Digiloikkaäänestys

 

Päätin käyttää äänioikeuttani ennakoiden, vaikka hyvä tapa on olla etuilematta.

Tässä kansalaisen työvaiheet kansanvallan alttarilla.

1. Menen ennakkoäänestykselle osoitettuun tilaan.
2. Ovella tarkastetaan näköhavainnolla, että minulla on henkilöllisyystodistus (EU-henkilökortti), mutta sen voimassaoloa ei tarkastettu.
3. Saan paperisen äänestyslipun.
4. Siirryn äänestyskoppiin, katseilta suojattuun rakennelmaan. Mahdollinen vakoilukamera katossa näkisi helposti minkä numeron piirrän paperille. 
5. Taitan paperin ja siirryn vaalivirkailijan luo, joka leimaa äänestyslipun ja skannaa henkilöllisyystodistuksen viivakoodin. Vaikka ajokortti ei ole enää kelvollinen henkilöllisyystodistus monessa asioimisessa, huomaan että viereinen virkailija hyväksyy toisen äänestäjän ajokortin.
6. Sijoitan leimatun äänestyslippuni A5-kokoiseen kirjekuoreen ja liimaan kuoren kiinni.
7. Virkailija yrittää tulostaa äänestystodistuksen huonolla menestyksellä. Tulostin pitää bootata ja odotan n. kolme minuuttia. ”Eihän teillä ole kiire? Anteeksi viivytys.”, toteaa vaalivirkailija kohteliaan asiallisesti. ”Ei minulla ole minnekään kiiire. Voin vaikka äänestää toisenkin kerran!”, totean virkailijalle.
8. Hetken kuluttua tulostuu äänestystodistukseni, jonka minä ja virkailija allekirjoitamme.
9. Todistus ja äänikuori suljetaan A4-kokoiseen kuoreen, jonka virkalija sulkee liimaamalla ja siirtää kuoren ”jonnekin”. En tiedä minne. En ole yhdessäkään ennakkoäänestyksessä elämäni varrella nähnyt minne ääneni päätyy.

Luottamukseni suomalaiseen vaaliprosessin analogiteknologiaan ei edellä kuvatusta järkkynyt. En epäile vilppiä, enkä usko että Suomessa olisi suoraa vaalivalvontaa kameroilla. Eiväthän vaaliuurnammekaan ole läpinäkyviä, kuten naapurimaassa. ”Transparency” -sanalla on maailmalla monta merkitystä!

Kysymys; Olisiko tässä Suomen manuaalisessa äänestysprosessissa parantamisen varaa? Lukuisat maat, jotka eivät rehentele digiloikalla kuten Suomi, ovat ottaneet digitaalisia kansalaispalveluja käyttöön hyvin laajasti ja menestyksellä. Jopa sotaa käyvä Ukraina on valovuoden edellä Suomea digitaalisissa palveluissa (verkkkopalvelu ”Dija”).

LVM Harakka allekirjoitti 18.1.2023 aiepöytäkirjan (MoU) Ukrainan varapääministeri Mykhailo Fedorovin kanssa (digitaalisen transformaation ministeri). Pöytäkirjan otsikkona oli ”yhteistyö digitaalisen kestävyyden ja kehityksen edistämiseksi”.
Viemmekö digitaalista osaamista Ukrainaan, vai onko sittenkin kyse tietotaidon tuonnista?
https://lvm.fi/-/suomi-ja-ukraina-sopivat-yhteistyosta-digitalisaation-edistamiseksi-1921349?redirect=%2Fajankohtaista%2F-%2Fasset_publisher%2F8upbyPg44nql%2Frss

Valtiopäivien päättäjäisissä 29.3.2023 eduskunnan varapuhemies Antti Rinne iloitsi puheessaan eduskunnan digitalisoitumisesta ja uusien e-työkalujen käyttöönotosta kuluneen vaalikauden aikana. Hyvä jos kansanedustuslaitoksessa iloitaan, kansalaisten katsomossa näkee ehkä hiukan vähemmän aaltoja ja hurraa-huutoja.

Oma äänestykseni oli digitaalisella mittarilla yliastuttu ja vaalitoimitsijan virtuaalinen punainen lippu nousi ylös. Kisa päättyi yhteen yritykseen, kuten laki määrää.

Kisakatsomo vaikenee ja jää odottamaan parempaa huomista Isänmaalle.