Luonto ei spekuloi

Luonto ei spekuloi 

ajatuksia luonnon hiilikierrosta ja ihmisen roolista siinä

Alkusanat

Ilmastonmuutoskeskustelu on kuin kaleidoskooppi. Hiukan heilautat putkea, saat uuden näkymän. Halusin ymmärtää eri osa-alueita hiukan paremmin, joten kirjoitin koosteen selkokielisesti tästä ainakin itselleni hankalasti hahmotettavasta asiasta. Olen pyrkinyt välttämään yleistyksiä ja väittämiä, jotka ovat enemmän mielipiteitä kuin faktaa. Onnistuinkohan siinä? Sen te saatte päättää.
Tein vakavasta asiasta numeroleikkiä eli CO2-päästöistä ja meitä ympäröivästä luonnosta. Koska numerot ovat tylsää luettavaa, yritän pitäytyä vain hiilidioksitonneissa (matemaattisesti hiilidioksidiekvivalentti l. Mt CO2-ekv.). Kyse on Suomenkin mittakaavassa miljoonista tonneista CO2:a, joten jätetään nollat pois. Ja muistakaa, prosenttilaskukin on kertolaskua. Lukuelämyksiä!

Suomi tupruttelee

Suomen kokonaispäästöt ovat nyt n. 56 miljoonaa hiilidioksitonnia. Maankäytön, maa- ja metsätalouden hiilinieluvaikutus oli vuonna 2018 -14,2 milj.tn., joka oli 30% vähemmän kuin 2017.[1]
Metsänielujemme pitää imeä tästä takaisin n. 21 milj.tn vuonna 2035 (hallituksen tavoite). 

Onko tämä riittävä taso, sitä ei varmasti tiedä kukaan, mutta on hyvä olla mitattava tavoite.

Suomella on kuitenkin peruutusvaihde päällä! Aikaa on vain 15 vuotta, joten tulee kiire korjata vaihdelaatikko.

Kivihiili

Kivihiilen poltosta luovutaan nopeutetusti, hyvä niin. Laskennallinen n. 4milj.tn. korvaaminen vähemmän saastuttavalla energiatuotannolla on kaikki kotiinpäin. Vaikutusta on vaikea arvioida, koska päästötöntä energiantuotantoa ei olekaan. Toisin kuin julkisuudessa päästöttöminä markkinoidut vesi-, aurinko- ja tuulivoima sekä maalämpö kantavat myös CO2-taakkaa harteillaan.
Suunta on kuitenkin oikea; Fortum luopuu pääkaupunkiseudulla kivihiilen poltosta 2025, Helen 2029. Maakuntien isojen yksiköiden on pakko tulla perässä. Suomi on Puolan hiilikaivoksille jo nyt kuihtuva markkina.

Liikenne 

Liikenteestä on kaikilla vahvat mielipiteet, ja se on valtion erityisessä suojeluksessa oleva verotuksellinen lypsylehmä.

Liikenteen päästöt 2018 olivat 11,7milj.tn.[2] (Traficomin mukaan 10,9milj.tn.), josta yksityisautoilun osuus on yli puolet, n. 6-7milj.tn. Ns. hyötyliikenteen osuus oli 5,3milj.tn. Villi arvaus on, että henkilöautojen teknologian kehitys vähentää ko. päästöjä hitaasti n. 20% seuraavien 15 vuoden aikana. Autokantamme on vanha ja vaihtuvuus hidas. Raskaan liikenteen moottoriteknologiassa ei kannata odottaa suuria edistysaskelia. Liikenteen kokonaispäästöjen vähennys voi siis olla tasolla 1…2 milj.tn. vuoteen 2035. Kaikki kotiin päin, mutta ei kovin suuri vaikutus kokonaisuuteen. Ongelmat ovat toisaalla.

Suomi kulkee kumipyörillä, piste. Näin infrastruktuuria kehitetty jo yli sata vuotta. Valtiovallan puuhastelu maantieliikenteen verotuksen parissa on siis vaikuttavuudeltaan tuskastuttavan heikko ja aivan väärä maali kokonaisuuden kannalta. 

Sähköauto ei ole vaihtoehto harvaanasutussa Suomessa vielä pitkään aikaan ja nykyinen akkuteknologia tekee sähköautoista pahasti päästönegatiivisen hypetyksen. Polttomoottorin kehitys ei ole pysähtynyt, päinvastoin. Esim. Neste Oil´n valmistama MYDiesel on etenkin uusissa autoissa käytettynä kärkikastia ympäristöystävällisyydessä. Huom. valtionyhtiö valmistaa polttonesteet Suomessa, ja omistajalla on mahdollisuus vaikuttaa tuotteiden käyttöön mm. verotuksella.

Suomen lentoliikenteen päästöt, mukaan luettuna kaikki lennot, olivat 2018 n. 4 milj.tn. Me lennämme paljon ulkomaanlentoja maantieteellisen sijaintimme takia, joten luku ei tule pienenemään. Vuonna 2018 tehtiin 6.5 milj. ulkomaanmatkaa, joista lentämällä yli 50%[3], ja luku kasvaa. Suomen lentomatkailun päästöt ovat tuplaantuneet 20 vuodessa eikä teknologian kehitys pysty alkuunkaan kompensoimaan ilmailun päästöjä. Ennuste on, että 2050 maailman CO2-päästöistä on 25% lentoliikenteen aiheuttamaa. Vieläkö sinusta, hyvä lukija, lentoyhtiöiden verovapaa lentokerosiini tuntuu reilun kaupan tuotteelta?

Laivaliikenteen päästöt eivät tunnu kelpaavan kenenkään laskuriin. Meriliikenteen päästöt ovat kasvaneet n. 33% 20 vuodessa[4], ja ovat globaalisti samaa suuruusluokkaa kuin lentoliikenteen. Pääsääntöisesti raskasta polttoöljyä käyttävät valtameriliikenteen alukset ovat olleet arvostelun ulottumattomissa. Vaikka laivaliikenteen CO2-päästöt ovat vain 2% kokonaispäästöistä, 13% rikkidioksipäästöistä ja 15% typpioksidipäästöistä tekevät merenkulusta ongelmallisen. Tähän lukuun kuuluvat myös satamissa aiheutetut päästöt. 15 suurinta valtamerialusta saastuttavat yhtä paljon kuin koko maailman henkilöautokanta (CO2 + rikki- ja typpioksidit). 

Toinen silmä ummistuu helposti suosituissa ilmastotalkoissa. Esim. Turku harppoo edellä, kun verrataan Suomen kaupunkikuntien kisaa kohti hiilineutraaliutta. Turku ei kuitenkaan laske laivaliikenteen päästöjä CO2-kuormitukseen. Eipä tietenkään. Kuka nyt haluaisi ≈200´000 - 300´000 auton päästöt kontolleen per vuorokausi!

 Kansainvälinen Merenkulkuorganisaatio IMO herää hitaasti, mutta on painostuksen edessä sopinut tavoitteesta alentaa merenkulun päästöjä 40% vuoteen 2030 mennessä ≈ vuoden 1990 tasolle. Tavoitteen saavuttamiseen ei rannikkoliikenteen rikkidirektiivi kuitenkaan riitä, eikä lisääntynyt LNG:n käyttö laivoissa, vaan valtamerten massiivinen rahtialuskanta on saatava myös mukaan. Haasteellista, koska laivojen käyttöikä on 30-50 vuotta ja vanhat purtilot siirtyvät ”arvoketjussa” alaspäin, kehitysmaihin, ennen romutusta, joka on usein luontoa saastuttavaa. Merikuljetus on kustannustehokkainta, joten sille ei ole vaihtoehtoja. Siksi vaikuttavuus päästöjen vähentämisessä on tehokasta. 

En lähde syvällisemmin ruotimaan raideliikennettä. Se on aivan toinen taistelujen tanner; maankäyttö, rakentaminen, ylläpito, energiankulutus, alhainen käyttöaste harvaan asutussa maassa jne. Nyt suunnitteluvaiheessa olevien yht. 10-15 mrd.€:n ratahankkeiden CO2-vaikutus on julkisen keskustelun ulkopuolella. Kuinka kauan pitää vielä todistella päättäjille, etteivät suurnopeusradat (>250km/h) ole taloudellisesti järkeviä?

Järkevällä liikenneinfran kokonaissuunnittelulla voitaisiin esim. kieltää alle 800 km:n lennot koko Euroopassa, ja kehittää raideliikennettä sekä energiatehokkaampaa bussiliikennettä. Esimerkiksi jo nyt matka-aika on liki sama Salo-Oulu junalla ja lentokoneella! Missä viipyvät Maaliikennekeskukset: raideliikenne, autoliikenne, rahtiliikenne? Jyväskylä lienee ainoa Suomessa, sekin jo valmistuessaan liian ahdas. Turku ponnistelee kohti tavoitetta, vaikka kaupunkilaiset haraavat vastaan.

Maankäyttö, maa- ja metsätalous

Turvetuotanto

Turvetuotanto on ollut pyhä lehmä, energiateollisuuden kiiltokuvapoika vesivoiman rinnalla.

Turvetta poltetaan suuressa mittakaavassa Suomessa, Virossa ja Latviassa ja valtiovallan suojeluksessa. 

Turpeenpoltosta luopuminen vähentää Suomessa nopeasti CO2-päästöjä n. 7 milj.tn.[5] Suomessa on tavoite lopettaa turvetuotanto n. viidessä vuodessa (VAPO), mutta yksityiset ja kunnalliset energiayhtiöt eivät aio turputtelusta vielä luopua. Usealla ei ole edes suunnitelmia!
Hyviä otsikoita 2/2020: ”Nordfuel Haapavesi luopuu kokonaan turvetuotannosta 2020-luvulla.”
Huonoja otsikoita 2/2020: ”Kuopion Energia haluaa perustaa uuden turvetuotantoalueen Juuan Ruostesuolle.”
Määrätietoinen (ja nopea) lainsäädäntätoimi Arkadianmäellä vähentäisi nopeasti päästöjä ja ohjaisi tehokkaasti investointeja puhtaamman energian suuntaa. (vrt. kivihiili)

 

Maankäyttö

Rakennusteollisuus on kertonut jo yli 10 vuotta, että Suomesta loppuu betoniteollisuuden tarvitsema laadukas sora. Sementin valmistus on suurin ihmisen aiheuttamien CO2-päästöjen lähde globaalisti. Suomen rakennusteollisuus on vaikean pulman edessä. Raaka-aineet loppuvat ja kysyntä kasvaa. Betonia markkinoidaan jopa ”hiilinieluna koska se sitoo päästöjä kymmeniksi vuosiksi” (Suomen Betoniyhdistys). OMG sanovat tutkijat! Yhteismitallista, julkista dataa rakennusteollisuuden päästöistä on vaikea löytää.
Kaikki alan toimijat tietävät, että rakennusteollisuudenkin prosessit ovat saastuttavia ja kovan kilpailun takia menetelmäkehitys on ollut hidasta, toisin kuin esim. puunjalostusteollisuudessa. Imagosta viis, koska korvaavia materiaaleja ei ole betonille tarjolla. Ei vielä, koska betoni on niin halpaa verrattuna mm. teräkseen ja puurakentaminen on enemmän sanoja kuin tekoja. Auttaisiko rakennusmateriaalien parempi ja läpinäkyvä päästöanalyysi, joka koskisi myös EU:n ulkopuolelta tuotavia materiaaleja? Saastetullit rajalle ja sertifiointi käyttöön. 

Ongelma suuri ja globaali. Kiinan rakennusteollisuuden päästöt ovat yhtä suuret kuin Suomen vuodessa = 12x! Rakennusteollisuuden globaalit päästöt ovat 20% kaikista päästöistä ja yksin betonin osuus on siitä 8%-10%.
Uusien, kehitteillä olevien korvaavien materiaalien kehitykseen tulee saada vauhtia. Valtiovalta ohoi, tässä VAKE:lle vaikuttavuudeltaan yksi parhaista rahoituskohteista! Epäorgaanisen kiertotalouden ongelmat on selätettävä, muutoin ilmastotalkoissa on jatkuvasti perälauta auki. Esim. hiljan julkaistut Oulun yliopiston ekosementtikokeet ovat lupaavia.[6] Tällaiset innovaatiot ovat mahdollisuus Suomelle olla johtava kiertotalousmaa!
Nopea kaupungistumisemme vaatii lisää rakentamista kasvukeskuksiin, siis kerrostaloja betonista alueille Hki-Tampere-Turku. Ongelma vain pahenee asumisen tiivistymisellä, koska betoni nostaa kaupunkien hiilijalanjälkeä, ja nopeasti. Kaupunkien hiilineutraalikilpailuun tulee tehdä uudet mittarit ja esim. HINKU-ohjelman tavoitteet tulee määritellä uudestaan, faktapohjalta. Miltä kuulostaisi vaatimus: Uudisrakennuksen materiaaleista tulee 30% olla puuta?

Maatalous

Modernin maatalouden päästölähteet ovat todennettavia ja mitattavia suureita. Merkittävimmät päästölähteet ovat maatalousmaat, kotieläinten ruoansulatus, lannankäsittely ja kalkitus. Vuonna 1990 maatalouden kokonaispäästöt olivat 7.6milj.tn ja vuonna 2014 n. 6.5milj.tn.[7] (11% Suomen kokonaispäästöistä 2018). Maatilojen määrä on romahtanut, mutta yksikkökoko kasvanut moninkertaiseksi viimeisten 20 vuoden aikana. Ihmisen pitää syödä Suomessakin joka päivä suomalaista lähiruokaa, joka tuotetaan yhä suuremmissa yksiköissä, yhä kauempana markkinoista.

Maatalouden kasvihuonekaasut ovat pääasiassa CH4- ja N2O-kaasuja. Suomeksi karjan metaanipieruja ja maatalousmaan typpidioksia mm. karjanlannasta. Lisäksi mukaan tulevat mm. kalkituksen ja keinolannoitteiden aiheuttamat N2O- ja CO2-päästöt. Toiseen vaakakuppiin laitetaan CO2/CH4/N2O -nieluina toimivat nurmet ja viljelysmaat.  Yhtälö on vaikea ja tilakohtainen. Tuotantosuunta (vilja, karja, puutarha jne.) ja esim. karjan laidunnus vs. sisäkasvatus vaikuttavat voimakkaasti loppusummaan. Koska sallitaan teollisen mittakaavan maatalouden biokaasutuotanto ja muu biopolttoainetuotanto keräämään tehokkaasti haitalliset päästöt hyötykäyttöön?

Suomi on edelleen uudisraivaajakansaa!

Peltomaan määrä on kasvanut 1990-2013 37´000ha ja siitä turvemaiden osuus on 10%. Turvepohjaisista pelloista on 1/3 Pohjois-Suomessa. Kivennäismaita jätetään pois viljelystä ja turvemaita raivataan tilalle edelleen koko Suomessa. Globaalisti turvemaat, 3% maapallon pinta-alasta, sitovat 30% maaperän hiilestä. Tästä 20% on ojitettua metsämaata, loput peltomaata ja luonnontilaisia soita. Raivattujen turvemaiden CO2-päästöt nousivat 20% 1990-2008[8]. Päästöt kasvoivat tarkastelujaksolla eniten Pohjoismaissa ja Kaakkois-Aasiassa.

Turvepeltojen päästöt ovat 50% kaikista maatalouden päästöistä (3.25milj.tn), kun lasketaan koko tuotantoketju. Näistä 1/3 sijaitsee Pohjois-Suomessa (≈1milj.tn).[9]
Ei siis ole aivan sama mistä ruoka pöytään tulee. Maaseudun Tulevaisuuden tutkimuksen mukaan (1/2019) 53% maaseutukunnista haluaa rajoittaa tai kieltää peltojen lisäraivauksen turvemailla, ja alle 30-vuotiaat vastaajat rajoittaisivat myös turvemaiden viljelyn jatkamista.

MTK:n Ilmasto-ohjelma 2018[10] tukee tätä, ja ehdottaa panostuksia viljelyteknologiaan ja -tutkimukseen samalla, kun muistuttaa että ilmastonmuutoksen aiheuttamat pitkät kuivat kaudet tarvitsevat myös kosteutta sitovien turvemaiden viljelyä. Valion v. 2019 alkanut koulutusohjelma turvemaiden päästöjen vähentämiseksi on myös oikeansuuntainen.

Mitä, jos lopetettaisiin turvemaiden raivaus nyt? Otettaisiin kivennäismaita uudestaan tuotantokäyttöön uusien viljeltytapojen ja -lajikkeiden myötä, ja ennallistettaisiin Pohjois-Suomen taloudellisesti kannattamattomat turvemaat kosteikoiksi, soiksi ja metsityskelpoiset alat palautettaisiin hiilinieluiksi. Yksinkertaisimmillaan ”ennallistaminen” tarkoittaa luonnon vesitasapainon palauttamista. Aika sananmukaisesti hoitaisi loput.
Tällä hallitulla maataloustuotannon siirrolla elintarviketuotanto siirtyisi asteittain, esim. tulevien 30 vuoden kuluessa, lähelle kasvukeskuksia l. asiakkaita. Kuten SITRA on todennut suur-Helsingistä: ”Täällähän kaikki jo asuvat.” Tätä tukee myös MTK:n edellä mainittu ilmasto-ohjelma, samoin EU:n vaatimukset. Tukevatko kuntien maankäyttösuunnitelmat ja kaavoitus? Koska loppuu peltomaiden pakkolunastus, kauniimmin ”haltuunotto”, kerrostalorakentamiseen. Kuka uskaltaa tehdä yli sukupolven yltäviä strategisia linjauksia, edes yli kahden vaalikauden!

Selvää on, että maajussia ei voida laittaa samaan kastiin, kuin CO2-intensiiviset energiateollisuus (mukana turvetuotanto) ja metsäteollisuus, josta jäljempänä. Ruokatottumusten muutos, uudet tuotantomenetelmät ja -teknologiat voivat merkittävästi vähentää maatalouden aiheuttamaa ympäristökuormitusta kohti ”päästöneutraalia talonpoikaa”. Maataloudella on kenties parhaat mahdollisuudet elinkeinoistamme kompensoida päästöt käytännön toimilla eikä päästökaupalla l. rahalla.

Metsätalous ja Metsäteollisuus

”Hiilineutraali metsäteollisuus 2035 ja sen jälkeen hiilinegatiivinen.” Näin markkinoi Suomen metsäteollisuus vihreän kullan Sampoa.

Laskentaperusteet ovat kuitenkin muuttumassa. SYKE:n tutkimuksen mukaan metsäteollisuuden kokonaispäästöt (kannolta kartongiksi ja sivutuotteiksi ja kauppaan) ovat liikenteen päästöjen luokkaa (≈ 11milj.tn).[11] Suomessa käydään kovaa kädenvääntöä vuosittaisista kokonaishakkuumääristä. Kiintokuutioiden perusteiksi tulee ottaa eri hakkuutapojen vaikutukset päästöihin, eroosioon, metsän uudistumisvauhtiin ja puutavaran laatuun. On päästävä eroon puupelloista ja metsien monokulttuurista. Jatkuvan uudistamisen menetelmä on jo osoittautunut 20 vuoden aikajänteellä yhtä kannattavaksi kuin ns. ”päätehakkuu ja toimenpiteet” (lue: avohakkuu + auraus/laikutus/istutus), ja maan eroosiokin vähenee murto-osaan.
Lisäksi korjuumenetelmissä on jo nyt ympäristöystävällisiä, ja kuitenkin tehokkaita, vaihtoehtoja.
Samalla, kun metsäteollisuus investoi teknologiakehitykseen ja uusien tuotteiden innovaatioon, tulisi koko tuotantoketjua tarkastella ja kehittää kokonaisuutena. 

Ihminen

Ihminen, homo purgamentum (saastuttava ihminen) on vuosituhansien kuluessa muuntunut viisaasta ihmisestä maapallon sottapytyksi, OECD-maat kärjessä. Hitaasti, aivan liian hitaasti korjaamme käytöstä ja käytänteitä. Talouskasvun ideologian lähtöolettama on väärä. Resurssit ja raaka-aineet eivät riitä loputtomasti.

Suomen jätesektorin päästöt olivat vuonna 2018 1,8 milj.tn CO2-ekv. (-6% vuodesta 2017). Jätesektorin päästöt ovat vähentyneet yli 62 prosenttia vuodesta 1990. Päästöjen vähentymiseen ovat vaikuttaneet merkittävästi jo vuonna 1994 voimaan astuneen jätelain ja EU:n kaatopaikkadirektiivin (1999/31/EY) edellyttämät toimet, mm. biohajoavan jätteen kaatopaikkasijoitusta on rajoitettu ja kaatopaikkakaasun talteenottoa lisätty tuntuvasti. Vuoden 2016 kaatopaikkasijoituskiellon jälkeen biohajoavaa yhdyskuntajätettä menee kaatopaikoille enää lähinnä erilaisina jätteenkäsittelyssä hyödyntämättä jääneinä ositteina.[12]

Nykyistä trendiä tulee vahvistaa, jotta kiertotalouden tehokkuus paranee. Kansalaisten ajatusmallissa on tapahtumassa muutos. Lähimmän kymmenen vuoden aikana suuri osa Suomen jätteenpolttolaitoksista ja niiden ongelmajätteiden käsittelylaitoksista voidaan ajaa alas tarpeettomina. En kuitenkaan usko, että ilman nykyistä paljon tehokkaampaa jätehuoltoa (kiinteä talousjäte, jätevedet ja -liete) saadaan yhteiskuntajätteen päästökuormitusta kuriin. Varsinkin, kun tämä ikuiseen talouskasvuun nojautuva talousjärjestelmä lisää kulutusta joka vuosi. 

Nyt tarvitaan digiloikkaa tavaroista palvelujen kuluttamiseen!

Jälkikirjoitus

Mistä saadaan vaikuttavuutta ilmastonmuutoksen hidastamiseen ja paremman elinympäristömme kehittämiseen? Tehokkaimmat kohteet ja keinovalikoimakin on tiedossa. Ymmärryksen ja poliittisen päätöksenteon väliltä puuttuu kuitenkin pitkä pätkä siltaa. Asioiden kanssa puuhastelu on poliittisesti korrektimpaan kuin aina jollekin taholle epämieluisien päätösten tekeminen.

Todella suuri este ympäristöviisaan energiantuotannon toteuttamiselle on energiamarkkinoiden jo yli vuosikymmenen jatkunut fragmentaatio ja omistuksen siirtyminen maan rajojen ulkopuolelle. Esim. maan sähköntuotannon-sähkönsiirron-sähkön jakelun arvoketjussa on paljon erilaisia toimijoita, jotka toimivat hyvin erilaisin liiketaloudellisin periaattein. Pelisäännöt eivät ole yhteneväiset ja luonnolliset monopolit tahkoavat rahaa omassa, auvoisessa kuplassaan.
Lisäksi valtio-omisteiset ja osaomisteiset energiayhtiöt ovat osakeyhtiölain ”takana” ja niiden edes strategista ohjausta ei valtioneuvosto uskalla/halua toteuttaa. Olisikohan syynä oman strategian heikko ymmärrys, straregian laatu vai pelkkä uskalluksen puute?

Tässä vaikuttavuusperusteinen toimenpidelistani tämän päivän ymmärryksellä:

-        kivihiilen käyttö lopetetaan pikaisesti

-        joukkoliikenneinvestoinnit sinne missä on joukkoja (ihmiskeskittymiä)

-        autoilun energiavaihtoehdot tulee vertailla ajoneuvon koko elinkaaren yli; valmistus, käyttö, romutus

-        lentoliikenteen verotus päästöperusteiseksi

-        laivamoottoriteknologian pikainen kehitystyö

-        turpeen käyttö energiatuotantoon lopetettava ja suot ennallistettava

-        epäorgaaninen kiertotalous toimivaksi; betonille korvaavat vaihtoehdot kaupallistettava nopeasti

-        ruoantuotanto pyritään tekemään nollapäästöiseksi (koko arvoketju)

-        turvemaiden viljelyn hallittu alasajo, vain välttämätön säilytetään

-        metsäteollisuuden päästömittaus = koko arvoketjun mittaus

-        yhteiskuntajätteen käsittely kohti täyskierrätystä ilman jätteenpolttoa; kiertotalouselämäntapa

-        hajautetun energiatuotannon mallin kehittäminen; energian tuotanto lähelle kuluttajia

-        uusiutuvan energian tuotannon päästöille ja ympäristövaikutuksille mittaukset elinkaarimallilla

-        uusiutuvan energian lainsäädäntö ajantasalle. Nykyinen laki on kuin 1980-luvun kaivoslaki!

Olen edellä yrittänyt hahmottaa Suomen ympäristökeskustelun taustoja. Luonnonjärjestelmien (ne ainoat oikeat ”ekosysteemit”) ja ihmisen kehittämien järjestelmien kiinteä keskinäisvaikutus on vahva. Meitä on aivan liikaa maapallolla, jotta voisimme kansakuntana elää eristyksissä muista. Hyvät käytännöt, jotka antavat parhaan ekologisen ja taloudellisen tuloksen, leviävät nopeasti. Niitä on toteutettava, markkinoitava jotta kaikki niihin tarttuisivat.
Globaali talous ei säästä ketään, eikä päästä ketään piiloutumaan omahyväisyyteen.

Pääministeri Sanna Marin puhui YK:ssa 6.3., ja sanoi: ”Rakennamme Suomeen maailman ensimmäisen fossiilisista polttoaineista vapaan hyvinvointiyhteiskunnan.” Siinä on selkeä tavoite ja keinotkin ovat tiedossamme. Nyt sanoista tekoihin!

Salossa, 15. huhtikuuta AD 2020

-->Jouko Häyrynen

---

[1] Tilastokeskus, Suomen kasvihuonepäästöt 2018

[2] Tilastokeskus, kasvihuonekaasujen inventaario

[3] Tilastokeskus

[4] Euroopan ympäristökeskus

[5] Luke, 2019

[6] CECIRE-tutkimushanke (Cement From and For Circular Economy), Oulun yliopisto

[7] Maatalouden päästöt, Eduskunnan julkaisut 2017

[8] Turvemaiden viljelyn ilmastovaikutukset, LUKE 2019

[9] Turvemaiden viljelyn ilmastovaikutukset, LUKE 2019 

[10] MTK Ilmasto-ohjelma 2018

[11] Journal of Environment Management, Oct. 2019 (580-587)

[12] Tilastokeskus