"Amerikan alkuperäiskansat uskovat, että jokaisella ihmisellä on elämässään toteemieläin, joka auttaa ihmistä elämänpolullaan. Toteemieläin on neuvonantaja, jonka viestejä kannattaa kuunnella."
Olen viimeiset kaksikymmentä vuotta puuhaillut ulkona, näennäisviljellyt tilaamme, käynyt marjassa, sienessä, kalassa ja tietysti hillassa. Nautin yksin samoilusta. Luonto on silloin liki minua. Metsä on muodostunut minulle, jos ei nyt aivan kirkoksi, niin ainakin kappeliksi. On kuitenkin haasteellista löytää oikea metsä puupeltojen ja hakkuuaukioiden loputtomasta joukosta.
Nuorempana, viime vuosisadalla, kuvittelin että toteemieläimeni olisi hirvi tai maakotka. Molemmat olivat tuolloin harvinaisia toisin kuin nykyisin. Sitten tulivat korpit! Korpit ovat 2000-luvulla yleistyneet kautta Suomen. On todella harvinainen päivä jos ei lintua luonnossa tapaa tapaa. Ennen korpin näki harvoin, ja vanha kansa piti sitä kuoleman lintuna. Isoäiti hätisti korppia luudalla ilmaan huitoen, jos lintu tuli pihapiiriin.
Korppi, tuo utelias ja ihmisten mittapuunkin mukaan viisas eläin, on minulle muodostunut olennaiseksi osaksi luontokokemusta. Tuo keskustelevainen olento lennähtää katsomaan puutarhassa puuhailevaa kaksijalkaista. Se istuu vainion reunan kuusessa tai koivussa, kun rakennan laidunaitoja tai muokkaan peltoja. Heinän tai kesantopeltojen niitossa korppi seuraa tarkasti aivan lähietäisyydeltä olisiko pellolla jotakin suuhunpantavaa. Lyhyt lennähdys ja korpin suuhun katoaa myyrä tai sammakko! Raivaussahan metelistä korppi "ei niin perusta", mutta kun melu lakkaa, saapuu ystävä jälleen tutkimaan touhujani.
Metsässä korppi ilmoittaa monta asiaa, kunhan ihminen jaksaa kuunnella. Syksyisessä metsässä korpii kertoo raakunnallaan hirven, ketun tai karhun läheisyydestä. Olenpa saanut ennakkovaroituksen korpilta toisesta marjanpoimijasta, joka samoilee samoilla hehtaareilla. Aikamoinen otus tämä mustaan frakkiin pukeutuva uutisankkuri.
Keskustelut korpin kanssa ovat mieluisia kokemuksia. Aloitamme varovasti 1-2 tavun raakunnalla. Kun vastaan samalla tavalla, lisää korppi yhden raakunnan tavun lisää. Vastaan samalla tavalla, ja korppi muuntelee raakuntojen määrää. Vuoropuhelu saattaa kestää jopa 3-4 minuuttia. Sitten katsomme palaverin päättyneeksi ja siirrymme tahoillemme jatkamaan elon taistelua, hengissä pysymisen jaloa tehtävää.
Vuoden 2021 viimeisen päivän kolumnista huomaan, että toteemieläimeni tuntemus on kehittynyt, ja että vielä on pitkä matka minun ja korpin synergiseen rinnakkaiseloon. Opiskelu jatkuu. https://joukohayrynen.blogspot.com/2021/12/korpin-aatokset-uuden-vuoden-kynnyksella.html
"On tärkeää huomata, että toteemieläin ei ole ihmisestä erillinen hahmo. Se on eräänlainen henki, joka on osa ihmistä ja hänen luonnettaan. Toteemieläin ei välttämättä myöskään ole se eläin, joka muistuttaa ihmistä eniten. Sen sijaan se on eläin, jolta ihminen voi oppia eniten."
Mikä on sinun toteemieläimesi?
Tässä hömppätutkimus. Herättäköön se sinut etsimään toteemieläintäsi. https://anna.fi/hyvinvointi/itsetuntemus/testaa-mika-persoonaasi-tukeva-toteemielaimesi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti