Tunnustan

Toisen valtion tunnustaminen on valtiollinen toimenpide. Periaate on, että toisen valtion voi tunnustaa vain kerran. Tunnustamisen takaisinveto l. pyörtäminen ei ole mahdollista, vaikka tunnustava valtio huomaisikin, että pieleen meni. 

 

Valtion tunnusmerkeille ja tunnustamiselle on määritelty kriteerejä jo liki 100 vuoden ajan.

Montevideon Kokouksen 12/1933 pöytäkirja sisältää suppean ja selkeän listan kriteereistä, joiden perusteella valtio on olemassa:

1) pysyvä väestö

2) määritelty maantieteellinen alue

3) tehokas hallinto, joka pystyy hallitsemaan väestöä ja aluetta

4) kyky harjoittaa ulkopolitiikkaa ja tehdä sopimuksia muiden valtioiden kanssa
https://www.ilsa.org/Jessup/Jessup15/Montevideo Convention.pdf

 

Yksiselitteisiä ehtoja valtion tunnustamiselle ei nykyisin ole. Tässä yksi lista (ehdotus):

1) tunnustetut maantieteelliset rajat

2) tunnustettu hallintorakenne

3) järjestyksen ylläpitävä organisaatio

4) kiistaton oikeusjärjestys

5) toimiva julkishallinto

6) toimiva julkinen talous

 

Kansainvälisoikeudellisen pohdinnan, johon en ole millään muotoa pätevä, jätän asiantuntijoille. Looginen päättely ja juridinen tulkinta eivät aina kuulu yhteen.

Juridiikka on todellista sanojen pyörittämistä. Tässä esimerkkejä: 

Valtion ennenaikainen tunnustaminen sisällissodan tai vallankumouksen oloissa saattaa tuottaa tunnustajalle kielteisiä seuraamuksia esimerkiksi silloin, kun tunnustettu valtio tai hallinto epäonnistuu pyrkimyksissään. (Tieteen termipankki, wiki)

 

Tunnustamisen oikeudellisesta merkityksestä on erimielisyyksiä. Deklaratiivisen teorian mukaan tunnustamisessa vain todetaan jo tapahtunut asia, uuden valtion synty, eikä sillä ole vaikutusta valtion syntyprosessiin. (wiki)

 

Suomi, Tanska ja muut

 

EU:ssa  on käynnissä kilpajuoksu Palestiinan tunnustamisessa ennen syyskuun YK:n yleiskokousta. Kansainvälisen politiikan kauneuskilpailu vakavalla asialla on meneillään. YK:ssa on 193 jäsenmaata, joista 147 on tunnustanut Palestiinan 1.8.2025.

 

 

Tanska ja Suomi eivät vielä ole näyttäneet tunnustamiselle vihreää valoa. Paljon ehtii tapahtua ennen syyskuun YK-viikkoa, varsinkin Suomessa. Tanska ilmoitti, että se seuraa Suomen esimerkkiä.

 

Ylen aamu-tv:ssa 1.8. KD ja PS keskittyivät sanomaan Palestiinan tunnustamiselle ei-ei-ei. Kepu ei oikeasti sanonut mitään. Kukaan ei ollut kiinnostunut avaamaan tunnustamisen perusteita ja onko niitä olemassa. 

 

Tasavallan päämies ja hallitus ovat oikeasti ainakin maunokoivistomaisesti, kryptisesti, eri mieltä Palestiinan tunnustamisesta. Kymmenien vuosien konsensus on palautumassa real politik -kauteen. TP saa nyt maistaa, miltä oikeasti tuntuu arvopohjainen realismi tilanteessa, jossa TP ja ainakin osa hallituspuolueista on täysin eri mieltä Palestiinan tunnustamisesta. Jos hallitus ja TP ovat erimieltä asiassa, päätös siirtyy lain mukaan eduskunnalle. Se olisi TP:lle merkittävä arvovaltatappio. Valtioneuvostolta vaadittaisiin yksimielinen ja TP:n kanssa erimielinen esitys asiasta. Vaadittavaa yksimielisyyttä ei hallituksesta löydy, joten vatulointi jatkuu. Pääministeri Orpo on paljon vartijana ja nyt mitataan juristin poliittinen taistelukestävyys ja laintulkintataito.

 

Pyyntöimperatiivi

 

Perheemme kommunikoinnissa on ollut jo kolmen sukupolven ajan käytössä pyyntöimperatiivi.
Esim. "Olisi tuossa täysi roska-astia odottamassa ulos vientiä".

TP käytti pyyntöimperatiivia tyyliin: "Jos valtioneuvosto tuo minulle ehdotuksen Palestiinan tunnustamisesta, olen valmis sen allekirjoittamaan." Tämä lausuttiin julkisuuteen ilman keskustelua koko valtioneuvoston kanssa. Kyseessä oli selvä pyyntöimperatiivi!
Tähän suomenkielen ilmaisumuotoon on perheellämme patenttisuoja, joten lähetän piakkoin TP:n kansliaan laskun. Edellisen kerran lähetin presidentille laskun, kun myin Mauno Koivistolle Mobira Cityman 450 -kännykän vuonna 1986. Muita matkapuhelimia en ole Suomeen myynytkään (lat.huom.).

Kahden valtion malli ja muita ennakkoehtoja

 

Suomen poliittinen johto toistaa mantraa "kahden valtion malli". Samaa mallia käyttävät useat valtiot asettaen epärealistisia ehtoja Palestiinan tunnustamiselle. Kumpi tulee ensin, valtion kriteerit täyttävä Palestiina vai edellytykset Palestiinan ja Israelin yhteisymmärrys rakentaa kahden valtion malli?

Ehtolauseita tunnustamiselle ovat julkituoneet mm. Ranska ja Englanti: panttivankien vapauttaminen välittömästi ja Hamasin aseiden luovuttaminen Länsirannan hallinnolle. Länsirantaa hallinnoi Al-Fatah, taistelujärjestöstä muuntunut sos.dem. puolue, joka on Hamasille yksi sen vihollisista.

 

Tässä pari vinkkiä Suomen hallitukselle ja TP:lle Suomen tunnustamisen ennakkoehdoista:

1) Suomi lähettää Kremliin viestin; ”Suomi tunnustaa Palestiinan valtion jos Venäjän Federaatio tunnustaa Ukrainan suvereniteetin!”

 

2) Suomi tunnustaa Palestiinan valtion, jos Palestiina allekirjoittaa ja Israel ryhtyy toteuttamaan

- YK:n ihmisoikeuksien julistusta

- Geneven Sopimuksia ja niiden periaatteita

 

Vakavasti ottaen valtion tunnustamiseen ei voi mielestäni liittyä ennakkoehtoja, jos alussa listatut tunnusmerkit valtion olemassaolosta täyttyvät. Elleivät kriteerit täyty, ei ole edellytyksiä tunnustamiselle. Diplomaattinen kiertely ja kaartelu saattaa syyskuussa tuottaa erilaisia tulkintoja ja fasadi-tunnustamisia. "Diplomatia on mahdollisuuksien taidetta."

Ylen aamu-tv:ssa 4.8. UPI:n tutkija, Toni Alaranta, totesi, että Palestiina täyttää jo nyt kaikki tunnustettavan valtion tunnusmerkit. Jos asiantuntijatkin ovat tätä mieltä, niin mitä tässä enää käkäillään. Tunnustetaan pois! No, ehkä ei sittenkään.

Syyskuussa alkaa YK:n yleiskokous 10.9. Suomen lehdistö ja muutamat kotimaan poliitikot ovat nimenneet yleiskokouksen "Palestiinan teemaviikoksi". Ennustan, että kokouksessa YK:n jäsenmaat kilvan tunnustavat Palestiinan. Saattaapa tässä teatteriesityksessä käydä niinkin, että Venäjä tai Kiina tekee esityksen sanktioista Israelille ja muille vastahankaan pullikoiville valtioille, jotka eivät vielä ole tunnustaneet Palestiinaa, Suomellekin.

Tämä edistäisi moninapaisen maailmanjärjestyksen kehitystä. Palestiinalaiset (sekä Al Fatah että Hamas) ovat edelleenkin vain pelinappuloita kansainvälisessä politiikassa. 

Enemmistö YK:n jäsenvaltioista hyödyntää moninapaisuutta tehokkaasti, myös Israel. Moninapaisuuden toinen nimi onkin globaali eripura. Kukaan ei ole oikeasti vastuussa mistään, koska viholliset ja kaverit ovat sikin sokin maailman kartalla. 

 

Poliittisen pelin tuoksinassa unohtuu, että Palestiinassa on nälänhätä ja mieletön sotiminen jatkuu. Muutokseen kohti rauhaa tarvitaan paljon enemmän kansainvälistä yhteistyötä kuin Palestiinan tunnustaminen. Edellytykset yhteistyölle ovat nyt todella heikot ja rauhanprosessi voi kestää 5-10 vuotta. Sen on mm. Kosovon matka kohti rauhaa osoittanut.

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty keinoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.