Joka neljäs vuosi lisätään Juliaaniseen kalenteriimme lisäpäivä helmikuun loppuun, koska maan kiertoaika auringon ympäri ei vastaa tasan 365 päivän vuosikalenteria. Maalisuoralla maa on 5h48min46sek hitaampi kuin laskennallinen vuosi.
Suomessa koetaan Karkauspäivänä hamekankaan kysyntäpiikki, kun sitoutumiskammoiset totaalikieltäytyjät joutuvat ostamaan naisoletetuille kosijoille hamekankaita. Avioliitto ei ole enää muodissa, vaikka 2022 sanottiin ”tahdon” enemmän kuin 2021.
Eihän tämä karkauspäivän kansanperinteen vaaliminen suomalaista tekstiiliteollisuutta pelasta, mutta jokainen kangasmetri lasketaan. Vateva ja mittava vaateteollisuuden idänkauppa katosivat neukkulan myötä. Valmisvaateteollisuus tekee vain uniikkituotteita tai lyhyitä designvaatesarjoja. Kangaspakkoja sentään erikoisliikkeistä vielä löytää.
Suomenkielen kummajainen on, että Karkauspäivänä on sallittua antaa myös rukkaset tai pakit. Rukkasten saatavuus on nykyisin rajallista. Kunnollisia, pintanahkaisia rukkasia ei tahdo löytyä mistään. Pakkeja (huom. monikkomuoto) voi ostaa edullisesti sotilas- ja erävarustekaupoista, mutta en ole vakuuttunut että kosijatar alumiinisesta pakista kovinkaan ilahtuisi, varsinkin kun pakkeja pitäisi antaa useampi kuin yksi!
Hyvät vannoutuneet poikamiesoletetut, nyt ostohousut jalkaan ja kangaskauppaan!
Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty keinoälyn tarjoamia työkaluja.
Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti