Vaippaikäisen kanssa on mukava katsella 'interwebistä' ulkomaisia piirrettyjä sarjoja. Joissakin tarinoissa esiintyy pelkästään eläimiä. Eläinlajit on valittu kuin suoraan Walt Disneyn tai Sir David Attenborough´n luontodokumenteista.
Lajilista on vaikuttava; Leijona - vaarantunut, Apinat - uhanalaisia alalajeja 88 kpl, Sarvikuono - kuusi uhanalaista alalajia, (zairenleveähuulisarvikuonoja on jäljellä 2 kpl), Norsu - erittäin uhanalainen, huulikarhu - vaarantunut, Tiikeri - erittäin uhanalainen jne.
Piirretty, veikeä?, leopardin pentu löytyy myös Brasilian COP30-ilmastokokouksen yhdestä logosta!
Jos tehtäisiin ajan hengessä suomalaisia lasten piirrettyä elokuvia, oletan että niissä seikkailisivat mm. naali, saimaannorppa, haahka, ahma, vesikko, hömötiainen, lapinpöllö ja ankerias.
Maapallolla tapahtuu väistämättömiä asioita. Sen ovat minulle asiantuntijat kertoneet kasvotusten. Ilmastonmuutos etenee ja lajien elinolosuhteiden muutokset ovat liian nopeita, jotta flora ja fauna ehtisivät adaptoitua edes osittain. Peli on menetetty ja sopeutumisen aikakausi on alkanut. Sopeutumiseen tarvittaisiin miljoonia vuosia, johon lajeilla ei ole mahdollisuutta. Eipä taida sopeutumisaikaa olla liikaa ihmisrodullakaan.
Lajien kato (lue: kuoleminen sukupuuttoon) on väistämätöntä. Tämän päivän lasten katsoessa oman jälkikasvun kanssa lastenelokuvia useat elokuvatähdet ovat jo historiaa. Heidän ollessa isovanhempia en uskalla edes ajatella, kuin suuri määrä meille tutuista luonnon ekosysteemien lajeista on siirtynyt muistoihin, digiarkistoihin ja piirrettyihin animaatioelokuviin.
Nykyhetken pappa on ollut etuoikeutettu, ja nähnyt elämän aikana monta nyt katoavaa lajia. Jälkipolvien luontokokemukset ovat paljon vaatimattomampia ja AR-avusteisia.
Lopuksi suru-uutinen: Tunturipöllö on kuollut sukupuuttoon Ruotsissa ja Suomessa tilanne on hälyttävä. Vahva ei ole Pohjolan lapinpöllökantakaan.
Yle 13.11.
Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.
Tämä kolumni on julkaistu Rantapohja-lehdessä 16.12.2025
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti