Talvisodan aseet vaikenivat 82 vuotta sitten, ainakin Suomen puolella rintamalinjaa.
Kaikkialle ei tieto rauhasta ehtinyt, ja korvessa tapeltiin vielä iltahämärissä.
Neuvostojen Liiton Puna-armeija teki tiettäväksi voimansa ja tahtotilansa sodan viimeisenä päivänä, vielä määräajan jälkeenkin.
13.3. pommitettiin vielä ankarasti mm. Haminaa, Kouvolaa, Kotkaa. Juntusrannassa antoi vihollinen vielä ankaran tykistökeskityksen klo 11 alkaen. Syykin selvisi myöhemmin. Venäläisille joukko-osastoille oli helpompi lahjoittaa ammukset viholliselle, kuin raahata ne tiettömiä korpia pitkin takaisin itään. Sodan logiikkaa!
Näin sitä luottamusta rakennettiin tuolloin. Keinot ovat samat tänäänkin.
Kuka vielä ihmettelee, miksi siviilien evakuointi ei onnistu Ukrainassa kun Venäjän armeija tulittaa perääntymisreittejä? Miksi venäläisten pommituskohteet ovat käsittämättömän sattumanvaraisia? Mikä strateginen merkitys on synnytyssairaalalla tai saman kaupungin kymmenillä koulurakennuksilla? Ei puutu enää kuin aluepommitukset, joiden jäljiltä ei jää kiveä kiven päälle. Se lienee seuraava vaihe.
Joku teistä sanoo, ettei sodassa ole sääntöjä ja lakeja. Kyllä on, vaikka Geneven artiklat tuppaavat unohtumaan, kun paahdetaan putket punaisina rautaa ilmaan. Toisaalta, jokin päivä aseet vaikenevat, ja silloin mitataan luottamusta viholliseen ja punnitaan rinnakkaisen elon mahdollisuuksia.
Sodan tilinpäätös on aina julma, mutta vaikka kuinka hataran rauhantilan päälle on pakko rakentaan entisten vihollisten kanssa tulevaisuutta. Usein uuden huomisen perusedellytys on vihanpidon aloittaneiden poistuminen politiikan näyttämöltä. Aina ei näin tapahdu, mutta hyvin usein. Se on johtajien syytä muistaa.
Kuka siis oikeastaan voittaa sodan?
Aivan, Hitler poistui näyttämöltä viimeisessä kohtauksessa, mutta Stalin roikkui kuvioissa vielä pitkään.
VastaaPoista