Kirjoittamisen perusedellytys on intohimo kieleen ja kaikkeen kirjoitettuun. Kirjat, lehdet ja tietysti toisten, kirjoittamiseen myös hurahtaneiden, kolumnien ja pamflettien lukeminen ovat olennainen osa tätä harrastusta ja elämäntapaa. Kirjoitan puoliaktiivisesti tätä blogia ja lähetän ajoittain lehtien toimituksiin mielipidekirjoituksia. Olinpa ennen paikallislehtemme kolumnisti päätoimittajan vaihdokseen saakka. Lehti on päätoimittajan näköinen, varsinkin kun omistaja on nykyisin kasvoton ja aatteet ja ideologiat on unohdettu tai pilkottu yhden asian liikkeiksi. Piste.
Sanotaan, että aikamme on kiireinen, lyhytjännitteinen. Elämme hosumisen vuosisataa. Kommunikoimme epätarkasti, sinnepäin. Tähän syyllistyn itsekin. Emme jaksa lukea yli 160 merkin viestejä (matkapuhelimen SMS:n pituus). Yli 500 sanan ”tekstin tuottaminen” l. muinaissuomeksi kirjoittaminen on täyttä tuskaa, puhumattakaan lukemisesta. Pikalukutekniikalla lukeminen ehkä juuri ja juuri onnistuu, mutta luetun ymmärtäminen ontuu. Tässä lyhyiden viestien maailmassa tartutaan jokaiseen sanaan ja reaktiot ovat moninaiset: suuttumus, hämmästys, loukkaantuminen (melkein pakollista), mielensäpahoittaminen (kiitos Tuomas Kyrö uudissanasta) jne. Oma tunnetila pitää pullauttaa välittömästi someen, jossa riidellään opponenttien tai hymistellään samanmielisten kesken. Pullataikina paisuu ja useimmiten negatiivinen vaikuttavuus lisääntyy. Alkuperäisen tekstin kirjoittajapoloinen on tässä mekkalassa ulkopuolinen, tai enintään syyllistetty ja hyljeksittävä olio!
Sana on sopimus, tarkemmin sanan merkitys on sopimus.
Yksi vuoden 2020 uudissanoista on ”viruslinko", jolla heitellään milloin mitäkin tapahtumaa, ihmisjoukkoa tai paikkakuntaa, harkiten tai harkitsematta.
Lyhyen surffailun jälkeen löysin sille journalistisen johdannaisen: ”mielipidelinko”. On joukko aktiivisia mielipidekirjoittajia, joiden identtiset kirjoitukset on muutaman päivän sisällä julkaistu lukuisissa lehdissä.
Mielestäni yksi hengentuotos per mediakanava saisi riittää, vaikka mm. Twitter ja Facebook
mahdollistavat sisällön ristiinjakamisen, samoin kuin mm. IS-HS-Taloussanomat, Uusi Suomi-Kauppalehti. Muutkin suomalaiset lehtitalot kierrättävät aktiivisesti journalistista materiaaliaan. Ilmeisesti kustannussyistä, koska lehtien toimituksia on rajusti supistettu.
Ymmärrän, että etenkin maakunta- ja paikallislehtien toimituksilta ei voi odottaa laajaa kirjoitusten taustoittamista ja tarkastusta. Niinpä mielestäni on kirjoittajan vastuulla pitää jalkaa sananvapautensa jarrulla, ja lähettää harkiten vain yhdelle lehdelle (digi tai paperi) mielipidekirjoituksensa.
Emme toivottavasti elä 1930-luvun mielipiteenmuokkauksen kaltaista aikaa uudelleen, vaikka joskus siltä tuntuukin julkista keskustelua seuratessa. Trumpistanilainen toisto ja saman asian hokeminen oman asian edistämiseksi ovat liiankin yleisiä tehokeinoja, joilla puolitotuudet ja suoranaiset valheet yritetään kääntää totuudeksi.
Mielipidelinko olkoon selkosuomeksi agitaattori.
Emme toivottavasti elä 1930-luvun mielipiteenmuokkauksen kaltaista aikaa uudelleen, vaikka joskus siltä tuntuukin julkista keskustelua seuratessa. Trumpistanilainen toisto ja saman asian hokeminen oman asian edistämiseksi ovat liiankin yleisiä tehokeinoja, joilla puolitotuudet ja suoranaiset valheet yritetään kääntää totuudeksi.
Mielipidelinko olkoon selkosuomeksi agitaattori.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti