Kuntavaalien Kyselykausi Salossa
Kuntavaalitehdokkaat oli nimettävä viimeistään 5.5. Jo valitut, armoitetut kilvoittelijat, ovat olleet kumman hiljaa lehdissä, somessa jne. Eikö sallittu varaslähtö kiinnosta, vai odotetaanko puolueen linjauksia Salon suhteen?
Salon nykyinen hallitus, valtuusto ja virkamiesjohto teki oikean ratkaisun, ja siirsi kaikkien merkittävien ja kauaskantoisten päätösten käsittelyn ja päätökset tulevalle valtuustolle. Odotin, että näistä isoista kysymyksistä olisi jo lähtenyt vaalimylly jauhamaan, mutta ei. Puolueiden vaalilupauksiako tässä vielä odotellaan? Malttamaton ja hätäinen kun olen, niin esitän muutaman avoimen kysymyksen senaattoriehdokkaille puoluekannasta ja vakaumuksesta riippumatta.
Tunnin Juna ja linjausvaihtoehdot
Toisin kuin väitetään, kuntalaiset eivät ole yksimielisiä rautatien linjauksesta vanhan aseman kautta erämaan halki Lohjan Lempolaan. Kuntalaiset eivät myöskään ole kategorisesti nopeaa rautatieyhteyttä Turku-Pasila vastaan.
K: Oletko valmis avaamaan kaavoituksen ja siirtämään rautatielinjauksen E18-moottoritietä seuraamaan, joka mahdollistaa tulevaisuudessa paikallisasemat siellä missä ihmiset jo asuvat: Hajala-Halikko-Piihovi-Muurla-Suomusjärvi- jne.?
Sote- ja maakuntauudistus
Sote-uudistus vie ison osan tuloista ja liiketoiminnan haltuunotto työt ja kiinteistöt maakuntahallinnolle.
K: Mikä on kunnan kehittämisstrategia vuodesta 2023 eteenpäin, kun päätehtävät ovat koulutus, yhdyskuntatekniikka ja kaavoitus?
Miten tämä muutos tulisi näkyä jo vuoden 2022 budjetissa?
Energia ja ympäristö
Korvenmäkeen keskittyy iso osa koko Varsinais-Suomen jätteenpoltosta ”ekotalous”-nimikkeen alle. Lähialueen ympäristöpäästöt ovat tosiasia.
K: Miten Salo ottaa maksimaalisen taloudellisen hyödyn irti mankala-yhtiön toiminnasta?
Tuulivoima ja aurinkoenergia ovat tehokkaimmillaan lähienergiana.
K: Oletko halukas kaavoittamaaan tuulivoimaloita ja aurinkoenergiakenttiä kaupunkiin, ja minne?
Hyvinvoiva kuntalainen ja vetovoimainen kasvukaupunki
K: Mitä tämä kaupunkistrategian otsikko tarkoittaa sinulle? Mainitse yksi pääajatus.
K: Miksi muuttaa Saloon? Mainitse yksi syy.
Kulttuuri
K: Mikä on ensimmäinen tekosi valtuustossa kulttuurin tukemiseksi? (määrärahaleikkaus on väärä vastaus).
Parlamentarismi ja kansanvalta
Hyvin monet kansanedustajat ajavat jo kaksilla rattailla ja ovat ehdolla tulevissa kuntavaaleissa.
K: Jos asetut valtuustokautesi aikana ehdolle eduskuntavaaleissa ja sinut valitaan, oletko valmis luovuttamaan valtuustopaikkasi varasijalla olevalle?
Toivon, että näihin kysymyksiin tartutaan julkisessa keskustelussa ja vaalikoneissa. Se auttaa äänestäjiä tekemään juuri sinusta uuden kuntasenaattorin.
Varoitus: Vastauksissa vastuu on lukijalla, poliittinen vastuu ehdokkailla.
Jouko Häyrynen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti