Poliittinen vastuu Salossa

 Poliittinen vastuu Salossa

 

Kuntalaisten tietoisuus elinympäristömme heikosta tilasta ja sen merkityksestä terveydelle ja viihtyvyydelle on kasvanut. Puhdas luonto ja viihtyisä, terveellinen asuinympäristö on parasta veto- ja pitovoimaa. 

Kiskossa luonnon laatumittari on Kiskonjoen vesistön kunto. Vihdin-Kiskon järviseutu kuuluu maisemallisesti eri maakuntaan kuin Varsinais-Suomi, joten kenties sen takia Kisko unohdetaan aktiivisesti kaupungin kehittämisessä. Hei, täälläkin halutaan olla mukana yhdessä parantamassa ympäristön laatua! Kiskon Kirkkojärven vesi on perniöläisten ja särkisalolaistenkin vettä.

Kymmeniä vuosia on vesistöä kuormittanut Toijan jätevedenpuhdistamo, joka on osoittautunut kapasiteetiltaan riittämättömäksi, häiriöherkäksi ja ilmastonmuutoksen seurauksena (runsaat ja pitkittyneet sadekaudet) ylivuodot viemäriverkostossa ovat yleisiä. Tämä näkyy selvästi Uitmuksenlahden umpeenkasvamisena ja korkeana ravinnekuormana koko järvessä. Pitäjän asukkaat tekivät kuntalaisaddressin syksyllä 2016, samoin Kirkkojärven hoitoyhdistys. Toiveena oli Toijan puhdistamon sulkeminen, siirtoviemärin rakentaminen Toija-Muurla-Salo ja ravinnekuormituksen tuntuva vähentäminen. Toive toteutui! Kaupungin vuoden 2017 budjetissa oli suunnittelumääräraha ja investointivaraukset rakentamiselle vuosille 2018-2022. 

 

Asian piti olla kunnossa, ja toiveikkaasti jatkoimme Kirkkojärven kunnostustöitä; niittämistä, kalastamista jne. Lukuisat kiinteistönomistajat lykkäsivät jätevesiremonttejaan, koska tulossa oli mahdollisuus liittyä viemäriverkostoon. Oma ekoteko oli käden ulottuvilla. 

Vaan kuinkas kävikään? Laskeutui syvä hiljaisuus. Noin viikko sitten tuli kaupungilta ”isku vyön alle”. Koko siirtoviemärihanke on poistettu investointiohjelmasta! 

Salon Vesi julistaa: ”Toijan puhdistamo on kaupungin paras!” Onko tapahtunut jalkapalloilijoille tyypillinen ihmeparantuminen? Olisiko taustalla laiminlyöty Meriniityn puhdistamon kunnostusinvestointi, josta V-S ELY on antanut kaupungille huomautuksen. Ohjataanko kohta kaikki kaupungin jätevedet Toijan puhdistamoon, aivan kuin Lounais-Suomen polttojätteet Korvenmäkeen? 

Kaupunginvaltuuston on aika kantaa poliittinen vastuu budjettikokouksessa 13.12.2021, koska liikelaitos Salon Vesi eikä kaupunginhallitus vastuuta kantaneet budjettia laadittaessa. Jopa V-S:n ELY-keskus on vielä uskossa, että salolaiset ovat sanansa mittaisia ja suunnitelmaa toteutetaan: Maakunnan Vesienhoidon Toimenpideohjelma 2022–2027 ss 109-111 https://www.ymparisto.fi/download/noname/%7B72622BA4-85EB-490E-BFB6-513D45C311F2%7D/162933 .  Suunnitelmassa on perustellusti vain kaksi suljettavaa jätevedenpuhdistamoa, Köyliö ja Toija. Lisäksi on identifioitu toimenpiteet viemärivuotojen korjaamisesta alueilla Kiskonjoki-Uskelanjoki- Halikonjoki. Ongelmat on todennettu ja kartoitettu jo yli 10 vuotta sitten, Kiskossakin. Investointi- ja korjaussuunnitelmien siirtäminen em. ohjelmakaudelle 2022-2027 ei ole vaihtoehto. Tilanne on akuutti, ja pahenee koko ajan kunnallistekniikan vanhetessa.

Sanansa syöjät ja päätöksensä pyörtäjät eivät ole sisäistäneet kaupunkistrategia 2026:n arvoja: asiakaslähtöisyys, rohkeus, vastuullisuus ja oikeudenmukaisuus. 

Korjatkaa budjetti, niin luonto & kuntalaiset kiittävät.

Jouko Häyrynen, Kisko

Julkaistu www.sss.fi 26.11.2021

Persona non grata

  

Persona non grata

 

Persona non grata tarkoittaa ei-toivottua henkilöä, usein diplomaattipiireissä. Tässä kotimainen versio syrjinnästä, jonka toteuttajia ovat Opetusministeriö ja Opetushallitus. 

 

HBL:n artikkeli 7.11.2021 https://www.hbl.fi/artikel/aldre-ingenjorer-vi-har-blivit-persona-non-grata/ on karu kertomus suomalaisesta tutkinnonuudistuksesta, jossa 4-vuotinen ns. opistoinsinöörikoulutus mitätöitiin vuonna 1997. Työelämässä on 15´000-20´000 insinööriä, jotka ovat suorittaneet em. tutkinnon. Yksityisellä sektorilla ei asiassa ole ongelmaan, mutta kun kokenut insinööri hakee esim. kunnallista teknisen toimen johtajan paikkaa, ei hänen koulutus oikeuta työpaikkaan. Ennen vuotta 1995 suoritetut tutkinnot ovat nollan arvoisia. Samaan aikaan, kun puhutaan työurien pidentämisestä ja kokeneiden työtekijöiden puutteesta, ajetaan yksi ammattikunta ovesta ulos työttömyyskorvauksille odottamaan eläkepäiviä. Kyseessä eivät ole ns. vaikeasti työllistettävät, vaan suoranainen ikärasismi, jossa virkamieskunta menee EQF (European Qualifications Framework 2017) taakse. Siinä on määritelty kahdeksantasoinen tutkintoluokitus. Kukin valtion on vienyt oman luokituslistan EU:n kaikkitietävien hyväksyttäväksi, niin Suomikin. Artikkelia lukiessa havahduin. Minäkin olen tuossa poispyyhittyjen insinöörien ryhmässä, tosin jo seniorisarjassa.

Suomen virkamieskunta oli rohkea, ja veti köyden yli ladun kuin Vasa-hiihdossa ikään. Opistoinsinöörit pysykööt poissa valtion- ja kuntien työmarkkinoilta. Virkakoneisto ei virhettään tunnusta, vaan odottaa, että ongelma poistuu ”luontaisesti”. Poistuuhan se, varmasti. Very Finnish Problem, sanoisin.

 

Tässä toinen esimerkki samasta tutkinnonuudistusten kevätsiivouksesta 1997. Suoritin työn ohella MBA-tutkinnon ja ”valmistuin” vuonna 1991. Mielenkiintoinen, hektinen, työ jatkui ja ajatus jatko-opiskelusta oli jossakin taka-alalla. Vuonna 2003 päätin lähteä omille teilleni 20 vuotta jatkuneesta yhden isännän palvelemisesta. Samaan aikaan otin yhteyttä tuttuun professoriin Åbo Akademissa ja esittelin hänelle väistöskirja-aiheeni, jota olin kehitellyt jo sangen pitkälle: ”Impact of the ICT Leap (Information and Communications Technology) to the societal, political and economic development in ASEAN countries during 1980-2000”. Olin tehnyt yli 16 vuoden työuran nimenomaan Aasian ja Tyynenmeren matkapuhelinmarkkinoilla, joten alue, maiden hallintotavat ja lähihistoria olivat tuttuja.
Professori innostui aiheesta, ja lupautui mentoriksi. Hän ehdotti, että tekisin väitöskirjatyöni juuri yliopistostatuksen saaneessa LUT:ssa, joka oli kovassa nosteessa Suomen tiedemaailmassa. Siispä otin yhteyttä Lappeenrantaan kevättalvella 2004. Sain seuraavan viestin Willmanstrandista : ”Tutkinnonuudistuksen vuoksi opintonne Helsingin Kauppakorkeakoulussa eivät enää oikeuta jatko-opiskeluun. Tervetuloa syksyllä aloittamaan opiskelunne 1. vuosikurssin matematiikan approbatur-luennoillamme!” Olin siis persona non grata.

Koska tiesin, että matematiikan ja tilastotieteen tietoni riittäisivät em. tutkimustyön kunnialliseen loppuunsaattamiseen, päätin tehdä jotakin aivan muuta. Ajattelin, ettei saa jäädä tuleen makaamaan eikä menneitä murehtimaan, ja ryhdyin yrittäjäksi.  Liki yhtä hullu idea kuin väitöskirjan tekeminen! Tosin ison lommon tämä episodi aiheutti uskooni tieteen ja tutkimuksen voimaan parempaa huomista tehtäessä tässä virkamiesvetoisessa EU-Suomessa.

 

Jk. En ole vieläkään nähnyt julkaisuja tuolloin valitsemastani tutkimusaiheesta.

 Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat 2021

Luin kirjojen arvosteluja ja ”trailereita” eri julkaisuista, kun tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat julkaistiin. Taustalla on raadin kunnioitettavat ”lukuset” ja kattava läpileikkaus, mitä on tarjolla lukijoille.

Yllätyksekseni mukana kisassa on kolme wanhaa voittajaa. Missä ovat ne uudet kirjailijat, joita hehkutetaan julkisuudessa? Kilvan kehutaan, että suomalainen kirjallisuus voi hyvin. Eu pidä myöskään unohtaa lukutaidottomille suunnattuja suomalaisia elokuvia ja tv-sarjoja. Mielestäni Finlandia-palkinto tulee antaa taiteilijalle kerran uran aikana. Elämäntyöpalkinnot kuuluvat Oscar-, Jussi- ja Venla-gaaloihin.

 

Osmo Soininvaaran kirjan ”2020-luvun yhteiskuntapolitiikka” 

lainasin kirjastosta ja kahlasin kannesta kanteen, ymmärtääkseni paremmin hänen ajatuksiaan ja tapaa esittää tieteellisesti poliittista pohdintaa. Kirja ei ainakaan minun tietokirjan määritelmään mahdu, mutta mielenkiintoisen lukuhetken se tarjosi. Osmo onkin lukijalle rehellinen. Kyseessä on n. 10 vuoden ajalta kerätyt pamfletit ja mielipidekirjoitukset, joita on osin jo julkaistu päivälehdissä. Kirjan oikolukijoita ja stilisoijia löytyy talouselämän johtopaikoilta ja Suomen ainoan metropolin kaupungintalolta. Toivottavasti kaverien punakynä ei ole viuhunut liian tiuhaan. Sitä emme tule tietämään. 
Soininvaaran johtoajatus on, että elintason nousulla 1960 - 2010 ja hyvinvointivaltioon sijoitetuilla rahoilla olisi pitänyt saada enemmän. Suomen panos/tuotto -suhde ei ole riittävä. Kokenut oikeistovihreä nostaa varoittavana esimerkkinä esille nykyvasemmiston tavan palata menneeseen luokkataistelun filosofiseen doktriiniin, kun pitäisi kehittää maata jalat maassa, faktapohjalta. Jospa tämä onkin laajan poliittisen vasemmistomme aateveljille ja sisarille koottu herättelevä tietokirja katsoa tulevaisuuteen uudella tavalla. 

 

Finlandia-listalta löytyy pari muutakin ”melkein tietokirjaa”, mutta mitäpä tuosta. Trendi laajentaa kirjallisuuden kategorioita asettaa lukijalle enemmän vastuuta mitä ja millä ajatuksellisella mielellä valitsee luettavaa yöpöydälleen. Kyseessä on eräänlainen kirjallisuuden savolainen vastuumalli - lukija vastaa, ei kirjoittaja.

Isänpäivän koviin paketteihin ja joulupukin konttiin mahtuu tietokirjojen ystäville kaikenlaista. Minä odotan muutaman kuukauden, kunnes pöly laskeutuu voittajan valinnan ympäriltä ja lumet sulavat, ja käyn kirjastosta lainaamassa itseäni kiinnostavat opukset. 
Yhden kirjan tai kirjailijan nostaminen kaapin päälle on kuitenkin kustantajien markkinointitemppu enemmän, kuin katsaus kuluneen vuoden kirjallisiin julkaisuihin. Kaikki Finlandia-ehdokkaat ovat jo voittajia omilla meriiteillään!

Mukavia lukuhetkiä kullekin, makunsa mukaan.

 

Raakamaa on raaka maa

 

Tietokirjailija Soininvaara toteaa, että yksityisomisteisen maan arvonnousu on kunnan ja valtion investointien ansiota; tiet, rautatiet jne. (Yle Uutiset 29.9.2021).

Entäpä tilanne, jossa maan arvo laskee kunnan kaavoitustoimien takia; tiet, rautatiet, tuulivoimalat, kaivokset, teollisuusalueet jne.? Yksityisellä maanomistajalla on sangen vähän sanottavaa, kun kunta kaavoittaa lämpövoimalan naapuriin tai valtion rautatielinjaus halkaisee kotitilan järvimaiseman.

 

Maankäyttölaki on yksiselitteinen ja kunnan kaavoitusmonopoli koskematon, joka usein tukee isojen yritysten tavoitteita. Esim. Helsingin Helen Oy, on ylpeä ensimmäisistä tuulivoimaloistaan Isojoen Lakiakankaalla. Linnuntietä matkaa on 200 km Kolmen Sepän Patsaalle. Niemikaupungin asukkaat ovat innoissaan, mutta isojokiset eivät niinkään, ”poissa silmistä, poissa mielestä”. Luonto tärveltyi ja tulot menevät Helsinkiin. Tuulivoimaloista kunnalle saatavat kiinteistöverotulotkin alenevat ajan funktiona. Sitran energiaraportti (Yle 28.9.2021) tukee maatuulivoimaloiden rakentamista, joka on suora kehotus jatkaa villiä menoa maankäytössä. Kyseessä ovat 20+ vuoden maanvuokrasopimukset, joita pääsääntöisesti ulkomaiset investoijat tekevät kunnan kaavoituksen tukemina. Todellista ekoajattelua olisi rakentaa esim. Helsingin Harmajan tai Turun Maanpään edustalle 1000 tuulivoimalaa kuluttajien läheisyyteen (vrt. Ahvenanmaan merituulivoimalahankkeet). 

Kuka siis omistaa maan? Yksityisen omaisuuden suoja ei Suomessa koske maanomistajia. Kiinteistöjen pilkkominen kaavoituksella ja ”rusinat pullasta” -lunastukset ovat mielestäni kaikuja sodanjälkeisestä Suomesta, ja nykyisen lain henkeä rikkovaa maaomaisuuden alennusmyyntiä. Kun maankäyttö ja omistus irrotetaan toisistaan, syntyy tilanteita, joissa enemmistön mielipidettä ohjataan yhteisen hyvän nimissä. Sen olen itsekin nähnyt, kuinka maatilakaupan jälkeen kunta yritti käyttää etuosto-oikeutta (jota ei ollut) lunastaakseen kaikki tilan jokirantapellot asuntorakentamisen tarpeisiin raakamaan hinnalla. Peltomaa olisi siis otettu pois, mutta tilakeskuksen olisivat uudet omistajat ”saaneet pitää”. 
Suomalaiset muuttavat keskuskaupunkeihin ja ymmärrettävästi rakennusmaan tarve kasvaa. Maanomistuksen siirtymisessä pitää kuitenkin olla ”reilun kaupan pelisäännöt”. Raakamaalla tulee olla markkinaehtoinen hinta. Maaseudun kansalaiset ovat saaneet haukkumanimen NIMBY (Not in my backyard, ei minun takapihalleni). Onko arvokkaampaa puolustaa Helsingin huviloiden säilyttämistä, kuin rakentamattoman luonnon säilyttämistä jälkipolville?

 

Lainassahan maa meillä on, vain yhden sukupolven kerrallaan. Entäpä, jos noita sukupolvia on 10 peräkkäin? Tällainen alue luokitellaan kansallismaisemaksi, kulttuuriperimäksi ja suojeltavaksi alueeksi, ellei suomalainen kunta tule väliin.

 

Jouko Häyrynen

kaksoiskuntalainen Salo & Ii

 Vihreä siirtymä

 

Globaalisti tiedotetaan, että ruoan hinta nousee voimakkaasti seuraavan 12 kk:n aikana. Syinä ovat alkutuotannon volyymi, viljelytapojen muutos ja ruoan saatavuus kuluttajille.

 

Aamukahvikaverini, Ylen Aamu-TV, keskusteli tänään 29.9. Vihreästä Siirtymästä. Ei, kyseessä ei ole Vihreän puolueen vyörymäinen vaalivoitto aluevaaleissa 2022, ts. vihreä jytky. Uteliaat voivat lukea VVM:n sivuilta, miten 822 milj.€ 2021-2035 käytetään kansamme parhaaksi. 

https://vm.fi/vihrea-siirtyma Tavoitteena on ”Hiilineutraaliuden saavuttamnen vuoteen 2035 mennessä ja pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen vuoteen 2030 mennessä.” Tämä tarkoittaa merkittäviä muutoksia suomalaiseen ruoantuotantoon. Uudet viljelymenetelmät ovat nykyistä kalliimpia, ainakin aluksi. Ts. maatilatalouden tulot jatkavat alamäkeään.

 

TV:ssa asiantuntijat ja intressiryhmien edustajat painottivat luonnonmukaisen ruoantuotannon kustannustehokkuutta, kilpailukykyä ”globaalissa kilpailussa”.  Se tarkoittanee Suomen elintarvikemarkkinoiden avaamista nykyistä laajemmin, ja etenkin tuontia EU:n ulkopuolisista maista. Reilunkaupan tuotteetkin joutuvat aivan uuden kilpailutilanteen eteen, kun solidaarisuustuotteiden rinnalle tulee naapurikylistä kilpailevia tuotteita suomalaisten valittaviksi.
Yksi haastateltavista nosti, ehkä vahingossa, kissan pöydälle ja painotti Suomen kuluttajahintojen kilpailukykyä kansainvälisiä kilpailijoita vastaan. Aivan så!
Eiköhän aloiteta maatalouden tulonjakotalkoot ottamalla tarkasteluun elintarvikkeiden jalostusprosessin ja vähittäiskaupan osuudet ruoan kokonaishinnasta. Sana ”vähittäiskauppa” tarvitsee myös päivityksen. Kolmen konsonanttikaupan (K S L) hegemonia elintarvikkeiden vähittäismarkkinoilla on vaikuttavan ylivoimainen. Vähittäiskauppa on mielestäni oligopolikauppaa, lain rajoissa mutta rimaa hipoen.

 

… ja sitten ruokaostoksille!

 Mitäs me hiilihamsterit

 

 

Suomen jälleenrakentamisessa sotien jälkeen oli puunjalostusteollisuudella merkittävä rooli. Kemi-, Ii- ja Oulujoen irtouitot olivat voimissaan 1940-luvun lopulta aina 1960-luvulle. Samoin monissa muissa vesistöissä on uitolla pitkät perinteet. Vaikka ”hännät” siivosivat uittojokia aina näin syksyisin, jäi paljon tukkeja, propseja ja pöllejä keräämättä. Uittoväylissä oli syyskesäisin ”kekkapäitä”, l. tukkeja ja propseja joiden toinen pää oli jo painunut joenpohjaan. Jokivarren kansalle oli aikamoinen yllätys, kun propsi tuli veneen kokasta läpi ylävirtaan kuljettaessa! Syksyllä puut painuivat jokien pohjiin. Vuosikymmenien saatossa suvantokohtiin kerääntyi paksu kerros puutavaraa avouiton jäljiltä. Edelliset sukupolvet olivat tietämättään kaukaa viisaita jättäessään puutavaran jokiin.

 

Sitten joet padottiin vesivoimaloilla ja puutavara raivattiin pois. Tämä toimenpide olikin ympäristörikos! Nykykäsityksen mukaan uppotukit olivat suuri ekoteko ja tehokas tapa sitoa hiiltä. Mielipidekirjoituksessa HS 30.8.2021 ”metsälisenssit” L. Mehtätalo ja J. Lappi vaativat hiilinielun ylläpitämiseksi puunkäytön muutosta. He toteavat, että kuutio puutavaraa sitoo noin tonnin hiiltä. 

Metsäherrat ehdottavat myös, että raakapuuta voitaisiin upottaa meriin ja soihin, tai haudata erämaan hiekkaan. Tämä olisi metsänomistajalle kannattavampaa, kuin puun myynti metsäteollisuudelle, koska hiilidioksitonnin hinta päästökaupassa l. hiilipörssissä on nyt korkeampi kuin kuitupuun kuutiohinta! Kuka vielä sanoo, että pörssipeli on vain laillistettua uhkapeliä?

Tämä hiilitonnin kannattavuuslaskenta ei tietenkään ota huomioon puun korjuun ja kuljetuksen aiheuttamaa hiilijalanjälkeä, mutta teoreettisissa yhtälöissä ei yleensäkään oteta kaikki muuttujia huomioon. (insinöörin huomio) 

 

Tuodaanko puun hautaaminen ratkaisumalliksi poliittiseen kiistaan turpeesta ”uusiutuvana energianlähteenä”? Uusiutumiskiertoa l. maatumista ei varmaankaan voida nopeuttaa, mutta turvetta kyllä syntyisi jo loppuunkalutuille turvesoille. Tosin tieteellisesti todistettu yli 4000 vuoden uusiutumisaika ei nykyisikään koske Pudasjärven soita. Siellä kerrotaan soiden turvekerroksen kasvavan 1 cm/vuosi (Iin Ilmastoareena 20.8.2021), mutta se onkin toinen tarina.

 

Ajatus raakapuun hautaamisesta on sittenkin hiukan outo. Pitäisikö metsänkasvua kiihdyttää metsänhoidollisin keinoin, jotta saataisiin lisää tuottoa päästökaupan hiilipörssissä? Ts. puupeltojen tuotto säilöttäisiin ”puukellareihin”, kuten Veikko Huovisen Hamsteri-kirjan Rurik ikään. Koska näemme ensimmäisen puutavararekan kurvaavan esim. Ajoksen tai Veitsiluodon satamaan ja kaatavan kuorman mereen viereisen sellutehtaan sijaan?

 

Jouko Häyrynen

kaksoiskuntalainen, Ii

 

Julkaistu Kaleva-lehdessä 18.9.2021

Kun vähemmistöstä tuli enemmistö

 

Pohjoismaisen ihmisyyskäsityksen mukaan tulee vähemmistöjä suojella, puolustaa niiden oikeuksia ja antaa mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään yhteisöissämme. Tämän olemme tunnustaneet ja tätä noudatamme, mikä oikein onkin. Totalitaarisissa valtioissa kuten Venäjä ja Kiina asia tulkitaan päinvastoin, mutta se ei kuulu nyt tähän tarinaan, vaikka asia kuuluukin koko maailmalle.

 

Pandemian ensimmäisen vuoden aikana me kaikki suomalaiset olimme suuri enemmistö l. rokottamattomia kansalaisia. Kun massarokotukset alkoivat, tuli esiin näkemyksiä rokotusten puolesta ja vastaan. Osa julkaistiin Spede-huumorilla, osa perustuen tieteellisiin faktoihin, osa uskomuksiin ja luonnonhoitoihin ja tietysti uskonnolliset suuntaukset otettiin myös lyömäaseiksi. Rokotusten prioriteettijärjestys tehtiin vähemmistöjen ehdoilla, mikä oikein olikin; etusijalla vanhukset, kroonisesti sairaat ja muut väestöryhmät, joiden on todennettu olevan alttiita koronavirukselle. Vähemmistönä oleva, kasvava, rokotettujen joukko aloitti päättäväisen kampanjan rokotusten puolesta, koska ne ovat kaikille maksuttomia. Haittaoireista huolimatta ne on osoitettu tarpeellisiksi yhteiskunnan ja kansalaisten turvaamiseksi. Eri mielipideryhmien debatille (lue: somen paskaraivolle) ei ole vieläkään tullut loppua ja eduskunnan takapenkistä löytyy mielipidelinko, jolle jopa Vladimir Zhirinovski olisi kateellinen.

Tänään on tilanne toinen. Suomessa enemmistö on rokotettu ja rokottamattomat ovat nyt vähemmistönä. Rokotetut voivat todistetusti kantaa ja levittää tautia tietämättään. Virus on ikään kuin loinen tai polyyppi, josta me rokotetut emme tiedä mitään. Olemme siis vaaraksi rokottamattomille, koska he ovat todennäköisesti terveitä. Koronan salakavala muoto on sen sairastaminen oireettomasti. Joka tapauksessa vähemmistö on vaarassa!

 

Miten suojella vähemmistöä enemmistöltä? Kasvomaskien käyttö ja käsien desifiointi ovat nyt rokotettujen hyväntahtoinen suojatoimi rokottamattomille. Emme pärski viruksia ympäriinsä, vaikka niitä kuljetammekin sinne tänne. Suojavälit (turvavälit) ovat myös osoitus yhteisöllisyydestä, ja merkki vähemmistölle enemmistön yhteisöllisyydestä ja ”rauhanomaisen rinnakkaiselon tahdonilmaus”. Liki meitä kaikkia ärsyttävät kokoontumiskiellot ja -rajoitukset ovat myös vähemmistön turvaamistoimenpiteitä. Totta, pubissa istuminen yksin tai kahden metrin päässä kaverista näyttää juomiselta vain juomisen vuoksi. Siinäpä oiva itsetutkiskelun kohde ja materiaalia käyttäytymistieteen jatko-opiskelijoille ja tutkijoille. Konsertti-, teatteri- tai elokuvakokemus on enemmän yksilöllinen, mutta sen jakaminen esityksen jälkeen ei olekaan yhtä luontaista kuin ennen (kts. edellä ’pubissa istuminen’).

 

Yksilönsuoja on demokratiamme yksi kulmakivistä ja perustuslain tarkasti määrittelemä. Pandemian aikana valtiovallan laatimat säädökset ja ohjeet kolistelevat usein perustuslain portteja, tai ainakin portinvartijat kommentoivat hermostuneesti julkisuudessa.

Mitäpä jos kuitenkin uskaltaisimme kokeilla konkreettista vähemmistönsuojaa, jota vähemmistöt todennäköisesti arvostelisivat äänekkäimmin? 
Jokainen kahden (kohta kolmen) koronarokotuksen saanut joutuisi kantamaan näkyvää merkkiä; värillinen rintanappi, huivi, lippalakki, hattu, pipo tms., joka identifioisi kantajan rokotettuun enemmistöön. Värikoodia käytettäisiin vain niin kauan, kun se THL:n ja kaikkitietävän STM:n mukaan olisi välttämätöntä. Näin rokottamaton vähemmistö voisi helposti välttää enemmistön potentiaalista, saastuttavaa viruslinkousta. Maskien käyttö ja turvavälit voitaisiin väriä tunnustavan enemmistöryhmän sisällä poistaa, ja vähemmistön suoja ja oikeudet olisivat turvatut yhteiskunnan kannalta edullisin keinoin. Samalla säästyisimme toimimattoman, kökkö-digisovelluksen kehittämiseltä, jota kaikki eivät kuitenkaan käyttäisi yksilön oikeusturvaan vedoten. Samoin työpaikoilla toimisi sanaton viestintä, eikä julkisuudessa keskusteltu työnantajan velvollisuus hoitaa pandemia-ajan työturvallisuutta aiheuttaisi kohtuuttomia lisätoimia.

Oireettoman kansalaisen testaaminen on tulossa maksulliseksi, mikä myös turvaa vähemmistön asemaa, koska rokottamattomien testaaminen on edelleen välttämätöntä, etenkin vähemmistön sisäisen turvallisuuden kannalta. Testauskapasiteetin riittävyys on tärkeää.

 

Eihän yo. menetelmää voida tietenkään Suomessa soveltaa. Ei niin pientä vähemmistöryhmää, joka ei löytäisi tästä moitittavaa. Kirjelmätulva vähemmistövaltuutetulle ja oikeusasiamiehen virastoon olisi varma. Enemmistö todennäköisesti vaikenisi, vähemmistön oikeuksien nimissä. 

 

Koronaepidemian hoito on onnistunut huonosti demokratiassa, mutta eipä se ole hallinnassa totalitarismissakaan. Vatulointi jatkuu, ja tietenkin korona.