Sana on sopimus - Verbum est pactum

 

Itämeri v. 1568, © Paolo Forlani

 

Suomi vietti 6.12. 106. itsenäisyyspäivää. Suomi on siis 105-vuotias vanhus, reipas mutta "pientä krenkkaa tässä on kyllä ollut, ja naapurin kanssa sitä ainaista kränää."

Tapeltu on Venäjän ja Suomen kesken satoja vuosia. Sana on nykyisin vahva ase, ja sopimukset eivät enää ole "paperia", vaan digitaalisen kinastelun käyttövoima. Sanan miekan kahvan hela ovat paikannimet ja kuinka niitä tulkitaan.

 

Osana Itämerenalueen yhteiseloa on maantieteellisen nimistön kirjavuus. Ymmärrettävästi käytettävien kielien kirjo aiheuttaa runsaudenpulan. Nykyinen trendi kieltää menneisyys kaikilla sivistyksen tasoilla on arveluttavaa. Historian kieltäminen nimistössä ei ole nyky-Venäjän yksinoikeus; (rakennukset, kadut, kaupunginosat, patsaat, mäet ja vuoret, järvet, meret + + ).

Juuri nyt Suuri Äiti Rodina käy avointa sanasotaa ja vihapuheviestintää Suomea kohtaa osana hybridivaikuttamista. Aivan kuten 1930-luvulla, sisäpoliittinen hämmentäminen on hyvin aktiivista. Tämä naapurimme itkupotkuraivari saa välillä absurdeja muotoja. Esimerkkinä Nuorsuomalaisten Päivälehden (a.k.a. Helsingin Sanomat) julkaisema uutinen 5.12.2023 koskien Suomenlahden nimeä.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010034947.html

 

Kaivelin hiukan historian nimistöä syvemmältä koskien merialuetta Suomen ja Viron välissä.

 

Suomenlahti

- 1200-luku; Mare Estonum (Virolaisten meri), Timo Vihavainen
- Novgorodin aika 1100-1400-luku; Kotlininjärvi, Retusaaren (saks. Kotwing) myöh. Kronstadtin ympärillä.

- 1500-luvun kartat; Golfo de Livonia ja Golfo Moscovitico

- 1500-luku, Carta Marina; Mare Finonicum (Suomalaisten meri)

- 1500-luku; Mare Livonicum (manner-Euroopassa käytetty nimi)

- 1590-luku; Sinus Finnicus (Suomenlahti)

- Pietari Suuri 1700-luvulla; Kronstadtinlahti muuttui Suomenlahdeksi (Finski zaliv) tsaarin käskystä

- 2020-luku; Venäläisistä nykypoliitikoista osa kannattaa nimen muuttamista Nevanlahdeksi.

Muutkin Itämeren alueen nimet aiheuttavat henkisiä hiertymiä ranta-alueen asukkaissa. Pääaltaan l. Itämeren (engl. The Baltic) nimi on ollut pitkään kiistelyn kohde.

Itämeri - "Baabelin meri"

 

- ruots. Österjön

- suomenkieleen muodostunut 1649 nimike Itämerest, 1845 varianttina Saksanmeri

- saksal. Ostsee

- tanskal. Østersjøen

- viroksi Läänemeri

- saameksi Vanha vald mer

- holl. Oostzee, Oost zee, Ooster Zee, Mare Orientale 1590-luku

- engl. the Baltic

jne. jne.

 

https://www.kielikello.fi/-/itameri-pintaa-syvemmalta

 

Suomessa on jo vuosikymmeniä keskusteltu ja jopa eduskuntaaloitteitakin tehty Itämeren nimen muuttamiseksi. On katsottu, että Itämeri kuvaa Ruotsin ylivaltaa ja naapurimaiden alisteista asemaa. Muutoksen perustelu on mielestäni kauaa haettu ja osoittaa hiukan huonoa suomalaista itsetuntoa. Toisaalta, puhtaasti maantieteellisesti katsoen ruotsinkielen Österjön on yhtä oikein kuin suomenkielen mahdollinen vastine Länsimeri!

Itämeren osat valuma-alueineen: 1) Perämeri 2) Selkämeri 3) Saaristomeri 4) Ahvenanmeri 5) Suomenlahti 6) Pohjoinen Gotlannin allas 7) Läntinen Gotlannin allas 8) Itäinen Gotlannin allas 9) Riianlahti 10) Gdańskinlahti 11) Bornholmin allas 12) Arkonan allas 13) Kattegat 14) Beltienmeri 15) Juutinrauma.

 

 

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Vaalikaamme kiihkotta rakkauttamme kotiseutuumme ja sen nimistöön, jonka osittain jaamme naapurien kanssa. Olen liki epätoivon partaalle etsinyt nykyisen asuinpaikkani perinnenimistöä. Digiloikka tarjoaa erinomaisia karttoja avoimessa tietokannassa mm. https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/ Tosin sieltä on siivottu perinnesanastoa ja valitettavasti keksitty uusia, kummallisiakin nimikkeitä. Pahimmassa tapauksessa jokin aho, mäki tai niemennokka on jätetty kokonaan nimeämättä. 

Digitointi voi pahimmillaan olla historian epäjatkuvuuskohta.

Paikannimien muunnelmia ja synonyymeja maailmaan mahtuu niitä vanhakantaisiakin. Yhtä ja oikeaa tulkintaa ei kuitenkaan ole eikä tule olemaan. Halusimme tai emme, poliittiset painotukset vaikuttavat vahvasti kielenkäyttöömme, nimistöönkin. Aseena ei nimitaistelua kuitenkaan tule käyttää.

 

Niin kauan kuin sana on vapaa ja sana on sopimus, olemme sivistyksellisesti vankalla pohjalla.

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty keinoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

Julkista Salassapitoa

 

Suomalainen valtion- ja kunnallinen hallinto on  tarmokkaasti "yhtiöitetty ja liikelaitostettu" EU-ohjeistuksen mukaisesti. Yhtiöittämistä vaatii yksin kilpailu/kilpailutuslainsäädäntö. Vedoten EU-säädöksiin ja yhtiölakiin vedoten julkishallinnon päätösten taustat pysyvät salaisina. Julkiset yhtiöt, liikelaitokset, kunnat ja kaupungit tilaavat tutkimuksia, joita eivät kuntalaiset pääse lukemaan. Lehdistölle dokumentteja vilautetaan yhteiskuntarauhan jonkinasteiseksi rauhoittamiseksi. Tiedossani ei ole, onko tämä vilauttelu lain sallimaa tiedonjakoa.

Alla esimerkkejä, jotka ovat ylittäneet kirjoittajan oman uutiskynnyksen.

 

1. Metsähallituksen Metsätalous Oy kieltäytyi tammikuun alussa 2022 luovuttamasta metsiensä taksonomiatietoja valtion ympäristöhallinnolle, jonka tuli koota yhteen koko Suomen metsävaranto EU:n taksonomiatarkastelua varten. 100% valtion omistama yhtiö vetosi ”kilpailullisiin salassapitosyihin”.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008504351.html

 

2. Pyysin syksyllä TurunTunninJuna Oy:lta 10/2023 kuntalaisena lupaa saada lukea heidän teettämä tilaustutkimus lähijunaliikenteestä Salo-Turku-Naantali. Osakeyhtiölakiin vedotan yritys ei antanut tutkimusta luettavaksi. Salassapitovelvoite on ehdoton.

https://extra.epaper.fi/lehti/sss-arkisto/_read/18.10.2023/358295.html

 

3. Helsingin kaupunki tilasi Aalto Yliopistolta 12/2023 tutkimuksen polttomoottoriliikenteen mahdollisen kieltämisen vaikutuksista Helsingin CO2-taseeseen. Tutkimusta ei suurelle yleisölle ole julkistettu, ei ainakaan vielä.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000010054253.html?share=1d26e0dfe24d68b745d617fb409760f2?utm_source=email&utm_medium=toimitus&utm_campaign=hs_uk_paauutiset

 

Ymmärtäisin salassapidon, jos kyseessä olisi kansallisen turvallisuuden tai todellisen kilpailutekijän vaatima tiedon jakamisen rajoittaminen. Kaikessa muussa tiedossa yleisen avoimuuden vaatimuksen tulisi olla ohjenuorana. Muutoin julkinen keskustelu vääristyy ja yleinen epäluottamus hallintoon ja sen työntekijöihin rapistuu. Maassamme on jo aivan tarpeeksi kyräileviä kuppikuntia ilman yo. salailuakin. 

Avoin yhteiskunta on vahvin yhteiskunta.

 

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty keinoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

Liikennesuunnittelun silmälaput

 

Salon haikailee tunnin junaa läpi kirkonmäen. Samaan aikaan Väylävirasto suunnittelee täydellä tohinalla itäistä ohikulkutietä Piihovi-Isokylä-Mahlakankare-Mahtinaisentie. Suunnitelmia on esitelty salolaisille webissä ja kokouksissa (mm. 2.11.2023 järjestetty avoin yleisötilaisuus). Komealta näyttää paperilla ja animaatioissa. 37 milj.€ kustannusarviokin kuulostaa kohtuulliselta, varsinkin kun kaupunki on mukana miljardien ratahankkeessa ilman budjetin ylärajaa.

 

Mieltä askarruttaa Väyläviraston toimeksianto, johon tiekonsultin tulee tiukasti pitäytyä. Sivusta katsottuna tuntuu kuin seisoisi raviradan reunalla, jossa hevosella on silmälaput. Sivulle ei saa vilkuilla. Lähtöparametrit ovat ylhäältä annetut; tien linjaus, perusnopeus, kaistamäärät, laajat liikenneympyrät keskelle peltomaisemaa, liittymät katuverkkoon jne.
Suunnittelualueen maankäyttöön on kaupunki tehnyt varauksia ja rajoituksia mm. kaavoituksessa 2006 ja osayleiskaavassa 2008. Mikä on kaupungin rooli nyt? Ohitustien liittymien serpentiinit kaupungin asemakaava-alueeseen ja sen ulkopuolisiin kyliin ovat kyllä kartalla kauniita, mutta eivät tue kaupungin kehittämistä ja järkevää maankäyttöä. Katse tulisi kaupungilla olla 2050-luvulle ja tahtotila sen mukainen. 

Moottoritien vaikuttavuuden hyödyntäminen on suunnitteluehdotuksessa unohdettu. "No, E18 ja Piihovin alue on vain ohikulkijoita varten".  Jos kaupunki ei halua vihdoinkin hyödyntää moottoritieliittymän potentiaalia kaupan, liikenteen ja logistiikan alueena, niin jälkikäteen on turha nurista. Nyt suunniteltava ohitustie palvelee pääsääntöisesti Salon keskustan ohittavaa liikennettä, mutta samalla sen tulee olla turvallinen ja toimiva sisääntuloväylä keskustaan ja eri kaupunginosiin. Esim. nyt esitetyssä suunnitelmassa E18 - mt110 nelikaistaisen sisääntulotien varaus poistuu, Helsingintien ohitustieliittymä on vaarallinen, rekkaparkki Rauhanlinnankaaren vieressä arveluttava, uusi  tieyhteys Uskelanjokivarteen (Emäkirkko/Päivärinne) on  ongelmallinen, jne.

Ohitustien suunnittelu erillään muista liikenneverkoista (katuverkko, E18, rautatie) on väärää osaoptimointia. Kaupungin hallinnolla on nyt mahdollisuus ottaa aktiivinen rooli ja vaikuttaa konkreettisesti keskustan elinvoiman ylläpitoon. Me asukkaat voimme vain esittää toivomuksia. Talouskasvua saamme kenties odotella pitkäänkin, mutta on eduksi että liikenneverkko on kunnossa.

JK. 

11.12.2023 tuli lunta tupaan. Väylävirasto on pudottanut ohitustien 2. vaiheen pois investointisuunnitelmasta 2025-2032. Kyseessä on ohjelmaluonnos, mutta julkistetut luonnokset tuppaavat olemaan jo kiveen kirjoitettuja. Muutenhan virkakoneisto saattaisi itsensä naurunalaiseksi. Niin taisi jo käydä. Vuosien suunnitteluprosessi ja siihen uhratut miljoonat ovat toki olleet työllistäviä vaikutuksiltaan. Vielä kaksi viikkoa sitten "siltainsinöörit" 

porasivat ahkerasti reikiä ohitustien linjauksella.

Suunnittelutyön heittäminen hukkaan ei ole ainakaan Salon kaupungin etu.

Kaupungin ei pidä antaa periksi. Kilttejä mallioppilaita ei reaalipolitiikassa palkita.

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty keinoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

 

Kirjoitus on julkaistu Salon Seudun Sanomissa 29.12.2023

 

Koko Suomi on pidettävä asuttuna, vai onko

1970-luvulla sanailtiin Väinö Linnan Täällä Pohjantähden Alla -trilogian alkusanoja mukaillen "Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Nyt on suo kuivattu ojituksella, kuokka on ruostunut aitan seinälle ja Jussi on mennyt Ruotsiin, Volvon tehtaille, töihin."

Maan asutus vs. maan puolustaminen

Alkanut presidentinvaalikampanja kyselee vaalikoneissa; "Pitääkö koko Suomi pitää asuttuna?" Jo Sauli Niinistön 2. kauden alussa tämä sysisuomalaisten pyhänä pitämä, kiveen hakattu, teesi asetettiin kyseenalaiseksi. Puolustusvoimien komentajakin totesi n. 10 vuotta sitten, ettei armeijan resurssit riitä koko maan uskottavaan puolustamiseen. Totta puhui hra Ilmavoimien kenraali! 
Tilanne on nyt muuttunut, koska olemme osa Natoa ja sen keskinäisen avunannon verkostoa. Sotilaallinen yhteistyö on nopeasti konkretisoitunut, toisin kuin wanha YYA-Suomen yhteistyö SNTL:n kanssa, joka oli lähinnä asejärjestelmien yhdenmukaista puuhastelua ja naapurin isällistä valvontaa. Olimme harmiton ja myötäilevä, näennäispuolueeton, naapuri. 

Nyt meillä pitäisi olla paremmat edellytykset maan asuttuna pitämiseksi, koska oma puolustuksemme on samalla osa Norjan ja Ruotsinkin puolustusta. Tosin, eipä Ruotsikaan ole paljoa murehtinut Västerbottenin ja Lapin asukkaiden elämisen edellytyksistä. Kaivosteollisuuden ja energiantuotannon edellytysten turvaaminen ovat etusijalla.

Nato-Suomen pelilaudalla taitavat nappulat olla samassa asennossa kuin 1941 Mikkelin päämajassa. Attribuutit ovat vain toiset. Esim. Ydinasepelote = edulliset puolustuslinjat Itä-Karjalan järvikannaksilla.

Maantieteellinen status quo on minimi- ja samalla maksimitavoite. Sillä ei ole strategista merkitystä, onko Suomen Lappi, Kainuu ja Pohjois-Karjala asuttu vai ei. Meillekin mineraalit, energia ja metsävarat ovat tärkeimmät.

Mitä tarkoittaa koko maan asuttuna pitäminen?

 

Nyky-yhteiskunnassa jonkin alueen asumiskelpoisuus on paljon muutakin kuin Maslowin tarvehierarkian askelilla ylöspäin ponnistelu. 1950-luvun tarpeet eivät täytä nykyihmisen vaatimuksia, ellei asuinympäristö ole pommitettu maan tasalle (vrt. Ukraina ja Gaza). 

. 

Moderniin pyramidiin tulee lisätä kivijalkataso:  

sähköverkko, akustot, wifi, tie perille ja vessapaperi!

 

Olen seurannut maaseutu-Suomen autioitumista ja asuinsijoilleen jääneiden eloonjäämistaistelua koko aikuisikäni. Itsekin matkalaukun kanssa 1970-luvun lopulla etelään muuttaneena ja satunnaisena kotiseudulla vierailevana kesämiehenä olen todistanut palvelujen vähenemisen ja suoranaisen hävitysvimmankin. Mennyttä ei takaisin saa, mutta ylhäältä ohjattu ja rohkaistu keskittyminen ei saa olla itseisarvo.

 

Kun työura kuljetti minut ruuhka-Suomeen 1984, asetuin pikkukaupunkiin, jonka väkiluku oli 18´000. Siellä ja sieltä käsin tein 20 vuotta töitä maailmalla  ja lopuksi pääkaupunkiseudulla. 
Minulta usein kysyttiin lounaskeskusteluissa, miksi ihmeessä asun syrjäseudulla. Eivätpä kysyjät tienneet tai enää suostuneet muistamaan, mitä syrjäseutu tuolloin Suomessa tarkoitti. Vakiovastaukseni kysyjille oli: "Kun pidän työpäivän siellä pikkukaupungissa (nykytermillä etäpäivä), niin voin ruokatunnilla lounastaa, käydä pankissa, apteekissa, kaupassa ja vielä napata torilta tuoreita hedelmiä toimistolle. Mihin kaikkeen teidän ruokatunti venyy?"

En saanut vastauksia.

Tiedän lukijan ajattelevan, että se oli silloin se. Nyt voi verkossa hoitaa kaikkia asiat ja ruokakuriiri tuo hedelmätkin suoraan työpaikalle/kotiin. Entäpä jos etäisyydet em. palveluihin ovatkin liian pitkät ja väestön tiheys tekee kaikesta palveluliiketoiminnasta kannattamatonta?

 

Lipposen hallitusten aikaan, vuosina 1995-2003, tuli kaupungistumisesta ja kuntaliitoista valtionuskonto. Ensin annettiin 25´000 asukkaan elinkelpoisen kunnan raja, sitten rima nostettiin 50´000 asukkaaseen. Tähän nojaten tehtiin kuntaliitoksia niin kiivaaseen tahtiin, että kuntaministeri luopui politiikasta 2010. Jäähyväissanoinaan hän tokaisi: "41 vuotta julkisena kusitolppana riittää." Nykyisin ei kukaan tiedä kuinka korkealla minimiasukasmäärä on. Olisiko 100´000? Kyllä tuon kipurajan valtiontalouden tutkimuslaitos ja maakuntahallitukset tietävät, mutta eivät sano ääneen. Paniikkia pitää välttää. Hitaasti pataa lämmittämällä ei sammakkokaan hyppää pois vedestä.

 

Vuosituhannen vaihteessa kiihtyi vanhenevan väestön keskittyminen kuntakeskuksiin. 

Tavalla tai toisella n. 700´000 suomalaista kosketti sotien jälkeen asutustoiminta. Sodan kärsimysten kiusaama kansa sidottiin maahan. Asioita hoiti 1938-1959 maatalousministeriön asutusasioidentoimisto, ja sen jälkeen asutushallitus 1959-1971.

1970-luvun lopulla autioituneiden pientilojen viimeiset naapurit sammuttivat valot. Rintamamiestilat olivat jo kylminä ja nyt oli 1950-luvun asutustilojen vuoro saada laudat ristiin ulko-oviin. Sulakkeetkin otettiin irti ja liittymät irtisanottiin, koska sähkönsiirtomaksu satunnaiselle käyttäjälle on 100 x kWh-maksut! Kiinteistöjen arvo on negatiivinen, ja määrite "purkukuntoinen" on venyvä. Kiinteistövälittäjät eivät oikeasti välitä syrjäseuduista/-seuduilla. 

 

Nuorten ties monesko "muuttoaalto" opiskelun ja työn perässä linjan Kokkola-Imatra eteläpuolelle on tapahtunut tosiasia. Maslowin tarvehierarkia toteutuu parhaiten em. linjan takana. Etelän rintamailla asuu tänään yli 70% väestöstä. Eräänlainen paluu Pähkinäsaaren rauhan rajaviivalle on tapahtunut. Pohjoisessa asuvat nyt keräilykulttuurin edustajat, etelässä viljelijät. "Pelto" on tehnyt digiloikan verkkoon.

 

 

2000-luvun alun lama-Suomessa todettiin, että edes kuntaliitokset eivät pelasta 1990-luvulle unohtuneen hyvinvointivaltion kallista hallinto- ja palvelurakennelmaa. Niinpä aloitettiin remontin suunnittelu siitä kalleimmasta valtionbudjetin momentista; sosiaali- ja terveydenhuollosta. Poliittinen kädenvääntö ja kiistely (jopa kiivailu) kesti vuodesta 2005 vuoteen 2023, eikä lopputulokseen ole tyytyväisiä edes remontin talkooporukka. 

"Reform of the Finnish social and welfare service structure was a big and expensive failure. 

And that´s all I want to say about that."

- Forrest Gump of Finland

 

Takaisin asiaan, maan asuttuna pitämiseen.

 

Kun palveluverkon silmäkoko kasvaa koko ajan, osaavat tarvehierarkiansa kantapään kautta oppineet kansalaiset äänestää jaloillaan lähimpään kaupunkiin. Ellet muuta, tipahdat harvan verkon silmien läpi. Lompakolla ei enää voi äänestää, koska elinkustannukset ovat karanneet käsistä. Maaseutu-Suomesta ei ole jäljellä enää kuin Sale, Neste ja kunnan palvelupiste. (Kunnan palvelupiste on avoinna vain parittomien viikkojen tiistaisin ja torstaisin klo 10-14, ellei päivä ole juhlapyhä, sen aatto tai muuten työehtosopimusten mukainen vapaapäivä. lat. huom.) Taksiakaan ei saa enää öisin, koska pitäjien taksiyrittäjät ovat joko lopettaneet tai heillä ei ole yöpäivystysvelvollisuutta.
Kun viimeiset palvelut lopetetaan, kaupunkikunnat ja niiden lähialueet kutsuvat. Digipalvelut eivät ole vaihtoehto nopeasti ikääntyvän ympärivuotisen asukasjoukon selviytymiselle.

 

Ehdotan, että vihdoinkin lopetamme mantran ´maan asuttuna pitämisestä´. Koko maan puolustaminen onnistunee paremmin kuin kansalaisten pidätteleminen itärajalla ja Lapissa. 

Juuri erätauolla oleva polkupyöräilijöiden vyöry Venäjältä osoittaa, ettei edes voimatoimin kyetä päättäväisiä ihmisiä toimimasta kummallakaan puolen valtakunnanrajaa.

 

Keskittykäämme hillitsemään holtitonta luonnonvarojen käyttöä ja annetaan syrjäseutujen viimeisille mohikaaneille kelvolliset elämän edellytykset erittäin hitaasti uusiutuvan ja ihmisen tekemistä vahingoista elpyvän luonnon keskellä. Luonnonelpyminen ja ennallistaminen ovat meistä suomalaisista kiinni. Juuri nyt ajamme peruutusvaihteella luontoa kaatopaikalle, mutta vielä ei ole liian myöhäistä. Ken kaupunkien asukkaista haluaa osan elämästään saloseuduilla viettää, niin mökkitalkkarit kyllä auttavat korvausta vastaan heitä selviytymään. Eräänlaista asutustoimintaa tämäkin.

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty keinoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.