torstai 20. heinäkuuta 2023

Istumajärjestys

 



Kuluvan vuoden valtakunnalliset vaalit ja niiden jälkeinen uskontaistelua muistuttava sekoilu kyseenalaistaa viime vuosisadan aatesuuntien mukaisen poliittisen kartan. Vastakkainasettelu on ainakin ’virallisen Suomen’ keskustelun perusteella selkeä, jos tätä lonkalta ampumista ja kunkin liturgian mukaista hokemista keskusteluksi voi sanoa. Nykyinen puhemies Halla-aho sanoi jo 2019, että maassa on todellisuudessa vain kaksi puoluetta.


Minulla olisi eduskunnan vahtimestarille ja puhemiesneuvostolle kesälomatehtävä:

Muutetaan eduskunnan istumajärjestys siten, että se vastaa paremmin 2000-luvun aatteetonta ja politiikan kovin ohutta arvomaailmaa. Sali jaetaan kahteen osaan. Rajalinjaksi asetetaan RKP:n liberaali siipi, joka istuu uuden rajalinjan vasemmalla puolella. Muut nykyisten hallituspuolueiden senaattorit istutetaan oikealle.

Yhtenäistä vasemmistoa voidaan ryhtyä kutsumaan 1970-luvun nuorisopolitiikan tapaan ”yleisdemokraateiksi”. Se oli Keskusta + kaikki vasemmalta löytyneet vallankumouksen ja yhteiskuntajärjestyksen muutoksen eteen työtä tehneet ryhmittymät. Keskenään riitaisia kuppikuntia, mutta liike taisi ollakin tärkeintä. Nykyisen, uuden oikeiston nimikkeen media osaa kyllä hieroa kohdalleen syksyyn mennessä.


Syysistuntokausi aloitettakoon kuten ennen alakoulussa. Jokainen etsiköön mieluisen paikan ja vieruskaverit em. kahtiajakoa kunnioittaen. Suorassa tv-lähetyksessä näytetään, kuinka kansanedustajat ovat kerrankin ajoissa istuntosalin ovella ja ryntäävät reput selässä saliin varaamaan oman paikan. Jos vierustoveri ei ole mieluinen, neuvotellaan mahdollisista istumapaikkojen vaihdoista. Näin vähennetään mahdollista koulukiusaamista alkavalla istuntokaudella. Julkisuus ja medianäkyvyys on taattu. 

Joko kaivamme popcornit kaapista ja laitanmme kalenteriin merkinnän eduskunnan syyskauden ensimmäisen istunnon livelähetyksestä?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti