1. Kunta yhtiöittää sähkölaitoksen. Pakkohan se on, kun valtiovalta määrää. Muuten eivät kunnalliset peruspalvelut voi osakeyhtiölain suojissa tehdä liiketoimintaa; ostaa, myydä, kilpailuttaa, investoida toisiin yrityksiin ja solmia juridisia sopimuksia. EU-kelpoista toimintaa, eikös vaan.
Tosin kaikki tämä oli mahdollista aikaisemminkin, kun sähkölaitos oli ”vain” kunnallinen liikelaitos.
2. Kunta-bisnessmiehet taputtavat käsiään ja Kunnallinen Energiayhtiö Oy investoi 2014 opportunistisesti SF Voima Oy:n kautta Fennovoima Oy:n ydinvoimalahankkeeseen Pyhäjoella.
3. Kunta paistattelee päivää puhtaan energian mallioppilaana, vaikka kuntalaiset ovat vihaisia RosAtomin (RAOS Project Oy) ja Venäjän valtion edessä rähmälläänolosta, varsinkin kun Itä-Ukrainassa ja Krimillä jo soditaan.
4. Hankivi-projekti menee kiville Venäjän hyökättyä voimalla Ukrainaan Matinpäivänä 24.2.2022. Suomen valtioneuvosto herää vihdoinkin tosiasiaan, että RosAtom on kuin onkin Venäjän ydinaseteollisuuden kurkihirsi.
5. Kunnallinen Energiayhtiö Oy kertoo alaskirjaavansa koko osakepääoman (kymmeniä miljoonia euroja). Ei päivä paista enää kunnantalolla, ei.
6. Asiantuntijat päivittelevät kilpaa Ylen toimittajien kanssa kauheaa tilannetta. ”Eihän tässä näin pitänyt käydä.” Suorassa tv-keskustelussa vilautetaan jo mahdollisuutta, että Suomen valtio maksaisi vahingonkorvauksia kovia kokeneille kunnallisille energiayhtiöille. (Yle A-Studio 2.5.2022)
Hiljan kauppakorkean käyneet ekonomit hämmästelevät, mutta ovat hiljaa. Suomalainen kansankapitalismi saa uusia ilmenemismuotoja.
7. Poliittisen vasemmiston slogan on muuttumassa lihaksi: ”Voitot ovat yksityisiä, tappiot ovat yhteisiä!”
Kunnallisen yritystoiminnan seuraavaa näytöstä odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti