8.4.2019
Vielä kerran kesäajasta
Lehdistö täyttää palstansa joka kevät ja syksy kesäaikauutisilla. Vihdoinkin EU alkaa olla valmis lopettamaan day light saving -aikahyppelyn (DST), ja valitsemaan pysyvät aikavyöhykkeet Euroopassa. Nyt on siis argumentoinnin aika siitä, mikä on kullekin maalle sovelias aikavyöhyke. Koska pääös on kansallinen, eikä federalistinen, niin riitelyn ja kinastelun tulisi pysyä kunkin maan rajojen sisäpuolella (toivottavasti). Tosin onhan jalkapallo-ottelun tuloksestakin saatu aikaan 100 tunnin sota ( El Salvador vs. Honduras v. 1969 ).
Aika on aina ollut ”sopimus”. Tästä voisi keskustella filosofisesti pitkään. John Harrisonin 1700-luvun alussa keksimä ”laivakronometri” oli aikansa tarkin kello, mutta ajan referenssinä hankala muille kuin ko. alukselle. Kaupungeissa oli palovahdit, jotka (noin) tunnin välein kävivät kilauttamassa kirkontornin tai kaupungintalon tapulin kelloa. Maalla aika oli vielä enemmän sopimuskysymys.
Vielä 1800-luvun alussa oli kaupungeissa ja maaseudun kylissä yhteisesti sovittu aika, johan kaikki alueen kellot synkronoitiin manuaalisesti. Ikäänkuin käytiin naapurista hakemassa ruisleivän juuri, viiliin siemen ja könniläiseen aika! Töihin noustiin auringon mukaan ja se seurasi luontaista auringonkiertoa toisin kuin nykyisen sopimusyhteiskunnan itsepäinen tapa mennä esim. talvella rakennustyömaalle klo 07 liukastelemaan pimeässä vähintään kaksi ensimmäistä aamun työtuntia. Ei kovinkaan tehokkuusajattelun mukaista.
Maakunnallinen tai valtiollinen aika oli pääkaupungin herrojen asia. Laiva- ja rautatieliikenteen yleistyminen lopulta kahlitsi meidät kellon orjiksi. Vuonna 1870 Suomessa oli Helsingin aika ja Pietarin aika, jakolinjana Kaipiaisten asema (nyk. Kouvola).
Vuonna 1888 keisari Aleksanteri III määräsi, että kaikilla Suomen rautateillä on käytettävä ”Helsingin aikaa”, joka oli GMT + 1h 39min 49.1s. Vasta 1.5.1921 siirrettiin koko Suomen aika nk. Itä-Euroopan aikaan (EET), jonka pituuspiiri kulkee Lieksan kohdalta. Aika itäinen on meidän ”keskiaurinkoaika" tasan 30. pituuspiirillä mitattuna.
Kesäaika ei syntynyt helposti.
Aika on aina ollut ”sopimus”. Tästä voisi keskustella filosofisesti pitkään. John Harrisonin 1700-luvun alussa keksimä ”laivakronometri” oli aikansa tarkin kello, mutta ajan referenssinä hankala muille kuin ko. alukselle. Kaupungeissa oli palovahdit, jotka (noin) tunnin välein kävivät kilauttamassa kirkontornin tai kaupungintalon tapulin kelloa. Maalla aika oli vielä enemmän sopimuskysymys.
Vielä 1800-luvun alussa oli kaupungeissa ja maaseudun kylissä yhteisesti sovittu aika, johan kaikki alueen kellot synkronoitiin manuaalisesti. Ikäänkuin käytiin naapurista hakemassa ruisleivän juuri, viiliin siemen ja könniläiseen aika! Töihin noustiin auringon mukaan ja se seurasi luontaista auringonkiertoa toisin kuin nykyisen sopimusyhteiskunnan itsepäinen tapa mennä esim. talvella rakennustyömaalle klo 07 liukastelemaan pimeässä vähintään kaksi ensimmäistä aamun työtuntia. Ei kovinkaan tehokkuusajattelun mukaista.
Maakunnallinen tai valtiollinen aika oli pääkaupungin herrojen asia. Laiva- ja rautatieliikenteen yleistyminen lopulta kahlitsi meidät kellon orjiksi. Vuonna 1870 Suomessa oli Helsingin aika ja Pietarin aika, jakolinjana Kaipiaisten asema (nyk. Kouvola).
Vuonna 1888 keisari Aleksanteri III määräsi, että kaikilla Suomen rautateillä on käytettävä ”Helsingin aikaa”, joka oli GMT + 1h 39min 49.1s. Vasta 1.5.1921 siirrettiin koko Suomen aika nk. Itä-Euroopan aikaan (EET), jonka pituuspiiri kulkee Lieksan kohdalta. Aika itäinen on meidän ”keskiaurinkoaika" tasan 30. pituuspiirillä mitattuna.
Kesäaika ei syntynyt helposti.
Brittien Parlamentti kävi kovaa kähinää 1895 kahden tiedemiehen esityksen (Hudson & Willett) pohjalta kahden tunnin kesän aikaeron käytöstä.
”Order!, order!” - eipä toteutunut. Seuraavan yrityksen teki Willett 1907 (huhtikuussa sunnuntaisin +20min ja syykuussa sunnuntaisin -20min). Esityksen tueksi hän kirjoitti pamfletin ”Waste of Daylight” (Päivänvalon tuhlaaminen), joka heijastelee hyvin silloista puritaanista, peri-englantilaista yhteiskuntakäsitystä. Englannissa ei ajatus saanut kannatusta, mutta 1908 Ontariossa ja muuallakin Kanadassa kesäaika otettiin käyttöön paikallisesti, ei maanlaajuisesti.
Kun 1. maailmansota puhkesi, vuonna 1916 Saksa ja Unkari ottivat kesäajan käyttöön saadakseen enemmän valoisaa aikaa tappaa tehokkaasti vihollisia ja säästääkseen energiaa. Niinpä liittoutuneet tekivät samoin. Eihän sitä yksin voi sotia, varsinkin jos vihollinen vielä nukkuu!
”Order!, order!” - eipä toteutunut. Seuraavan yrityksen teki Willett 1907 (huhtikuussa sunnuntaisin +20min ja syykuussa sunnuntaisin -20min). Esityksen tueksi hän kirjoitti pamfletin ”Waste of Daylight” (Päivänvalon tuhlaaminen), joka heijastelee hyvin silloista puritaanista, peri-englantilaista yhteiskuntakäsitystä. Englannissa ei ajatus saanut kannatusta, mutta 1908 Ontariossa ja muuallakin Kanadassa kesäaika otettiin käyttöön paikallisesti, ei maanlaajuisesti.
Kun 1. maailmansota puhkesi, vuonna 1916 Saksa ja Unkari ottivat kesäajan käyttöön saadakseen enemmän valoisaa aikaa tappaa tehokkaasti vihollisia ja säästääkseen energiaa. Niinpä liittoutuneet tekivät samoin. Eihän sitä yksin voi sotia, varsinkin jos vihollinen vielä nukkuu!
1918 USA:ssa otettiin käyttöön DST, jonka lobbasivat läpi retkeily- ja urheilubusiness. Keppihevosena käytettiin energiasäästöjä ja maataloutta. Farmarit olivat kovasti vastaan, koska maataloustuotanto noudattaa auringonkiertoa ja valoisuuden määrää, ei ihmisen kronometria. Kas kummaa, niin se noudattaa vieläkin! Niinpä kesäaikakokeilu lopetettiin, mutta otettiin käyttöön hetkeksi uudestaan USA:n liityttyä maailmansotaan. Osavaltioiden autonomian takia kesäaikaa käytettiin hyvin liberaalisti, tai ei ollenkaan. 1963 esimerkiksi 30 minuutin automatkan aikana saattoi autoilijan käyttämä aika vaihtua viisi kertaa aikavyöhykkeiden vilistessä pyörien alla! Vuonna 1966 kesäaika vakioitiin asetuksella. Väitetään, että suurin syy DST:n käyttöön USA:ssa tänään on saada enemmän valoisia tunteja pelata golfia!
Suomessa mm. Ilta-Sanomat on hiljan julkaissut tutkimustuloksia ja tehokkuuslaskelmia, kuinka vahingollinen pysyvä talviaika on, ja kuinka paljon menetämme valoisaa aikaa, jos pysymme koko ajan ns. omassa aikavyöhykkeessä. On mielestäni vedättämistä, että täällä Pohjolassa aika määritellään pelkästään laskennallisten, eilisen maailman hyötynäkökohtien mukaan. Jos oikeasti sanomme olevamme digitaalinen, moderni yhteiskunta, jossa teknologian avulla voidaan ”työ” määritellä uudestaan, niin myös ”hyöty” tulee määritellä uudestaan. Meidän tulisi puhua ”aurinkoajasta” eikä tuijottaa digitaalikellojen numeroita. Automaatiolle ja kaikenlaisille IoT-järjestelmille ulkoinen, ihmisten käyttämä, aika on merkityksetön. Jo nyt iso osa infrastruktuuria elää omaa elämäänsä, AI-aikaa.
Pari esimerkkiä:
1. Rakennustyöt
Rakennustyömaan perustusten rakentaminen ja runkorakenteiden pystytysurakat voidaan toteuttaa nopeasti ja parhaiden säiden vallitessa kevällä/kevätkesällä, jos työt järjestellään auringon eikä työehtosopimuskellon mukaan. 04 alkava työpäivä mahdollistaisi kahden vuoron käytön kiireisimmissä työvaiheissa. Kausitöitä ja niitä kaivattuja kesätyöpaikkoja syntysi opiskelijoille kuin itsestään! Olisihan se ansiokasta, jos rakennusinsinööri tai -arkkitehti olisi edes pari kesää naputellut valumuotteja ja väliseinärakenteita. Jos yksi vuoro riittää, niin raksaporukallakin olisi pitkä, valoisa iltapäivä sitä kaivattua ”laatuaikaa”.
2. Palvelusektori ja kauppa
1. Rakennustyöt
Rakennustyömaan perustusten rakentaminen ja runkorakenteiden pystytysurakat voidaan toteuttaa nopeasti ja parhaiden säiden vallitessa kevällä/kevätkesällä, jos työt järjestellään auringon eikä työehtosopimuskellon mukaan. 04 alkava työpäivä mahdollistaisi kahden vuoron käytön kiireisimmissä työvaiheissa. Kausitöitä ja niitä kaivattuja kesätyöpaikkoja syntysi opiskelijoille kuin itsestään! Olisihan se ansiokasta, jos rakennusinsinööri tai -arkkitehti olisi edes pari kesää naputellut valumuotteja ja väliseinärakenteita. Jos yksi vuoro riittää, niin raksaporukallakin olisi pitkä, valoisa iltapäivä sitä kaivattua ”laatuaikaa”.
2. Palvelusektori ja kauppa
Koska yhteiskunta olisi kesällä työteliäämpi myös aikaisin aamulla, tarjoaisi palvelu/kauppa -sektori myös kesätöitä, osa-aikatöitä.
Energiaakin kuluisi tasaisemmin ja 24/7 -palveluun tottuneet kansainväliset turistitkin viihtyisivät.
Energiaakin kuluisi tasaisemmin ja 24/7 -palveluun tottuneet kansainväliset turistitkin viihtyisivät.
…Ai niin, ne golfarit. Lähden muutaman kerran kesässä klo 05 tai 06 (saatte valita vapaasti DST:n tai EET:n välillä) kentälle ja kierrän saman päivännäön aikana kaksi kierrosta = n. 2 x 6h!
Orjallinen naapurien aikaan sopeutuminen olisi lyhytnäköistä, eikä aurinkoaika kuitenkaan ole sama Kiihtelysvaarassa ja Vaasassa. Jos hyppäämme Ruotsin aikaan (CET), ja itärajalla on kahden tunnin aikaero Venäjään, niin onhan se hiukan hankalaa, rajaliikenteen kannalta. Tosin eipä sielläkään kelloa katsella, kun tavaran pitää liikkua.
Järkevästi toteutetut toiminnot ovat meidän asettamista kellonajoista riippumattomia.
Järkevästi toteutetut toiminnot ovat meidän asettamista kellonajoista riippumattomia.
Kuinka arvokasta aika oikein on? Indonesialaisen ajankäsityksen mukaan aika ei kulu, vaan sitä tulee meitä kohti koko ajan lisää. Mikäpä sen reilumpaa!
Mutta nyt on aika täynnä ja minun täytyy lopettaa tämä kirjoittelu, jotta ehtisin olla jouten keväisen, valoisan illan hetkiä. Muutenhan se olisi haaskausta, kansantaloudellisesti mitattuna suoranaista tappiota!
Jouko Häyrynen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti