Uskonnon ja Uskonnottomuuden harjoittamisen vapaus

Buddhalainen pyhä mies, Lohan (Japani)

Käytin piktään ajatuksen käsijarrua tätä kolumnia kirjoittaessani ja seurasin tapahtumien kulkua kaikessa rauhassa. Asioiden todellinen luonne ja taustat paljastuivat hitaasti ensimmäisen somemyrskyn ja tunteellisten lonkkalaukausten jälkeen. Pyydän, että lukiessanne pidätte mielessänne termit uskonnollisuus, uskonnottomuus, agnostisuus, positiivinen ja negatiivinen ateismi, uskonnonvapaus ja uskonnon harjoittamisen vapaus. Epäselvissä tapauksissa rohkaisen kertaamaan yläkoulun oppimäärää.
Ennakkovaroitus: Kolumni sisältää suoria viittauksia uskonnollisiin aiheisiin. Avaraa mieltä ja ymmärtämystä, hyvät lukijat. Kyse on meidän kaikkien tärkeimmästä asiasta; vapaudesta omaan maailmankuvaan ja elämän filosofiaan lain ja hyvien tapojen puitteissa.

Ars Humanus / Humana 

Ihmisen luoma taide on kautta aikojen ollut tekijänsä ajattelun tuote. Meillä on vastustamaton halu muuntaa omat tunteet, uskomukset, uskonnot, rohkeus, kauneuden kokemukset, pelko ja maailmankuva aistittavaan muotoon. Me, kätevät kädelliset, ilmaisemme näkemystämme ympäröivästä maailmasta musiikin, tanssin, moninaisen kirjallisuuden, näytelmien, maalausten, veistosten, elokuvan, valokuvauksen, digitaiteen yms. avulla. Taide on olennainen osa ihmisen ilmaisunvapautta, osa YK:n Ihmisoikeuksien Julistuksen tarjoamaa yksilön suojaa. Sitä tulisi Suomen perustuslain myös tukea ja vahvistaa. Istuvan hallituksenkin tulisi muistuttaa siitä itseään.

Mikä taiteessa on sopivaa ja mikä ei on ikuinen kiistakapula. Sovinnaisuuden, loukkaavuuden ja hyvien tapojen rajaviiva liikkuu meidän kunkin ajatuksissamme. Tasa-arvoisuudesta ja luterilaisesta perinteestämme kumpuava, hyvin laaja, suomalainen suvaitsevaisuus on murenemassa. Tästä esimerkkeinä ovat viime aikojen tapaukset, joissa uskonnottomien oikeuksien loukkaaminen ja siihen liittyvä itsesensuuri pyrkii rajaamaan taiteita ja itseilmaisua. Rajan määrittelyyn ovat osallistuneet myös viranomaiset. Useat asiantuntijat, yliopistojen tieteentekijät ja monimuotoisten aatesuuntien edustajat ovat innokkaasti tuoneet julki mielipiteitään. Sanan aallot ovat käyneet korkeina.
Olen ajattelut, että ateismi on aatteista vahvin, koska se kieltää kaiken muiden filosofioiden olemassaolon. Tämä on nyt tullut todistetuksi. En tiedä miten kouluissa nykyisin opetetaan filosofiaa, psykologiaa ja uskontojen oppia, siis aineita joiden avulla nuoret muodostavat elämänkatsomuksensa ja maailmankuvansa. Kaikki ei taida olla opetussuunnitelmissa kohdallaan tai olen vain pudonnut yhteiskunnan muutosvauhdista. (Se on paljon mahdollista! lat. huom.)

Henkinen resilienssi

Suvaitsemattomuuden kasvu on huolestuttavaa. Kerettiläisyyden määritelmä harhaoppisuudesta on heittänyt häränpyllyä. Irenaeus (v. 130-202), Contra Haereses, alkuteos "Harhaoppeja vastaan", kuvaa harhaoppisuuden ajattelumalleja. Kun Irenaueksen ajattelusta riisutaan uskonnollisuus pois, saadaan nykyhetkeen sopiva tavoite sopuun, toisten ymmärtämiseen ja rauhan rakentamiseen. 
Oman aatemaailman puolustaminen on ihmisen dna:ssa. Muuten eivät ole selitettävissä aina uudelleen syttyvät uskonsodat, Sosialistisen Internationaalin pyrkimykset 1900-luvun alussa, Natsi-Saksan nousu ja tuho, Isiksen lukuisat sotatantereet, Venäjän laajenemispyrkimykset ja imperialismi yleensä jne. 

Elämme tuhansien vuosien sivistyshistoria hartioillamme. Onko sivistyksestä nyt tullut taakka, joka on ravisteltava pois? Missä on nykyihmisen henkinen resilienssi sietää itselle ehkä epämiellyttäviä mielipiteitä ja itseilmaisun muotoja? Monikulttuurisuuden l. pluralismin tulisi olla normi ajassamme, jossa modernit, henkiset ja fyysiset, kansainvaellukset ovat arkipäivää. Taidamme ottaa aivan liikaa mallia USA:sta, jossa eri kansanryhmien todellisuudet ovat etääntyneet toisistaan. Jos julkinen keskustelu joudutaan käymään yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan ja eduskunnan perustuslakiovaliokunnan kautta, niin mielestäni olemme pahasti hukassa kansakuntana.

Uskonnonvapaus työlainsäädännön osana

Pikkumiehenä muistelin Pyhäinmiestenpäivänä edesmenneitä sukulaisiani (huom. nykyisin pyhäinpäivä pienellä alkukirjaimella). Lista oli kovin lyhyt, kuten nuoren muisti. Harras mummini piti huolen, etteivät lapset ”häläpänneet”, vaan päivä vietettiin arvokkaasti käyttäytyen. Nyt saan istua koko aamukahvin ajan sukuni ja ystäväpiirin vainajia ajatellen. Yksi kynttilä ei enää riitä.

Pyhäinpäivä on ns. arkipyhä (työssäkäyvälle yleensä palkallinen vapaapäivää tai korotettu palkka tai lyhennetty työaika). Kristillisen juhlapäivän vietto on demokraattisesti kaikkien vapaapäivä, myös uskonnottomien. Se on valtiovallan oikeuttamaa uskonnonvapautta.

Yhdenvertaisuusgate

Hämeenlinnan yhdenvertaisuus-gate https://yle.fi/a/74-20120235 laukaisi myrskyn somessa, jota yliopistojen professorit ja lehtorit yrittivät ontuvasti selitellä ja rauhoitella kansaa https://yle.fi/a/74-20121596 . 
Tunteita nostattaa yhdenvertaisuusgate yllättävien henkilöiden taholta. Näyttää kovin tarkoitushakuiselta mm. M. Jungerin parahdus X:ssä 9.11. perutusta barokkikonserista lapsille: "Kristinusko nimissä on uskoteltu lukemattomille lapsille, että jos he eivät tee kuten käsketään, he joutuvat helvettiin. Rikollista touhua, josta jää syvät traumat. Siinä mielessä en hirveästi pahoita mieltä vaikka joku konsertti jäisi lapsilta näkemättä." 
Voihan sen kunnallisvaalikampanjan näinkin avata, räväkästi ja äänestäjäkuntaa hämmentäen.

Ilta-Sanomien Ulla Appelsin toppuutteli omassa kolumnissaan 10.11. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010823023.html  ja vaati malttia "järjestelmältä" reagoida jokaisen mielensäpahoittajan vaatimukseen.
Julkisessa keskustelussa (tai some-huutamisessa) jokaisen intressiryhmän perustelut ovat tietysti ne ainoat oikeat. Nimimerkin nimettömyyden taakse vetäytyvät usein vahvimpien mielipiteiden omaavat. Pahinta olisi leimautua tunnustukselliseksi kristityksi, muslimiksi, juutalaiseksi, buddhalaiseksi jne. Ateistin sananvapaus on tässä debatissa voittajan sananvapaus.

 

Uusien ohjeiden mukaan uskonnollisen taiteen esittämisen tulee olla ennalta suunniteltua ja tiedotettua. Hengellistä alkuperää oleva joululaulu koulun kuusijuhlassa ei ole sopivaa, ellei siitä ole ennalta varoitettu. Ex tempore ei voi missään tapauksessa julkisesti laulaa luikauttaa esim. "Heinillä härkäin kaukalon." Sama laulu marketin "muzakina" tai radiossa soitettuna on toki hyväksyttävää, vaikka laulun sisältö tunkeutuu varoituksetta korviimme. On ironista, että turvallisin paikka tehdä ostoksia on vahvasti uskonnollisen perheyrityksen kauppaketju. Heidän kaupoissa ei soi muzak, eivät edes joululaulut. "Suruttomienkin" on turvallista tehdä ostoksia koska taustamusiikkia ei yksinkertaista ole!

Julkisuuteen tullut yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan "kehoitus" (lue: tuomio) rahakorvauksesta loukatuksi tulleelle uskonnottomalle lapselle on rikkomuksesta vuodelta 2022. Näitä ilmoituksia uskonnonvapauden loukkauksista tulee prosessiin noin 50 kpl vuodessa. Voi vain arvailla kuinka paljon valituksia on nyt jumissa prosessissa, joka ei alkujaan ollut tarkoitettu lyömäaseeksi kenellekään.
Uusin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätös koskee vuonna 2023 Hämeenlinnassa pidettyä koulukonserttia, joka yllättäen olikin uskonnollinen ja loukkasi näin yhden oppilaan vakaumuksellista uskonnottomuutta. Hämeenlinnan kaupungin sivistys- ja hyvinvointilautakunnan päätti 11/2024, ettei kaupunki maksa suosituksen mukaista 1500 euron korvausta. Loukkaavan konsertin esiintyjä, Pekka Simojoki, toi julkisuuteen oman pahoittelunsa https://yle.fi/a/74-20122482 Hän toteaa, että pelisäännöt ovat nyt selvät ja hän lupaa olla jatkossa tarkempi laulujen valinnoissa. Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Asia etenee oikeusasteisiin, koska ko. lapsen vanhempi on ilmoittanut nostavansa kanteen. Saako oikeudesta oikeasti oikeutta alaikäisen lapsensa elämänkatsomukselliseen vääryyden kokemiseen?
Mikä on oikea rangaistus uskonnottomuuden pilkkaamisesta? Hannu Salaman  jumalanpilkkaoikeudenkäynti käydään nyt käänteisenä Hämeenlinnassa. Onko Suomi on kääntynyt päälaelleen?

Mikä ihmeen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta? Kyseessä on valtioneuvoston nimittämä itsenäinen ja riippumaton oikeusturvaelin: " Lautakunta val­voo yh­den­ver­tai­suus­lain ja tasa-ar­vo­lain nou­dat­ta­mis­ta yk­si­tyi­ses­sä toi­min­nas­sa sekä jul­ki­ses­sa hal­lin­to- ja lii­ke­toi­min­nas­sa. Yh­den­ver­tai­suus­lain val­von­ta työ­elä­mäs­sä ei kuu­lu lau­ta­kun­nan toi­mi­val­taan." https://www.yvtltk.fi/fi/
Viimekädessä lautakunnan työstä on vastuussa istuva hallitus.

Esimerkin voimaa

Koska olen innokas musiikin harrastaja, tosin vain amatööri, niin haluan nostaa muutaman suositun sävellyksen esille esimerkeiksi globaalin kulttuurisen perimän ja uskontojen ja uskomusten monisäikeisestä verkosta. Ao. kappaleita soitetaan miljoonia kertoja vuodessa ympäri maailmaa eri media-alustoilla. 

1) Leonard Cohen: Hallelujah. 
Laulussa on runsaasti viittauksia juutalaiseen historiaan, kuten tarina Samson ja Delilah ja kuningas Daavidin ja leski Batsheban rakkaustarina.

2) Yusuf Islam (ent. Cat  Stevens, l. Steven Demetre Georgiu): Morning has broken.
Tämä kaunis laulu on sävelletty ylistämään Yusuf Islamin kääntymistä muhamettilaisuuteen. Kenties tiedostamatta tuhannet koululaiset Suomessa ovat esittäneet kappaletta koulun juhlissa, ja opettaja ei ole muistanut pyytää niitä poistumaan salista, joiden vakaumusta ko. laulu loukkaa.

3) Paul Simon: American Tune
Tämä on yksi hienostuneimmista tavoista tuoda kristillisen kirkkomusiikin perinne nykypäivään ja myydä sävellystä miljoonin kappalein tietämättömälle kuluttajakunnalle. Laulun alkujuuret löytyvät barokkisäveltäjä Hans Leo Hasslerin nuottivihkosta vuodelta 1601; "Mein G´mut ist mir verwirret". Noin 50 vuotta myöhemmin sävellys löysi tiensä Paul Gerhardtin psalmikokoelmaan ja Johann Sebastian Bachin Matteus Passioon; "O Haupt voll Blut und Wundn".  Selvää kristillistä kirkkomusiikkia molemmat. Tarttuva melodia eli myös kansansävelmänä mm. Irlannissa ja matkasi siirtolaisten mukana yli Atlantin. Tom Glazer toi USA:ssa laulun julkisuuteen nimellä "Because all men are brothers". Sen levyttivät useat countryartistit mm. trio Peter, Paul and Mary. Kun Paul Simon teki vuonna 1973 melodiaan koskettavat sanat, syntyi "American Tune", jonka me musiikin suurkuluttajat nielimme sellaisenaan ilman uskontoahdistusta.

En ole kuullut vielä valituksia näistä kolmesta, sangen tunnetusta, uskonnollistaustaisesta sävellyksestä. Kenties tämä hajatelmaniantaa rohkeutta jollekin loukatulle sielulle hakea edes rahallista korvausta American Tunen esittämisestä ilman ennakkovaroitusta. Yle ja muut radiokanavat, tv- ja videotuotantoyhtiöt sekä verkkomedian tuottajat ottakoot opiksi ja asettakoot ennakoinnin osaksi standardikäytänteitä (SOP). Myös Teostolla on valvontatehtävässään tarkistuksen paikka.

Kuningas Herodes olen minä!

Olin kotiseudulla alakouluikäisenä Tiernapoika. Suuri osa meistä pojista kiersi kylissä ja esitti Matteuksen evankeliumin pohjalta tehdyn laulunäytelmän Jeesuksen syntymästä.
Ovella kysyimme: "Saako tulla laulamaan?" 
Nykykäytännön mukaan tulee Tiernapoikien tehdä ennakkokysely kuulijoille puhelimella, somen chatilla tai mieluiten emailitse, josta jää Tiernapojille todiste asiakkaan hyväksymisestä. Jotta nuoret esiintyjät olisivat juridisesti mahdillisimman turvatut, kysymykseen tulisi lisätä suostumus/kielto laulaa tsaristis-imperialistinen ylistyslaulu. 

Siis mikä?
Keisari Aleksanteri Suomenmaan,
hän pois otti orjuuden,
hän pois otti tyrannin
hän kääntää, kaataa kaikki vihollisen maat
siis kaikki kansa riemuitkaa, kun olette päässeet vaivoista!

Näytelmän tuntematon laatija on lisännyt loppuun, Knihtin sanomaksi, turvalausekkeen, joka on mielestäni juridisesti pätevä:
"Emme ole tulleet millään viekkauvella emmekä vääryyellä teijä huoneeseenne laulamaan, vaan teijän oman hyvän tahtonne jäläkeen. Olemme köyhiä laulajapoikia ja pyyämme lanttia."

Kirkko ei ole uskonnollinen paikka

Koski, pieni Varsinais-Suomen kunta, kävi oman uskonnonharjoittamis/-harjoittamattomuuskeskustelun julkisuudessa. (SSS 22.11.2024). https://extra.epaper.fi/lehti/sss-arkisto/_read/22.11.2024/397400.html Kirkkoa lähellä oleva Talolan koulu halusi pitää joulujuhlan kirkossa, koska omat tilat ovat kovin pienet. Kirkon virasto ymmärsi, että tilan käyttöön liittyy automaattisesti kappalaisen osallistuminen juhlaan. Asia selvisi sopuisasti yhteisymmärryksessä, koska opetushallituksen mukaan kirkkoa ei lasketa uskonnolliseksi paikaksi. Lapset voivat siis mennä tunnustuksettomaan joulujuhlaansa vaikka kirkkoon, jos juhlan ohjelma ei heidän (lue: vanhempien) vakaumusta loukkaa.
Wanha roomalaisen oikeuden perussääntö toimii tänäänkin; jäsenet muodostavat kokouksen, ei kokouksen pitopaikka!
Corpus iuris civilis sanatarkasti : "Viisi muodostaa seurueen, seitsemän kokouksen. Viisi voi myös muodostaa kokouksen, jos siihen kuuluu ylhäisiä henkilöitä."

Käänteinen kulttuuriympäristö tulee

Koska olemme kansakuntana ottamassa kulttuurilukkarin pestin, ehdotan että uskonnollisen perinteen pohjalle tehdylle taiteelle sen kaikissa muodoissa asetetaan ennakkoilmoitusvelvollisuus. Olkoon siis suomalaisilla taiteen tuottajilla ja esittäjillä korkea moraali ja itsesensuuri!
Uskonnonvapauden ja uskonnottomuuden vapauden tulee voida elää sovussa rinnakkain. Tämä meidän suomalaisten aivan itse aiheuttamamme ongelma poistuu ajan myötä. Kansa maallistuu ja  eri uskontojen harjoittajista tulee vähemmistöjä.  Tällöin kuvaan astuvat säännöt ja normit vähemmistöryhmien suojasta. Suomesta tulee siis käänteinen kulttuuriympäristö nykytilanteeseen verrattuna. Olemmehan vielä silloinkin valmiit turvaamaan vähemmistöjen oikeudet, olemmehan?

 Kollektiivinen mielensä pahoittamisen kulttuuri

Jotta nykyisessä, valikoivan suvaitsemattomuuden, ilmapiirissä emme loukkaisi kanssaihmisiä, ehdotan että katsellemme taidetta yksin interwebistä, ehkä AR-maskin kautta, ja kuuntelemme musiikkia korvamatona. Se on turvallista taiteiden kuluttajansuojaa ja eliminoi suvaitsemattomuuden ja kollektiivisen mielensä pahoittamisen mahdollisuuksia.

"Menkää rauhassa.", sanoi kertomuksen mukaan eräs nasaretilainen (synt. 6-7 vuotta ennen ajanlaskun alkua)

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty keinoälyn tarjoamia työkaluja. 

Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

 

Jouko Häyrynen
Kisko

 

 

 

 

 

 

 

Avoin kirje Ylen Uutispodcastin toimitukselle 4.12.2024

Ὀλυμπία, Zeuksen temppeli

Ollos tervehditty, Ylen toimituskunta!

Kiitos mielenkiintoisesta podcastista koskien Suomen Olympiakomiteaa. Haluaisin nostaa esille yhden unohdetun tulokulman Suomen Olympialiikkeeseen.

 

Suomen Olympiakomitea, OK (SOK olisi harhaanjohtava lyhenne) on kansainvälisen Olympiakomitean (IOC) jäsenyhdistys ja edustaa sitä Suomessa. Sama koskee muitakin maakohtaisia Olympiakomiteoita.

Kansallinen olympiakomitea on kansainvälisen olympialiikkeen kansallinen yksikkö. Se vastaa kansan osallistumisesta olympiakisoihin. Kansallinen olympiakomitea voi myös esittää kaupunkia tulevien olympiakisojen pitopaikaksi. OK  ei tätä itse ääneen sano ja sen kotisivut ovat harhaanjohtavia ja kovin niukkasanaisia asiasta.

Pariisin Olympialaisissa Ylen urheiluselostajat, aivan oikein, muistuttivat useasti tästä OK:n roolista ei-kansallisena organisaationa. Oikeutetusti voidaan kysyä: Mihin suomalainen huippu-urheilu tarvitsee OK:n kaltaista fasadia? OK on ottanut historian saatossa urheilun kattojärjestön roolin, joka ei sille kuuluisi. Syynä lienee perin eripurainen ja riitaisa huippu-urheilumme järjestökenttä.

Em. taustaa vastaan on täysin oikeutettua, että OPM otti pois OK:lta urheilun rahajako-oikeuden. Seuraavaksi tulee tarkastella, mikä on oikeansuuruinen valtion tuki OK:lle. Nykyinen n. 70% budjetista on kohtuuton organisaatiolle, joka ei ole kotimaisen urheilun keskiössä ja jonka katto-organisaatio IOC on niin varakas, ettei tiedä mitä pääomallaan oikein tekisi.

Valmennusapurahojen jaossa ennen Pariisin Olympialaisia oli OK urheilujohtamisen irvikuva. Kakkostason urheilijat saivat valmennusapurahaa ja nousevat kyvyt jäivät nuolemaan näppejään. Vrt. tapaus Saga Vanninen.

 

OK:n ja Valon (Suomen liikunta ja urheilu ry) suunniteltu yhdistyminen tulee olemaan täynnä lämpökitkaa. OK:n, lajiliittojen ja etenkin kuntourheilujärjestöjen roolit ovat herttaisesti sekaisin ja tämä näyttää jatkuvan. On ihailtavaa, että yksilöurheilijat jaksavat puurtaa lajinsa parissa vaikka ulkoiset tekijät varmaan heitä huolettavatkin.

 

Mitä tulee juuri ulos ohjatun OK:n puheenjohtajan vuodatukseen, on se kaipuuta menneisyyteen, jonne paluuta ei enää ole. Muutosjohtajaksi ei ex-puheenjohtajasta ollut. Hänen julkistetut tavoitteensa v. 2020 olivat: "Nostaa Olympiakomitean yhteiskunnallista painoarvoa ja vaikuttavuutta, kehittää ja modernisoida sen toimintaa ja varmistaa pitkän tähtäimen rahoitus organisaatiolle." Miten nyt omasta mielestänne meni?, kysyy epätietoinen Sysmästä. 

Toivokaamme, että ex-puheenjohtajan huippunopeasti löytämässään uudessa pestissä Finnverassa, valtiollisessa liiketoiminnan rahanjako ja luototustoiminnassa, onnistuu paremmin.

Olympiakomitean uuden johdon pitää nyt pitää katse pallossa ja keskittyä OK:n päätehtävään, Olympialiikkeen uskottavuuden palauttamiseen Suomessa. Se lienee luontevaa, koska johtotroikassa on hallitusammattilaisia ja urheilulajeissa meritoituneita. Edustettuina ovat mm. Valo, voimistelu ja lentopallo. IOC:n maine on kuralla, mutta OK:n on irrottauduttava tästä syöksykierteestä. Toivottavasti mainostetut uudet toimintamuodot; sparrausryhmät ja rullaava strategiatyö, tepsivät. Muuten vanha hokema muuttuu todeksi: ”Huippu-urheilu on yhteiskunnan syöpä!”

 

Hyvää adventtia ja uusia podcasteja odotellen!

 

Jouko Häyrynen

 

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty keinoälyn tarjoamia työkaluja. 

Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia

Viis virkaa ja kuus nälkää

 

      Kuva: Satakunnan Museo

 

Kansanedustajien suora osallistuminen kunta- ja aluepolitiikkaan on puheenaihe, joka nousee esille aina ennen alue- ja kuntavaaleja kuten keväisin ja syksyisin keskustelu kesäajasta. Eduskunnassa on näkynyt selkeitä linjauksia. Mm. Vasemmistoliitto on ohjeistanut, mutta ei määrännyt, kansanedustajiaan pidättäytymästä alue- ja kuntavaaliehdokkuudesta. Vielä keväällä moni muukin puolue toivoi, että ns. triplapäättäjistä luovuttaisiin ja hallitus asetti selvitystyöryhmän tutkimaan ongelmia ja mahdollisia lakimuutoksia. Selvitys valmistunee syksyllä 2025. Senaattoreillamme ei syytä huoleen. Kevään kuntavaalit käydään vielä nykyisen maan tavan mukaan, ja triplamandaattinne voidaan vahvistaa lain puitteissa tuleviksi vuosiksi.

 

Olen huolestunut lainsäätäjien jaksamisesta. Lainsäädännön luulisi olevan vaativaa ja aikaa vievää työtä. Parlamentaarikoilla on lisäksi eduskunnan valiokuntien ja valmistelevien toimielinten maratonistuntoja,  eduskuntaryhmän ja eritasoisten puolue-elinten kokouksia. Kansanedustajat istuvat muillakin julkishallinnon vakansseilla. 

Moni kansanedustaja on jo luopunut kunta- ja maakuntatason poliittisista tehtävistään. Kansanedustajien työuupumus ja siihen läheisesti liittyvä keskinäinen koulukiusaaminen täysistuinnoissa, ja etenkin niiden ulkopuolella, on tämän syksyn uutisaiheita. Senaattorimme eivät saa kalentereitaan kuntoon! Ajankäytön hallinta on osalle kansanedustajista tuntematon käsite.

Vastavirtaan ja myötävirtaan uivia kansanedustajia löytyy.

Ulkoministeri Elina Valtonen (KOK) ilmoitti 18.10., ettei hän asetu ehdolle kevään kuntavaaleissa. ”Se on kuitenkin tietty määrä, mitä yksi ihminen voi tehdä”. 

Mikko Lunden (PS) ilmoitti 26.11. "Paukut ei riitä." 

Tytti Tuppurainen (SDP) ilmoitti 26.11. asettuvansa ehdolle kuntavaaleissa Oulussa. Tavoiteena on saada 25 vuotta rikki kunnallispolitiikassa. Eräänlainen tavoite on sekin. Aluevaaleihin hän ei puolueenkaan houkuttelemana enää lähde. Onko jo riittävästi meriittejä?

 

Julkisrahoitteinen mediayhtiö teki oman tutkimuksen senaattorien jaksamisesta 23.10. Viesti on selvä. 1/3 kansanedustajista kokee väsymystä. Työ on henkisesti kuormittavaa ja kalenteri täynnä. Nelipäiväinen eduskunnan työviikko täydentyy maanantaisin alue- ja kunnallispolitiikan kokouksilla. Viikonloppuisin täytyy myös olla esillä ja äänestäjäkunnan tavoitettavissa. Eihän sillat ja urheiluhallit muuten tule vihityksi asian vaatimalla arvokkuudella. 

 

Paljon olisi karsittavaa "yliedustuksellisen demokratian" eri sektoreilla. Tähän kiinnitti huomiota niinkin yllättävä taho kuin Kokoomuksen kansanedustajat Aalto-Setälä ja Päivärinta. Kaksikko vaati tiedotteessaan 16.10. (ei eduskunta-aloitteessa), että valtionyhtiöiden hallintoneuvostot on lakkautettava tarpeettomina, poliittisina hillotolppina l. palkintovirkoina. Oman puolueen kollega, Sinuhe Wallinheimo, torppasi ehdotuksen setämäisen alentuvasti: "Kyllä maailmaan puhetta mahtuu". 

Yritä siinä sitten jaksaa tehdä eduskuntatyötä!

Kansanedustajien ”edunvalvontaa” olisi syytä muutenkin siivota. Osuustoiminnallisten kauppojen, pankkien ja muiden maakuntatason yritysten hallintoneuvostot, isännistöt yms. tuskin saavat lisäarvoa siitä, että valtakunnantason poliitikko piipahtaa kokouksissa jos kiireiltään ehtii. Reilujen kokouspalkkioiden kerrotaan houkuttelevan korkean tason teknis-taloudellisia ammattilaisia. Onkohan näin? Hallintoneuvostoihin valittujen ammattina usein on poliitikko.

 

Huoli oma puolueen äänisaalista vaaleissa ajaa osittain urakoitsijapoliitikkoja aina vaan uudestaan ehdolle. d`Hondtin vaalitavan romuttaminen helpottaisi huomattavasti puoluetoimistojen vaalitaktikointia.

Työmies on palkkansa ansainnut, mutta urakkapalkkaus ei kuulu demokratiaan.



 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty keinoälyn tarjoamia työkaluja. 

Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

 

Jouko Häyrynen

Miina on voittajan ase

 

Miinojen käyttö sodassa on voittajan etu. Liki kaikissa sodissa hävinnyt osapuoli on velvoitettu/pakotettu suorittamaan maaston. tiestön ja asutun ympäristön raivaukset. Olipa alue voittajan valloittama/miehittämä tai omaksi julistama, häviäjä hoitaa sodan loppusiivouksen. Sodan jälkeenkin on vastustajan ihmishenki on toisarvoinen. Tästä on paljon todisteita sotahistoriasta ja nytkin käynnissä olevista sodista.

 Kun aselepo sovittiin SNTL:n ja Suomen välillä 4.9.1944, olettivat joukot että he pääsevät siviiliin. Kuitenkin osa joukko-osastoista määrättiin raivaamaan rintamalta miinotteita (omia ja SNTL:n). Esimerkiksi Rukajärven rintamalla taistelujen tauottua vanhemmat ikäluokat kotiutettiin, ja nuoret jatkoivat rintamalinjoilla miinojen raivausta.  Miinanraivaukseen komennettiin vuonna 1944-45 20-22 -vuotiaat, kokemattomat varusmiehet, joilla ei ollut kunnon välineitä eikä taitoa. Suomenlahden miinakenttien raivaaminen oli myös erittäin vaarallinen ja liki toivoton tehtävä; SNTL, Saksa ja Suomi laskivat omat merimiinakenttänsä, ja kartat olivat vain viitteellisiä. Kalustoakaan ei ollut, koska SNTL oli takavarikoinut liki koko Suomen rannikkolaivaston sotakorvausten ensimmäisenä osana.
 Vielä tänäänkin mm. Tallinnan lautat ajavat vanhojen, tosin jo toimimattomien, miinojen yli. Tanskassa vangitut saksalaiset joukko-osastot jatkoivat koko länsirannikon kattavien miinoitteiden raivaamista monta vuotta. Sielläkin vain nuorimmat ikäluokat tekivät vaarallisen työn. Ollessani varusmiespalveluksessa Lapin Jääkäripataljoonassa 1970-luvulla kutsuttiin panssarintorjuntajääkäreitä vieläkin ”miinanpolkijoiksi”. 



 

Puolustusvoimien komentajan kautta käynnistetty keskustelu Suomen mahdollisesta irtisanoutumisesta Ottawan sopimuksesta ei tullut yllätyksenä. Virossa on samanlainen pohdinta meneillään. Olisi huonoa maanpuolustuksen suunnittelua, ellei Suomen Puolustusvoimilla olisi jo varalta suunnitelmat miinojen valmistuksen aloittamisesta ja niiden käytöstä eri sodan skenarioissa.
En usko, että henkilömiinoista päästään koskaan eroon. Miina ei valitse uhria, ja siksi siviilitappiot ovat sodassa ja kauan sodan jälkeenkin suuria. Sodassa miinoitetaan kaikki mahdollinen ajoneuvoista lasten leluihin. Israelin käyttämät henkilöhakulaitteisiin integroidut, etälaukaistavat, miinat ovat oiva esimerkki ihmisen kekseliäisyydestä. Yhä älykkäämpiä tapoja tappaa vastustajia on kehitteillä. Toisaalta edelleenkin kylvetään maastoon lentokoneista, droneista ja helikoptereista ”sokeita” henkilömiinoja aivan silmittömiä määriä. Taistelutapojen nopea taktinen muutos tekee miinojen käytöstä reaktiivista toimintaa. Sodassa toteutuu suuruuden ekonomian irvikuva.



Henkilömiina on halpa ja helppo valmistaa. Siksi sen käyttö on ollut jo suosittua jo 1800-luvulta saakka. Saksa miinoitti perääntyessään 1944-45 Suomen Lapin n. miljoonalla miinalla, joita löydetään ja tuhotaan edelleenkin 500 - 1000 kpl vuodessa. Sodan jälkeen 1944-1949 Lapissa kuoli miinoihin 300 ihmistä, joista 200 siviiliä ja 100 miinanraivaajaa (Juhani Virkkunen,  Miinojen ja räjähteiden siviiliuhrit Pohjois-Suomessa 1944–1949). Ukrainan hallitus arvioi 1/2024, että  maassa on miinoitteita n. 160´000 km²  alueella.

 

Kenties ainoa, tosin pitkin hampain, hyväksyttävä henkilömiina on ns. aikarajoitteinen räjähde, jonka sytytin deaktivoituu ajan funktiona. Silloinkin maastoon jää pahimmillaan miljoonia kiloja ympäristölle haitallisia räjähdekemikaaleja. Puheet puhtaasta, luonnonmukaisesta viljelystä voidaan entisillä sotatoimialueilla unohtaa kymmeniksi vuosiksi. 

 

Sodan pitkä varjo on kylvetty täyteen miinoja.

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty keinoälyn tarjoamia työkaluja. 

Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

 

Jouko Häyrynen

Pitäjäterveisiä

     Kansatieteen kuvakokoelma

Viidentoista vuoden jälkeenkin kuntaliitoksemme pitäjät kipuilevat muutosten keskellä. Keskuskaupungin päättäjät ovat kummissaan. Miksi kehyspitäjien asukkaat ovat tyytymättömiä? Mikään ei tunnu kelpaavan. Ei edes toiminnan tehostaminen, kustannusten karsiminen ja palvelujen siirtäminen keskuskaupunkiin. Salo  on suuruuden ekonomian yhteiskuntakokeilu, vaikka väestöpohja on liian pieni ja ikärakenne vinoutunut. 

Mikä toimi selvitysmiesten paperilla ja kuntaministerin päätösasiakirjoissa jalkautui huonosti käytäntöön. Valtiovalta sysäsi ongelmat liitoskuntiin, jotka vasta opettelivat yhteistoimintaa. Vuosien varrella on Suomen kaikkien liitoskuntien peruspalveluverkkoa uudistettu, ja verkon silmäkokoa kasvatettu äärimmilleen kuntakonsulttien neuvojen mukaan. Sekään ei ole oikein toiminut. Liitoskunnan asioimiskeskus, Salo, on ympäryskuntien muodostaman reikäleivän reikä. 

 

Tapasin kotipitäjän kirjaston edessä tutun rouvan ja jutustelun lomassa katselimme ympärillemme. Meillähän on täällä vielä todella paljon menetettävää! Huomaavatkohan kanssaihmiset tämän?

Kiskossa on vielä jäljellä: alakoulu, liikuntahalli, itsepalvelukirjasto, urheilukenttä, kylätalo, kotiseutumuseo, taidekeskus kivimakasiini, terveyskeskus lääkärin kera, apteekki, parturi, yksi päivittäistavarakauppa, yksi huoltoasema + asiamies-posti, autokorjaamo, taksiyrittäjiä, ravintola, kesäravintoloita, pienkonekorjaus-, rakennus-,  LVIS- ja maansiirtoyrittäjiä, maatalousyrittäjiä & lähiruokaa,  jne. Teollista tuotantoakin pitäjästä löytyy. Koulupäivinä liikennöivät bussit reikäleivän keskelle ja takaisin.

 

Yo. palveluiden luettelo on kattava pitovoimaverkosto, joka on jo harvinainen maaseutu-Suomessa. Ulkoapäin katsoen on ihme, että pitäjän pieni väestöpohja pitää yrittäjät leivänsyrjässä kiinni. Paikallisten palvelujen käyttäminen on kaikkien etu. Se tiedetään kaikissa pitäjissä! Kaupunki on asukkaidensa summa. Tyhjät kylätiet eivät ketään lämmitä. Salon strateginen kärkihanke "Elävät ja yhteisölliset kylät" tarvitsee lisää konkretiaa!

 

Jos palvelurakenteesta otetaan muutama "hirsi pois", niin pitäjä romahtaa. Kaupunkisuomalaisten maallemuuttohalukkuus siirtyy johonkin houkuttelevampaan kohteeseen ja pitäjän kanta-asukkaat hakeutuvat Salon keskustaajamaan, oikeiden kaupunkilaisten vaivoiksi. Kesäasukkaidenkin asumisen laatu heikkenee.

 

Ulkopaikkakuntalaisille Salo on yhtä kuin torinranta. Tämän väärinkäsitys voidaan korjata vain ympäryspitäjien aktiivisuudella. Esimerkiksi Kiskossa on seitsemän rekisteröityä rakennetun kulttuuriympäristön RKY-aluetta (Salossa kaksi), joita kelpaisi markkinoida matkailijoille ja vierailijoille. 

Pois turha vaatimattomuus, ja kotipaikkaa kehumaan! Ketkään muut kuin pitäjäläiset eivät sitä tee.. 

 

Kisko-Vihdin järviseutu  on ainutlaatuinen, oma maisemamaakunta, viljelyseutujen välissä. Sitä halkovat lukuisat järvet, joet ja purot. Vesiensuojelu ja kalakantojen elvytystoimet ovat olennainen osa herkän järviluonnon ennallistamista. Hyvin hoidettu vesi- ja jätehuolto ovat osa huoltovarmuutta, mutta myös luonnonsuojelua ja vetovoimaa. Puhdas luonto vaikuttaa olennaisesti asukkaiden viihtyvyyteen ja pysyvyyteen paikkakunnalla. Se havaitaan vasta kun luontoarvot on menetetty. 

 

Kuntavaalien ehdokasasettelu on käynnissä. Toivon, että vaalien keskustelu ei kääntyisi sisäänpäin, vain Salon keskustan kehittämiseen. Ei ole kenenkään etu, jos Salossa toteutuisi pienoiskoossa sama keskittyminen kuten valtakunnan tasolla pääkaupunkiseudulle. Kuntavaaleissa tulee käydä keskustelua koko kunnan asioista, vaikka ehdokkaiden veri vetäisikin torinrantaan. Äänestäjät kuuntelevat herkällä korvalla ehdokkaiden viestejä ja jokainen ääni lasketaan, pitäjäläistenkin.

 

Erkanimme tuttavan kanssa tahoillemme todeten: "Kotipitäjän puolustaminen jatkuu."

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty keinoälyn tarjoamia työkaluja. 

Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

 

 

Jouko Häyrynen

Kisko

Kolumni julkaistu Salon Seudun Sanomissa 16.11.2024

Hallitusohjelmia ja Valtakirjoja

 

Pidin hakukoneessa noin kaksi viikkoa auki alasivulla Orpon hallitusohjelmaa. Vertasin ohjelmaa uutisvirtaan hallituksen päätöksistä ja toimista. Ajattelin, että hallitusohjelma on kuin jalkapallon nappulajoukkueen valmentajan ohjeistus ennen peliä. Kaikki näyttää selvältä ja koordinoidulta, mutta kun pilli soi, joukkue juoksee päättömästi sinne tänne. 

 

Kuinka väärässä olinkaan. Hallitusohjelma on. Hallitusohjelma on oivallinen kooste hallituspuolueiden toiveita ja tavoitteita kiveen hakattuna kuin lain taulut, josta ei lipsuta, ei ainakaan kovin usein. Mitään yllätyksiä sieltä ei pitäisi nousta esiin, vaikka lehdistö kohisee tämän tästä. Kaikki kerrottiin jo puolueiden vaaliohjelmissa. Sille joka jaksaa lukea ja yrittää ymmärtää hallituksen esiselvityksiä, lakialoitteita, ministerien ääneen ajatteluja ja valiokuntanäytelmiä, ohjelma on kuin katekismus. Selkeä ja yksiselitteinen, no ainakin pääpiirteittäin. Tämä näytelmä jatkuu käsikirjoituksen mukaan 21.4.2027 saakka.

On aika yllättävää, kuinka tarkasti tuo historiallisen yksityiskohtainen hallitusohjelma ohjaa hallituksen päätöksentekoa. Lait ja leikkaukset, jotka ovat osin pöyristyttävän radikaaleja ja jopa absurdeja, tungetaan hallitusohjelman mukaisina valiokuntien lihamyllyihin. Ministerien vakiohokema: ”Meillä on hyvä hallitusohjelma.”, muuttuu täysistunnoissa lakiehdotuksiksi ja ne nuijitaan tartar-pihveiksi eduskunnan puhemiehen nuijan kopautuksilla. Parlamentaarisen enemmistön rivit ovat suorat kuin paraatijoukoilla.  Kaikki tämä tehdään tietysti isänmaan parhaaksi. Kirjoittaja ei pidä raa´asta jauhelihasta. (lat. huom.) 

 

Jos on hallituksemme ohjelma pitkä ja täynnä detaljeja, niin tutustukaapa Trumpin vahvan kannattajaryhmän, konservatiivisen Heritage Foundationin, huhtikuussa 2023 laatimaan ohjelmajulistukseen "Project 2025, Presidential Transition Project". 
https://www.project2025.org/
Heritage Foundation (tuolloin vain "Foundation") kirjoitti Ronald Reaganin toisen kauden ohjelman 1985-1989 ja Trumpin presidenttikauden ohjelman 2017-2021.

360 amerikkalaisen vaikuttajan ja ajattelijan sekä yli 50:n organisaation hengentuotokset on koottu mega-vaaliohjelmaksi, Trumpin Valtakirjaksi. Kirjan toimenpideluettelossa ei ole jätetty USA:n valtionhallinnosta kiveäkään kääntämättä. Osansa saa myös tuhottavaksi tuomittu demokraattihallinto ja sen surkimuksiksi leimatut johtohahmot. Tämä muutosjohtamisen käsikirja on vallankumouksellinen opus. Lukekaapa edes pääkohdat tai BBC:n referaatti. https://www.bbc.com/news/articles/c977njnvq2do

 

Project 2025 sisältää ylväitä tavoitteita;
- Perhe on amerikkalaisen elämänmuodon keskiössä.
- Liittovaltion hallintoa on ajettava alas. Populistisesti : "Valtionhallinnon hillotolpat pois!"

- Valtion suvereniteettia ja rajoja on suojeltava.

- Jumalan suomaa vapautta jokaisen elää vapaasti on suojeltava.
Se, miten yo. julistus toteutetaan, on varsin mielenkiintoista luettavaa.

Kirja, toiselta nimeltään "Johtajan Valtakirja", on massiivinen 888-sivuinen opus, joka määrittelee "konservatiivisen lupauksen". Siinä selostetaan yksityiskohtaisesti tavoitteet ja korjaavat toimenpiteet. Kun/jos Donald J. Trump astuu virkaan, on hänellä henkeäsalpaavan pitkä työlista. Washington DC:ssa ja osavaltioiden johdossa tehdään suursiivous. Esimerkiksi virkamiehet, kuvernöörit, tuomarit ja sotilasjohto vaihdetaan Trumpille uskollisiin henkilöihin. Liittovaltion valtaa tullaan kaventamaan merkittävästi. Kirjoittajat tähdentävät, että virkaanastujaiset (12.1.2025 klo 12:00 EST) on liian myöhäinen ajankohta aloittaa muutokset. Muutosprosessi olisi aloitettava jo ennen vaaleja mielipiteen muokkauksella ja toimet heti vaalien tuloksen selvittyä! 

Vaikka mielestäni Johtajan Valtakirja on suurelta osin yksipuolinen, tuomittava ja fasistisen mallin mukaan laadittu, ajoituksesta olen samaa mieltä. Joe Bidenin hallinto hukkasi tilaisuutensa valtakauden alussa. Moni hyvää tarkoittava lakihanke ja -esitys vesittyi kun valtasuhteet kongressissa vaihtuivat välivaaleissa. Senaatti on niukasti demokraattien hallussa, edustajainhuone republikaanien. Ei ihme, että USA:n päätöksenteko on halvaantunut.
On meidän suomalaisten onni, että valtiomuotoa, perustuslakia ja etenkin valtiopäiväjärjestystä veistettäessä emme rakentaneet kaksikamarista edustuslaitosta. Lainlaatijoiden piilukirves lipsahti oikealla kohdalla ja ylähuone lensi lastuna lattialle! Niin eripurainen kansa kuin me suomalaiset olisi ajanut kaksikamarisen kansanedustuslaitoksen kaaokseen jo 1920-luvulla. Yksikamarisen kanssakin meillä on ajoittain haasteita selviytyä eteenpäin!
Amerikkalaisen politiikan kiemuroita ihmetellessä tulee muistaa, että Thomas Jefferson & Co. perustivat 1776 tasavaltalaisen liittovaltion. Sen perustana oli "Yhdistyneiden Amerikan valtioiden yksimielinen julistus". Demokratian kehto ei USA todellakaan ollut. Demokratia hallintomuotona sai alkunsa n. 508 eaa. Ateenassa.

Kun vertaa Trumpin vaalipuheita Johtajan Valtakirjan teeseihin, julistukset miljoonien paperittomien karkottamisesta maasta ja sotilaiden määräämisestä rajoille ja kaupunkeihin järjestyksenpitoon eivät ehkä olekaan hetken mielijohteesta lausuttuja. D. J. Trumpin möläytys kampanjatilaisuudessa 26.7.2024: ”Korjaan asiat niin hyvin, ettei neljän vuoden kuluttua tarvitsisi äänestää” voidaan tulkita vihjaukseksi, että valta Washingtonissa siirtyy diktaattorille ja/tai autoritaariselle hallinnolle. Trump on avoimesti kertonut ihailevansa Putinia.

 

Presidentinvaalia vähemmälle huomiolle ovat jääneet muut samaan aikaan USA:ssa järjestettävät vaalit:

- Edustajanhuoneen vaalit; kaikki 435 edustajaa!
- Senaatin vaalit: 1/3 senaattoreista vaihtuu.

- Osavaltioiden omavalinnaiset kuvernööri, lainsäätäjä ja viranomaisvaalit

- Kuntien omavalinnaiset vaalit; pormestarit, kaupunginvaltuustot ja paikallisviranomaiset (ne elokuvista tutut sheriffivaalit)

- Osavaltioiden kansanäänestykset, joiden aiheet ovat moninaiset.

Kiirettä pitää politiikan kaikilla tasoilla juuri nyt! Vaalit ovat ennen kaikkea sisäpoliittiset, vaikka mahtimaan poliittiset aallot loiskuvat kaikilla merillä.

 

Johtajan Valtakirjan loppusanat painottavat enteellisesti republikaanisen muutoksen peruuttamattomuutta. Lopussa on vielä huudahdus: Eespäin! (engl. Onward!).

Lähiviikot kertovat, onko Johtajan Valtakirjalla käyttöä. Kuten eräs äänestäjä totesi Ylen dokumentissa,  Etelä-Dakotassa: "Voitti presidentinvaalit kumpi ehdokas tahansa, maassa nousee myrsky."

 

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty keinoälyn tarjoamia työkaluja. 

Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

 

Salon salkunhoitajalle

 

 Kuntien peruspalveluja kuten vesi, jätehuolto, yrityspalvelut, kiinteistöt, kaukolämpö jne. on muutettu vuosien saatossa liikelaitoksiksi. Salo, kuten muutkin kunnat, on yhtiöittänyt liikelaitoksiaan, jotta mm. palvelujen kilpailutus voidaan tehdä EU-säännösten mukaisesti. Osa kunnallisista yhtiöistä on yhteisyrityksiä muiden kuntien kanssa, kuten LSJH Oy.

Yhtiöiden omistajien, meidän kuntalaisten, näkyvyys toiminnan laatuun, tehokkuuteen ja tuottavuuteen on kadonnut. Liiketoiminnan läpinäkyvyydestä ei kannata puhua edes juhlien kökkäpuheissa. Osakeyhtiölain mukainen salassapitosuoja on tehokas. Osakeomistusten rinnalla on harjoitettu myös sijoitustoimintaa, vaihtelevalla menestyksellä.  

Raideliikenteen suunnitteluyhtiöön, Länsirata Oy:öön, tehdyn sijoituksen myötä Salon kaupungin sijoitussalkkua on maltillisesti hajautettu. Riskitöntä sijoittaminen ei kuitenkaan ole. 

 

Länsiradan suunnittelukustannukset ovat toistaiseksi noin 75 miljoonaa euroa. Osakkaiden rahoitusosuudet ovat omistusosuuksien mukaiset: valtio 51% ja kunnat 49 %. Salon sijoitus on 3,74 milj.€. Oletuksena on, että suunnitteluyhtiö muutetaan rakennusyhtiöksi. Se käy ilmi tehdystä esisopimuksesta. Rahoituksen kuuma uuniperuna on valtion vs. kuntien välinen osakepääoman korotuksen jakosuhde. Jos Salo päättää nyt irtautua yhtiöstä, niin nykyinen osakepääoma joudutaan kirjaamaan alas. Mikäli Salo päättää lisätä omistustaan Länsirata Oy:ssä, niin samalla kasvavat riskit ja velvoite rahoittaa valmiin radan ylläpitoa. Jatkokehittämisen kustannuksista vastaa valtio. VR tai muut tulevat liikennöitsijät eivät investoi ratainfraan. 
Liiketalouden mittareilla ei Länsirata tule olemaan kannattava. Miksi ei käytetä pääomaehtoista lainoitusta, jos on aivan välttämätöntä heittää lisää rahaa nuotioon? Se turvaisi kaupungin aseman yhtiössä. Osa julkisomisteisista osakeyhtiöistä ovat ns. mankala-yhtiöitä. Verovapaus myönnetään yhtiölle, jos sen katsotaan olevan taloudellisesti kannattamaton verovelvollisena. Onko Länsirata Oy hakenut jo mankala-statusta?

Jokaisella yhteisyrityksellä on alku ja loppu, niin myös Länsirata Oy:lla. Esisopimuksessa on väljästi sovittu, että "Yhtiön rakentama omaisuus siirretään valtiolle viimeistään rakentamisvaiheen päättyessä tai yhtiö muutetaan valtion sataprosenttisesti omistamaksi."

Valtio voi määritellä radan arvostuksen ja osakkeiden oston ajankohdan sopivaksi katsomallaan tavalla. Vähemmistöosakkaiden neuvotteluasema on heikko. 

Ostajia on vain yksi. 

 

Kaupungin salkunhoitajan vuosiraportti ja lähivuosien sijoitusstrategia ovat varmasti mielenkiintoista luettavaa. Me kuntalaiset l. sijoittajat odotamme mielenkiinnolla raporttia taholta, jolle olemme avoimen valtakirjan antaneet. 
Onkohan tulevan lain sallima esim. Salon Veden osittainen realisointi jo listalla?

Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty keinoälyn tarjoamia työkaluja. 

Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.

Kolumni on julkaistu editoituna Salon Seudun Sanomissa 2.11.2024

Jouko Häyrynen

Kisko, ilman kiskoja