Oppimisympäristöselvitys
kuntalaispalaute
Lähetetty Salon kaupungin kirjaamoon 23.1. AD 2020
Tarinoita Salosta 2020
Tarinan kertominen on asiatekstiä vahvempi viestinnän tapa.
Siispä olen piirtänyt kynällä kuvia salolaisesta elämänmuutoksesta juuri nyt. Tarinat ovat kollaaseja useista elämänkohtaloista. Henkilöt ovat kuvitteellisia, eikä niillä
ole suoraan esikuvaa elävässä elämässä. Näillä tarinoilla pyrin kuvaamaan kuntalaisten tuntemuksia epävarmojen tulevaisuudennäkymien keskellä ja kenties vaihtoehtoisia polkuja Salon selviytymisstrategiaan. Kunnallisen päätöksenteon asialistalla on nyt päätöksiä, jotka antavat eväät uuteen kasvuun, selviytymiseen tai naulaa laudat ikkunoihin liitoskunnissa.
Kumpaa haluamme? Paluun kauppalaksi Uskelan liitosalueineen vai Varsinais-Suomen selviytymistarinaksi? Oli päätöksien lopputulos kumpi tahansa, niin siitä puhutaan vielä kauan. Keskustelun etumerkki on päättäjiemme käsissä.
Kiskon pitäjässä 23.1.2020
Jouko Häyrynen
Tuija Terkkari ja hänen puolisonsa Lauri Logistiikka-ammattilainen asuivat Espoossa, ylihintaisessa kaksiossa. Perheenperustaminen on ajankohtainen, mutta pääkaupunkiseutu ei ole oikein heidän juttu. Muuttaisimmeko maalle? Tuijan vanhemmat asuvat Kiikalassa, Suur-Salossa. Josko sinne?
Muutaman viikonloppukäynnin jälkeen päätös varmistui; Kiikalaan! Kohtuuhintainen ok-talokin löytyi kirkonkylän reunalta, läheltä päiväkotia. Alakoulu on kiven heiton päässä ja isovanhemmat avosylin parin kilometrin etäisyydellä. Bingo!
Pikainen muutto ja työpaikkojen vaihto. Onneksi ammatti-ihmisille on palvelusektorilla töitä keskimääräistä paremmin, kunhan on muuttohalukkuutta. 25 minuutin työmatka molemmilla on alle puolet siitä, mitä oli pääkaupunkiseudulla asuessa.
Elämä maaseutukaupungissa alkoi mukavasti, ja ensimmäinen lapsi syntyi kaksi vuotta sitten. Huhuja palveluverkon leikkauksista oli kuultu ja luettu paikkakunnan aviisista, pää-äänenkannattajasta. Uutiset tuntuivat etäisiltä ja epämääräisiltä. Uusia perheitäkin muutti Kiikalaan 2-3 vuodessa. ”Tunnin junan” asemaa kaavailtiin Suomusjärvelle, 15 minuutin etäisyydelle. Valopilkkuja elämään löytyi. Toisen lapsen ollessa tulollaan paukahtaa uutisia: koulu kiinni, päiväkoti kiinni, vanhainkoti kiinni, kirjasto kiinni, eikä sitä Suomusjärven asemaa sitten tule ”meidän elinaikanamme”.
Kiinteistöjen arvot romahtivat Kiikalassa välittömästi, joten hiljattain ostetusta talosta ei enää pääse irti kuin lahjoittamalla. Päätien varressa on ”Myytävänä” kylttejä kunnan kiinteistöjen porteilla. Ostajia ei ole näkynyt, joten kiinteistökustannussäästöt saavat vielä odottaa parempia suhdanteita.
Tuijan vanhemmat muuttivat pellonreunasta nuorenparin ok-taloon, mutta palveluja ei enää kirkonkylässä ollut. Heidän tulevaisuus oli kovin turvaton ja epävarma hiljenevässä kylässä.
Kotona on hyvä vanheta, näin hokee kunnan vanhushuolto.
- Niin, mutta ei ilman apua, palveluja ja turvallisia tulevaisuuden näkymiä, miettii Tuija mielessään ja pakkaa kodin irtaimistoa.
Lauri kantaa kalusteita autokatokseen, ja sanoo totisena mutta pää pystyssä:
- Tuija rakas, kyllä me tästä selvitään. Ei yksi huti vielä koko elämää kaada.
Muuttoauto Hyvinkäälle tulee tunnin kuluttua. Tuijan kyyneleet sekoittuvat talviseen tihkusateeseen.
Tuija Terkkari ja hänen puolisonsa Lauri Logistiikka, asuivat Espoossa, ylihintaisessa kaksiossa. Perheenperustaminen on ajankohtainen, mutta pääkaupunkiseutu ei ole oikein heidän juttu. Tuijalla oli töitä liikaakin, mutta Laurin kuljetusfirma oli kovan kilpailun takia kannattavuuskriisissä. Muuttaisimmeko maalle? Tuijan vanhemmat asuvat Kiikalassa, Suur-Salossa. Josko sinne?
Muutaman viikonloppukäynnin jälkeen päätös varmistui; Kiikalaan! Kohtuuhintainen ok-talokin löytyi kirkonkylän reunalta, läheltä päiväkotia. Alakoulu on kiven heiton päässä ja isovanhemmat avosylin parin kilometrin etäisyydellä. Bingo!
Pikainen muutto ja Tuijan työpaikan vaihto. Onneksi ammatti-ihmisille on palvelusektorilla töitä keskimääräistä paremmin, kunhan on muuttohalukkuutta. 25 minuutin työmatka on alle puolet siitä, mitä oli pääkaupunkiseudulla asuessa.
Elämä maaseutukaupungissa alkoi mukavasti. Salon kylätoimikuntien pohjalle perustettu kaupunginosavaltuusto toivotti nuoret tervetulleiksi ja yhteisöllinen naapurusto auttoi nuoria alkuun. Tuija löysi Kiikalan Kelopartiosta vanhat partiokaverit ja aloitti partioharrastuksen uudestaan. Innokkaita pikkupartiolaisia oli n. 50, joten aikuisia tarvittiin. Lauri meni mukaan riistanhoitotyöhön ja Kiikalan metsästysseuraan koejäseneksi. Appiukon jo metsittyneet pellot raivattiin riistapelloiksi. KiiKiSuon yrittäjät opastivat nuorta yrittäjää eteenpäin, ja verkostoituminen koko Salon alueella oli jouhevaa. Kaikki oppivat nopeasti tuntemaan toisensa pienellä paikkakunnalla, toisin kuin kasvottomalla pääkaupunkiseudulla. Pienuuden ja läheisyyden ekonomia löi suuruuden ekonomiaa korvalle!
Ensimmäinen lapsi syntyi kaksi vuotta sitten. Huhuja palveluverkon leikkauksista oli kuultu ja luettu paikkakunnan aviisista, pää-äänenkannattajasta. Uutiset tuntuivat etäisiltä ja epämääräisiltä. Hyvinhän täällä Kiikalassa elettiin, vireä pitäjä. Uusia perheitäkin muutti Kiikalaan 2-3 vuodessa. Pari Tuijan ja Laurin tuttua pariskuntaa tuli heidän perässä. Yksinyrittäjiä ja taiteilijoita. ”Tunnin junan” asemaa kaavailtiin Suomusjärvelle, 15 minuutin etäisyydelle, vaikka se taitaa olla todellisuussta vasta 50 vuoden kuluttua. Valopilkkuja elämään siis löytyi.
Toisen lapsen ollessa tulollaan paukahtaa uutisia. Kaupungin yleissuunnitelma: koulu kiinni, päiväkoti kiinni, vanhainkoti kiinni, kirjasto kiinni, eikä sitä Suomusjärven asemaakaan sitten tule ”meidän elinaikanamme”.
Onneksi Salossa aloitettiin lähidemokratian soveltaminen Ruotsin mallin mukaan, ja kaupunginosavaltuustot (pitäjävaltuustot) olivat jo toiminnassa. Kaupunginosavaltuusto ottaa rivakasti ohjat käsiinsä. Kaupunki keskusjohto antaa raja-arvot koulu- ja sosiaalitoimen kulubudjetille ja ohjeelliset suositukset henkilöstön ja koululaisten määrille. Aloitettiin myös suunnittelu Suomusjärven ja Hiiden koulupiirien kanssa. Yhteinen suunnittelutiimi muodostettiin kaupungin opetustoimen ja kaupunginosahallintojen kesken. Paikallinen tieto tuli tehokkaasti huomioonotetuksi. Lukuisat vanhemmat olivat mukana paikallisessa lähidemokratiassa.
Päiväkotilasten, koululaisten ja vanhusten määrät tasattiin ja perheiden yksilöidyt tarpeet otettiin huomioon ja ennen päätöksiä. Etäisyydet eri yksiköiden välillä ovat vain 5-15km, joten liki kaikki saivat jatkaa arkista elämää kotiseudullaan.
Rekijoen koulua oli kaupunki yrittänyt myydä vuosikausi tuloksetta. Nyt siitä muodostettiin monitoimitila, jossa lasten ja vanhusten harrastusryhmät saivat edulliset toimitilat. Kaupunginosahallinto hoitaisi ylläpidon.
Tuijan vanhemmat huokaisivat helpotuksesta pellonreunan mökissään. Niin kauan, kun vielä terveyttä riittää, niin kyllä tässä pärjäillään, koko suvun voimin. Muutto lähiseudun johonkin vanhainkotiin tulee sitten aikanaan. Hyvä, että on vaihtoehtoja.
Kiikalan, Suomusjärven ja Hiiden eloonjäämisponnistukset kantoivat hedelmää. Aktiivinen kaavoitussuunnittelu, jossa asukkailla ja alueen intressiryhmillä oli entistä vahvempi vaikutusmahdollisuus, kasvatti hitaasti mutta määrätietoisesti alueen asukasmäärää, piti koulut ja muut palvelut toiminnassa ja lisäsi yrittäjien kautta taloudellista toimeliaisuutta.
Ei sitä Suomusjärven asemaa koskaan tullut, mutta E18-moottoritiestä kehitetty kasvukäytävä ja kohtuullisen lyhyt matka ns. ”Lohjansolmuun” olivat hyvä vetovoimatekijä Salon itäisille pitäjille. E18-tien, Turku-Helsinki radan ja Hyvinkää-Hanko -radan risteyksestä kehittyi uusi, vakuuttava logistinen ”Uusi Lohja”.
Muutaman vuoden kuluttua Kiikalan lentokenttä sai sijoittajan ja pian rahtiliikennekenttä, ”Lohjan lentokenttä”, tunnettiin teollisuuden keskuudessa vikkelänä ja laadukkaana Lohjansolmun logistiikkapartnerina. Harrasteilmailukin piristyi. Kiikalan Lentokerho aloitti ensimmäisenä Suomessa sähkökäyttöisten pienkoneiden käytön. ”Positiivinen pörinä” oli muuttunut kestävän kehityksen suhinaksi läpi koko kulmakunnan.
- Kotona on hyvä vanheta, totesi Tuijan äiti leipoessaan tyttärentyttären kanssa kiikalalaisia varilimppuja ja pullaa, ja katsoessaan ikkunasta Suomusjärventien liikennevirtaa.
Kiskon ennakoivan elämisen kurssi 2020
Kunta tekee palvelurakenteen selvityksiä ja ennusteita. Se on kunnan tehtävä.
Toinen tehtävä on yrittää mahdollisimman tarkasti pitää kiinni sopimuksistaan.
Muuten ei ole luottamusta eikä kuntaan asuinpaikkana sitoutuneita kuntalaisia.
Suurissa kuntaliitoksissa viime vuosikymmenillä tehtiin liitoskuntien kesken
sopimuksia, joilla sovittiin peruspalvelujen saatavuus vanhoissa kunnissa, jotka
yhdessä yössä muuttuivat syrjäkyliksi. Juridisesti sopimukset eivät enää ole voimassa,
mutta henkisesti kylläkin.
Ennen kuntaliitosta Salonseudun kehyskunnat investoivat reippaasti palveluihin ja rakensivat
velkarahalla. Niin teki Kiskokin. Uusi koulukeskus ja urheiluhalli rakennettiin vielä
vanhan Kiskon kunnan toimesta, samoin päiväkoti. Pahus, kun urheilukentän peruskorjausta
ei ehditty toteuttaa! Kuntaministerit ja -liitosviskaalit eivät tietenkään tästä tykänneet.
Toisin kuin oli kaavailtu, uusi suurkunta aloitti velkaisena, eikä terveeltä pohjalta. Ei, vaikka
porkkanarahoja jaettiin, jos ei runsaskätisesti mutta kuitenkin.
Toki palveluverkon rakennuskanta oli suurliitoksen hetkellä kunnossa.
Tätä kurjuutta on kärsitty yli kymmenen vuotta. Suomen rakennemuutos on jo autioittanut
Pohjois-Suomen. Nyt näyttää olevan vuorossa eteläiset maakunnat. Niinpä kunta ennakoi,
ja tekee uudet palvelurakenteen selvitykset Kuntaliiton ennusteiden pohjalta. Ennusteissa ei ole otettu lukuun mahdollisia kuntaan muuttavia nuorperheitä, eikä lapsimäärän kasvua joka alueellisesti voi hyvinkin olla mahdollista. Todennäköisyyksien arviointi ei nähtävästi ollut tehtävänasentannan lähtökohtia. Samoin kenties vanhentuneiden koulupiirien rajojen siirtoa ei ole harkittu. Entisten kuntien rajat ja nykyinen suurkunnan demografia ovat alueittain kovin kaukana toisistaan. Annettu negatiivinen yleiskuva on peittänyt kaiken mahdollisuuksien arvioinnin alleen.
Kiskon kohdalla ennustetaan, että lasten määrä romahtaa ja niinpä päätetään vahvistaa ennusteiden toteutumista avoimen lähidemokratian nimissä. Kerrotaan jo ennen päätöksiä, että päiväkoti suljetaan vuonna 2024.
Mikä on julkisesti ennustettu ja ääneen ajateltu, se yleensä toteutuu.
Tämä on Suomessa maan tapa.
Asukkaat tekevät suunnitelmia elämäänsä saatavilla olevan tiedon pohjalta. Perheen
lasten ikä on ratkaisevaa päätöksenteossa. Lapsien tekoa harkitsevat ja vauvaikäisten vanhemmat aloittavat välittömästi Kiskossakin uuden asuinpaikan etsinnän, kun odotettavissa on asumisedellytysten vaikeutuminen tai nykyisenkaltaisen elämänmuodon mahdottomuus.
Mitä Kiskossa olisi jäljellä 5 vuoden kuluttua? Ei päiväkotia, eikä varmasti alakoulua, kun ei ole koululaisiakaan. Terveydenhuolto on jo nyt pätkäpalvelua. Yläasteikäiset ja lukiolaiset kulkevat busseilla jo nyt suurkunnan keskustaan, jossa kouluverkon keskittäminen ja karsinta on vähintään yhtä rajua kuin vanhoissa kuntakeskuksissakin.
- Pitäkää erinomainen lukiomme lukiona, kuuluu yhteinen viesti opiskelijoilta ja opettajilta.
”Korkeintaan viisi vuotta, valkolakki juniorille ja sitten muutetaan työn ja palvelujen hakuun.”
Tässä voisi olla kiskolainen perhestrategia mallia 2020.
Paluumuuttajat, niitä kaivataan kipeästi. Vanhojen kiinteistöjen arvonlasku vain kiihtyy, joten on ostajan markkinat. Ostajia vaan ei ole, kun ei kohta ole palvelujakaan. Eläkeläistenkin palveluvaatimukset ovat nykyisin korkealla ja painottuvat terveyteen ja hyvinvointiin. Lääkäri, apteekki ja kauppa
ovat nykyisin lähipalveluja. Netti ja automaattikirjasto ovat laiha lohtu. Luonto toki on lähellä, mutta se ei riitä, vaikka olisikin paluumuuttajan lapsuuden rakkaita metsiä, marjamaita ja kalavesiä
Huoltoaseman ja lähikaupan jatkuminen on epävarmaa. Ilman asiakkaita ei ole apteekkia, parturia, ravintolaa, eikä pientä joukkoa putiikkeja.
Kesämökkiläiset kausiasiakkaina eivät riitä yrittäjien toimeentulon takuumiehiksi. Suurten kauppaketjujen tuottotavoitteet ovat vieläkin korkeammat ja päätökset tehdään kaukana asiakkaista.
Ennakoivan ajon kurssi autoilijoilla, ennakoivan elämän kurssi kaikille suomalaisille.
