Salon haikailee tunnin junaa läpi kirkonmäen. Samaan aikaan Väylävirasto suunnittelee täydellä tohinalla itäistä ohikulkutietä Piihovi-Isokylä-Mahlakankare-Mahtinaisentie. Suunnitelmia on esitelty salolaisille webissä ja kokouksissa (mm. 2.11.2023 järjestetty avoin yleisötilaisuus). Komealta näyttää paperilla ja animaatioissa. 37 milj.€ kustannusarviokin kuulostaa kohtuulliselta, varsinkin kun kaupunki on mukana miljardien ratahankkeessa ilman budjetin ylärajaa.
Mieltä askarruttaa Väyläviraston toimeksianto, johon tiekonsultin tulee tiukasti pitäytyä. Sivusta katsottuna tuntuu kuin seisoisi raviradan reunalla, jossa hevosella on silmälaput. Sivulle ei saa vilkuilla. Lähtöparametrit ovat ylhäältä annetut; tien linjaus, perusnopeus, kaistamäärät, laajat liikenneympyrät keskelle peltomaisemaa, liittymät katuverkkoon jne.
Suunnittelualueen maankäyttöön on kaupunki tehnyt varauksia ja rajoituksia mm. kaavoituksessa 2006 ja osayleiskaavassa 2008. Mikä on kaupungin rooli nyt? Ohitustien liittymien serpentiinit kaupungin asemakaava-alueeseen ja sen ulkopuolisiin kyliin ovat kyllä kartalla kauniita, mutta eivät tue kaupungin kehittämistä ja järkevää maankäyttöä. Katse tulisi kaupungilla olla 2050-luvulle ja tahtotila sen mukainen.
Moottoritien vaikuttavuuden hyödyntäminen on suunnitteluehdotuksessa unohdettu. "No, E18 ja Piihovin alue on vain ohikulkijoita varten". Jos kaupunki ei halua vihdoinkin hyödyntää moottoritieliittymän potentiaalia kaupan, liikenteen ja logistiikan alueena, niin jälkikäteen on turha nurista. Nyt suunniteltava ohitustie palvelee pääsääntöisesti Salon keskustan ohittavaa liikennettä, mutta samalla sen tulee olla turvallinen ja toimiva sisääntuloväylä keskustaan ja eri kaupunginosiin. Esim. nyt esitetyssä suunnitelmassa E18 - mt110 nelikaistaisen sisääntulotien varaus poistuu, Helsingintien ohitustieliittymä on vaarallinen, rekkaparkki Rauhanlinnankaaren vieressä arveluttava, uusi tieyhteys Uskelanjokivarteen (Emäkirkko/Päivärinne) on ongelmallinen, jne.
Ohitustien suunnittelu erillään muista liikenneverkoista (katuverkko, E18, rautatie) on väärää osaoptimointia. Kaupungin hallinnolla on nyt mahdollisuus ottaa aktiivinen rooli ja vaikuttaa konkreettisesti keskustan elinvoiman ylläpitoon. Me asukkaat voimme vain esittää toivomuksia. Talouskasvua saamme kenties odotella pitkäänkin, mutta on eduksi että liikenneverkko on kunnossa.
JK.
11.12.2023 tuli lunta tupaan. Väylävirasto on pudottanut ohitustien 2. vaiheen pois investointisuunnitelmasta 2025-2032. Kyseessä on ohjelmaluonnos, mutta julkistetut luonnokset tuppaavat olemaan jo kiveen kirjoitettuja. Muutenhan virkakoneisto saattaisi itsensä naurunalaiseksi. Niin taisi jo käydä. Vuosien suunnitteluprosessi ja siihen uhratut miljoonat ovat toki olleet työllistäviä vaikutuksiltaan. Vielä kaksi viikkoa sitten "siltainsinöörit"
porasivat ahkerasti reikiä ohitustien linjauksella.
Suunnittelutyön heittäminen hukkaan ei ole ainakaan Salon kaupungin etu.
Kaupungin ei pidä antaa periksi. Kilttejä mallioppilaita ei reaalipolitiikassa palkita.
Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty keinoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti