Maaotteluja ja otteluja
Juha Watt Vainio kuvaili kupletissaan Suomi-Ruotsi -maaottelun tunnelmia. Onko maaotteluiden aika kuitenkin jo ohi? Manu K. paheksui vuonna 1984 Sarajevon Olympialaisten aikaan suomalaisten kansallismielisyyden purskahduksia ja joka päivästä Maamme-laulun soittoa. Siihen oli perusteltu syy. Marja-Liisa Hämäläinen ja Matti Nykänen nostattivat mieltä tunteita kautta Suomenniemen ja Suomen siniristilippua vedettiin salkoihin vastoin tiukkoja liputussääntöjä. Ketään ei kuitenkaan loukattu, ei astuttu kannoille, ei ajettu päälle, ei oikaistu kilpaveikon eteen, ei lyöty sauvoilla selkään eikä varsinkaan jyrätty maalissa kilpatovereita lumeen.
Manu K. saattoi olla oikeassa. Lahden päättyneissä maailman-cupin kisoissa miesten viestin lopputapahtumat elävät vielä pitkään muistoissamme, poliisin tutkintapöytäkirjoissa, käräjäoikeuden papereissa ja varsinkin FIS:n suurvisiirien kabineteissa. Eri urheilulajien viestijoukkueet ovat aina kansallistunteen ja kansallisen itsetunnon jatke. On saivartelua sanoa, että tämä on ”vain urheilua”. Lahden tapahtumat olisivat 1930-luvun Euroopassa saattaneet aiheuttaa aseellisen selkkauksen itärajallamme, tai ainakin kummankin maan SKP:n masinoimia mielenosoituksia Moskovan ja Helsingin kaduilla.
Ehdotan rauhanomaista ratkaisua tähän elämää suurempaan draamaan, jonka maiden urheiluliitot, kansainväliset asiantuntijat ja etenkin kaiken tietävät, ”päivystävät urheiludosentit” talviurheilumaissa, ovat käsikirjoittaneet.
Muuttakaamme hiihtolajien maajoukkueet sponsoribrändien mukaisiksi. Hyvä esimerkki on hiihdon Visma Ski Classics https://www.vismaskiclassics.com . Koko kisao on nimetty kirjanpito-ohjelmistoja myyvän firman mukaan. Kuinka osuvaa, urheilu on ennen kaikkea taulukoita ja tilastoja (lat. huom.)!
Tässä ehdotuksia hiihtolajien (maasto- ja ampumahiihto) maajoukkueiden nimeämiseksi kuvaamaan kunkin urheilumaan ominaispiirteitä. Kirjailijan vapaudella, ilman estoja, olkaa hyvät:
- Suomi ; Team Hemohes
- Suomi II ; Lapua Marksmen
- Venäjä ; Team Novitchok (Kоманда Новичо́к)
- Venäjä II ; Geroj Kalashnikov
- Ruotsi ; Vete Pojkar (pojke on lainasana suomenkielestä!)
- Ruotsi II ; Semla Flickor
- Norja ; Kull Laget (Mikko Alatalo lauloi; ”Tapa norjalaisten hiihtäjien lujien, on syödä hiiliä, joo.”)
- Sveitsi ; Riege Gruyère (brändi on jo vahvasti mukana hiihtourheilussa)
- Saksa ; Kolonne Ski Viessmann
- Ranska ; Peloton Liberté (todellakin)
- Italia ; Sci Formazione Parma
- Tsekki ; Lyžaři Kozel
- Japani ; Asahi Ski Team
- USA ; Coke Mountain Lions
- Kanada ; Track Bombardiers