ovat kehittäneet ja haastaneet vuosisatojen kuluessa lukuisat ajattelijat, mm.  Adam Smith, David Ricardo, Thomas Malthus, Alfred Marshall, Karl Marx, Simon Kuznets, Richard Stone jne. Talouskasvu ei ole kuitenkaan ollut kapitalismin ja vapaan markkinatalouden yksinoikeus. Neuvosto-Venäjä ja sen liittolaiset ovat tehneet myös kokeiluja teollisen vallankumouksen hengessä. Ilman kasvun eetosta ei toveri Stakhanovin legendaa olisi koskaan syntynyt. Laskentakaavoja tosin on käytetty innovatiivisesti. Kannattavuuden kanssa on usein ollut haasteita talousjärjestelmästä riippumatta. Tarvitaan siis privilegioita.

Ruotsi-Suomen privilegiot

Historian harrastajat voivat tutustua sääty-yhteiskunnan määrittämään oikeuteen maahan (läänityksiin), sen tuoton jakamiseen, verotukseen (etenkin uhkasakko, ns. palovero) ja kirkon kymmenyksiin. 

Mielenkiintoista, mutta osin raskasta luettavaa ellei mieleen juolahda, että saman verottajan ikeen alla me olemme tänäänkin!

Suomen Suuriruhtinaskunnan privilegiot

Porvoon valtiopäivillä 22.3.-19.7.1809 Keisari Aleksanteri I muutti privilegioita maltillisesti ja vieläpä Ruotsin lain hengessä. Toki uusiakin  etuoikeuksia myönnettiin. 

 Piskuinen kotikaupunkini syntyi privilegion, tai oikeammin sen laajentamisen seurauksena. Tätä kuvaan kirjailija Veijo Meri oivasti kirjassaan "Huonot tiet, hyvät hevoset". Turun porvareilla oli Ruotsinvallan ajalta periytynyt privilegio l. yksinmyyntioikeus maakunnan viljalle. Joensuun kartanon Armfeltit ja Askaisten Mannerheimit yhdistivät lobbausvoimansa ja saivat kruunulta omat vientikauppaoikeudet. Satama piti tietysti rakentaa, ja Uskelanjoen suisto oli ainoa, edes jotenkin kelvollinen, satamapaikka Joensuun kartanon mailla. Syntyi Uskelan pitäjän sisälle kauppapaikka, joka 50 vuotta myöhemmin sai kauppalaoikeudet, pinta-alaltaan 74 hehtaaria.

Ja nyt pääsemme Tampereelle! Skotti James Finlayson perusti puuvillatehtaan Tammerkosken rannalle 1820. Hän sai ilmaisen maa-alueen tehtaalle, koskesta voimaa koneille ja laajat privilegiot. Puuvilla laivattiin verovapaasti Englannista, joka oli maailman puuvillakaupan ehdoton keskus. Samoin tuotannon koneet ja laitteet, ja tietysti voitot olivat verovapaita. Tampere oli ehkä Suomen ensimmäinen vapaakauppa-alue. Keisari ajatteli, että teollisen toiminnan kasvu kasvattaisi sisä-Suomen vaurautta. Seuraavat omistajat hyödynsivät halpaa työvoimaa ja etuoikeuksia täysimääräisesti: Höyrykoneet, sähköistys, oma sairaala, lapsille koulu, työtekijöille asuntolat, oma rahakin Krimin sodan aikana. Siinäpä oli tehtailija C.S. Nottbeckin valtakunta. 

"Tampereen herrat joutuu kaikki helvettiin, paitti Notpekki pääsee taivaaseen!", sanoivat torimummot 1800-luvun puolivälissä Tampereella.

Miten kävi Tampereen Free Trade Zonen Suomen itsenäistyttyä? Huonosti valvoivat Finlaysonin johtajat etujaan. Taisivat lobbarit olla laiskoja, koska etuoikeudet poistettiin ja Tampereesta tuli tavallisten kuolevaisten kaupunki.

 

Koskivoiman privilegiot

 Sotien jälkeen, Kekkosen siunauksella, aloitettiin voimallinen koskien valjastaminen sähköntuotantoon. Keppihevosena käytettiin mm. sotakorvauksia, vaikka viimeiset sotakorvausjuna ylitti itärajan (18.9.1952) paljon ennen kuin voimalaitosten voimallinen rakentaminen alkoi vuosikymmenen loppupuolella.

Tässä muutamia privilegioita:

- Nimelliset koskiosuuksien korvaukset paikallisille tiloille

- Luontovahingot lakaistiin maton alle. Esimerkiksi kalatalousvelvoitteita ei valvottu. Valtio oli useissa vesivoimaloissa pukki kaalimaan vartijana.

- Ikuinen vesivoiman nautintaoikeus ELY-keskusten myöntämänä nimellistä korvausta vastaan (Esim. Iijoki-sopimus: P-Pohjanmaan ELY / Pohjolan Vesivoima Oy)

- Mankala-periaate; rakennetaan laskennallisesti kannattamaton voimalaitos voittoa tuottamattoman osakeyhtiön nimiin, jolle valtiovalta antaa privilegiot; voimalan osakkaat saavat energiaa (sähkö/lämpö) omakustannushintaan; Yhtiö myy tuottamansa energian osakkailleen omistusosuutta vastaavalla hinnalla, joka kattaa vain kulut (korot, lyhennykset, huollot), ei markkinahintaa. Mankala yhtiöiden (mm. TVO Oy ja Pohjolan Vesivoima Oy) osakkaina ovat paljon energiaa kuluttava teollisuus kuten puunjalostus, joten tämän privilegion hyöty on merkittävä. Mankala-osakkaat pystyvät eristämään itsensä muusta energiamarkkinasta, jolla on aivan toisenlaiset pelisäännöt. 

 

 Kaivosteollisuuden privilegiot

- kaivosvaltausilmoitus on nopea tie maastotutkimuksiin

- maaperätutkimukset ilman korvauksia maanomistajille

- kaivosten rakentaminen etunojassa ennen lupia ja ympäristömääräyksiä; "valmistelevia toimia", kuten purkuputkia, teitä, huoltorakennuksia, sähkölinjoja jne.

 

Ydinvoimateollisuuden privilegiot

 Ydinvoima on aina ollut valtiovallan erityisessä suojeluksessa, joskin toiminnan valvonta on ollut esimerkillisen pedanttia, ainakin osittain. Hankkeiden privilegiot ovat hämmästyttävän moninaiset. Rakennusaikataulua edistetään katsomalla toisaalle. Varsinkin, kun ydinvoimarakentaminen on aina kytkeytynyt Suomessa ulkopolitiikkaan ja hyviin naapurisuhteisiin.

 Esimerkkinä toimii Fennovoima Oy, Hanhikivi 1, Pyhäjoki:

·       satama

·       tieverkko

·       muuntoaseman valmistelevat työt

·       rakennusaikainen sähköverkko

·       työmaan asuntolat

·       miilun onkalon louhinta

Hanhikivi1:sta oli tarkoitus tehdä mankala-yhtiö, mutta toisin kävi. Tosin Suomi Oy havahtui vasta, kun Venäjän armeija oli jo Kiovan esikaupunkialueella. Ympäristörikos Pyhäjoella oli tosin jo tapahtunut ennen sitä. Edes Krimin valtaus ei investointiprosessia pysäyttänyt. Hanhikivi on suomalaisen valtiojohdon ja privilegiopolitiikan muistomerkki nykyistä presidenttiämme myöten. Pyhäjoen kunnalle jäi käteen Musta-Pekka ja kuntalaisille luontovahingot.

Tuuli- ja aurinkovoimaloiden privilegiot

 "Uusituvan energian" tuotannon privilegiot ovat kuin oppikirjasta. Jotta kannattamattoman tuulivoimatuotannon investoinnit saatiin liikkeelle, tarjottiin toiminnan alkuvuosina runsaskätisesti etuoikeuksia:

- sähkön hintatuki tuulivoimalle (vieläkin noin 1mrd€/v osalle tuulivoimayhtiöitä)

- "sujuvoitettu" kaavoitus- ja rakentamislupaprosessi

- kuntien kaavoituksen ohjausvaikutus ja alueiden primäärin käyttötarkoituksen määräykset. Kuten tunnettua, kaavamuutokset ovat Suomessa todella harvinaisia. "Minkä kirjoitin, sen kirjoitin", sanoi jo Pontius Pilatus aikonaan.

 

Puhtaan siirtymän kaavoituksen ohituskaista

 Rakennuslakiin on kirjattu privilegio, nimeltään kevennetty selvitysmenettely, jossa kunnan rakennustarkastuksen "sijoittamislupa" riittää pitkän kaavan mukaisen rakentamisluvan sijaan. EU-asetus 2024/1735 (tunnetaan myös nimellä Net-Zero Industry Act eli nettonollateollisuussäädös)

 Tätä rakennuslain privilegiota voidaan soveltaa laajasti kunnan itsemääräämisoikeuden ja kaavoitusmonopolin puitteissa seuraaviin kohteisiin: 

- energiatuotantolaitos, joka tuottaa energiaa uusiutuvalla energialla (esim. biokaasuvoimalat)    

- vedyn valmistus ja hyödyntäminen

- hiilidioksiinin talteenotto, varastointi ja hyödyntäminen

- akkumateriaalien talteenotto, valmistus ja hyödyntäminen

- akkutehtaat

- datakeskukset, joiden hukkalämmöstä voidaan pääosa hyödyntää . 

 Lakipykälän haasteena on suositus rakentaa datakeskukset uusituvan energian tuotantoalueille, jotta sähkönsiirtoverkon kapasiteetti kestäisi rajusti kasvavan kulutuksen. Mitä tehdä hukkalämmölle, jos lähimpään asutus/teollisuuskeskukseen on kymmeniä tai jopa satoja kilometrejä?

- akkukontit; lainsäätäjällä on mennyt sormi suuhun ja antaa kunnille vapaat kädet joko sisällyttää kontit sijoittamislupamenettelyyn tai ei

- pumppuvoimalat; kts. akkukontit. Ennakkotapauksena Kemijärven kaupunki kielsi päätöksellään 3.2.2026 pumppuvoimaloiden rakentamisen ja käytön niin tunturiin kuin Kemijokeen. https://www.kuntalehti.fi/uutiset/kemijaerven-valtuusto-torppasi-kahden-miljardin-voimalat-paeaetoes-oli-radikaali/308932

 Huom.  Tuuli- tai aurinkovoimalat on rajattu pois sijoittamislupamenettelystä. Näillä investoinneilla on jo muutenkin hallitusohjelman mukainen luvituksen sujuvoittaminen tukenaan. Tässä valtiovalta ampuu itseään juuri nyt jalkaan, ja hallitus vie eduskuntaan lakiehdotuksen, jossa vaaditaan yli 50 ha tuulivoimahankkeilta pakollista kaavoitusmenettelyä. Ensimmäiseksi maallikon mieleen tulee pilkkoa tuulivoimapuistot alle 50 ha kokoisiksi, jolloin vältytään kalliilta ja hitaalta kaavoitusprosessilta. Tosin kunnat ja valtion menettävät lupamaksujen tuottoja, mutta eipä muutenkaan tuotot valu valtion laariin. Kunnat sentään keräävät vuosittain alenevan taksan mukaan kiinteistöverotuottoja.

Ans kattoo ny, miten kykypuoluejohtoisen hallituksen esitys menestyy eduskunnassa ja mikä on investoijien reaktio, kun yksi privilegio otetaan pois.

 

Suomalainen dilemma - liian halpa sähkö

Pääkirjoitus T&T 16.2.2026 : Sähkö on Suomessa liian halpaa, ja siksi suuret investoinnit ovat vaarassa.”


Hätäinen rubriikki-selaaja antaa aivan väärän kuvan Suomen energiateollisuuden investointi-ilmastosta. Toki tuulivoimainvestoinnit ovat liki seis. Vain kolme tuulivoima-aluetta on rakennusvaiheessa 2/2026 (lähde: Suomen Uusiutuvat), mutta ennusteen mukaan sähkön kysyntä kasvaa uusiin ennätyksiin jo kahden vuoden sisällä. Datakeskukset, vedyn tuotantolaitokset yms. nostavat sähköenergian tarvetta niin että pientä ihmistä hirvittää. Kauppatieteissä tälle ilmiölle on nimikin; hetkellinen kysynnän häiriö. Ollos huoleti, kasvu kyllä jatkuu. Fingridin siirtoverkon investointisuunnitelma maksaa miljardeja.

 Ennen tulevaa kysynnän hockey stick -ilmiötä useat pienet insinööritoimistot, jotka tekevät ohuella pääomalla tuuli- ja aurinkovoimahankkeita menevät vielä nurin tai isommat ostavat ne pois jo hankkeiden luvitusvaiheissa. Etenkin ruotsalainen OX2 (Wallenberg EQT Infrastructure VI) on ollut viime aikoina Suomessa "ostohousut jalassa".

 

Ydinvoimarakentaminen 

Ministeriöissä ja energiayhtiöissä tehdään kuumeisesti suunnitelmia, miten seuraava suurydinvoimala ja lukuisat pienydinvoimalat saataisiin siirrettyä suunnittelupöydältä investoinneiksi. Privilegioita ovat energiayhtiöt jo esittäneet; tuotetulle sähkölle halutaan energiamarkkinoilla takuuhinta mankala-mallin lisäksi, muuten ei kuokka iske maahan.

 

 Valtion itselleen myöntämät privilegiot

Suunnitteilla on estemäisen vedyn siirtoputkijärjestelmä Haaparannasta halki läntisen Suomen Uudellemaalle saakka. Putken rakentaa 100% valtion omistaman Gasgrid Oy:n, joka käyttää isännän oikeutta ja linjaa putken miten parhaaksi näkee. Tiedottaminen ja neuvottelut on rajattu maanomistajiin, eikä yhteiskunnallista keskustelua käydä. Kuka nyt rohkenisi kritisoida vihreän siirtymän megahanketta, jolla Suomi tuodaan Euroopan puhtaan energian ytimeen. Voi vain arvella, kuinka monta Natura-aluetta tai  luontoarvoiltaan merkittävää kohdetta halkaistaan tämänkin edistyksen takia. Lipposelle/Aholle/Vanhaselle NorthStream -kaasuputket Venäjältä Saksaan olivat "vain ympäristökysymyksiä". Ikioma vedynsiirtoputki on tuskin edes ympäristökysymys, vaan vihreän siirtymän ylpeyden aihe.

Veroprivilegiot

 Julkinen keskustelu riepottelee valtion verotukia jokaisen hallitusohjelman julkistuksessa. Liki jokaisella vaalikaudella parlamentaariset työryhmät tutkivat miten tukiviidakkkoa voisi karsia ja yksinkertaistaa. Tulokset ovat kovin laihat ja "hanhen selkä" on liukas. 

 Valtio myöntää kahdenlaisia verohelpotuksia.

Suorat verotuet, joissa valtio sitoutuu euromääräiseen tukeen kohdeyrityksille. Meriliikenteen kuljetustuki lienee tunnetuin, samoin paljon parjatut maatilatalouden moninaiset tuet.

 Ehdolliset verotuet, joissa valtio luopuu kokonaan tai osittain verotusoikeudesta. Esimerkkeinä datakeskusten alennettu energiavero ja mankala-yhtiöiden verovapaus.

Lupaus verotuesta ei vielä kesää tee. Investointisuunnitelmasta on pitkä matka tulovirtaan, jossa privilegiota voi hyödyntää. Kaleva 17.6.2026
Suhdanteet määrittävät investointiaikatauluja, mutta valtion privilegiolupausten pysyvyys on usein kannattavuuden perusedellytys. Rantapohja 17.2.2026

Pojat tekevät bisnestä ja maakunta maksaa. Näillä mennään.

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

 

 

 

 

EU:n sotilaallisen liikkuvuuden strategia ja Länsirata

 

kuva: AOP

 

EU ryhtyy toteuttamaan sotilaallista liikkuvuutta tehostavaa liikennestrategiaa. Fokuksessa ovat tiet, rautatiet, satamat, lentokentät. Samalla sujuvoitetaan rajamuodollisuuksia l. kehitetään ”sotilaallinen Schengen-alue”, jotta raskas kalusto saadaan vikkelästi yli rajojen oletettuun puolustussuuntaan. Mikään nopea ratkaisu tämä ei ole, mutta eivät EU:ssa muutenkaan asiat etene juoksuvauhtia. Strategia painottaa olemassa olevan, raskaan liikenteen, väyläverkoston parantamista. Raportissa painotetaan juuri Suomenkin heikkoa lenkkiä; teiden ja rautateidien sillat!
Tämän parempaan puolustusstrategiaan tuskin yksimielisen päätöksenteon EU pystyy, ja sittenkin suunnitelma saattaa tökkiä mm. Unkarissa ja Slovakiassa. 

 

Lohja-Salo-Turku, Via Dolorosa

 

Valtioneuvosto tiedottaa: Suomi rakentaa nopealla aikataululla ”nopean ratayhteyden Turku-Helsinki”. Säästösyistä väli Lohja-Salo-Turku rakennetaan suurelta osin yksiraiteiseksi ja kevyellä kiskotuksella. Länsirata on tarkoitettu vain henkilöliikenteelle. Kaksoisraide ja raskaan liikenteen vaatimukset jätettiin pois, jotta saataisiin edes jotakin vastinetta poliittisille lupauksille. Liikennöintivarmuutta ei yksiraiteinen uusi yhteys Lohja-Salo-Turku tuo ja EU:n liikennestrategian toteuttaminen vaatii edelleen investointeja Karjaan rataan. Toisin sanoen Länsirata Oy on ratasuunnitelman edetessä toiminut kuin mattoa jatkavat hölmöläiset. 

 

Väylävirasto ja EU sanoivat  kannattavuuslaskelmille ei. Edes kunnille vääristellen esitetty tekosyy EU:n TEN-T liikenneverkkosuunnitelmasta ei tuonut tarvittavia EU:n tukimiljardeja. EU:n viskaalit eivät huonoja hankkeita tue, ei varsinkaan pohjoisen ulottuvuuden eripuramaahan. Hallitukselle kävi kuten kansansadussa, jossa kissa ompeli hiirelle takkia, mutta tulikin housut. Varsinais-Suomen kunnat ostavat nyt vain optioita saada polvihousut, jos rata joskus Lohjalta jatkuu kohti länttä. Maalaisjärkeä tässä ratasuunnitelmassa ei ole ollut sitten vuoden 2017, jolloin pakkopisteet ja rakennuskaava sementoitiin!

Päätös on tehty, pulinat pois

 

Väliotsikon sanoin evästi Johannes Virolainen aikoinaan poliitikkokavereitaan, kun vaikea päätös oli tehty ja nurina alkanut. Olen hänen kanssaan samaa mieltä varsinkin 15.12. Salon kaupunginvaltuuston Länsirata Oy:n investointipäätöksen jälkeen. Paljon jäi kuitenkin pahaa verta ja kiistelyä kauppalan kahvipöytiin. Voisipa sanoa, että päätös jakoi asukkaat  kahteen, kolmeen, jopa neljään leiriin; 

1) Länsirata Lukkarinmäen pakkopisteen halki 

2) Länsirata E18 moottoritietä seuraillen (kuten Lohja on radan linjannut, lat.huom.)

3) Länsirata, jossa paikallisliikenteellä etusija

4) Ei Länsirataa 

Suur-Salon pitäjissä mielipiteet ovat nyt enemmän levällään kuin surullisen kuuluisan Jokisen eväät. (En tarkoita tässä yhteydessä kaikkien Suomen Jokinen-nimisten henkilöiden (n. 11450) maalittamista. Siitä ette minua kiinni saa!). 

On turha luulla, että poliittisia päätöksiä ryhdyttäisiin maakunnassa perumaan. Johan siinä menisi sekä hallitus- että oppositiopuolueiden johtohenkilöiden uskottavuus ja ratasuunnitelman virheet tulisi näin tunnustetuiksi. Vaalitkin ovat jälleen tulossa, joten poliittinen vastuu valuu kohta kuin vesi hanhen selästä. Huhhuh, näin kätevästi pälkähästä päästään.

 

Salon ja Lohjan kaupunginvaltuustot äänestivät radan puolesta selkeällä äänten enemmistöllä Länsiradan ensimmäisen vaiheen Pasila-Lohja rahoituksen puolesta. Samat luvut laskettiin molemmissa valtuustoissa 32-19, hmm. Toisen vaiheen rahoitussitoumuksella kytkettiin kuntien kädet pitkäksi aikaa tulevaisuuteen. Valtion tarjoamat velkakahleet kalisevat kunnissa vielä pitkään ja kaltereina ovat nyt hyväksytyt ratalinjaukset ja rakentamisen perusperiaatteet.

 

Jotta kirjoitukseni ei menisi pelkäksi mielensäpahoittamiseksi, tässä keräämäni kaavio vaihtoehtoisista ehdotuksista ruuhka-Suomen raideliikenteen kehittämiseksi.

 

Suomessa poliittinen tarkoituksenmukaisuus on ajanut ohi resilienssin ja maanpuolustuksen vaatimusten, arvopohjaisen realismin ja valtiontalouden järkevän rahankäytön. Tehdyt päätökset asettaa kyseenalaiseksi tosiasia, että joulu-tammikuun aikana on maailmantilanne mennyt entistä enemmän sekaisin, valtiontalouden vajeesta löytynyt yhä lisää ikäviä yllätyksiä ja kansallinen turvallisuustilanteemme on vakavasti heikentynyt. Valtiojohto valaa öljyä laineille, mutta lukutaitoinen osa kansasta ajattelee (vielä) omilla aivoillaan ja vetää johtopäätöksensä.

Nykyiset Suomen valtion ja kuntien poliittiset päättäjät pääsevät historian lehdille samaan kategoriaan kuin Englannin idealistinen pääministeri Neville Chamberlain vuonna 1938. 

 

Jos radan toinen vaihe joskus rakennetaan nykyisen sopimuksen ja kehnon teknisen suunnitelman pohjalta, sen merkitys osana EU:n sotilaallisen liikkuvuuden strategiaa on mitätön, ellei jopa negatiivinen. 
Nimettäköön Länsirata Rauhan- ja ystävyyden radaksi!

 

Jouko Häyrynen, Kisko

ilman kiskoja

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

 

Ja tapahtui niinä päivinä Uskelan emäpitäjässä

  

   

200 vuotta sitten

 

Jouluaattona 1825 Uskelanjoen rannat liestyivät ja Uskelan Isokylän emäkirkon perustusten alta valui maata Uskelanjokeen (Uskialanjoki). Sen seurauksena kirkko asetettiin vaarallisena käyttökieltoon ja purettiin. Onni onnettomuudessa oli, että peruskiviä voitiin käyttää Perttelin viljamakasiinin rakentamiseen. Yhteisöllistä rakentamista jo tuolloin, eikös vaan.

Ihmettelen, ettei Suur-Salon tai seurakunnan markkinointi ottanut maansortuman 200-vuotispäivää edes sivulauseessa esille. Ilman tuota onnetonta jouluyötä ei Uskelan seurakuntaa olisi yhdistetty Salon kappeliseurakuntaan. Maanvyöry aiheutti paljon rakentamista l. taloudellisen aktiviteetin kasvua. Lukkarinmäeltä purettiin vanha kappelikirkko ja rakennettiin Uskelan kirkko (1831), "Salon pienen seurakunnan" rukoushuone valmistui 1894, joka on nykyisin Salon kirkko. Salon rukoushuone (SLEY ry) valmistui 1905 Mariankadulle, myöhemmin rakennus palveli Salon teatterina.

 

1887

Lukijaa varmaan askarruttavat rakennusten nimet. Salo oli osa Uskelan emäpitäjää. Vuonna 1887 lohkottiin Uskelanjokisuulta 74ha alue Salon kauppalaksi. Ennen tuota kaavoitusmuutosta käytännössä kaikki merkittävät rakennukset sijaitsivat Uskelan pitäjässä, kirkkokin. Salon kasvuhakuinen kaupunki nielaisi Uskelan pitäjän (karkeasti katsoen Helenankadusta itään) vuonna 1967. Sanoivatkohan kaupunkilaiset edes kiitos ekspansiivisen mielentilan hurmoksessa? 

 

2009

Nykyinen Salon kaupunki vapautti kuntaliitoksessa 2009 yhdeksän itsenäistä kuntaa ja liitti alueisiinsa. Onneksi passeja ja valuuttaa ei tarvinnut vaihtaa, mutta pitäjien identiteettiin tuli pysyvä vamma. Laihana lohtuna Halikko sai vaakunansa koko Salon tunnukseksi. Ei ole tietoa, miten päätös syntyi, arvailuja on. [Halikon vaakuna on liki 1:1 Ranskan Bougivalin kunnan vaakuna, perustettu n. 1070. lat. huom.]

 

Lähitulevaisuudessa, ehkä

 

SSS uutisoi 30.12., että Itäisen ohitustien, E18 Piihovi - Mahtinaisentie, kustannusarvio on kasvanut alkuperäisestä yli kaksinkertaiseksi 40 milj.€ -> 84 milj.€. Syyksi kerrotaan savinen Uskelan jokilaakson maapohja! Historiasta ei paljoa ole opittu. Raamatun rakennustekniikan opetus hiekalle rakentamisen vaaroista ei kirkon saarnastuolista ole vieläkään saavuttanut seurakuntalaisia. Uskelanjoen itäpuolen kalliomaasto Tupurinrinteessä tai -mäellä ei kelvannut ohitustien linjaukseksi. Siitä saavat jälkipolvet kärsiä aivan kuin jälkeenpäin katsoen itsepäisestä Isokylän kirkkorakentamisesta lietteisen joen rantapenkalle yli 200 vuotta sitten.

Pitäisikö Salon nimi muuttaa muotoon Kuala Lumpur? 

Suomeksi: "Kahden liejuisen joen yhtymäkohta".

 

Ohitustien rakennussuunnitelma tarkentuu talven aikana.  Jo nyt tiedetään, että Perttelintielle tulee ohitustien alitus. Toivon, ettei vaan uusiutuisi Mahtinaisentie-Kiskontie -risteysalueen ongelmat: vajoava tie kera tulvivan alikulkutunnelin. (SSS 25.11.2024)

Suunniteltu, laaja kiertoliittymä Somerontielle Isokylässä on lehtitiedon mukaan vaihdettu eritasoliittymäksi, joka on (ehkä) tehokkaampaa maankäyttöä. Eritasoliittymä ja koko ohitustie on kaavoitettu keskelle Hiidentien suojeltua rakennettua kulttuuriympäristöä (RKY).

Aloittamista vaille valmis tie. Tarvitaan enää vahvistettu kaava, tarkat rakennesuunnitelmat, rahoitus ja valtioneuvoston rakennuspäätös. Jos edelliset kuntavaalit olivat "Tunnin Juna vaihe 1. & Asuntomessut -vaalit", niin seuraaviin vaaleihin sopisi otsikoksi "Tunnin Juna vaihe 2. & Ohitustie -vaalit".

 

Mitään oppimaton kansa

 

Elinympäristöamme turmellaan edelleen edistyksen nimissä, vaikka vähempikin riittäisi näin pienelle väestölle. Suur-Saloon on tiedossa lisää edistyksen merkkejä luontoon ja rakennettuun kulttuuriympäristöön. Ohitustien lisäksi tuhon kokevat Länsiradan kaavoituksen myötä Salon asemanseutu ja Lukkarinmäki. Ajatus luonnosta kunkin sukupolven mittaisena lainana ei istu nyky-yhteiskuntaan. Varsinkin kun lainatavara tulisi palauttaa samassa kunnossa ellei parempana, kuin lainaksi otettaessa. Digitalisaatio, AI:n käyttö ja kumuloituva osaaminen eivät näy vieläkään kansallisissa jatkuvan oppimisen opintopisteissä. 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

Lähteet:

Joki Yhdisti Ihmiset - Pylkkänen, Vähäkangas, Laine

Salon ja Uskelan Historia 1869-1990 - Alifrosti

Museovirasto

Wikipedia

Salon kaupunki, avoin tietokana

Salon Seudun Sanomat, arkisto

Karhu, ilves, susi ja saukko - tuli vapaa!

  

 

 

Hallituspuolueet haluavat helpottaa suden ja karhun metsästystä. (IS 8.12.2025) Lakiesitykseen lipsahti saukko metsästyslistalle. Mielestäni myös ilves on hiippaillut valiokunnan mietintöluonnokseen tarkoitushakuisesti. MMM:n aloite ilveksen kaatoluvista kaatui 2023. Kaatamassa olivat myös metsästysseurat eivätkä vain ns. cityvihreät! Suomen Metsästäjäliitto on edelleen eri mieltä.

Toivon, että liberaali metsästyslaki ei päästä patoutunutta petovihaa valloilleen. Salametsästys on ikivanha suomalainen perinne. Laki vaikuttaa kuitenkin yleiseen mielipiteeseen ja asenteisiin. Luonto on askeleen kauempana suomalaisesta, ja metsä on pelottavampi paikka kulkea. Ikkunan takaa on luontosuhdetta turvallista vaalia. Metsästäjien mielipiteen liittotasolla jo tiedämme. Se ehti ripeästi kiittämään hallitusta ja oppositiota yhteisen rintaman luomisesta petoasiassa. 

 

Eduskunta hyväksyi 16.12. suden osalta metsästyslain muutoksen. Tästä iloitsi metsästäjien äänenkannattaja Maaseudun Tulevaisuus (MT 17.12.). Lakimuutoksesta puuttuu vain valtioneuvoston ja MMM:n asetuksia. Presidentin allekirjoitus tarvitaan ennen 1.1.2026., joulunaluskiireitä riittää. Ehdotukset metsästyslain muutoksista karhun ja ilveksen osalta MMM tekee keväällä. Unohtiko vastuuministeri ahman? Orpon hallitus toteuttaa pilkuntarkasti hallitusohjelmaa: "Suurpetojen kannanhoidollinen metsästys turvataan lainsäädännöllä. Ts. metsästäjien edut turvataan, ei petojen. Onko ilves edes "suurpeto"? Ko. luokituksen tarkastelu saattaisi pelastaa tupsukorvien mielestäni virheellisen tappotuomion.

Ruotsin Norrbottenissa pysäytettiin susijahti (MT 16.12.), koska ei kyetty todistamaan etteikö suden metsästys heikentäisi susikannan "suotuisan suojelun tasoa". Meillä Suomessa on ilmeisesti parempi petoseuranta ja liberaali luontosuhde.

 

Maa- ja metsätalousministeriö ei luovu tavoitteistaan, ei koskaan. Sinnikkyys petoasiassa palkittiin. Mieleen tulee vanha neuvostoliittolainen elokuva, jossa Gorki ja Buharin keskustelivat Siperian jokien virtauksen kääntämisestä; "Jos ei luonto antaudu, yritämme uudestaan. Jos se ei vieläkään taivu tahtoomme, me yritämme entistä kovemmin!" 

 

Miksi muuten eri ministeriöiden luonnokset, työdokumentit, yms. ovat julkisia, vai harrastaako MMM ääneen ajattelua? Se on tietysti tehokas vaikuttamistapa ”yleiseen mielipiteeseen”, koska media julkaisee innokkaasti ja suodattamatta kaikki mitä ministeriöiden mediaputkista ulos tulee. Epäsuora poliittinen ohjaus on taitolaji, joka osataan vallan kammareissa. On valitettavaa, että tieteellisen tutkimuksen tulokset otetaan käyttöön vain silloin, kun ne sopivat poliittiseen tarkoituksenmukaisuuteen. Luonnon asettaminen ihmisen edelle ei edistä poliittista uraa.

Jo Sipilän hallitusta moitittiin huonosta lainvalmistelusta. Rinne/Marin lisäsivät siihen vielä hutiloinnin lavealla pensselillä. Orpon lainsäädännön topparoikka jatkaa perinteitä.

 

Ehdotan, että jatketaan harkinnanvaraista, vahinkoperusteista, häirikkösusien ja karhujen metsästystä ja keskitytään patoamaan vieraslajeja ja vaarallisten tautien rantautumista Suomeen (esim. ASF, afrikkalainen sikarutto). 

Määritelmä suomalaisesta florasta ja faunasta muuttuu, sen myönnän. Ei ole kuitenkaan hyväksyttävää manipuloida ekosysteemejä ja lajien välistä tasapainoa. Luonto korjaa omia "virheitään" omaan tahtiin, ei ihmisten aikataulujen mukaan. Tyydyttävä luonnon tila olisi kelpo tavoite ilmastonmuutoksesta ja ihmisen itsekkäistä tekosista huolimatta. Luontovelkamme kasvaa koko ajan, jos ennallistavat ja säilyttävät toimenpiteet eivät yllä hallitusohjelmaan. Kaikenlaisen velan kasvattamisen Suomen hallitukset osaavat hyvin.

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

[ julkaistu puheenvuoro.uusisuomi.fi 17.12.2025 ]

 

Uhanalaiset filmitähdet

 

Vaippaikäisen kanssa on mukava katsella 'interwebistä' ulkomaisia piirrettyjä sarjoja. Joissakin tarinoissa esiintyy pelkästään eläimiä. Eläinlajit on valittu kuin  suoraan Walt Disneyn tai Sir David Attenborough´n luontodokumenteista. 

Lajilista on vaikuttava; Leijona - vaarantunut, Apinat - uhanalaisia alalajeja 88 kpl, Sarvikuono - kuusi uhanalaista alalajia, (zairenleveähuulisarvikuonoja on jäljellä 2 kpl), Norsu - erittäin uhanalainen, huulikarhu - vaarantunut, Tiikeri - erittäin uhanalainen jne. 
Piirretty, veikeä?, leopardin pentu löytyy myös Brasilian COP30-ilmastokokouksen yhdestä logosta!

Jos tehtäisiin ajan hengessä suomalaisia lasten piirrettyä elokuvia, oletan että niissä seikkailisivat mm. naali, saimaannorppa, haahka, ahma, vesikko, hömötiainen, lapinpöllö ja ankerias.

 

Maapallolla tapahtuu väistämättömiä asioita. Sen ovat minulle asiantuntijat kertoneet kasvotusten. Ilmastonmuutos etenee ja lajien elinolosuhteiden muutokset ovat liian nopeita, jotta flora ja fauna ehtisivät adaptoitua edes osittain. Peli on menetetty ja sopeutumisen aikakausi on alkanut. Sopeutumiseen tarvittaisiin miljoonia vuosia, johon lajeilla ei ole mahdollisuutta. Eipä taida sopeutumisaikaa olla liikaa ihmisrodullakaan.

Lajien kato (lue: kuoleminen sukupuuttoon) on väistämätöntä. Tämän päivän lasten katsoessa oman jälkikasvun kanssa lastenelokuvia useat elokuvatähdet ovat jo historiaa. Heidän ollessa isovanhempia en uskalla edes ajatella, kuin suuri määrä meille tutuista luonnon ekosysteemien lajeista on siirtynyt muistoihin, digiarkistoihin ja piirrettyihin animaatioelokuviin. 
Nykyhetken pappa on ollut etuoikeutettu, ja nähnyt elämän aikana monta nyt katoavaa lajia. Jälkipolvien luontokokemukset ovat paljon vaatimattomampia ja AR-avusteisia.
Lopuksi suru-uutinen: Tunturipöllö on kuollut sukupuuttoon Ruotsissa ja Suomessa tilanne on hälyttävä. Vahva ei ole Pohjolan lapinpöllökantakaan.
Yle 13.11.

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

Tämä kolumni on julkaistu Rantapohja-lehdessä 16.12.2025