Persona non grata

  

Persona non grata

 

Persona non grata tarkoittaa ei-toivottua henkilöä, usein diplomaattipiireissä. Tässä kotimainen versio syrjinnästä, jonka toteuttajia ovat Opetusministeriö ja Opetushallitus. 

 

HBL:n artikkeli 7.11.2021 https://www.hbl.fi/artikel/aldre-ingenjorer-vi-har-blivit-persona-non-grata/ on karu kertomus suomalaisesta tutkinnonuudistuksesta, jossa 4-vuotinen ns. opistoinsinöörikoulutus mitätöitiin vuonna 1997. Työelämässä on 15´000-20´000 insinööriä, jotka ovat suorittaneet em. tutkinnon. Yksityisellä sektorilla ei asiassa ole ongelmaan, mutta kun kokenut insinööri hakee esim. kunnallista teknisen toimen johtajan paikkaa, ei hänen koulutus oikeuta työpaikkaan. Ennen vuotta 1995 suoritetut tutkinnot ovat nollan arvoisia. Samaan aikaan, kun puhutaan työurien pidentämisestä ja kokeneiden työtekijöiden puutteesta, ajetaan yksi ammattikunta ovesta ulos työttömyyskorvauksille odottamaan eläkepäiviä. Kyseessä eivät ole ns. vaikeasti työllistettävät, vaan suoranainen ikärasismi, jossa virkamieskunta menee EQF (European Qualifications Framework 2017) taakse. Siinä on määritelty kahdeksantasoinen tutkintoluokitus. Kukin valtion on vienyt oman luokituslistan EU:n kaikkitietävien hyväksyttäväksi, niin Suomikin. Artikkelia lukiessa havahduin. Minäkin olen tuossa poispyyhittyjen insinöörien ryhmässä, tosin jo seniorisarjassa.

Suomen virkamieskunta oli rohkea, ja veti köyden yli ladun kuin Vasa-hiihdossa ikään. Opistoinsinöörit pysykööt poissa valtion- ja kuntien työmarkkinoilta. Virkakoneisto ei virhettään tunnusta, vaan odottaa, että ongelma poistuu ”luontaisesti”. Poistuuhan se, varmasti. Very Finnish Problem, sanoisin.

 

Tässä toinen esimerkki samasta tutkinnonuudistusten kevätsiivouksesta 1997. Suoritin työn ohella MBA-tutkinnon ja ”valmistuin” vuonna 1991. Mielenkiintoinen, hektinen, työ jatkui ja ajatus jatko-opiskelusta oli jossakin taka-alalla. Vuonna 2003 päätin lähteä omille teilleni 20 vuotta jatkuneesta yhden isännän palvelemisesta. Samaan aikaan otin yhteyttä tuttuun professoriin Åbo Akademissa ja esittelin hänelle väistöskirja-aiheeni, jota olin kehitellyt jo sangen pitkälle: ”Impact of the ICT Leap (Information and Communications Technology) to the societal, political and economic development in ASEAN countries during 1980-2000”. Olin tehnyt yli 16 vuoden työuran nimenomaan Aasian ja Tyynenmeren matkapuhelinmarkkinoilla, joten alue, maiden hallintotavat ja lähihistoria olivat tuttuja.
Professori innostui aiheesta, ja lupautui mentoriksi. Hän ehdotti, että tekisin väitöskirjatyöni juuri yliopistostatuksen saaneessa LUT:ssa, joka oli kovassa nosteessa Suomen tiedemaailmassa. Siispä otin yhteyttä Lappeenrantaan kevättalvella 2004. Sain seuraavan viestin Willmanstrandista : ”Tutkinnonuudistuksen vuoksi opintonne Helsingin Kauppakorkeakoulussa eivät enää oikeuta jatko-opiskeluun. Tervetuloa syksyllä aloittamaan opiskelunne 1. vuosikurssin matematiikan approbatur-luennoillamme!” Olin siis persona non grata.

Koska tiesin, että matematiikan ja tilastotieteen tietoni riittäisivät em. tutkimustyön kunnialliseen loppuunsaattamiseen, päätin tehdä jotakin aivan muuta. Ajattelin, ettei saa jäädä tuleen makaamaan eikä menneitä murehtimaan, ja ryhdyin yrittäjäksi.  Liki yhtä hullu idea kuin väitöskirjan tekeminen! Tosin ison lommon tämä episodi aiheutti uskooni tieteen ja tutkimuksen voimaan parempaa huomista tehtäessä tässä virkamiesvetoisessa EU-Suomessa.

 

Jk. En ole vieläkään nähnyt julkaisuja tuolloin valitsemastani tutkimusaiheesta.