Kymmenen sähköisen virran maa

 

 

Synnyinkuntani kunta- ja aluesenaattorin haastattelun alaotsikko julistaa:  "Luonnonsuojelu jakaa ihmisiä, mutta maisemansuojelu yhdistää." (Kaleva 11.4.)  Näin todistetusti onkin. Varsinkin, kun se maisema sattuu olemaan oma kotimaisema. Hyvin usein kunta/kaupunkikeskuksia puolustetaan, kun resurssiriiston Suomea kaavoitetaan ja rakennetaan. Syrjäkylistä tehdään sijaiskärsijöitä. Ii on siitä yksi esimerkki.

 

Emme ole Suomessa kovin hyvin onnistuneet maisemansuojelussa luonnonsuojelusta puhumattakaan. Sen ovat menneet vuosikymmenet osoittaneet. Koen, että koko Suomi kulkee neuvottomana ja ratkaisumalli on vuodesta toiseen sama; Revitään luonnosta irti se mikä vain saadaan. Lainsäätäjät Helsingissä ovat kirittäneet maakuntien päättäjiä uusiin ennätyksiin etenkin energiantuotannon saralla.

 

Maisemaa & luontoa ja sen muutoksia on syytä tarkastella pidemmällä aikajänteellä.

 

1950-1980 "Vesivoiman ja turvetuotannon vuosikymmenet"

 

Pohjoisen joet, kuten Kemi-, Ii- ja Oulujoki tammettiin useilla vesivoimaloilla ja pilattiin peruuttamattomasti. Onneksemme esim. Siuruan ja Kollajan allasvoimalahankkeet on haudattu, ainakin toistaiseksi.

Suot kuivatettiin lyhytnäköisesti toivoen metsänalan laajenevan ja osa soista otettiin energiaturpeen tuotantoon. Ravinteet ja humus valuivat esteettömästi jokiin ja vesistöt samentuivat. Samalla Perämerestä tuli "Ruskeameri".

 

1990-2000 "Avohakkuiden vuosikymmen"

 

Hitaasti kasvavat, tiheäsyiset laatumetsät hakattiin alas sellukattiloiden raaka-aineeksi, vaikka sahatavarana olisi niistä saatu parempi tuotto arvoketjun kaikille osapuolille. Jäljelle jäi raiskioita, kitumaata. Nyt niistä hakataan "puut" keksinvarrenpaksuisina riukuina samoihin sellunkattiloihin.

Teollisuuden jalostusarvoa ei ole haluttu nostaa, vaikka puunjalostusteollisuudella on ollut sata vuotta aikaa tehdä muutos. Viime vuosikymmenet on tapeltu vuosittaisten hakkuiden kiintokuutiomiljoonista. Selkokielellä; halutaan tehdä sitä samaa perustuotetta, mikä ei vaadi uusia innovaatioita ja vain marginaalisia lisäinvestointeja. Edes yhteiskunnan digitalisoituminen ei ole havahduttanut Metsäteollisuus ry.:a - pakkauskartongin kasvava menekki on korvannut osan paperin kysynnästä. Metsäteollisuuden lisäarvoa tuottavien TKI-investointien määrä laahaa pahasti jäljessä verrattuna esim. tietotekniikka- tai bioalaan. Onneksi edes puunjalostuksen vesistöjen saastuttaminen on saatu pääosin kuriin.

 

2010-2020 "Vihreän energian esiinmarssi"

 

Tuulimyllyt valtasivat kankaat. Yhtenä perusteluna oli "avohakattujen kitumaiden hyötykäyttö". Näin markkinoi tuulivoimaa Iin edellinen kunnanjohtaja. Oikeammin kunta himoitsi vain kiinteistöveroja. Nyt ennustetaan rakennettavan vielä 200 tuulivoimalaa lisää yksin Iihin, vaikka kunta on jäädyttänyt tuulivoimakaavoituksen (Kaleva 19.10.2024). Kaikki on kuitenkin kaupan ja kaavoitusmonopoli voi avata kaavan ja asettaa sen uudelleen harkittavaksi. Katse on kunnantaloilla kiinteästi "pallossa" l. kiinteistöverotuotoissa, vaikka niissä on tuulivoimaoperaattoreita suosiva, aleneva, veroaste. Vanheneva väestö, alhainen syntyvyys ja heikko työpaikkaomavaraisuus on huono kuntatalouden yhtälö, jota kiinteistöveroilla ei yksin korjata.

 

 

2020- "Ylikansallisen laskentakapasiteetin vuodet"

Datakeskushankkeet ovat tämän päivän taivaanrannassa siintelevä Eldorado. Jälleen kiinteistöverot houkuttelevat. Datakeskukset kaavoitetaan mahdollisimman kauas kuntakeskuksesta, perusteluna Fingridin sähkönsiirtolinjat. Kädenlämpöiselle lauhdelämmölle pitää kikkailla ja keksiä käyttöä, vrt. Muhoksen datakeskushanke (Kaleva 31.3.2026). Rakennusvaiheessa datakeskukset työllistävät vain paikallisia koneurakoitsijoita. Hallit rakentaa aivan toiset urakoitsijat. Asentajat tuodaan Kiinasta, USA:sta, milloin mistäkin. Suomessa ei ole ammattitoista asentajakuntaa toteavat datakeskusmogulit. Sama trendi on myös akkumateriaalitehtainden työmailla (Yle 14.4.2026). Datakeskusten toiminta on pääsääntöisesti etäkäytön varassa kuten vesivoimaloidenkin. Erona on, että etäohjaus voi olla missä tahansa maailmassa. Paikalliset datakeskusten työpaikat voi laskea kahden käden sormilla.

Sijoituspaikkakunnalle datakeskus on:
1) puhdasta, kädenlämpöistä lauhdevettä
2) lisää sähkönsiirtolinjoja
3) ympäristön ja maiseman menetystä
4) hiukan kiinteistöveroja kunnan pohjattomaan kirstuun

 

 

Fingrid on suurten haasteiden edessä

 

Fingrid kertoo, että sähkönsiirtoverkko alkaa olla täynnä ja vasta n. 2029 saadaan datakeskuksille tarvittavaa lisäkapasiteettia, (=lisää siirtolinjoja) rakennetuksi. Kysyntä ylittää nyt 3x kapasiteetin (YLE 11.4.) Sähkönsiirtoverkon kirivaiheen budjetti on 1,5 mrd€ ... 3 mrd€ per vuosi. Investointisuunnitelman otsikko on: "Fingrid turvaa talouskasvua". Tätä näkemstä tukee Uusiutuvat ry:n kommentti, että tarvitaan lisää kysyntää, jotta investoinnit tuuli/aurinkovoimaan jatkaisivat kasvua ja tukisivat talouskasvua.

Koska tuulivoiman tuotanto on keskittynyt Pohjanmaan maakuntiin ja kulutus kasvaa voimakkaasti Etelä-Suomessa, tarvitaan valtavasti lisää siirtokapasiteettia. Uusiutuvan energian viisaiden ohje jo 10 vuotta sitten oli, että järkevintä on sijoittaa energian tuotanto mahdollisimman lähelle kulutusta. Minne unohtui tämä viisas ohje?

Suomessa kotitalouksien sähkönkulutus ei ole juuri kasvanut ja teollisuudenkin kasvu on liki nolla. Vuoden 2007 jälkeen ei todellista sähkönkulutuksen kasvua ole tapahtunut kertoo Energiateolllisuus ry (Energiauutiset 11.2.2025) Sähköistyvä liikenne kasvattaa jonkin verran energian kulutusta, mutta datakeskukset tulevat olemaan todellinen "moolokin kita".  Ei tarvitse olla kovin kummoinen visionääri todetakseen, että sähkön kuluttajahinnat nousevat voimakkaasti kysynnän ja tarjonnan epäsuhdan takia. Datakeskusten energiatarpeen jyrkkä kasvu ja tuotannon/siirron vaje on Suomen ikioma "Hormuzinsalmi". Sähköä ei ennusteen mukaan ole riittävästi kaikille, ei ainakaan kohtuu hintaan. 

 

Ennuste on, että Suomen sähkönkulutus kaksinkertaistuu seuraavien 8-10 vuoden kuluessa 83 TWh -> 160 TWh. Se tarkoitaa 6.8 x Olkiluodon kolme voimalayksikköä tai 7.3 x nykyinen tuulivoimakapasiteetti. Iin kunnan päättäjät ovat myös kotiläksynsä lukeneet, kun suunnittelevat 200 yksikköä lisää tuulivoimaa! Kuntien kaavoituskisa jatkunee, kun energian kysyntä lisääntyy.

 

Maan hallitus

 

Risto Siilasmaa väänsi rautalangasta (HS 16.4.2026) kuinka hölmöjä Suomen päättäjät ovat alistumalla siirtomaaksi kansainvälisille IT-firmoille. Suomalainen lisäarvo ei kasva tarjoamalla rajattomasti halpaa sähköä, verohelpotuksia, mankalavoimaloita ja halpaa ja kylmää maata kohtuullisella kiinteistöverolla. Energiateollisuus toistaa metsäteollisuuden linjaa; "Tehdään vaan sitä samaa".

Orpon hallitus hokee "hyvää hallitusohjelman linjausta" ja  lupaa halpaa uusiutuvan energian sähköä. Lisäksi pienydinvoimaloiden rakentaminen on aivan nurkan takana. (HS 17.4.2026) Ettei vaan datakeskusten pyörittäjät nostaisi kytkintä ennen kuin ydinsähkön lisärakentaminen saadaan maaliin. Datakeskusten takaisinmaksuaika on kovin lyhyt, kun katsoo globaalien yritysten vuosituloksia, ja teknologian elinkaaret lyhenevät kiihtyvästi koko ajan. Maailman taloussuhdanteetkaan eivät ole kovin hyvin ennustettavissa tässä uudessa, moninapaisessa ympäristössä.

 

 

2030-  "LH2-unelma"

Seuraavaksi on tulossa vedynsiirtoputki; 1300 km siirtolinja Haaparannasta Hankoniemelle. Valtionyhtiö Gasgrid Oy rakentaa putken, ja tekee lisää arpia koko manner-Suomeen. Hankkeen kannattavuudesta ei ole arvostelun kestäviä laskelmia, mutta suunnittelu etenee konsulttiyhtiöissä 51 milj.€ budjetilla. Pohjois-Suomessa paikallinen hyöty on liki nolla. Ai niin, ne kiinteistöverot!

 

Mitäpä syrjä-Suomesta ja syrjäkylistä; poissa silmistä, poissa mielestä. Helsingistä katsoen "eihän siellä asu kukaan".

 

Parempi tulevaisuus

 

Yllä olevan dystopian jälkeen on syytä miettiä tämän suomalaisen "Energie Wenden" mahdollisia hyviä puolia. Koska vesivoiman osuus energiantuotannosta pienenee marginaaliseksi (alle 10% tuotannosta) ja pienydinvoima hoitaa tuuli/aurinkosähkön satunnaisuuden säätöongelmat, voimme aloittaa vesivoimaloiden purkamisen ja virtavesien vapauttamisen (ennallistamisen) alueen vähäisen väestön iloksi. Samalla palautetaan vaelluskalojen ja jokiluonnon ikiaikainen nautintaoikeus kotivesistöihin!

 

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

 

Lähidemokratiaa

Kylien Salo ry. järjesti 31.3. keskustelutilaisuuden otsikolla Salon kylien elinvoima. Tilaisuus kokosi kaupungintalolle runsaan joukon kyläaktiiveja eri puolilta suur-Saloa. Kuultavina olivat eturivin kuntapoliitikkoja ja virkamiehiä sekä reipas nuorisovaltuuston edustaja. Kiitokset vielä yhdistykselle järjestelyistä.

Kylien elinvoimasta saimme kuulla monta mielipidettä. Kovin paljon lastattiin odotuksia kyläyhdistysten toiminnalle ja aktiivisuudelle. Elinvoimakeskustelussa ei kovin paljoa käsitelty kunnan tarjoamien julkisten palvelujen vaikutuksesta kylien elinvoimaan eikä niihin liittyvistä investoinneista. Kysyttäessä kylien tärkeimpiä elinvoimatekijöitä nostettiin esiin mm. yhteisöllisyys ja kunnan tuki yksityisteiden hoitoon. Niinpä niin. Vuotuinen osallistuva budjetointi mainittiin myös elinvoimatekijäksi. Se antaa kuntalaisille mahdollisuuden keksiä kiva-kivaa vuositasolla yht. 100´00 eurolla. Koko kuntatalouden ja kuntalaisia koskettavan päätöksentekoprosessin rinnalla ko. eurot tuntuvat äänenvaimentimelta.

Kylien yhteisöllisyys saa elää omaa elämäänsä. Kaupungin strategiaan eivät kylät enää kuulu edes nimikkeenä eikä niitä sinne kaikki päättäjät edes halua. Yksi kaupunki, yksi strategia.

 Poliittisten päättäjien ja virkamiesten suulla muistutettiin, että kylien elinvoima voi kasvaa tai laskea, mutta kuntaa tulee päätöksenteossa tarkastella kokonaisuutena kaikkien kuntalaisten tasapuolisuuden takaamiseksi. 

 

Paneelisteilta kysyttiin pitäisikö kunnallisten päättäjien (hallitus ja valtuusto) kuunnella kaupunginosien l. maaseututaajamien asukkaita heitä koskevissa asioissa. Punaisia ei-lappuja nousi hämmästyneen yleisön eteen. 

Perusteluina kuulimme mm.: 

·      Tämä romuttaisi edustuksellista demokratiaa. 

·      Kuntalaisten osallistaminen tulisi kalliiksi toteuttaa.

·      Asukaskuuleminen lisäisi vain byrokratiaa.

·      Kyläläiset voivat ottaa yhteyttä "omaan valtuutettuun" ja vaikuttaa sitä kautta päätöksentekoon.

Selkokielistä argumentaatiota. Kaksisuuntaiselle vuorovaikutukselle kaupungintalon ja asukkaiden välillä ei nähdä tarvetta. Erikoiseksi tämän vastentahtoisuuden tekee se, että vain osa kaupunginvaltuutetuista asuu kaupungin ydinkeskustassa edustaen city-ihmisten etuja. Kun alemman tieverkon alueelta noustaan kuntapäättäjäksi, muuttuuko asenne omia naapureita kohtaan? Onko kyseessä sittenkin valtuustoryhmän ryhmäkuri? Toivottavasti olen väärässä.

 

Lähidemokratian voi nähdä toisinkin. Elinvoimakeskusten (ent. ELY) hankkeissa on tarjottu jo pitkään kansalaisille mahdollisuuksia osallistua suunnitteluun ja ehdotusten kommentointiin. Varsinais-Suomessa näitä ovat olleet mm. E18-moottoritie, Länsirata, Salon itäinen ohitustie, Gasgridin vedyn siirtoputkihanke, uusiutuvan energian kaavoitussuunnittelu jne. Mitäpä jos em. digitaalinen "e-osallistaminen" kopioitaisiin osaksi kunnan päätöksenteon valmisteluprosessia? Pyörää ei tarvitsisi keksiä uudestaan.

Kylien Salo ry. ei syntynyt tyhjästä, vaan tuomaan kaikkien kaupunkilaisten ääni kuuluville kaupungintalolle ja täyttämään epäjatkuvuuskohtaa lähidemokratiassa. Kyläasiamiestä ei kaupungissa ole ollut enää moneen vuoteen, joten kylien oma-aloitteisuuden jatkuminen on välttämätöntä.

 

Jaa, mikä on minulle tärkeä elinvoimatekijä? Kunnan tarjoama mahdollisuus kaikille kuntalaisille toteuttaa haaveensa kotikylällä!

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

 

Kouluverkkotarkastelu ei saa olla erilliskysymys

 

Tulla kuulluksi vs. tulla kuunnelluksi

 

Maantieteellisesti laajan Salon kaupungin kouluverkkotarkastelu on jälleen työnalla. Liki jokakeväinen, ikuisuusprojektilta tuntuva näytelmä, täyttää mediat ja katuparlamentit. On pidetty yleisötilaisuuksia l. kuulemisia, avoimia ja suljettuja valtuuston seminaareja ja kyläkokouksia. Kylät ovat aktiivisesti tiedottaneet ja argumentoineet omia tarpeitaan unohtamatta tarroja autojen takalaseissa. Vaikka Salon kaupunkistrategiassa 2030 eivät kylät ja entiset pitäjät ole enää esillä, on mediassa koko suur-Salo ollut hyvin edustettuna. Kaikki ovat tulleet kuulluksi. Onko kaikkia kuunneltu, se onkin toinen juttu.

 

Kuntapalvelujen klapisouvi

 

Ei Salo ole yksin tässä suppenevien sarjojen matematiikkakisassa. Koska soteuudistus vei kunnilta palvelukokonaisuuksien hallinnan ja niihin tarvittavat rahat, olettaisi että palvelurakenteet rippeitä hallinnoitaisiin ja kehitettäisiin kokonaisuutena. Vaan eipä niin ole käynyt. Toiminnot on Suomen kunnissa pilkottu paremmin hallittaviin osiin. Osat ja osakokonaisuudet vaihtelevat kunnittain. Se on sitä kunnallisen itsehallinnon rippeitä.

Meillä on nyt kunnissa omat excel-taulukot ja niiden vastuualuevastaavat mm. varhaiskasvatukselle, alakouluille, yläkouluille, lukioille, ammatilliselle koulutukselle, yleissivistävälle aikuiskasvatukselle, henkilöstölle, logistiikalle ja tukitoiminnoille. Kun kunnalliseen palvelusuunnitteluun lisätään kiinteistöt, on soppa jo niin sakeaa ettei kuntapäättäjä löydä kauhaansa sattumia.

Vanhuspalvelut eivät enää ole kunnan toimivallassa, vaikka poliitikot lipsauttavatkin meidät eläkeläiset kovin sujuvasti "haavoittuvassa asemassa olevien kuntalaisten" ainakin vaalien alla niin tärkeään joukkoon. Silkkaa harhautusta, sanoo faktantarkastaja.

 

Soteuudistuksen jälkeen kunta katselee pienestä reiästä maailmaa, sotealue toisesta, eivätkä näkökentät kohtaa. Suuruuden ekonomia ei toimi kummassakaan. Palvelurakenne on valtion ja kuntien toimesta pilkottu niin pieniin osiin, että edes teoreettinen suuruuden ekonomia on kadotettu mahdollisuus ja koko hallinto on täynnä keinotekoisia vastuualueiden rajoja l. kitkapintoja. 
Siksi onkin kummallista, että kuntataloudessa sallitaan toimintojen ja vähäisten rahavarojen pilkkominen kovin pieniksi siiloiksi. Lisäksi kuntien yhtiöitetyt toiminnot ovat tietomuurin ja lainsäädännön takana. Kunnallinen avoimuus ja toiminnan läpinäkyvyys on oksimoroni.

 

Kunnat ovat ajautuneet / ajettu tarkastelemaan kaikkea palvelutoimintaansa talous edellä. Palveluverkon osia tarkastellaan tulostavoitteellisesti, vaikka esim. koulutuksen vaikutukset näkyvät yhteiskunnassa vasta 15-25 vuoden viiveellä. Leikkaukset koulutuksessa näkyvät laskennallisina säästöinä seuraavan vuoden talousarviossa, mutta poismuuttavien lapsiperheiden suurta negatiivista vaikutusta kuntatalouteen ei murehdi kukaan, paitsi se työttömäksi jäävä luokanopettaja.

 

Kuntatoiminnan kehittämistä ei ole helpottanut se, että ennen julkiset palvelut (sähkö, lämpö, vesi, jätehuolto jne.) on fuusioitu ja/tai yhtiöitetty, ja ne leikkivät kapitalismia tase- ja tulostavoitteineen. Pakolliset bonukset tulevat tietysti päälle. Hankintalain porsaanreikiin en jaksa tässä edes puuttua.

 

 

Kasvun avaimet ilman niihin sopivia lukkoja

 

Suomen kasvun avaimet on julkisessa keskustelussa naulattu teeseiksi eduskuntatalon oveen: 

 

1) Työllisyys ja työperäinen maahanmuutto

Yrittäjyyteen kannustetaan, mutta taloudelliset resurssit ovat rajalliset ja valtavasta työttömien ryhmästä ei sittenkään löydy juuri niitä erikoisosaajia, joita uuden innovaation kaupallistaminen tarvitsisi. Suomessa on 312´000 - 348´000 työtöntä 2/2026, riippuen keneltä asiaa kysytään. Tästä työttömien määrästä seuraa suoraan yksityisen kulutuksen kasvun pysähtyminen. Joko ei ole työpaikkaa, ei ole rahaa kulutukseen. Jos työpaikka on edes kohtuullisen turvattu, ei ole halua kuluttaa epävarmassa maailmantilanteessa, vaan varat on sijoitettu digitaalisiin sukanvarsiin. 

Kunnat ovat nykyisin vastuussa työvoimapalveluista, koska valtiovalta on sysännyt yhden vaikeimmista asioista kuntien vastuulle uhkasakolla pelotellen. Kunta ei työpaikkoja luo, vaan yrittäjät ja yritykset. Kunnan iso työllistämisteko olisi oman työvoiman kasvun lopettaminen tai ainakin kiintiöittäminen. Vaikutukset kuntatalouteen olisivat välittömät ja ohjaisivat tehokkaasti mm. kouluverkkosuunnittelua.

2) Yksityisen kulutuksen kasvattaminen

Tästä työttömien määrästä seuraa suoraan yksityisen kulutuksen kasvun pysähtyminen. Joko ei ole työpaikkaa, ei ole rahaa kulutukseen. Jos työpaikka on edes kohtuullisen turvattu, ei ole halua kuluttaa epävarmassa maailmantilanteessa, vaan varat on sijoitettu digitaalisiin sukanvarsiin. Kuluttamisen aika ei ole nyt, vaikka taloustieteilijät ja pankkien markkinointi muuta väittääkin.

3) Rakennusteollisuuden ja kiinteistöbisnekset elvytystoimet. 

Meillä on ylitarjontaa asunnoista, joita kansalaiset eivät halua tai eivät kykene ostaa. On traagista, että rakennusteollisuus on tehnyt runsaasti yksiöitä ja mini-yksiöitä kiinteistösijoittajien tarpeisiin samalla kun koko Suomen asuntojen keskikoko on 80-90 neliöä maakunnasta riippuen. 
Rakennusteollisuus on kansatalouden mahtitekijä: 1/6 bkt:sta ja 1/3 työvoimastamme. 

"Milloin tulppa irtoaa? Mikä repäisee asuntomarkkinat vauhtiin?", kysyy Talouselämä-lehti 27.2.

Mitäs tehtäisiin kuntasuunnittelussa?

Uskallan ehdottaa, että 

 

1) Suunnittelussa kunta = koko kunta, myös ne pienet ja melkein unohdetut syrjäkylät, jotka ennen kuntaliitoksia olivat itsenäisiä yksiköitä.  Kaikkia kuntalaisia ei voi kyörätä "kirkolle", vaikka sillä saataisiin edes yksi osa kuntaa näyttämään vireältä. 

 

2) Määritellään ensin pitäjäkohtaisesti minimipalvelutaso.

Pelkkä "KHK" (koulu, kauppa huoltoasema) ei riitä, varsinkin kun vapaassa markkinataloudessa kunnan kädet ovat kovin sidotut.

 

3) Kunnan nykyiset kiinteistöt otetaan tehokkaasti koko palvelurakenteen käyttöön. 

Korvamerkittyjä kiinteistöjä ei ole.

Jos jossakin on kiinteistö, joka on koulun osalta vajaakäytössä, "täydennetään" koulukeskuksen palveluja esim. päiväkodilla, kyläkirjastolla ja kylätalotoiminnnalla (kyllä, vanhuksetkin saavat tulla pitämään omia porinapiirejään).

Mikä estää kuntaa keskustelemasta sote-alueen kanssa pitäjissä tappolistalla olevien terveyskeskusten "kierrätyksestä" tai yhteiskäytöstä? Useat sote-alueen peukalon alla olevat kiinteistöt muuntuisivat sangen helposti pitäjien monitoimikeskuksiksi. 

Millainen mörkö on kyläkoulujen yhdistäminen? Jos naapurikylässä on hyvät tilat kehittää ja laajentaa yhdistettyjä kuntapalveluja vähenevän väestön tarpeisiin, eikö se auttaisi nykyistä mallia paremmin kylien eloonjäämiskamppailua? Kuntakeskuksen palvelut eivät tule lähemmäksi sulkemalla tasapuolisuuden nimissä kaikki kyläkoulut.

 

Koska viimeksi kuntapäättäjät keskustelivat seurakunnan kanssa mahdollisesta kiinteistöyhteistyöstä? Seurakuntatalojen ja -kotien myyntivimma on tiedossa, koska jokainen hoitaa vain "yhteiskunnallisen työnjaon" määräämiä toimintoja ja ev.lut. seurakunnat tyhjenevät kyliäkin nopeammin.

.

Uskon, että ilman soteuudistusta kunnat olisivat jo tehneet palvelujen yhdistämisiä ja kiinteistöjen käytön järjestelyjä! Sen verran on uskoa maalais-arki-järkeen ja kuntapäättäjien ymmärrykseen kuntasuunnittelun perusteista ilman kuntakonsulttien aina niin aulista (ja maksullista) neuvontapalvelua.

 

Lähidemokratia alkaa kuntapalveluista

 

Sote-alueen päätöksenteko on kovin kaukana ja maakunnan reuna-alueet ovat vain numeroita em. excel-taulukoissa. Kunnan ei tule ottaa nykyistä enempää etäisyyttä kuntalaisiin, vaikka he asuisivatkin keskustaajamasta katsoen salomailla! Voisiko kylä-nimen muuttaa imagosyistä lähiöksi? Tällöin saisimme lähiökouluja, jotka voisivat profiloitua esim. kielipainotteisilla luokilla.

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

Merisää 100 vuotta

 

 

 

Merisää on seurannut minua, rannikon asukasta ja ex-merimiestä koko elämäni. Merisää lienee Suomen Yleisradion vanhin yhtäjaksoinen radio-ohjelma. Ensimmäiset lähetykset "Tiedotuksia merenkulkijoille" alkoivat 15.3.1926 Lennätinhallituksen rannikkoradioasemalla, Hankoradiossa (OHD). Radiovastaanottimien yleistyessä tiedottaminen siirrettiin Oy Yleisradio Ab:n vastuulle. Tiedotusten muoto on muuttunut ajan myötä ja nimikin on nyt "Merisää", jonka sääennusteet kattavat myös Saimaan vesistön. Merisää on luetaan nykyisin viisi kertaa vuorokaudessa. Kesän veneilykautena tiedotetta kutsutaan tuttavallisesti nimellä "Veneilysää". 

 

Ensimmäinen muistoni merisäästä liittyy nuoruuden kesiin, kun kalastin setäni luona Iijoki-suulla. Alakouluikäisenä pääsin jokisuun kalakämpälle heinänteon jälkeen. Ajankohta oli kiireistä aikaa, merirysien kunnostamista "pyynninpanoa" varten ja valmistautumista syyskesän kalastuskauteen. Saarinaapurin kanssa muodostettu kalastusyhtymä kalasti rysillä Iijokisuulla ja Krunnien saaristossa tukikohtanaan ko. saari, jossa sijaitsi kaksi pientä kalakämppää. Toimin saaressa eräänlaisena juoksupoikana. Toimitin pikkuasioita rannan ja kämppien välillä, pilkoin hellapuita, hain rannasta vettä ja tiskasin astioita yms.

Huom. Perämeri oli vielä puhdas ja vettä käytettiin sekä ruoanlaitossa että saunavetenä. Juomavesi tuotiin toki maista. Perämeren, murtovesialtaan, suolapitoisuus on alhainen, joten kahvin saattoi aivan hyvin keittää "tuorekalavetteen". Pahoin saastuneen ja samentuneen Perämeren vesi ei enää kelpaa kuin merenkulkuun ja kalojen likaiseksi kodiksi. Valitettavasti.

 

Iltaisin, ennen klo 21 uutisia, hiljennyttiin kämpässä radion ääreen kuuntelemaan säätiedotuksia merenkulkijoille. Radion anodiparistoa säilytettiin hellan yläpuolella, uunin päällä. Latausmahdollisuuksia ei saaressa ollut ja paristot olivat todella kalliita, joten paristoista pidettiin hyvää huolta eikä radioa turhaan kuunneltu. Vanha ruskea matkaradio kytkettiin kämpän katolla olevaan kehäantenniin ja viritettiin Oulun yleisradioaseman AM-taajuudelle. Miehet kuuntelivat hartaina etenkin sääennusteen Perämerelle. Ennusteeseen kuuluivat mm. vallitseva säätila, tuulen suunta, nopeus, näkyvyys, lämpötila ja näkyvyys. Tuulivaroitukset annettiin Beauforteina ja meriveden korkeus senttimetreinä "liittovedestä". Myrskyvaroitus l. "Merkki suppilo" poistui jo 1950-luvulla säätiedoituksesta. Se oli jäänne 1800-luvulta alkaneesta visuaalisesta rannikon varoitusjärjestelmästä.

Rannikkoasemien lista toi tuulahduksen eteläisen Itämeren rannikolta ja nimet syöpyivät lähtemättömästi mieleen; Haapasaari, Bogskär, Nyhamn, Kuuskajaskari, Valassaaret jne. Havaintopaikat ovat vieläkin usein erillään satamista sijaiten luotsiasemilla ja ilmatieteenlaitoksen havaintoasemilla. Ilta pimentyi kalakämpällä ja uutisten jälkeen kalastajat juttelivat hetken seuraavan päivän töistä. Lavitsalle oli mukavan turvallista nukahtaa. Tuli räiskyi hellan uunissa ja ulkona pihan koivut humahtelivat tuulen tahtiin. Kiireetön maailma.

 

Sääasemat 2026

 

Myöhemmin 1960-luvun lopulla kämpällä oli mustavalkoinen Blaupunkt Derby "täystransistoriradio", jossa oli lokero kolmelle d-kokoluokan paristolle. 

Radiovastaanottimien herkkyys oli parantunut ja ULA-alueen lähetystehot kasvaneet, joten lähetykset kuuluivat hyvin vastaanottimen omalla teleskooppiantennilla. 

 

 

Seuraavan kerran tein tuttavuutta merisään kanssa harjoitellessani jäänmurtaja Tarmolla/OHMG (nykyisin Viron valtion omistuksessa oleva Tarmo/ESZA). Radiosähköttäjän rutiineihin kuului merisään vastaanottaminen Yleisradion lähetyksestä, sanoman kirjoittaminen koneella puhtaaksi ja liuskan vieminen brygälle vahtiperämiehelle. Tärkeitä tietoja avustavalle murtajalaivastolle olivat mm. jään vahvuudet, jääkentän liikkeet, mahdollinen jään muodostuminen alusten rakenteisiin ja satamien avustusrajoitusten muutokset. Maissa lomalla olevalle vaihtomiehistölle oli tärkeä tieto, koska kukin murtaja kävi satamassa: "Jäänmurtaja Tarmo on Rauman satamassa torstaina 8. maaliskuuta klo 18-20 välisen ajan." 

Kesällä 1979 aloitin radistin urani Helsinkiradiossa/OHC ja tehtäviin kuului kahdesti vuorokaudessa merisään (WX) lukeminen laivoille. Nämä englanninkieliset sanomat olivat lyhyitä ja keskittyivät olennaisiin säätietoihin (synopsis ja varoitukset) kattaen koko Suomen merialueen. Merenkulun varoitukset lähetettiin myös sähköttämällä. Avoimen veden aikaan annettiin vielä 1970/1980 -lukujen taitteessa usein miinavaroituksia ankkuroinnista irronneista ja ajelehtivista II maailmansodan aikaisista räjähteistä. Lienevät olleet viimeisiä miinanraivauksen vuosia.

 

Vielä 1980-luvulla radion merisäässä luettiin tuulitiedoissa ”Korsnäs, tuuli mitattu Moikipäässä”.

Hauska nimi havaintoasemalle. Pitihän Moikipäässä kesälomamatkalla käydä, kun poikamme olivat vielä pieniä! Vaatimattomalla kioskilla kapean saaristotien varressa myytiin jäätelöä ja Tuuli mitattu Moikipäässä -tarroja. Minne lie tuo arvokas matkamuisto joutunut?

 

 

Merisää on edelleen maakravuillekin tärkeä päivän jaksottaja ja vahva viesti elämän jatkuvuudesta. Hyvää 100-vuotispäivää Merisäälle ja turvallista seilausta kaikille kuuntelijoille!

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

Kolumni on julkaistu lyhennettynä Kaleva-lehdessä 14.3.2026

 

Nyt kaikki junnaa pukkaamaan!

 

Nyt kaikki junnaa pukkaamaan!

 

Sota-aikana nuoriso kokoontui Iissä rautatieasemalle. Huvitukset olivat vähissä ja tanssit kielletty (paitsi siellä nurkassa). Heikkkotehoisten veturien vetämien junien 

lepokitkan voittamiseksi riitti ihmisvoima. Junan pukkaamiseen kelpasivat kaikki. Rautatiet olivat valtakunnan logistiikan selkäranka. Väliasemia oli paljon, vaan niin oli nuoriakin junia työntämään.

Vielä 1960-luvulla rautatie oli vilkasta. Lapsuuteni mummolassa, Olhavassa, höyryveturit pysähtyivät usein ottamaan vettä ja halkoja. Veturin tyhjäkäynnin jyskytys oli osa lapsuuteni kesäiltojen äänimaisemaan.

 

Ajat ovat toiset ja asemat hiljaisia. Hyviä uutisia on tiedossa kuitenkin jo tulevalle kesälle. "Päi­vit­täi­nen ju­na­lii­ken­ne Oulusta Haa­pa­ran­nal­le start­taa ke­sä­kuus­sa" (Kaleva 16.2.)
Onhan Iin kunnanhallitus muistanut aloittaa VR:n kanssa hyvissä ajoin neuvottelut junavuoron aikataulusta? Tässä olisi oiva mahdollisuus aloittaa henkilöliikenne uudestaan Iissä. Valtiokin tukee hanketta 1,9milj.€ vuodessa. Oulu, Tornio ja Meri-Lappi tukevat junaliikennettä yhteensä 200´000 eurolla per vuosi. Ehkä esim. 25´000 euron sitoumuksella saataisiin Iissäkin kauan kaivattu henkilöliikenne takaisin kiskoille. Jotakin kunnan tulee palvelusta maksaa. Sellainen on ajan henki ja valtiopäivillä päätetty. 

 

Paljon ei lisäpanostuksia tarvittaisi. Laiturin kunnostus on suoraviivainen toimenpide ja opastetaulu Fintrafficin ja Väyläviraston vastuulla. Kylmäasema riittäisi hyvin alkuun, matkaliputhan ostetaan jo nyt netistä. Rakennetaan sitten oikea asema ja lisäpalveluja, kun ohitustie Räinänperä - Harisoja valmistuu ja Asemakylä muutenkin hahmottuu jälleen liikennekeskukseksi. Entistä ei takaisin saa, mutta voi saada jotakin parempaa!

Tuulimyllyjen kiinteistöverotuotoille kuntalaisia hyödyttävää käyttöä, kiitos.

 

Kolumni on julkaistu lyhennettynä Rantapohja-lehdessä 26.2.2026

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

Suomalaisia privilegioita

 

Tutustuin sattumoisin Tampereen teolliseen historiaan monipuolisesti ja laadukkaasti toimitettujen tietolähteiden avulla. Samalla heräsi uteliaisuus, mistä kumpuaa nykyinen valtion taloudenpidon malli, joka perustuu luonnonvarojen hyödyntämiseen "kruunun" myöntämien privilegioiden l. etuoikeuksien nojalla; vapaa maapohjan vuokraus ja kaupankäynti, tuottojen verovapaus tai ainakin veroedut, joilla kannattamatonkin liiketoiminta käännetään kannattavaksi.

Käytämme isänmaatamme aivan kuin Suomi olisi ehtymätön Kalevalan Sampo. Privilegioita riittää jaettavaksi ulkomaisillekin sijoittajille.

Talouskasvu

 Teollinen Suomi on osannut taitavasti käyttää hyväksi jo 1700-luvulla keksittyä vapaan talouskasvun teoriaa:"Kansakunnan vauraus kasvaa lisääntyneen kokonaistuotannon ansiosta." Tuotetun vaurauden jakautuminen ei ole koskaan ollut kovin suosittu keskustelun aihe.

Talouskasvun uskonnoksi muotoutunutta doktriinia ovat kehittäneet ja haastaneet vuosisatojen kuluessa lukuisat ajattelijat, mm.  Adam Smith, David Ricardo, Thomas Malthus, Alfred Marshall, Karl Marx, Simon Kuznets, Richard Stone jne. Talouskasvu ei ole kuitenkaan ollut kapitalismin ja vapaan markkinatalouden yksinoikeus. Neuvosto-Venäjä ja sen liittolaiset ovat tehneet myös kokeiluja teollisen vallankumouksen hengessä. Ilman kasvun eetosta ei toveri Stakhanovin legendaa olisi koskaan syntynyt. Laskentakaavoja tosin on käytetty innovatiivisesti. Kannattavuuden kanssa on usein ollut haasteita talousjärjestelmästä riippumatta. Tarvitaan siis privilegioita.

Ruotsi-Suomen privilegiot

Historian harrastajat voivat tutustua sääty-yhteiskunnan määrittämään oikeuteen maahan (läänityksiin), sen tuoton jakamiseen, verotukseen (etenkin uhkasakko, ns. palovero) ja kirkon kymmenyksiin. 

Mielenkiintoista, mutta osin raskasta luettavaa ellei mieleen juolahda, että saman verottajan ikeen alla me olemme tänäänkin!

Suomen Suuriruhtinaskunnan privilegiot

Porvoon valtiopäivillä 22.3.-19.7.1809 Keisari Aleksanteri I muutti privilegioita maltillisesti ja vieläpä Ruotsin lain hengessä. Toki uusiakin  etuoikeuksia myönnettiin. 

 Piskuinen kotikaupunkini syntyi privilegion, tai oikeammin sen laajentamisen seurauksena. Tätä kuvaan kirjailija Veijo Meri oivasti kirjassaan "Huonot tiet, hyvät hevoset". Turun porvareilla oli Ruotsinvallan ajalta periytynyt privilegio l. yksinmyyntioikeus maakunnan viljalle. Joensuun kartanon Armfeltit ja Askaisten Mannerheimit yhdistivät lobbausvoimansa ja saivat kruunulta omat vientikauppaoikeudet. Satama piti tietysti rakentaa, ja Uskelanjoen suisto oli ainoa, edes jotenkin kelvollinen, satamapaikka Joensuun kartanon mailla. Syntyi Uskelan pitäjän sisälle kauppapaikka, joka 50 vuotta myöhemmin sai kauppalaoikeudet, pinta-alaltaan 74 hehtaaria.

Ja nyt pääsemme Tampereelle! Skotti James Finlayson perusti puuvillatehtaan Tammerkosken rannalle 1820. Hän sai ilmaisen maa-alueen tehtaalle, koskesta voimaa koneille ja laajat privilegiot. Puuvilla laivattiin verovapaasti Englannista, joka oli maailman puuvillakaupan ehdoton keskus. Samoin tuotannon koneet ja laitteet, ja tietysti voitot olivat verovapaita. Tampere oli ehkä Suomen ensimmäinen vapaakauppa-alue. Keisari ajatteli, että teollisen toiminnan kasvu kasvattaisi sisä-Suomen vaurautta. Seuraavat omistajat hyödynsivät halpaa työvoimaa ja etuoikeuksia täysimääräisesti: Höyrykoneet, sähköistys, oma sairaala, lapsille koulu, työtekijöille asuntolat, oma rahakin Krimin sodan aikana. Siinäpä oli tehtailija C.S. Nottbeckin valtakunta. 

"Tampereen herrat joutuu kaikki helvettiin, paitti Notpekki pääsee taivaaseen!", sanoivat torimummot 1800-luvun puolivälissä Tampereella.

Miten kävi Tampereen Free Trade Zonen Suomen itsenäistyttyä? Huonosti valvoivat Finlaysonin johtajat etujaan. Taisivat lobbarit olla laiskoja, koska etuoikeudet poistettiin ja Tampereesta tuli tavallisten kuolevaisten kaupunki.

 

Koskivoiman privilegiot

 Sotien jälkeen, Kekkosen siunauksella, aloitettiin voimallinen koskien valjastaminen sähköntuotantoon. Keppihevosena käytettiin mm. sotakorvauksia, vaikka viimeiset sotakorvausjuna ylitti itärajan (18.9.1952) paljon ennen kuin voimalaitosten voimallinen rakentaminen alkoi vuosikymmenen loppupuolella.

Tässä muutamia privilegioita:

- Nimelliset koskiosuuksien korvaukset paikallisille tiloille

- Luontovahingot lakaistiin maton alle. Esimerkiksi kalatalousvelvoitteita ei valvottu. Valtio oli useissa vesivoimaloissa pukki kaalimaan vartijana.

- Ikuinen vesivoiman nautintaoikeus ELY-keskusten myöntämänä nimellistä korvausta vastaan (Esim. Iijoki-sopimus: P-Pohjanmaan ELY / Pohjolan Vesivoima Oy)

- Mankala-periaate; rakennetaan laskennallisesti kannattamaton voimalaitos voittoa tuottamattoman osakeyhtiön nimiin, jolle valtiovalta antaa privilegiot; voimalan osakkaat saavat energiaa (sähkö/lämpö) omakustannushintaan; Yhtiö myy tuottamansa energian osakkailleen omistusosuutta vastaavalla hinnalla, joka kattaa vain kulut (korot, lyhennykset, huollot), ei markkinahintaa. Mankala yhtiöiden (mm. TVO Oy ja Pohjolan Vesivoima Oy) osakkaina ovat paljon energiaa kuluttava teollisuus kuten puunjalostus, joten tämän privilegion hyöty on merkittävä. Mankala-osakkaat pystyvät eristämään itsensä muusta energiamarkkinasta, jolla on aivan toisenlaiset pelisäännöt. 

 

 Kaivosteollisuuden privilegiot

- kaivosvaltausilmoitus on nopea tie maastotutkimuksiin

- maaperätutkimukset ilman korvauksia maanomistajille

- kaivosten rakentaminen etunojassa ennen lupia ja ympäristömääräyksiä; "valmistelevia toimia", kuten purkuputkia, teitä, huoltorakennuksia, sähkölinjoja jne.

 

Ydinvoimateollisuuden privilegiot

 Ydinvoima on aina ollut valtiovallan erityisessä suojeluksessa, joskin toiminnan valvonta on ollut esimerkillisen pedanttia, ainakin osittain. Hankkeiden privilegiot ovat hämmästyttävän moninaiset. Rakennusaikataulua edistetään katsomalla toisaalle. Varsinkin, kun ydinvoimarakentaminen on aina kytkeytynyt Suomessa ulkopolitiikkaan ja hyviin naapurisuhteisiin.

 Esimerkkinä toimii Fennovoima Oy, Hanhikivi 1, Pyhäjoki:

·       satama

·       tieverkko

·       muuntoaseman valmistelevat työt

·       rakennusaikainen sähköverkko

·       työmaan asuntolat

·       miilun onkalon louhinta

Hanhikivi1:sta oli tarkoitus tehdä mankala-yhtiö, mutta toisin kävi. Tosin Suomi Oy havahtui vasta, kun Venäjän armeija oli jo Kiovan esikaupunkialueella. Ympäristörikos Pyhäjoella oli tosin jo tapahtunut ennen sitä. Edes Krimin valtaus ei investointiprosessia pysäyttänyt. Hanhikivi on suomalaisen valtiojohdon ja privilegiopolitiikan muistomerkki nykyistä presidenttiämme myöten. Pyhäjoen kunnalle jäi käteen Musta-Pekka ja kuntalaisille luontovahingot.

Tuuli- ja aurinkovoimaloiden privilegiot

 "Uusituvan energian" tuotannon privilegiot ovat kuin oppikirjasta. Jotta kannattamattoman tuulivoimatuotannon investoinnit saatiin liikkeelle, tarjottiin toiminnan alkuvuosina runsaskätisesti etuoikeuksia:

- sähkön hintatuki tuulivoimalle (vieläkin noin 1mrd€/v osalle tuulivoimayhtiöitä)

- "sujuvoitettu" kaavoitus- ja rakentamislupaprosessi

- kuntien kaavoituksen ohjausvaikutus ja alueiden primäärin käyttötarkoituksen määräykset. Kuten tunnettua, kaavamuutokset ovat Suomessa todella harvinaisia. "Minkä kirjoitin, sen kirjoitin", sanoi jo Pontius Pilatus aikonaan.

 

Puhtaan siirtymän kaavoituksen ohituskaista

 Rakennuslakiin on kirjattu privilegio, nimeltään kevennetty selvitysmenettely, jossa kunnan rakennustarkastuksen "sijoittamislupa" riittää pitkän kaavan mukaisen rakentamisluvan sijaan. EU-asetus 2024/1735 (tunnetaan myös nimellä Net-Zero Industry Act eli nettonollateollisuussäädös)

 Tätä rakennuslain privilegiota voidaan soveltaa laajasti kunnan itsemääräämisoikeuden ja kaavoitusmonopolin puitteissa seuraaviin kohteisiin: 

- energiatuotantolaitos, joka tuottaa energiaa uusiutuvalla energialla (esim. biokaasuvoimalat)    

- vedyn valmistus ja hyödyntäminen

- hiilidioksiinin talteenotto, varastointi ja hyödyntäminen

- akkumateriaalien talteenotto, valmistus ja hyödyntäminen

- akkutehtaat

- datakeskukset, joiden hukkalämmöstä voidaan pääosa hyödyntää . 

 Lakipykälän haasteena on suositus rakentaa datakeskukset uusituvan energian tuotantoalueille, jotta sähkönsiirtoverkon kapasiteetti kestäisi rajusti kasvavan kulutuksen. Mitä tehdä hukkalämmölle, jos lähimpään asutus/teollisuuskeskukseen on kymmeniä tai jopa satoja kilometrejä?

- akkukontit; lainsäätäjällä on mennyt sormi suuhun ja antaa kunnille vapaat kädet joko sisällyttää kontit sijoittamislupamenettelyyn tai ei

- pumppuvoimalat; kts. akkukontit. Ennakkotapauksena Kemijärven kaupunki kielsi päätöksellään 3.2.2026 pumppuvoimaloiden rakentamisen ja käytön niin tunturiin kuin Kemijokeen. https://www.kuntalehti.fi/uutiset/kemijaerven-valtuusto-torppasi-kahden-miljardin-voimalat-paeaetoes-oli-radikaali/308932

 Huom.  Tuuli- tai aurinkovoimalat on rajattu pois sijoittamislupamenettelystä. Näillä investoinneilla on jo muutenkin hallitusohjelman mukainen luvituksen sujuvoittaminen tukenaan. Tässä valtiovalta ampuu itseään juuri nyt jalkaan, ja hallitus vie eduskuntaan lakiehdotuksen, jossa vaaditaan yli 50 ha tuulivoimahankkeilta pakollista kaavoitusmenettelyä. Ensimmäiseksi maallikon mieleen tulee pilkkoa tuulivoimapuistot alle 50 ha kokoisiksi, jolloin vältytään kalliilta ja hitaalta kaavoitusprosessilta. Tosin kunnat ja valtion menettävät lupamaksujen tuottoja, mutta eipä muutenkaan tuotot valu valtion laariin. Kunnat sentään keräävät vuosittain alenevan taksan mukaan kiinteistöverotuottoja.

Ans kattoo ny, miten kykypuoluejohtoisen hallituksen esitys menestyy eduskunnassa ja mikä on investoijien reaktio, kun yksi privilegio otetaan pois.

 

Suomalainen dilemma - liian halpa sähkö

Pääkirjoitus T&T 16.2.2026 : Sähkö on Suomessa liian halpaa, ja siksi suuret investoinnit ovat vaarassa.”


Hätäinen rubriikki-selaaja antaa aivan väärän kuvan Suomen energiateollisuuden investointi-ilmastosta. Toki tuulivoimainvestoinnit ovat liki seis. Vain kolme tuulivoima-aluetta on rakennusvaiheessa 2/2026 (lähde: Suomen Uusiutuvat), mutta ennusteen mukaan sähkön kysyntä kasvaa uusiin ennätyksiin jo kahden vuoden sisällä. Datakeskukset, vedyn tuotantolaitokset yms. nostavat sähköenergian tarvetta niin että pientä ihmistä hirvittää. Kauppatieteissä tälle ilmiölle on nimikin; hetkellinen kysynnän häiriö. Ollos huoleti, kasvu kyllä jatkuu. Fingridin siirtoverkon investointisuunnitelma maksaa miljardeja.

 Ennen tulevaa kysynnän hockey stick -ilmiötä useat pienet insinööritoimistot, jotka tekevät ohuella pääomalla tuuli- ja aurinkovoimahankkeita menevät vielä nurin tai isommat ostavat ne pois jo hankkeiden luvitusvaiheissa. Etenkin ruotsalainen OX2 (Wallenberg EQT Infrastructure VI) on ollut viime aikoina Suomessa "ostohousut jalassa".

 

Ydinvoimarakentaminen 

Ministeriöissä ja energiayhtiöissä tehdään kuumeisesti suunnitelmia, miten seuraava suurydinvoimala ja lukuisat pienydinvoimalat saataisiin siirrettyä suunnittelupöydältä investoinneiksi. Privilegioita ovat energiayhtiöt jo esittäneet; tuotetulle sähkölle halutaan energiamarkkinoilla takuuhinta mankala-mallin lisäksi, muuten ei kuokka iske maahan.

 

 Valtion itselleen myöntämät privilegiot

Suunnitteilla on estemäisen vedyn siirtoputkijärjestelmä Haaparannasta halki läntisen Suomen Uudellemaalle saakka. Putken rakentaa 100% valtion omistaman Gasgrid Oy:n, joka käyttää isännän oikeutta ja linjaa putken miten parhaaksi näkee. Tiedottaminen ja neuvottelut on rajattu maanomistajiin, eikä yhteiskunnallista keskustelua käydä. Kuka nyt rohkenisi kritisoida vihreän siirtymän megahanketta, jolla Suomi tuodaan Euroopan puhtaan energian ytimeen. Voi vain arvella, kuinka monta Natura-aluetta tai  luontoarvoiltaan merkittävää kohdetta halkaistaan tämänkin edistyksen takia. Lipposelle/Aholle/Vanhaselle NorthStream -kaasuputket Venäjältä Saksaan olivat "vain ympäristökysymyksiä". Ikioma vedynsiirtoputki on tuskin edes ympäristökysymys, vaan vihreän siirtymän ylpeyden aihe.

Veroprivilegiot

 Julkinen keskustelu riepottelee valtion verotukia jokaisen hallitusohjelman julkistuksessa. Liki jokaisella vaalikaudella parlamentaariset työryhmät tutkivat miten tukiviidakkkoa voisi karsia ja yksinkertaistaa. Tulokset ovat kovin laihat ja "hanhen selkä" on liukas. 

 Valtio myöntää kahdenlaisia verohelpotuksia.

Suorat verotuet, joissa valtio sitoutuu euromääräiseen tukeen kohdeyrityksille. Meriliikenteen kuljetustuki lienee tunnetuin, samoin paljon parjatut maatilatalouden moninaiset tuet.

 Ehdolliset verotuet, joissa valtio luopuu kokonaan tai osittain verotusoikeudesta. Esimerkkeinä datakeskusten alennettu energiavero ja mankala-yhtiöiden verovapaus.

Lupaus verotuesta ei vielä kesää tee. Investointisuunnitelmasta on pitkä matka tulovirtaan, jossa privilegiota voi hyödyntää. Kaleva 17.6.2026
Suhdanteet määrittävät investointiaikatauluja, mutta valtion privilegiolupausten pysyvyys on usein kannattavuuden perusedellytys. Rantapohja 17.2.2026

Pojat tekevät bisnestä ja maakunta maksaa. Näillä mennään.

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.