Kuva: maaseutu.fi
Kalevi Sorsa Säätiö teetti 3.6. julkaistun tutkimuksen tukijärjestelmän vaikutuksista maatalouden päästöihin ja vaikutukseen luonnontilaan.
Yle uutisoi, oletan että ilman faktantarkistusta, heti tuoreeltaan 3.6. " Kolme neljäsosaa Suomen maataloustuista on haitallisia ympäristölle." Jos Ylenkin hyväksymä päätelmä on totta, maksetaan ympäristötuhojen lisäämisen kannustimeksi maatilatalouden yrittäjille 1.9mrd/4 = 1,245 mrd € p.a. Johan syntyy seuraavalle hallitukselle säästöjä velkajarrun tueksi!
Tutkimus viittaa lisäksi ympäristötukien kyseenalaisuuteen (300 milj.€)
Politiikkaradio 3.6. haastatteli tutkimuksen tekijää, ja hän vahvisti tukien haitallisen vaikutuksen "pääpiirteittäin" Suomen ympäristöön ja CO2-päästöihin.
Ylen ykkösaamussa SDP:n puheenjohtaja, Antti Lindtman, siteerasi tutkimuksen loppupäätelmiä jo 30.5. haastattelussa, siis ennen tutkimuksen julkistusta. Keskustelussa sivuttiin yleisesti yritystukia, joista Lindtman sopivasti otti esille vain maatalouden tuotantotuet. "Maataloudelle tulee maksaa tukia vain suoraan tuotannollista syistä. Esim. 300 milj. € ympäristötuet ovat tarpeettomia."
Tällaista kommenttia kutsutaan viestin vahvistamiseksi. Synkronointi ei ollut aivan täydellinen Kalevi Sorsa Säätiön kanssa, mutta viestin yhdenmukaisuus on ilmeinen. Porin Suomiareenassa tuo maaginen 300 milj.€ esiintyi myös yritystukikeskusteluissa.
Hyvä uutinen on, että maatilatalous rinnastetaan yrittäjyyteen eikä vain elämäntavaksi.
Maatilatalouden ympäristösopimukset ja niihin liittyvät "pehmeät toimenpiteet" ovat oleellinen keino edistää luonnon ennallistamista ja ylläpitoa. Maaseudun miljöö on laajalti tyhjentynyt asukkaista. Pitääkö maiseman vahvistaa alakuloista näkymää? Haluammeko takaisin puskittuneet niityt ja vainiot, jotka olivat vielä 1980-luvulla merkki maaltapaosta? Seuraavan hallituksen halu jatkaa suomalaisen luonnon vaalimista mitataan tulevissa vaaleissa ja "pyhässä kirjassa" l. hallitusohjelmassa. Juuri maa- ja metsätalouden suhteesta luonnon vaalimiseen ja ennallistamiseen tarvitaan tarkkoja hallitusohjelman kirjauksia MMM:n momenteille. Sama koskee YM:a, joka on tällä hallituskaudella ollut velipuolen asemassa.
Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti