Tulla kuulluksi vs. tulla kuunnelluksi
Maantieteellisesti laajan Salon kaupungin kouluverkkotarkastelu on jälleen työnalla. Liki jokakeväinen, ikuisuusprojektilta tuntuva näytelmä, täyttää mediat ja katuparlamentit. On pidetty yleisötilaisuuksia l. kuulemisia, avoimia ja suljettuja valtuuston seminaareja ja kyläkokouksia. Kylät ovat aktiivisesti tiedottaneet ja argumentoineet omia tarpeitaan unohtamatta tarroja autojen takalaseissa. Vaikka Salon kaupunkistrategiassa 2030 eivät kylät ja entiset pitäjät ole enää esillä, on mediassa koko suur-Salo ollut hyvin edustettuna. Kaikki ovat tulleet kuulluksi. Onko kaikkia kuunneltu, se onkin toinen juttu.
Kuntapalvelujen klapisouvi
Ei Salo ole yksin tässä suppenevien sarjojen matematiikkakisassa. Koska soteuudistus vei kunnilta palvelukokonaisuuksien hallinnan ja niihin tarvittavat rahat, olettaisi että palvelurakenteet rippeitä hallinnoitaisiin ja kehitettäisiin kokonaisuutena. Vaan eipä niin ole käynyt. Toiminnot on Suomen kunnissa pilkottu paremmin hallittaviin osiin. Osat ja osakokonaisuudet vaihtelevat kunnittain. Se on sitä kunnallisen itsehallinnon rippeitä.
Meillä on nyt kunnissa omat excel-taulukot ja niiden vastuualuevastaavat mm. varhaiskasvatukselle, alakouluille, yläkouluille, lukioille, ammatilliselle koulutukselle, yleissivistävälle aikuiskasvatukselle, henkilöstölle, logistiikalle ja tukitoiminnoille. Kun kunnalliseen palvelusuunnitteluun lisätään kiinteistöt, on soppa jo niin sakeaa ettei kuntapäättäjä löydä kauhaansa sattumia.
Vanhuspalvelut eivät enää ole kunnan toimivallassa, vaikka poliitikot lipsauttavatkin meidät eläkeläiset kovin sujuvasti "haavoittuvassa asemassa olevien kuntalaisten" ainakin vaalien alla niin tärkeään joukkoon. Silkkaa harhautusta, sanoo faktantarkastaja.
Soteuudistuksen jälkeen kunta katselee pienestä reiästä maailmaa, sotealue toisesta, eivätkä näkökentät kohtaa. Suuruuden ekonomia ei toimi kummassakaan. Palvelurakenne on valtion ja kuntien toimesta pilkottu niin pieniin osiin, että edes teoreettinen suuruuden ekonomia on kadotettu mahdollisuus ja koko hallinto on täynnä keinotekoisia vastuualueiden rajoja l. kitkapintoja.
Siksi onkin kummallista, että kuntataloudessa sallitaan toimintojen ja vähäisten rahavarojen pilkkominen kovin pieniksi siiloiksi. Lisäksi kuntien yhtiöitetyt toiminnot ovat tietomuurin ja lainsäädännön takana. Kunnallinen avoimuus ja toiminnan läpinäkyvyys on oksimoroni.
Kunnat ovat ajautuneet / ajettu tarkastelemaan kaikkea palvelutoimintaansa talous edellä. Palveluverkon osia tarkastellaan tulostavoitteellisesti, vaikka esim. koulutuksen vaikutukset näkyvät yhteiskunnassa vasta 15-25 vuoden viiveellä. Leikkaukset koulutuksessa näkyvät laskennallisina säästöinä seuraavan vuoden talousarviossa, mutta poismuuttavien lapsiperheiden suurta negatiivista vaikutusta kuntatalouteen ei murehdi kukaan, paitsi se työttömäksi jäävä luokanopettaja.
Kuntatoiminnan kehittämistä ei ole helpottanut se, että ennen julkiset palvelut (sähkö, lämpö, vesi, jätehuolto jne.) on fuusioitu ja/tai yhtiöitetty, ja ne leikkivät kapitalismia tase- ja tulostavoitteineen. Pakolliset bonukset tulevat tietysti päälle. Hankintalain porsaanreikiin en jaksa tässä edes puuttua.
Kasvun avaimet ilman niihin sopivia lukkoja
Suomen kasvun avaimet on julkisessa keskustelussa naulattu teeseiksi eduskuntatalon oveen:
1) Työllisyys ja työperäinen maahanmuutto
Yrittäjyyteen kannustetaan, mutta taloudelliset resurssit ovat rajalliset ja valtavasta työttömien ryhmästä ei sittenkään löydy juuri niitä erikoisosaajia, joita uuden innovaation kaupallistaminen tarvitsisi. Suomessa on 312´000 - 348´000 työtöntä 2/2026, riippuen keneltä asiaa kysytään. Tästä työttömien määrästä seuraa suoraan yksityisen kulutuksen kasvun pysähtyminen. Joko ei ole työpaikkaa, ei ole rahaa kulutukseen. Jos työpaikka on edes kohtuullisen turvattu, ei ole halua kuluttaa epävarmassa maailmantilanteessa, vaan varat on sijoitettu digitaalisiin sukanvarsiin.
Kunnat ovat nykyisin vastuussa työvoimapalveluista, koska valtiovalta on sysännyt yhden vaikeimmista asioista kuntien vastuulle uhkasakolla pelotellen. Kunta ei työpaikkoja luo, vaan yrittäjät ja yritykset. Kunnan iso työllistämisteko olisi oman työvoiman kasvun lopettaminen tai ainakin kiintiöittäminen. Vaikutukset kuntatalouteen olisivat välittömät ja ohjaisivat tehokkaasti mm. kouluverkkosuunnittelua.
2) Yksityisen kulutuksen kasvattaminen
Tästä työttömien määrästä seuraa suoraan yksityisen kulutuksen kasvun pysähtyminen. Joko ei ole työpaikkaa, ei ole rahaa kulutukseen. Jos työpaikka on edes kohtuullisen turvattu, ei ole halua kuluttaa epävarmassa maailmantilanteessa, vaan varat on sijoitettu digitaalisiin sukanvarsiin. Kuluttamisen aika ei ole nyt, vaikka taloustieteilijät ja pankkien markkinointi muuta väittääkin.
3) Rakennusteollisuuden ja kiinteistöbisnekset elvytystoimet.
Meillä on ylitarjontaa asunnoista, joita kansalaiset eivät halua tai eivät kykene ostaa. On traagista, että rakennusteollisuus on tehnyt runsaasti yksiöitä ja mini-yksiöitä kiinteistösijoittajien tarpeisiin samalla kun koko Suomen asuntojen keskikoko on 80-90 neliöä maakunnasta riippuen.
Rakennusteollisuus on kansatalouden mahtitekijä: 1/6 bkt:sta ja 1/3 työvoimastamme.
"Milloin tulppa irtoaa? Mikä repäisee asuntomarkkinat vauhtiin?", kysyy Talouselämä-lehti 27.2.
Mitäs tehtäisiin kuntasuunnittelussa?
Uskallan ehdottaa, että
1) Suunnittelussa kunta = koko kunta, myös ne pienet ja melkein unohdetut syrjäkylät, jotka ennen kuntaliitoksia olivat itsenäisiä yksiköitä. Kaikkia kuntalaisia ei voi kyörätä "kirkolle", vaikka sillä saataisiin edes yksi osa kuntaa näyttämään vireältä.
2) Määritellään ensin pitäjäkohtaisesti minimipalvelutaso.
Pelkkä "KHK" (koulu, kauppa huoltoasema) ei riitä, varsinkin kun vapaassa markkinataloudessa kunnan kädet ovat kovin sidotut.
3) Kunnan nykyiset kiinteistöt otetaan tehokkaasti koko palvelurakenteen käyttöön.
Korvamerkittyjä kiinteistöjä ei ole.
Jos jossakin on kiinteistö, joka on koulun osalta vajaakäytössä, "täydennetään" koulukeskuksen palveluja esim. päiväkodilla, kyläkirjastolla ja kylätalotoiminnnalla (kyllä, vanhuksetkin saavat tulla pitämään omia porinapiirejään).
Mikä estää kuntaa keskustelemasta sote-alueen kanssa pitäjissä tappolistalla olevien terveyskeskusten "kierrätyksestä" tai yhteiskäytöstä? Useat sote-alueen peukalon alla olevat kiinteistöt muuntuisivat sangen helposti pitäjien monitoimikeskuksiksi.
Millainen mörkö on kyläkoulujen yhdistäminen? Jos naapurikylässä on hyvät tilat kehittää ja laajentaa yhdistettyjä kuntapalveluja vähenevän väestön tarpeisiin, eikö se auttaisi nykyistä mallia paremmin kylien eloonjäämiskamppailua? Kuntakeskuksen palvelut eivät tule lähemmäksi sulkemalla tasapuolisuuden nimissä kaikki kyläkoulut.
Koska viimeksi kuntapäättäjät keskustelivat seurakunnan kanssa mahdollisesta kiinteistöyhteistyöstä? Seurakuntatalojen ja -kotien myyntivimma on tiedossa, koska jokainen hoitaa vain "yhteiskunnallisen työnjaon" määräämiä toimintoja ja ev.lut. seurakunnat tyhjenevät kyliäkin nopeammin.
.
Uskon, että ilman soteuudistusta kunnat olisivat jo tehneet palvelujen yhdistämisiä ja kiinteistöjen käytön järjestelyjä! Sen verran on uskoa maalais-arki-järkeen ja kuntapäättäjien ymmärrykseen kuntasuunnittelun perusteista ilman kuntakonsulttien aina niin aulista (ja maksullista) neuvontapalvelua.
Lähidemokratia alkaa kuntapalveluista
Sote-alueen päätöksenteko on kovin kaukana ja maakunnan reuna-alueet ovat vain numeroita em. excel-taulukoissa. Kunnan ei tule ottaa nykyistä enempää etäisyyttä kuntalaisiin, vaikka he asuisivatkin keskustaajamasta katsoen salomailla!
Tämän kolumnin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.
