28.5.2019

VR - AR - AI, ARJEN KOKEMUKSIA

Vielä n. kolme vuotta sitten puhuttiin VR:sta (virtual reality, virtuaalinen todellisuus). Virtuaalinen on sanana vähän kuin muovi, keinotekoinen. (well, muovi on tehty luonnon raaka-aineista, lat. huom.). Siispä teknologian myötä ruvettiin puhumaan AR (augmented reality, lisätty todellisuus) ja AI (artificial intellienge, keinoäly) -nimikkeillä. 

Rohkaisen kaikkia kirjautumaan Aalto Yliopisto avoimen yliopiston AI-kurssille. Vaikka ette suorittaisikaan tenttejä, lukekaa materiaalit läpi. Näin olette ”samalla sivulla” nuorten kanssa. https://www.elementsofai.com/fi/

Tässä käytännön esimerkki, miksi on hyvä tietää mitä verhon takana tapahtuu Digitaalisessa Suomi100-ympäristössä.

Olen kaupan juustohyllyllä. Puhelin soi. Vastaan numeroon 06 557 xxxx. Numero ei ole minulle mitenkään epäilyttävä, koska 06-suunnassa asuu paljon sukulaisia. (tarkastuksessa ko. nro oli tietenkin salainen).

• No hei, tässä NNNN Oy. Teemme kartoitusta kattoremonttitarpeesta. Olisiko hetki aikaa?
• Päivää. Eipä ole aikaa. On vähän huono paikka.
• No hyvä. Onko teillä harjakatto, mansardikatto, tasakatto, huopakatto, palahuopakatto, saumattu peltikatto, moduulipelttikatto, tiilikatto, kevyttiilikatto, …?
• Minähän sanoin, ettei nyt sovi jutella. 
• En saanut selvää, voisitteko toistaa.
• Olen teidän potentiaalinen asiakas. Eikö asiakasta pitäisi kuunnella? Lopetetaan.
• En saanut selvää, toistakaa olkaa hyvä (puhuu päälleni).

Mumisen jotakin kokeeksi ja todennan, että voice-bottihan se siellä höpöttää!
Suljen puhelimen ja jään miettimään, minkälainen shokki tuollainen puhelinhyökkäys on vanhukselle, joka käy vähän hitaalla, kuulee huonosti, työmuistikin pätkii, MUTTA on tottunut vastaamaan rehellisesti kaikkiin kysymyksiin. Verenpainehan se näissä tilanteissa senioreilla nousee (niin minullakin) ja lääkekaapille on asiaa. ”Ihan hyvinhän tämä aamu muuten on mennyt. Kunhan ei vaan tulisi uusia markkinointipuheluja.”

Sangen hyvälaatuinen on ”mainosmiehen ääni” robotilla. Varaukselliset onnittelut alihankkkijalle sinne softapajaan. Töitä vielä riittää.
Ei tämä todellakaan ollut mikään 'finest hour' kummallekaan osapuolelle. Tosin botti ei väsy, eikä välitä miten asiakkaat reagoivat, vaan jatkaa revolverihaastatteluja 24/7/365. Toivon, ettei tämä esi-AI opeta nuorille töks-töks puhelinkäyttäytymistä, vaan kohteliaat tavat kantavat seuraavallekin sukupolvelle. Huom. tämänkin AI-lystin maksavat lopulta asiakkaat. Rohkaisen yrityksiä analysoimaan tarkasti bottien (teksti ja ääni) vaikuttavuutta sinne tuloslaskelman alariville. AI on vielä raaka peruna keskellä kommunikaation perunamuusia.

PS. Minulla olisi itse asiassa potentiaalinen kattoremonttikohde. Ko. firman verkot nostin tosin jo kuivumaan, 4ever.

https://voicebot.ai

15.4.2019

Dagen efter -huomioita senaattimme vaaleista 2019

Jotenkin laimennettua, siloittelevaa, retoriikkaa oli vaaliyönä puoluejohtajien puheet omilleen:
- Sosialistit ovat nyt ”Hyvät ystävät”.
- Kommunistit ja vasemmistososialistit ovat ”Hyvä me!”
- Kypäräpäät ovat jättäneet kypärä-sloganit komeroon ruostuvan kiväärin seuraksi ja juhlivat puolustusvoittoa, kuten suomalaiset niin usein ennenkin historian aikana. ”Me tulimme takamatkalta.” ? Olivatko nämä tasoitusajot volttilähdöllä?
- Pienpuolueet RKP ja KD ”voittivat”, vaikka kannatus ei juuri muuttunut. Lisää puolustusvoittoja?
- Maalaisliitto hokee: ”Me hävittiin.” Vaalien ainoa luuseri, joka nuolee haavojaan, mutta tuskin kieltäytyy hallitusvastuusta, jos sitä ehdotetaan.
Valta on aina valtaa, vaikka olisi sitten se kaveriporukan viimeinen, joka otetaan  armosta joukkueeseen. ”Kaikki pelaa.”

Uusi eduskunta on kuin jääkiekkojoukkueen kentällinen. Viisi kentällä ; SDP, PS, Kok, Kesk, Vihr ja Vas. Kaksi varapakkia RKP ja KD ja Hjallis maalissa!
Ei olisi helppo palkata valmentajaa.

Polarisaatio kasvaa Suomessa. Liberaalin keskiryhmän marginalisoituminen on tosiasia, ja ääripäissä on jo ahdasta. Ilmiö on yleiseurooppalainen, ja se todennäköisesti vain vahvistuu. Ennusmerkit ovat muista maissa näkyvissä.

Jotta Suomi 2019 pärjää EU-federaatiossa on pelattava kovaa, ja karvattava ylhäältä. 1.7. EU-puheenjohtajuus sen näyttää, onko tästä melkoisesti uudistuneesta ”HC Arcadiasta” vastusta EU:n pelikentillä.
Kokoomus sai kaverikseen saman kokoisen , mutta ikävän aggressiivisen laitahyökkääjän, jonka kanssa kukaan ei halua pelata, ja joka menee aina oikealta liukkaasti ohi. Siellä ne kaksi kuitenkin ovat, oikealla laidalla molemmat, vaikka toinen onkin  ideologisesti ”väärällä laidalla”.

Vasemmistososialisteilla on kädessä vaalivoitto, jolla he eivät oikein tiedä mitä tehdä. Yksin ei vallankahvaan yllä, ja kavereita valitessaan oikeistososialistit laskevat paikkalukuja eduskunnassa enemmän kuin ideologisia jakolinjoja, jotka ovat jo muutenkin maatuneet turvesoiksi.
Rinteen Malli voitti, mutta kas kun eivät olleet siihen itsekään tyytyväisiä. Valtapuolueet ovat itsenäisyyden aikana tottuneet murskavoittoihin ( ja -tappioihin). Asevelisosialisteilla oli paljon helpompaa tehdä valintoja kavereiden välillä. Nykyinen juu-ei sosialismi on kuin vappuvippuri. Kun tuulee sopivalta suunnalta, niin hyrisee. Tyvenessä, neutraalissa, poliittisessa ilmassa nökötetään tikun nokassa. Huono ennusmerkki.

Vaalien todellinen voittaja on liki itsevaltiaaksi huudettu Ahvenanmaan suuri poika, Mats Löfström. Hän sai 84,4% hyväksytyistä äänistä. Tällaisia lukuja löytyy Euroopassa vain Unkarista ja Georgiasta! Nyt tekemään itsenäistä Ahvenanmaan Demokraattista Tasavaltaa! Eller hur?

Ja sitten "slutknorr".

Kukaan ei ollut enää  vaaliyönä ”Isänmaan asialla”, ”Suomen parhaaksi”, ”vähäväkisten ja eläkeläisten puolesta” jne.  Lyhyet olivat vaalijuhlat, eikä asiakasta (äänestäjää) enää muisteta. Ei tarvitsekaan. Hän kun voi jurnuttaa somessa tai ihan itsekseen seuraavat neljä vuotta. ”SO WHAT!”.

Jouko Häyrynen

9.4. Äänestäjä äänestää äänellään

Äänestäminen on yksi itsepetoksen muoto ja äänestäjä sen mestari:

• Tutkit puolueiden linjoja ja mielipiteitä tärkeistä ja vähemmän tärkeistä, yhteiskunnan kehitykseen vaikuttavista asioista.
• Yrität muodostaa kokonaiskuvan ehdokkaiden ajatuksista, mielipiteistä ja maailmankuvasta vs. hänen puolueen ohjelma, doktriinit  ja  ehdokkaan mahdollinen poliittinen historiansa. Tuskin kukaan enää tuo itseään esille maailmankatsomuksellisin argumentein. Nykymaailma elää tässä ja nyt.
• Jututat (jos mahdollista) ehdokkaita ja/tai puolueiden johtoa nostaaksesi itselle tärkeitä asioita esille, ja saadaksesi niihin vastauksia (yleensä et saa).
• Teet lukuisia netin vaalikonetestejä, jotka saavat pääsi pyörälle ; Minäkö tässä olenkin tuuliviiri?
• Katselet, kuuntelet vaalikeskusteluja, joissa toimittajat ovat studion populistisin joukko amerikkalaisine muka-grillauksineen.
• Sitten astut uurnille. ’Uurnille’, kuinka masentava ilmaisu. Loppu on tullut.
• Seuraat tulospalvelua. Hei, me kaikki voitettiin! Demokratia voitti, kehuvat kaikki kilvan.
• Alkaa hallitustunnustelut/-neuvottelut. Hiiteen kaikki lupaukset, vaaliohjelmat, puolueohjelmat ja aatteet. Nyt ollaan yhteistyökykyisiä ja -haluisia, yhteisöllisiä, joustavia, konsensus- ja kompromissihaluisia. Ollaanhan Isänmaan asialla ja vieläpä menossa hallitukseen!
  Enemmistöhallitus, vähemmistöhallitus, natiseva koalitio; aivan sama. Valtapolitiikka ei ole hempeitä varten.

       

Entä äänestäjät?
No, he ilmaisivat oman, kollektiivisen mielipiteensä yhden keväisen sunnuntaipäivän kuluessa. Älkää nyt vaan luulko, että maailma pysähtyi siihen. Ehei, me teemme uutta Suomea, puhtaalta pöydältä. Porukkahenki ja puoluekuri takaa yhteisen hyvän toteutumisen, mitä se sitten sattuu olemaankin niissä ikävissä asiakysymyksissä, joita ei vaalitaistelun tuoksinassa ehditty oikein käsitellä. - Porukka päättää.
Jos joku riviehdokas esitti vahvoja näkemyksiä ja omaa agendaa, se oli vain hänen henkilökohtainen vaalikampanjansa.

Katsotaan sitten neljän vuoden päästä. Moi vaan!

8.4.2019

Vielä kerran kesäajasta

Lehdistö täyttää palstansa joka kevät ja syksy kesäaikauutisilla. Vihdoinkin EU alkaa olla valmis lopettamaan day light saving -aikahyppelyn (DST), ja valitsemaan pysyvät aikavyöhykkeet Euroopassa. Nyt on siis argumentoinnin aika siitä, mikä on kullekin maalle sovelias aikavyöhyke. Koska pääös on kansallinen, eikä federalistinen, niin riitelyn ja kinastelun tulisi pysyä kunkin maan rajojen sisäpuolella (toivottavasti). Tosin onhan jalkapallo-ottelun tuloksestakin saatu aikaan 100 tunnin sota ( El Salvador vs. Honduras v. 1969 ).

 Aika on aina ollut ”sopimus”.  Tästä voisi keskustella filosofisesti pitkään. John Harrisonin 1700-luvun alussa keksimä ”laivakronometri” oli aikansa tarkin kello, mutta ajan referenssinä hankala muille kuin ko. alukselle. Kaupungeissa oli palovahdit, jotka (noin) tunnin välein kävivät kilauttamassa kirkontornin tai kaupungintalon tapulin kelloa. Maalla aika oli vielä enemmän sopimuskysymys.
Vielä 1800-luvun alussa oli kaupungeissa ja maaseudun kylissä yhteisesti sovittu aika, johan kaikki alueen kellot synkronoitiin manuaalisesti. Ikäänkuin käytiin naapurista hakemassa ruisleivän juuri, viiliin siemen ja könniläiseen aika! Töihin noustiin auringon mukaan ja se seurasi luontaista auringonkiertoa toisin kuin nykyisen sopimusyhteiskunnan itsepäinen tapa mennä esim. talvella rakennustyömaalle klo 07 liukastelemaan pimeässä vähintään kaksi ensimmäistä aamun työtuntia. Ei kovinkaan tehokkuusajattelun mukaista.
Maakunnallinen tai valtiollinen aika oli pääkaupungin herrojen asia. Laiva- ja rautatieliikenteen yleistyminen lopulta kahlitsi meidät kellon orjiksi. Vuonna 1870 Suomessa oli Helsingin aika ja Pietarin aika, jakolinjana Kaipiaisten asema (nyk. Kouvola).
Vuonna 1888 keisari Aleksanteri III määräsi, että kaikilla Suomen rautateillä on käytettävä ”Helsingin aikaa”, joka oli GMT + 1h 39min 49.1s. Vasta 1.5.1921 siirrettiin koko Suomen aika nk. Itä-Euroopan aikaan (EET), jonka pituuspiiri kulkee Lieksan kohdalta. Aika itäinen on meidän ”keskiaurinkoaika" tasan 30. pituuspiirillä mitattuna.

Kesäaika ei syntynyt helposti.

Brittien Parlamentti kävi kovaa kähinää 1895 kahden tiedemiehen esityksen (Hudson & Willett) pohjalta kahden tunnin kesän aikaeron käytöstä.
”Order!, order!” - eipä toteutunut. Seuraavan yrityksen teki Willett 1907 (huhtikuussa sunnuntaisin +20min ja syykuussa sunnuntaisin -20min). Esityksen tueksi hän kirjoitti pamfletin ”Waste of Daylight” (Päivänvalon tuhlaaminen), joka heijastelee hyvin silloista puritaanista, peri-englantilaista yhteiskuntakäsitystä. Englannissa ei ajatus saanut kannatusta, mutta 1908 Ontariossa ja muuallakin Kanadassa kesäaika otettiin käyttöön paikallisesti, ei maanlaajuisesti.
Kun 1. maailmansota puhkesi, vuonna 1916 Saksa ja Unkari ottivat kesäajan käyttöön saadakseen enemmän valoisaa aikaa tappaa tehokkaasti vihollisia ja säästääkseen energiaa. Niinpä liittoutuneet tekivät samoin. Eihän sitä yksin voi sotia, varsinkin jos vihollinen vielä nukkuu!

1918 USA:ssa otettiin käyttöön DST, jonka lobbasivat läpi retkeily- ja urheilubusiness. Keppihevosena käytettiin energiasäästöjä ja maataloutta. Farmarit olivat kovasti vastaan, koska maataloustuotanto noudattaa auringonkiertoa ja valoisuuden määrää, ei ihmisen kronometria. Kas kummaa, niin se noudattaa vieläkin! Niinpä kesäaikakokeilu  lopetettiin, mutta otettiin käyttöön hetkeksi uudestaan USA:n liityttyä maailmansotaan. Osavaltioiden autonomian takia kesäaikaa käytettiin hyvin liberaalisti, tai ei ollenkaan. 1963 esimerkiksi 30 minuutin automatkan aikana saattoi autoilijan käyttämä aika vaihtua viisi kertaa aikavyöhykkeiden vilistessä pyörien alla!  Vuonna 1966 kesäaika vakioitiin asetuksella. Väitetään, että suurin syy DST:n käyttöön USA:ssa tänään on saada enemmän valoisia tunteja pelata golfia!

Suomessa mm. Ilta-Sanomat on hiljan julkaissut tutkimustuloksia ja tehokkuuslaskelmia, kuinka vahingollinen pysyvä talviaika on, ja kuinka paljon menetämme valoisaa aikaa, jos pysymme koko ajan ns. omassa aikavyöhykkeessä. On mielestäni vedättämistä, että täällä Pohjolassa aika määritellään pelkästään laskennallisten, eilisen maailman hyötynäkökohtien mukaan. Jos oikeasti sanomme olevamme digitaalinen, moderni yhteiskunta, jossa teknologian avulla voidaan ”työ” määritellä uudestaan, niin myös ”hyöty” tulee määritellä uudestaan. Meidän tulisi puhua ”aurinkoajasta” eikä tuijottaa digitaalikellojen numeroita. Automaatiolle ja kaikenlaisille IoT-järjestelmille ulkoinen, ihmisten käyttämä, aika on merkityksetön. Jo nyt iso osa infrastruktuuria elää omaa elämäänsä, AI-aikaa.

Pari esimerkkiä:
1. Rakennustyöt
Rakennustyömaan perustusten rakentaminen ja runkorakenteiden pystytysurakat voidaan toteuttaa nopeasti ja parhaiden säiden vallitessa kevällä/kevätkesällä, jos työt järjestellään auringon eikä työehtosopimuskellon mukaan. 04 alkava työpäivä mahdollistaisi kahden vuoron käytön kiireisimmissä työvaiheissa. Kausitöitä ja niitä kaivattuja kesätyöpaikkoja syntysi opiskelijoille kuin itsestään! Olisihan se ansiokasta, jos rakennusinsinööri tai -arkkitehti olisi edes pari kesää naputellut valumuotteja ja väliseinärakenteita. Jos yksi vuoro riittää, niin raksaporukallakin olisi pitkä, valoisa iltapäivä sitä kaivattua ”laatuaikaa”.

2. Palvelusektori ja kauppa

Koska yhteiskunta olisi kesällä työteliäämpi myös aikaisin aamulla, tarjoaisi palvelu/kauppa -sektori myös kesätöitä, osa-aikatöitä.
Energiaakin kuluisi tasaisemmin ja 24/7 -palveluun tottuneet kansainväliset turistitkin viihtyisivät. 

…Ai niin, ne golfarit. Lähden muutaman kerran kesässä klo 05 tai 06 (saatte valita vapaasti DST:n tai EET:n välillä) kentälle ja kierrän saman päivännäön aikana kaksi kierrosta = n. 2 x 6h!

Orjallinen naapurien aikaan sopeutuminen olisi lyhytnäköistä, eikä aurinkoaika kuitenkaan ole sama Kiihtelysvaarassa ja Vaasassa. Jos hyppäämme Ruotsin aikaan (CET), ja itärajalla on kahden tunnin aikaero Venäjään, niin onhan se hiukan hankalaa, rajaliikenteen kannalta. Tosin eipä sielläkään kelloa katsella, kun tavaran pitää liikkua.
Järkevästi toteutetut toiminnot ovat meidän asettamista kellonajoista riippumattomia.

Kuinka arvokasta aika oikein on? Indonesialaisen ajankäsityksen mukaan aika ei kulu, vaan sitä tulee meitä kohti koko ajan lisää. Mikäpä sen reilumpaa!

Mutta nyt on aika täynnä ja minun täytyy lopettaa tämä kirjoittelu, jotta ehtisin olla jouten keväisen, valoisan illan hetkiä. Muutenhan se olisi haaskausta, kansantaloudellisesti mitattuna suoranaista tappiota!

Jouko Häyrynen

- Maakuntauudistuksen kokoinen demokratiavaje -


Olen seurannut, kuinka lukuisat kansanedustajat ovat ilmoittautuneet posket punaisina syksyn maakuntavaaleihin. Eikö kahden käden ote vallankahvasta ole jo riittävän tukeva kansakunnan kaapinpäällä? Koska ehdokkaista useat istuvat myös kunnallisvaltuustoissa, -hallituksissa ja kunnallisten yhtiöiden hallituksissa, niin tulossa on potentiaalisesti vauhdikkaita tilanteita.

Esim. 1


Eduskunta käsittelee ehdotusta maakunnalle X tehtävästä budjettiallokaatiosta. Ehdotuksen on tehnyt maakunnan X maakuntavaltuustossa tai -hallituksesssa istuva kansanedustaja Y. 
Jääväkö edustaja Y itsensä, ja missä vaiheessa?


Esim. 2


Kunta A anoo määrärahaa hankkeeseensa maakuntahallinnolta. Koska summa on merkittävä, alistetaan päätös maakuntavaltuuston päätettäväksi. Anomuksen on tehnyt kansanedustaja Y, joka istuu sekä kunnan A kunnallisvaltuustossa, että maakuntavaltuustossa. 
Jääväkö Y itsensä päätöksenteosta?



Esim. 3

Maakunnan X maakuntahallitus on lähettänyt selvityspyynnön kunnalle A tietystä osayleiskaavan epäselvyydestä liittyen kunnan omistaman yhtiön maankäyttösuunnitelmaan,  joka koskettaa useita maakunnan kuntia ja on siten maakuntahallinnon intressissä.
Istuva kunnallisvaltuutettu Y, joka on myös maakuntahallituksen ja kotikuntansa ko. kunnallisen yhtiön hallituksen jäsen on osallistunut selvityspyynnön tekemiseen maakuntahallituksessa kunnalliselle yhtiölle.  Hänen pitäisi nyt olla myäs vastaamassa itselleen/maakuntavaltuustolle yhtiön puolesta. 
Hupsis, miten se nyt unohtuikin jäävätä itsensä edes jossakin vaiheessa prosessia?



Ovatko jääviysvaatimukset poliittisessa päätöksenteossa määritelty riittävän yksiselitteisesti, vai tulkitaanko lakia ”parhain päin”?
Tuleeko maakuntauudistuksen myötä demokraattiseen päätöksentekoon uusi valuvika kuten ns. ”porsas” betoniperustuksiin?

Toteutuuko tasapuolisuus, riippumattomuus ja yhdenvertaisuusperiaate, kun samat henkilöt pyörivät päätöksentekoprosessissa kuin karusellissa?

En kannata (enää) maakuntauudistusta enkä varsinkaan maakuntavaaleja.

Ei tämän takia hallitusta kannata kaataa, mutta uudistuksia ja eri hallinnonalojen parannuksia voi muutenkin kuin kerrostamalla poliittista järjestelmää lisää.

Väylästrategia Nyt

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005669807.html

Julkaistu: Salon Seudun Sanomat 28.7.2018

Väylästrategia Nyt

Kunnan kaavoitus- ja maansuunnittelu on ikuisuusprojekti. Asia koskettaa ainakin välillisesti kaikkia kuntalaisia, joten kaikilla on vahvat mielipiteet asioista. Vuosikymmeniä esillä ollut rautatielinjaus Turku-Lohja ei ole poikkeus.Koska kyse on usean kunnan ja maakuntien yhteisestä asiasta, on ollut tuskallisen vaikeaa päästä yhteisymmärrykseen edes suunnittelun perusperiaatteista.

Suomi kaupungistuu ja keskittyy hyvin nopeasti. Näin tapahtuu etenkin kasvukäytävissä Helsinki-Tampere ja Helsinki-Turku. Siksi on tärkeää, että nyt tehtävät liikenteen ja rakentamisen suunnitelmat ovat riittävän kauaskantoisia. Sata vuotta on lyhyt aika liikenneväylän käyttöikänä. Ei ole helppo ole tehdä kerralla hyvää. Tästä esimerkkinä pihtisynnytyksellä tehty moottoritie E18 Turku-Lohja.

Väyliä suunnitellaan ja rakennetaan Suomessa edelleenkin erillisinä hankkeina ja ne nähdään pelkästään fyysisinä infrastruktuuriprojekteina. Kaikki väylät (tiet, rautatiet, vesiväylät, tietoliikenne- ja sähköverkot yms.) ovat itse asiassa taloudellisen lisäarvon tuotantovälineitä, yhteiskunnan verisuonistoa.Eikö siis ole järkevää kehittää yhteiskäyttöisiä väyliä erillisten, huonon tehokkuusluvun, sirpaleisten väylien sijaan?Miljardiluokan väyläprojektien tulee palvella 2100-luvun suomalaisia. Suunnitelmissa on useita, kilpailevia rautatiehankkeita, eikä kaikkia voida toteuttaa.

Mielestäni nyt suunniteltavan ”tunnin junan”, (suomeksi: nopea junayhteys Turku-Pasila) lähtökohdat ovat väärät. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner kehottaa suurissa infrahankkeissa ”ajattelemaan toisin, laaja-alaisesti”. Näin voisivat tehdä Salon ja Lohja yhdessä. Kaupungit voisivat tehdä tulevaisuuteen tähtäävän ”Suomi200 -päätöksen”:rautatielinjaus E18-moottoritien käytävään välillä Kupittaa-Lohja.
Uudet liikenne- ja logistiikka-asemat, Piihovi, Suomusjärvi ja Muijala, olisivat luontaisia tulevaisuuden kasvualueita teiden ja rautatien solmukohtina. Turkulaisille sopinee kaikki, joka kellottaa Kupittaa-Pasila matkustusajan alle tunnin.

Uusi linjaus antaisi kunnallispolitiikkaan positiivista puuhaa kaavoituksen ja suunnittelun saralla liki rakentamattomissa alueissa.  Samalla vapautuisi runsaasti maata kaavoitukseen nykyisen rautatien poistuessa mm. Salon keskustan alueelta.

Kaupunkistrategiakin konkretisoituisi; Asiakaslähtöisyys, Rohkeus, Vastuullisuus ja Oikeudenmukaisuus.

Vielä ei ole myöhäistä pitää tuumaustauko, koska asian kanssa on pähkäilty jo vuosikymmeniä. Kyllä valitut konsultit (kaikki kolme pätkätyöläistä) jaksavat odottaa tarkennettuja ohjeita maakuntahallinnolta ja alueen kunnilta. 

Huonoa ei kannata edes suunnitella.

Jouko Häyrynen

yrittäjä, Kisko

27.4.2018

Yhteisöllinen syyllisyys

Virtavesien tulevaisuus 2 -seminaarissa tuotiin esille mielenkiintoinen, filosofinen ajatus yhteisvastuullisesta syyllisyydestä luonnon turmelemisesssa, tässä tapauksessa virtavesien patoamisessa:

Vesivoimalat ja -padot ovat pääsääntöisesti valtionyhtiöiden / osakkuusyhtiöiden rakentamia 1930-1980. Koska jokainen suomalainen on välillisesti osakkeenomistaja ao. yhtiöissä, on jokainen suomalainen myös oikeudellisessa ja moraalisessa vastuussa rikoksista luontoa kohtaan.

Näin lausui erään valtio-omisteisen vesivoimayhtiön, Kemijoki Oy:n, hallintoneuvoston jäsen pontiuspilatusmaisesti.

Mielestäni on kohtuutonta, että yli 70 vuoden takaiset ympäristön tuhoamiset (Suomen valtion vesioikeuden siunauksella) vyörytetään nykyisen sukupolven vastuulle. Korjaavat toimenpiteet ovat kaikkien yhteinen asia, mutta itse rikos ei.

Miten vapaudun tästä synnin taakasta? Vaihtamalla kansalaisuuttako?