keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Etsivä kotipoliisi tutkii













Olen matkustanut työurani aikana laajalti Aasiassa ja asunutkin siellä nuorempana. Aasian ruokakulttuuri ja makuelämykset ovat olleet jo kauan osa "minua" ja vaatimatonta keittiötaitoani. Niinpä hankin usein aasialaisia ruokatarpeita, jotka täällä pohjolassa ovat valitettavasti pääsääntöissti säilykkeitä ja kuivaruokaa.

 

Täydensin aasialaisia ruokavarastojani lokakuun lopussa tutussa konsonanttikaupassa (onko Suomessa muita edes jäljellä?). "Rollton"-nuudelipaketit olivat tarjouksessa, siispä kokeilemaan. Yllätyksekseni olinkin ostanut arpajaistuotteita; 

Ensimmäisessä paketissa ei ollut maustepusseja lainkaan (pippuri- ja chilijauhe sekä maustettu ruokaöljy). Kun avasin uteliaisuuttani kaikki ostamani kuusi pakettia, niissä oli sekalainen määrä em. mausteita ja jopa tyhjiä maustepusseja.

 

Päätin aloittaa merkillisten tuotteiden taustan selvityksen. Kyseisten tuotteiden alkuperämaata ei pakkauksissa mainittu, vain englantilaisen jakelijan tiedot. Ko. Englantilainen yritys ei omista Rollton-tuotemerkkiä, vaan venäläinen holdingyhtiö, jonka nuudelibisnestä pyörittää kyproslainen tytäryhtiö. Sen hallitukseen kuuluu venäläisiä ja vietnamilaisia henkilöitä. Olin tutkimuksissani umpikujassa.

Otin seuraavaksi yhteyttä konsonanttikaupan kansalliseen kuluttajapalveluun. Sieltä minut ohjattiin nopeasti kotikaupungin konsonanttikauppiaan pakeille. Konsontti-ryhmä vastaa vain omista tuotemerkeistään, ei muista. 

Paikallisen konsonanttikaupan "viestintävastaava" innostui: "Tämä onkin nyt erittäin mielenkiintoinen tapaus." Hän kuitenkin yritti ohjata minut turkulaisen maahantuojayrityksen juttusille. Sieltä kuulema saisi lisää tietoa. Kieltäydyin, koska asiakassuhde oli muodostunut paikallisen kauppiaan kanssa. Siispä viestintävastaava selvitti asiaa ja kertoi, että ko. nuudelit oli valmistettu Ukrainassa venäläisen yrityksen toimesta, mutta ko. tuotteen toimitukset olivat katkenneet sodan takia. Muita maahatuojan edustamia, venäläistaustaisi brändeja löytyy edelleenkin konsonanttikaupoista "kautta maan". Kiitin tiedoista, ja kysyin miten kauppias aikoo korvata aiheutuneen vahingon, joka toki on arvoltaan mitätön, mutta riidaton. 


En saanut paikalliselta kauppiaalta enää vastausta, vaan asia olikin palautunut keskusliikkeen asiakaspalveluun. Sieltä tiedusteltiin osoitetietojani, jotka oli toki antanut jo n. kaksi viikkoa aikaisemmin kera konsonttiketjun asiakaskortin sekä keskusliikkeelle että paikalliselle kauppiaalle.

En nähnyt tarpeelliseksi enää jatkaa asian vatvomista pidemmälle. Olin saanut vahvistuksen, että ainakin ko. kotimaisen kauppaketjun osto-organisaatio hankkii tuotteita harvalla seulalla. Eihän tämä aivan maakaasun, öljytuotteiden tai turpeen veroista tuontia ole, mutta pienistä puroista se Venäjänkin sotakassa kerätään, vaikka sitten ukrainalaisesta vehnästä jalostetusta nuudelista.


PS. Turpeen tuonti Venäjältä on kasvanut rajusti vuoden 2022 toisella vuosipuoliskolla! Se onkin eri juttu se.





Lähde; Tilastokeskus


Etsivä kotipoliisi lopettaa asian tutkimukset. Näyttö on kiistaton, joskin ikävä julkisuustahra suomalaiselle vähittäistavarakaupalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti