tiistai 4. lokakuuta 2022

Ammattimiehet kävivät kylässä


 


 

 












Kuva: finna.fi 



Perjantaina tienvarsia raivatessa huomasin, että vanha tervaleppä oli kaatunut sähkökaapelin päälle "konkeloon". Siispä soitin oitis kanadalaisen sijoittajan, eläkerahaston, suomalaiseen sähkönsiirtoyhtiöön. Suoraa vikanumeroa ei löytynyt, mutta arvelin että uhkaava sähkönkeskeytys olisi riittävän lähellä aihetta. Sitten näppäiltiin "yksi jos haluat palvelua suomeksi jne." ... lopulta valikosta tuli vastaan "vikailmoitukset, paina kaksi". Pari minuuttia kului tässä touhussa ja toiset kaksi "olette jonossa" -musiikkituokiossa. 

 

Vihdoin ystävällinen rouva vastasi ja selvitin asian. Kävimme läpi puhelin/karttaharjoituksen tarkan vahinkopaikan todentamiseksi. Rouva totesi, aivan oikein, että linjalla on vain yksi liittymä. Kerroin, että asia olisi kiireinen koska ko. liittymä on kaupungin paineviemärin pumppuasemalla. Sähkökatkos aiheuttaisi ylivuodon ja jätevedet valuisivat veto-ojaamme pitkin suoraan viereiseen järveen!

Sanoin myös, että raivausryhmän tulee soittaa minulle ennen kuin ovat paikalla. Alue on maisemansuojeluohjelmassa, eikä siellä saa heilua moottorisahan kanssa miten haluaa. Rouva otti numeroni ylös ja lupasi, että minulle soitettaisiin.

 

Päätin jäädä maatilalle yöksi, koska muutoin portti olisi lukittu eikä raivausryhmä pääsisi paikalle. Mitään ei tapahtunut yöllä, ei myöskään koko viikonloppuna. Kävin pari kertaa katsomassa, että sähköjohto oli vielä ehjä. No, minulla on aikaa, ajattelin ja jatkoin syksyisiä metsätöitäni.

 

Maanantaina avasin portin ja menin risusavottaa jatkamaan. Puolenpäivän aikaan päätin kurkistaa jälleen sähkölinjaa. Kas, ammattimiehet olivat käyneet paikalla! (Työturvallisuusohje vaatii, ettei firman miehet saa mennä yksin metsään. lat.huom.) Konkelossa ollut puu oli katkaistu keskeltä, sähköjohto oli vapaa, mutta nyt oli muodostunut uusi konkelo kaadetun rungon latvasta ja viereisestä puusta. Varmaan oli ollut kova kiire viikonlopun raivaussumaa purkamaan, koska minulle ei vaivauduttu soittamaan, eikä koko runkoa ehditty sahata alas maahan saakka.

 Onneksi olen maatilalla kasvanut, ja elämä on ollut muutenkin yhtä konkeloa. Niinpä laukaisin konkelon turvallisesti, pätkin rungon ja ajoin ne pois sekä kasasin oksat puistomaista maisemaa pilaamasta. 


Ajattelin, että tässä olisi ollut vaatimaton yhteistyömahdollisuuskin. Olisin varoittanut ammattimiehiä tallomasta rikki istutettuja kuusentaimia. Samassa yhteydessä olisimme yhdessä voineet poistaa pari muutakin puuta sähkölinja päältä. No, ulos myyty sähkönsiirto on Suomessa laillistettua ryöstöä minimi käyttökustannuksin, joten me metsäläiset saamme selvitä miten parhaiten taidamme. 

Lisää puita liitereihin, ystävät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti