ELY-keskukset ajavat Pohjois-Suomessa ja Lapissa toimivia vesivoimayhtiöitä kuin porotokkaa erotuksille. Meneillään ovat vesistönhoitovelvoitteiden tarkastukset. Tämä työ olisi pitänyt tehdä jo 1950-luvulla voimaloiden rakennusvaiheessa. Nyt on toimeen vihdoin tartuttu. Yleinen mielipidekin on paljon muuttunut ja tukee prosessia, ainakin osittain.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/artikkeli-1.1682810
Vesivoimayhtiöiden tulee kunnioittaa luontoarvoja, EU vesipuitedirektiiviä ja Suomen kalatiestrategiaa 2012.
Yritykset kuitenkin itkevät luontaisten vaellusteiden rakentamisesta ja marginaalisesta ohijuoksutuksesta, jotta lohi voi nousta kutemaan ja palata mereen Kemi- Ii- ja Oulujoessa, aivan kuten Tornio-Muoniojoessa ja Simojoessa ne ovat tehneet kymmeniätuhansia vuosia. Yritysten rahasta ajatteleva johto tietää, että heidän taistelunsa on turhaa, joskin Suomen valtion veronmaksajille ja muille osakkeenomistajille kallista puuhaa. Poliittisesti valitut hallintoneuvostojen jäsenet tietävät sisällään, että äänestäjät ovat kääntämässä heille selkänsä. Yritysjohto elää eilisen maailmassa, samoin MT-lehti, joka katselee luontoa utilitaristisesta ikkunasta (suurimman taloudellisen hyödyn periaatteela) yhdessä maan poliittisen johdon kanssa. MT:n Artikkelin otsikon "miljardimenetykset" koskevat nimenomaan valtio-omisteisia energiayhtiöitä.
Ehdotan, että em. firmat myyvät voimalat ja ikuiset ”vesivoiman nautintaoikeudet” uusille omistajille, jotka ovat valmiit investointeihin jokien tilanteen kohentamiseksi ja tuomaan koskienergian hyödyntämisen nykyaikaan. Luontaisten kalateiden hintalappu on 100 - 500 mill.€ per joki. Vuotuinen ohijuoksutusten ”laskennallinen energiantuotantotappio on 20-30milj.€ per joki. Summat vaihtelevat suuresti, koska jokainen valjastettu jokiosuus on uniikki ja vuotuisen sademäärän ennustaminen ei ole tarkkaa edes ahvenen evästä tai sammakosta. Joka tapauksessa vaadittava rahamäärä ei ole suuren suuri, kun bisneksen lisenssi on ikuinen l. luontainen mankalamonopoli. Jokien kalaväylien ennallistamisen kustannusarvioissa ei ole otettu huomioon rakennettavia tulvavoimaloita, joilla saadaan talteen kevään / syksyn energiahukkaa, joka nyt lasketaan kosket kohisten ohi turbiinien. Voimalayhtiöille maksetaan jopa ohijuoksutuskorvauksia! Miksi, kysyn minä?
Luontaisten kalateiden suunnittelussa on Suomessa paljon ammattitaitoa. Esimerkkinä tutkija Jukka Jormolan ansiokkaat tutkimukset ja suunnitelmat luontaisista voimaloiden ohitusteistä Pohjoisen jokiin. Kts. esimerkiksi Youtube-esitelmä https://youtu.be/yRwb1I2L5fs .
Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan luonnonmukaiset kalatiet saadaan toimimaan hyvin pienin juoksutuksin:
https://www.mynewsdesk.com/se/umea_universitet/pressreleases/miljoeaatgaerder-i-reglerade-aelvar-med-liten-foerlust-i-kraftproduktion-3154657
Yksi epävarmuustekijä vesienergiatuotannon modernisoinnissa on, miten manipuloidut ja vääristyneet energiamarkkinat kehittyvät. Arveluttavaa on myös valtion tapa puuttua energiamarkkinoihin suomalaisen demokraattisen päätöksenteon puitteissa. Passiivisuus ja määrätietoisuuden puute ovat tähän saakka toimineetvoimayhtiöiden eduksi.
Kemijoki Oy, PVO Oy ja Fortum Oyj ovat pohjoisen joilla väärässä energiabisneksessä. Minne siis valtion ja pörssiyhtiöiden pääoma suunnattaisiin? Tässä kaksi vaihtoehtoa:
1. Tuulivoiman saattohoito, se vesivoimayhtiöille arveluttava, mutta houkutteleva vaihtoehto: Suomen valtion rakkain energialapsi on kapaloitu ja laskettu sähkölämmitteiseen huopaan, ja makaa seteleilläseimessään. Kolme viisasta miestä ovat tuoneet tuulivoimayhtiöille jo kamelien selät katkeamispisteessä "kultaa, pyhää savua ja mirhamia". Kas näin:
- 3 mrd subventoitu takuutariffeina ennen vuotta 2017 rakennettuihin voimaloihin (ja subventio jatkuu sopimusten mukaan vuoteen 2029)
- valtion uusituvan energian tuotantotukijärjestelmä on kohdennettu yksinomaan tuulivoimaan 1.1.2019 alkaen ja jatkuu ...
- Fingrid rakentaa 1. vaiheessa 2 mrd€:lla uutta sähkösiirtokapasiteettia tuulivoimalle, joka on siroteltu kankaille pitkin Suomea. Lisää siirtolinjoja on tulossa. Ennusteissa puhutaan 4-5 mrd€ lisäinvestoinneista. Kaikki tämä vain, koska tuulisähkön tuotanto rakennetaan 400-800 km:n päähän suurimmista kulutuspaikkakunnista.
- kunnat saavat kaavoitustukea (”ympäristötukea”) ≈1 milj.€ 2021, kuluvana vuonna todennäköisesti enemmän, onhan isänmaan etu kyseessä.
Sinne siis, valmiiseen tuulivoimapöytään, s'il vous plaít. Uusia ”kolmen insinöörin” projekteja on luvitettuina ja myytävänä koko ajan lisää. Jo tuotannossa olevat, pääosin ulkomaiset, tuulivoimayritykset tarvitsevat lisäpääomaa toiminnan laajentamiseen. Valtio omistajana olisi hyvä selkänoja saksalaisille ja ranskalaisille pääomasijoittajille, koska tuulivoimarakentamisen loppu jo häämöttää useassa EU-maassa. Saksassa tuulivoimabusiness jo sakkaa, tai oikeammin on ajautunut tyveneen tilaan.
Kun tuulivoimahullutus on ajettu Suomessakin päätyseinään, voidaan vuokratut alueet palauttaa maanomistajien siivottaviksi. Dystopiavaihtoehto on muuttaa vuokraehtoja kaivosteollisuuden tarpeita vastaaviksi. Kyllä kruunu pitää huolen omistaan ja muuttaa tarveharkintaisesti lainsäädäntöä hyötynäkökohtien mukaisesti luontoarvoista piittaamatta.
2. Vetytalous, ehkä tämän hetken paras vaihtoehto.
Perämeren alueelle on syntymässä hiukan kangerrellen mutta varmasti NH2-klusteri, BotH2nia. Ruotsissa jo investoidaan kovaa vauhtia vetytalouteen, vedyn tuotannon tutkimukseen ja kaupallistamiseen. Tuumailevat suomalaiset tarvitsevat lisää puuhahenkilöitä ja tietysti pääomaa. Fortum Oyj on jo mukana. Missä ovat Kemijoki Oy ja PVO Oy? Mm. Raahen masuuni tavoittelee hiilettömän teräksen valmistusta, johan tarvitaan runsaasti energiaa. Jos Hanhikiven ydinvoimala rakennetaan, sen koko kapasiteetti tarvittaisiin Raahen terästehtaan tarpeisiin. Teollisuuden kaikki prosessit tarvitsevat keskeytymättömän sähkönsyötön. Sitä ei tuulivoima voi taata, vaikka Pohjois-Pohjanmaan eturivin poliitikot hehkuttavat "Suomesta tuulivoiman öljyvaltiota". Vesivoima on loppuun rakennettu ja sen tuotanto riittää enää vain "valaistukseen ja hernesopan keittoon" energia-ahnaassa Suomessa. Kemijoen Sierilän voimalan rakennuslupahakemus on viimeisiä, vastenmielisiä hankkeita tuhota loputkin vapaat jokiosuudet Pohjois-Euroopan muinoin suurimmasta lohijoesta. Vetytalous ja ydinvoima ovat tämän päivän tiedoilla energiaongelman ratkaisuvaihtoehdot. Huomenna ehkä on jotakin fiksumpaa tarjolla.
En jaksa uskoa, että valtio ottaa kokonaisvaltaisesti tosissaan roolinsa vesivoimaloiden omistajana. Omistajuus on yhteinen l. kasvoton, eri intressiryhmien temmellyskenttä. Poliittinen vastuu on lyhytjänteistä ja leväperäistä ja toimivan johdon kannustinjärjestelmät ovat niin vääristyneitä, että homma on tuomittu nykymuodossa pysähtyneisyyden tilaan. "Kun ei tehdä mitään, ei tehdä virheitäkään" ei ole nykypäivän johtamista, ei teollisuuden millään osa-alueella.
Suomessa vesivoima ja jokivarren asukkaat ovat olleet liian kauan napit vastakkain. Jokiluonnollemme on tehty väkivaltaa ja peruuttamatonta vahinkoa jo yli 100 vuotta.
Tietotaito ennallistamisesta on kehittynyt tämän pimeän aikakauden aikana huimasti.
Minivoimaloilla ei ole enää energiataloudella merkitystä, ja ne voidaan purkaa. Isot voimalat ovat edelleen tärkeä osa maamme sähköverkkoa säätövoimana. Eivät edes kaikki luontoaktivistit kiellä tätä tosiseikkaa.
Onneton päätös rakentaa kaikki maat ja mannut täyteen tuulivoimaloita ilman valtion isännän ääntä ja ohjausta on nyrjäyttämässä verkonhallinnan.
Siksi tarvitaan joko nykyisten vesivoiman omistajien suunnanmuutos tai valtio tekee "itse itseään komentaen" asennemuutoksen ja mahdollisesti omistusjärjestelyjä. Keinot toteuttaa rauhanomainen rinnakkaiselo vesivoiman ja vaelluskalojen ovat tiedossa. Kumpikaan ei voi omia enää monopolia toisen kustannuksella. Tarvitaan toimintaa, yhteistyötä ja hyväksyminen: kalallakin on oikeus elämään ihmisen rinnalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti