maanantai 26. helmikuuta 2024

Matkantekkoon

 









1930-luvun lama-aikaan joutomiehet kävelivät asemanvälit pitkin rataa tai matkustivat pummilla tavarajunien vaunuissa töitä etsien. Ilmiö oli yleismaailmallinen.

Joskus 1970-luvulla tehtiin rata-alueella oleskelu Suomessa kielletyksi. Onneksi ennen kieltoa ehdin "venyttää penniä” kiskoilla, oikeammin kuparisia viispennisiä veturien ohittaessa poikaporukan! Minne lie nuo kuparikiekot kadonneet?

 

Vielä 1950-luvulla maantiet olivat mutkaisia ja kelirikko todellinen ongelma keväisin ja syksyisin. Tiestön kunto rytmitti elämää ja matkustamista. Nykyisin elämme kellon mukaan. Matka-aika on tärkeämpi kuin kuljettu matka. Teiden ja rautateiden ylläpitostandardeja ohjaa rahoitus enemmän kuin tarve. Tosin säätilalle emme voi mitään. Ilmastonmuutoksen myötä sään ääri-ilmiöt ja nopeasti muuttuvat keliolosuhteet kuljettavat hiekkaa ja alijäähtynyttä vettä kiireisten matkustavaisten kellokoneistoihin. Eräänlainen logistiikan veijaritarina on suomalaisten rautateiden jokasyksyinen puiden lehtien aiheuttama kiskojen liukkaus.

 

 ”Lapsena kävimme vanhempien kanssa joka kesäloma Rovaniemeltä käsin autolla

lomamatkalla. Isä väänti rattia ja minä ihmettelin, miksi teissä on niin paljon mutkia.

Isä vastasi: ”Katsos, ostimme nämä tiet Ruotsista ja saimme paljousalennuksen.

Koska tiet eivät mahtuneetkaan maastoon, piti ne laittaa mutkille!”

- Jari Tervo

 

Ja sitten nykypäivään.

Varsinais-Suomessa on säpinää kaavoituksen ja rakentamisen suhteen. Ikuinen Elsa-oiko-tunnin juna-länsirata yskii jo ensimmäisen kahden kilometrin matkalla Turun wanha rautatieasema-Kupittaa. Rakennettiinpa mitä tahansa, minne tahansa täällä Varsinaisessa Suomessa, nousevat kustannukset 3x - 5x. 

Väylävirasto ja Turun kaupunki kinastelevat kustannuksista ja vastuista kuin lapset hiekkalaatikolla. Tässä olisi aineksia suomalaiseen tv-elokuvaan.

 

https://www.sss.fi/2024/02/palaako-turku-junaliikenteen-paateasemaksi-jo-joulukuussa-kaksi-lyhyen-ajan-sisalla-tullutta-kriisia-koettelevat-kaksoisraidetta-ja-ratapihatoita/

 

Turun rautatieasema (nykykielellä juna-asema) uhkaa jäädä vuosiksi ilman asemapalveluja, sillä Turun kaupungin suunnittelemasta uudesta matkakeskuksesta ei ole olemassa vielä edes asemakaavaa. No, pakkohan nykyisets ratatyöt on viedä loppuun vaikka tulisi sutta ja sekundaa. Lisäksi 400 auton parkkitalon kerrotaan nousevan aseman läheisyyteen ennätysajassa, alle kolmessa vuodessa! Ans kattoo ny. 


Turkulaisen kinastelun taustalla on paljon tunteita, poliittista taktikointia, eri intressiryhmien lobbausta ja hiljaisia agendoja. Seuraavassa muutamia esimerkkejä:

a) sumutus, ja suunnitteluparametrien vääristely, joka on jatkunut yli 10v, joilla konsulttitoimistojen ja suunnitteluyhtiöiden työllisyys on turvattu. (Turun Tunnin Juna Oy l. Länsirata Oy, Ramboll, Taratest jne.)

b) Turun ja Salon kaupungin virkamiesten ja -hallituksen suhmurointi; mm. kaavoitusviiveet, "rautatien pakkolinjaukset" ja vanhoissa kriteereissä pitäytyminen.

c) Varsinais-Suomen maakuntajohtajan ehdottomasta "määräysuhkauksesta", että 1h Juna on rakennettava. Turun Sanomat "Tunnin Junan on hallitus luvannut toteuttaa. Ei ole muita vaihtoehtoja". https://www.ts.fi/uutiset/6169777

Ja vielä: "Sitä on vaikea selittää rationaalisesti, mutta se on tunne siitä, että Varsinais-Suomella menee hyvin. Tulee tunne siitä, että kaupunkimme ja alueemme kehittyy".

https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000009661098.html

d) yhteisen EU-rahan (jota ei ole) ja Isänmaan edun keppihevosia käyttäen jo kahdet eduskuntavaalit kahlatut poliittiset taistelut.

e) EU:n säädös yhtenäisestä liikenneverkosta TEN-T https://vayla.fi/vaylista/liikennejarjestelma/tentSäädös on susi jo syntyessään, koska Euroopan turvallisuusympäristö on rajusti muuttunut viimeisten viiden vuoden aikana. Sehän ei Suomea kuitenkaan hidasta, vaan kaikki väylät rakennetaan itärajalle saakka!

d) 1900-luvun käsitys siitä, mikä on rautatieaseman funktio junaan siirtymisen lisäksi. Huom. saapuvat matkustajat eivät pääsääntöisesti tarvitse hoivaa, takseja ja julkisen liikenteen palvelujen lisäksi.

 

Yhteiskuntarauhan nimissä (JOS olisi rahaa) Turussa voisi aivan hyvin olla kaksi ranskalaistyylistä kylmäasemaa; 

- Carre du Occidental (wanha asema)

- Carre du Oriental (Kuppis)

Tosin tällaisen mallin kaavailu on myöhäistä. Uusi kiskotus ja sillat valmistunevat kesän alussa Turun kaupunkikuvaa kaunistamaan.

 

Helppo-Heikki Turun syysmarkkinoilla:
"Älkää turkulaiset olko turhan vaatimattomia. Hankkikaa kerralla kahden tunnin juna!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti