keskiviikko 4. marraskuuta 2020

 Salo tarvitsee taltioidun historiansa

 

On jokavuotisen kädenväännön aika kunnan ensi vuoden talousarvioista. Salon paini ei eroa muiden kuntien vastaavasta puutteen jakamisesta. On kuitenkin muistettava, ettei kannata säästää itseään hengiltä. Muuten käy kuin osuuskaupan hevoselle. Juuri, kun oppi olemaan syömättä, niin se kuoli.

Kaupungin sangen ohkainen kulttuuritarjonta on ollut useana vuotena kriittisen tarkastelun kohteena. Jo valmiiksi tingitty, ja vaatimaton budjetti, on joutunut supistusten kohteeksi. ”Eihän se ole keneltäkään pois.”, sanotaan. Henkinen hyvinvointi, jota kulttuuri tukee, on yhtä tärkeää kuin ruumiinkulttuuri, jota urheiluksi kutsutaan.

 

Salonseudun museot ovat tehneet ansiokasta työtä jo kauan ennen suurta kuntaliitosta, ja työ jatkuu vaikeuksista huolimatta. Taltioidun historian kerääminen, luokittelu ja muuntaminen ymmärrettävään muotoon jälkipolvillekin on taitolaji. Tästä on Salon kaupungin museotoimi saanut myös  tunnustuksen. Museopalveluiden valtionosuutta korotettiin tälle vuodelle 70´000 eurolla. Laskennallinen museotoiminnan valtionapu on siis 193´000 €. Tosin korotettu valtionosuus katosi jonnekin ”yhteisen hyvän tilille” kaupungin kirjanpidossa, eikä se museotoimintaa lämmittänyt kuin niukan kiitoksen verran.

SSS raportoi 14.10., että kaupungin museot tarvitsevat yhteistä varastotilaa ja resursseja kehittää kokoelmia, luoda näyttelyjä ja tapahtumia niin koululaisille kuin aikuisväestöllekin. Niin varmaan onkin, mutta museotoiminta on muutakin kuin tiloja. Historian ja kulttuurin harrastamisen tulee olla kuntalaisille kohtuuhintaista, ovet auki, kynnys matalalla ja katto korkealla. Etenkin näin pandemian aikaan tämä koskee myös digitaalisia palveluja ja virtuaalinäyttelyjä ja -esitelmiä yms. Niissä ei tilojen puute ole esteenä. 

Budjettikeskustelussa ehdotetaan määräaikaista selvityshenkilöä tekemään 30´000€ konsulttityö tilajärjestelyistä. Jospa selvitykset ja ehdotukset tehtäisiin aivan itse kaupungintalolla. Tieto tarpeista ja tiloista lienee parhaiten kaupungin oman organisaation tiedossa. Samalla tuo em. määräraha voitaisiin käyttää museotoiminnan kehittämiseen.

On myös ehdotettu Marimekko-museon perustamista. Kaupungin hallussa oleva kokoelma lienee kattava ja sinällään ansiokas teko, mutta mikä on helsinkiläisen vaateteollisuusyrityksen yhdysside Salonseutuun?
Kaupungin museotoimen voimavarat ovat rajalliset. Eikö siis kannattaisi varmistaa nykyisten museoiden jatkuvuus ennen uusien museohankkeiden aloittamista?

 

Kaupungin poliittisen ja virkamiesjohdon tulee muistaa, että museokokoelmien rakentaminen on pitkäjänteistä työtä. Museoiden sulkeminen ja kokoelmien purkaminen saadaan tapahtumaan yhdellä nuijaniskulla, mutta samalla menetetään side Salonseudun hienoon historiaan Suomen vanhimpana asuttuna seutuna, jossa on kehittynyt suomalainen kulttuuri ja elämäntapa, sekä tehty lukuisia keksintöjä ja tuotteita, joista jälkipolvienkin tulee olla tietoisia ja olla ylpeitä. Historiaa tehdään joka päivä, ja sen merkitys avautuu ehkä vasta vuosien kuluttua.

Jouko Häyrynen
Kisko

 

Julkaistu SSS 30.10.2010

1 kommentti:

  1. Museot ovat oleellinen osa kansakunnan ja ihmiskunnan yhteistä muistia. Niihin on tallennettuna paljon onnistumisia, myös epäonnistumisia. Ne tarjoavat tärkeän mahdollisuuden oppia uutta arvoa luovasta toiminnasta, tutkimuksesta ja teollisuudesta.

    Snellman taisi sanoa että kansalla, joka ei tunne menneisyyttään ei ole tulevaisuutta. Sama varmasti pätee myös paikallisesti. Salolla on mahtava menneisyys, uudistuminen on tapahtunut monta kertaa ja oikein ymmärrettynä, tulevaisuus voi olla yhtä mahtava ellei vielä parempi. Innovaation narratiivi pitää tuntea ja tuntea hyvin ja syvällisesti,sekä tiedon että tunteen tasolla. Oli ilo ja kunnia olla mukana yhden kasvusyklin synnyttämisessä.

    Tekniikan museot eivät vain säilö ihmevempaimia vaan niiden tehtävänä on kertoa tarinoita ja laskea kynnystä seuraavalle seikkailulle. Salossa on tehty mittava työ radiotietoliikenteen ja sen ihmevempaimien parissa, tuskin löytyy toista paikkakuntaa maailmassa, missä per capita kontribuutio on yhtä iso. Ja siksikin on tärkeää että noiden ihmevempaimien takana olevat tarinat saadaan talteen ja että niiden avulla voidaan rakentaa kestävää, kasvavaa tulevaisuutta. Tässä Salolla on ainutlaatuinen tehtävä hoidettavanaan, suorastaan velvollisuus.

    Onhan Salossa ollut puuvillateollisuuttakin, joten Marimekko aiheinen museo tai näyttely voi olla ihan hyvä, sekin.

    Kaupungin uuden kasvun ja kukoistuksen kannalta oleellista on nähdä investoinnit museoihin investointeina tulevaisuuteen.

    Tervetuloa tutustumaan myös Tekniikan Museon toimintaan Helsingissä,

    Timo Ali-Vehmas
    Hallituksen jäsen,
    Tekniikan museon säätiö

    VastaaPoista